From     Paavo Heinonen <paavo.heinonen(at)kaltio.fi>
Sent      Tuesday, July 13, 2004 6:34 pm
To         jussi.vilkuna(at)kaltio.fi
Subject  Synkkää tilitystä

[lisäys jälkeen päin: seuraavan tilityksen sävy on syyttävämpi kuin teksti väittää olevansa. Ehkä tämä oli jonkinlainen katharsis. Mutta miksi joudun puhdistautumaan viikottain? Toivoisin, että edes selaisit läpi pitkän vollotuksen, koska se kuitenkin kuvaa olotilaa, jossa usein vellon.]

Olen kokenut viimeiset viikot suunnattoman stressaaviksi. Tuntenut ylenmääräisiä paineita, jotka ovat masennusta muistuttavaan lamaannuksen tilaan ajoittain ajaneet. Välillä olen ollut siinä luulossa, että minun on annettu ymmärtää olevani suurehkossa vastuussa nelosnumerosta, välillä olen kokenut tulleeni kohdelluksi täysin näkymättömänä ja turhanpäiväisenä huithapelina.

Olen suunnattoman pahoillani siitä, että koen tilanteeni näin. 'Työelämävalmennus' vaikuttaa kohdallani täysin turhalta. En saa itseäni niskasta kiinni tarpeeksi kovasti. 'Valmennuksen' luonne ja tarkoitus on jälleen käynyt epäselväksi - välillä käsketään toimittaa toisten juttuja kiireellisesti, välillä taas oman kirjoituksen määrä esitetään ensisijaisena. Ja minä en pysty, en jaksa, koko aikaa; haastatteluja jännitän yhä päiviä etukäteen, viikonlopun Finncon kului sunnuntaista Gwyneth Jonesin haastattelua kammotessa, ja kehoni vastasi nukkumalla lähes koko maanantain. Ja taas Tärkeät Asiat siirtyivät, myöhästyivät.

Löydän itseni pohtimasta sitä, että olin vähällä tehdä valmennussopimuksen kolmeksi kuukaudeksi. Tuo kolme kuukautta olisi ollut ohi toissa viikon loppuessa. Vain kolme kuukautta, ja haikailen tekemääni valintaa tekemättömäksi? Tämä huolestuttaa minua kaikista eniten.

Olenko liiaksi kiinni tässä lehdessä? Tunnenko liiaksi vastuuta Kaltiosta? Olenhan vaivainen valmennettava! Kuinka voin ikinä tehdä mitään 'työtä', jos suhtautumiseni on tällaista? Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen kerta elämässäni, kun teen 'työtä'. En nyt laske tähän siviilipalvelusta, koska sen luonne oli täysin erilainen, ja olin teini vielä.

 

Minusta on alkanut tuntua, että koko valmennus on ollut hakoteillä. Työskentelytilalla eli sen epäsopivuudella on toki osansa tähän. Valmennettavan suhdetta valmentajaan ei määritetty valmennuksen alkaessa tarpeeksi selkeästi. Tällaista määrittelyä olisin luultavasti kolme kuukautta sitten karsastanut - vasta nyt saatan tämän virheen nähdä. Tulin vain, eräänä aamuna, tekemään juttuja. Puuhastelu oli 'kivaa', ja onkin enimmäkseen jatkunut samanlaisena, ja niinpä Työn Realiteetin iskiessä nyt kesällä en ole ollut siihen valmistautunut. En osaa suhtautua siihen, että 'ystävä' onkin 'pomo', kuten on pakko ollakin. Samalla vaikuttaa siltä, että Pomon roolissa ei voi samalla olla Ystävä.

Niin. Koskaan ennen en ole ollut vastuussa näin monesta asiasta yhtäaikaa. En osaa viipaloida aikaani. Huutomerkin hommat ovat retuperällä, kun en osaa ehtiä. Sekin vituttaa, lupaa asioita, mutta pakenee niitä toisten luvattujen asioiden suojiin. Peräänkuulutan edelleen selkeää ohjeistusta siitä, mitkä asiat pitäisi suorittaa ja missä järjestyksessä. Jos olen ohjeistuksen saanut ja unohtanut, pyydän anteeksi. Mutta kirjallisena sellainen olisi paras, unohdan asioita helposti.

Ehkä kaiken pohjalla on suunnaton tarve miellyttää, tulla Toisten hyväksymäksi. Ongelmani on se, että joka kerta, kun tunnen pettäneeni jonkun luottamuksen, tunnen itseni Suureksi Epäonnistumiseksi. Esimerkiksi se viimetiistainen töihin tulemattomuus, jonka kuvittelin aistineeni aiheuttaneen päätoimittajalle suuren pettymyksen, sai minut suunnattoman surulliseksi. En kestä sitä, että joku on minuun pettynyt. Ja välillä - silloin, kun en ole tästä masentunut - tunnen minulta odotettavan liikoja suhteessa siihen, missä asemassa olen. Ehkä odotan itseltänikin liikoja, vaadin tekstiltäni täydellisyyttä. Ei pitäisi. Olen tottunut ehkä liian 'vaikeaan' tekstiin.

 

Lyhyesti tämän voisi ehkä ilmaista siten, että juuri nyt Kaltio on minulle työympäristönä suunnattoman ahdistava. Tähän voi tietysti vastata, että kaikki työ stressaa joskus. Sen ei tulisi, se ei ole hyvä asia. Kenenkään vika asiaintila ei tietenkään ole, ketään ei voi syyttää. Tämän sanon vilpittömästi enkä sarkasmilla. Ehkä juuri nyt mikä tahansa ympäristö olisi minua suunnattomasti ahdistava.

Mutta osaltaan minuun vaikuttaa sekin pettymys, jonka koin eilen puhelimessa. olin ajatellut, että toisella paikkakunnalla olisin voinut Päätoimittajan tavata, keskustella hetken lehdestä puolueettomalla maaperällä, ei tämän kotona, missä tunnen itseni yhä vaivautuneemmaksi. Tästä oli ollut puhetta. Mutta minulle näytettiin kuvainnollista kämmentä. Tai siis niin koin. Tämän kämmenen kirjoittaminen, tähän, nyt, toi lähes kyynelet silmiini - en liioittele. Mutta en siis syytäkään, yritän vain tehdä oloni ymmärrettäväksi.

Ja aina voi syyttää vähäistä korvausta - että tämä ahdistus ei ole kahdeksan euron arvoista päivittäin. Tätä väitettä ei voi puolustella, se on täysi tekosyy. Kun tutut naureskelevat sille, että valmennuspaikka ei maksa palkkaa, ruokaa tai matkoja Jyväskylään, naureskelen toki mukana, mutta tällaisina hetkinä kuin nyt ei enää naurata. Aina välillä muistan kahdenkymmenentuhannen opintovelkani. Oma syy, mitäs menin. Rahan ei pitäisi antaa painaa, näin sanon äidilleni. Mutta silti yritän itsekin vedota siihen. Tekopyhä paska!

 

Minun on pakko saada suhtautumiseni muuttumaan, muuten seuraavat kolme kuukautta tulevat olemaan ylettömän vaikeita. Katariinan paluu luultavasti helpottaa.

Pahoittelen sitäkin, että tämä purkaus tulee kesken kiivaimman lehdentekovaiheen. Mutta on pakko purkautua, tunnen itseni pettäneen ympärilläni olevan toimituskunnan täysin. Perheessämme on maanisdepressiivisyyttä sekä taipumusta marttyyrinä näyttäytymiseen, ja osaltaan tästäkin on varmaankin kyse. Tämänkin ajan olisin voinut käyttää Kaltion artikkelien työstämiseen.

 

Kun isoisäni kuoli, olin Skotlannissa. Lukukausi oli kesken. Seuraavalla viikolla sain esseestä yliopistourani huonoimman arvosanan. Myöhemmin mainitsin menetyksestäni toiselle lehtorille, joka sanoi, että sittenhän olikin hyvä hukuttaa suru uppoutumalla työhön. Kauheasti sanottu! Kuinka olisin saattanut isoisäni niin unohtaa ja muistonsa pettää?

Yhäkään en siis ole oppinut peittämään elämän aiheuttamia tunteita työskentelylläni.

Jyväskylästä, itseeni pettyneenä,
Paavo

------------------------------------------------------------

From     Vilkuna Jussi <jussi.vilkuna(at)kaltio.fi>
Sent      Wednesday, July 14, 2004 11:26 am
To         Paavo Heinonen <paavo.heinonen(at)kaltio.fi>
Subject  Vollotuksesta

Hei,
minullakin pyörii välillä monsterit päässä. Siitä vollotuksesta en osaa oikein muuta sanoa kuin:
Uppoutumalla työntekoon, hirviöt pysyvät kauempana.
Ota, jos pystyt, hieman pragmaattisempi asenne tekemiseen ja kirjoittamiseen.
Sinulla on ollut turhan etäinen esimies, jonka olisi pitänyt pystyä olemaan mukana tekemisessä enemmän. Puolustukseksi voidaan sanoa, että Jussi on lomansa kyllä ansainnut.

Mutta nyt alkaa omatkin voimat pikku hiljaa palautua, että tästä on hyvä jatkaa. Katsotaan työtehtävälistaa paremmin, kunhan saat jutut kirjoitettua ja lehden materiaali saadaan kasaan. Hyvältä näyttää.

Luen materiaalisi kohta puolin läpi. Nyt täytyy kiirehtiä yllättäviä vieraita tapaamaan.

Jussi

------------------------------------------------------------

From     Vilkuna Jussi <jussi.vilkuna(at)kaltio.fi>
Sent      Wednesday, July 14, 2004 11:26 am
To         Paavo Heinonen <paavo.heinonen(at)kaltio.fi>
Subject  Vs: Synkkää tilitystä

Hei, pari ajatusta syntyi vielä sähköpostisi tiimoilta.

VASTUU SEURAAVASTA NUMEROSTA

Varmaan tämänkin lehden ainakan haemme vastuidemme ja tekemisiemme rajapintaa. Päätoimittajan tehtävääni en anna, luovuta, enkä edes voisi, koska se on hallituksen päättämää (niitä harvoja asioita Kaltiossa). Hyvä olisi aina uuden sisään tulleen jutun yhteydessä käydä yhdessä keskustelua, ennen kuin annetaan kirjoittajalle palaute. Osa jutuista on minun ideoimiani (kirjoittajien kanssa, joten on luonnollisempaa, että annan palautteen). Näyttää myös siltä, että osa kirjoittajista on sen verran paskan tärkeitä, että heille täytyy palautteen antajana olla pt. Osa kirjoittajista on sellaisia, että en oikein minäkään uskalla antaa palautetta, koska yhteistyö voi loppua siihen. 

Nyt en viikonlopun aikana keskustellut kaikista jutuista kanssasi. Aioit antaa perjantaina näkökulmiasi palautteestani Mimimorista. Koska sinusta ei kuulunut mitään, laitoin sunnuntaina siitä ja parista muusta jutusta, joista mielipidettäni oli kysytty, palautteen liikkeelle. Ajatuksenani on myös se, että näkisit sen, miten ja mistä olen palautetta antanut.

Jos innostut valmentautumisjakson jälkeen tavalla tai toisella olemaan mukana, niin vastuita voidaan nyt saatavan kokemuksen mukaan selkiyttää ja jakaa enemmän... Opetteluahan tämä on puolin ja toisin.

KOTI

Siitä, että olet töissä kotonani, minusta on turha keskustella. Se on sellaista asiaa, josta saa valmennuspäiväkirjaan hyvää draamaa, esimerkiksi niin kuin viime kerralla, kun tulin matkalta väsyneenä. Minun pitäisi joskus tekstillä purkaa se, mikä on kotini, Saarankatu 6 vai Kaltio.

Nyt kun olet ollut Jyväskylässä ja ollaan vaihdettu sähköposteja - ihan hauska kokeilu tämäkin - huomaan, että miksi tykkään etätyöstä. En oikeastaan siksi, että siten saa etäisyyttä ihmisiin. Pitäisin oikeasti sellaisesta pienestä toimituksesta, jossa ihmisiä vaeltaisi edes takaisin. Huomaan vain, että kirjallisen viestinnän hyötysuhde on paljon korkeampi kuin puhutun. Kun sanon sinulle Saarankadulla jotain, et aina edes kuuntele tai muista kaikkia, mitä sanoin ja päinvastoin. Kun kirjoitan sähköpostin, se jää talteen molemmille. Olemme kumpikin harjaantuneet työskentelemään tekstin kanssa. Sitähän lehden teko on. Miksi ei siis työskentelyprosessikin voi olla merkittävältä osin kirjoittamisen kautta tapahtuvaa. Tällä en ottanut nyt kantaa siihen, missä sinun pitäisi fyysisesti valmentautua ja ettetkö olisi voinut tulla Viitasaarelle. Siellä oli vain kaikki paikat täynnä. Ja ne muutamat hetket, jotka pystyin siellä työskentelemään, oli tehokkaampaa, että pystyin lukemaan tekstejä kuin käymään keskusteluja. Jutellaan ensi viikolla lisää.

Jussi
                                                                                                    Seuraava jakso >    

                                                                                                    sisällysluettelo >>