Miksi minä?

Kaltio pyysi kertomaan Rovaniemestä. Onko minulla edellytyksiä siihen?

Synnyin Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä, pääsin ripille paikkakunnan kirkossa, kirjoitin ylioppilaaksi Korkalovaaran lukiosta. Olen asunut edesmenneessä Rovaniemen maalaiskunnassa reilut 20 vuotta - kahdessa paikkaa Ylikylässä, yhdessä Muurolassa. Kesiä vietin mummoloissa Patokoskella ja Perttauksessa. Kaupungissa olen asunut reilut 10 vuotta - Rovakadulla, Valtakadulla, Poromiehentiellä, Toripuistikossa ja Ilvespolulla.

Melkein kaikki Rovaniemen pitäjän vanhat suvut löytyvät esipolvitauluistani. Esimerkiksi 1700-luvulta: Karvo, Rautio, Korva, Juopperi, Vitikka, Pöykkö, Tapio, Pulli, Kulppi, Jääskö, Tiuraniemi, Putaansuu, Hiukka, Enqvist, Maunu, Rompasaari, Poikela, Viiri, Mommo, Nillu, Sukula, Halonen, Ruikka, Tennivaara, Raudanjoki, Jarkko, Hotti, Suutari, Raappana, Holck, Mård, Junkkara, Oja, Kaukoniemi, Uurtamo, Pulkamo, Inkeröinen, Vuotikka, Fremling, Tuiskumäki, Kunnari, Vaikko, Peteri, Jarkko, Koivuranta, Airi, Orbas, Suikki, Takkunen, Mylläri, Koskiniemi, Ruokanen, Korkalo, Launonen, Törgren, Heiskari, Anttila, Törmänen, Peuraniemi, Ruumensaari, Tervo, Perunka, Hyvönen, Spove, Takkinen, Oikarainen ja Puuronen.


Sykkivä sydän?

Rovaniemeä mainostetaan Lapin sykkiväksi sydämeksi. Kaupunki onkin eloisampi kuin monet samankokoiset pikkukaupungit. Remu Aaltoseen vedotaan mielellään, hän on sanonut - mutta milloin ja missä? - että  Suomessa on vain kaksi oikeaa kaupunkia: Helsinki ja Rovaniemi. Suomi on helppo mieltää janalle Helsingistä Rovaniemelle, sille sijoittuvat pääkulkureititkin. Rovaniemelle lennätetäänkin usein valtiovieraita. Rovaniemeläiset näkevät silloin kaupunkinsa televisiosta ja tuntevat asuvansa huomattavalla paikkakunnalla.

Toisaalta Rovaniemi on vain kaupunkipahanen suurten metsien keskellä. Ihmisissä on paljon talonpoikaisia piirteitä. Kun he astuvat kauppakeskukseen, he usein jäävät ovensuuhun ihmettelemään ja tukkivat reitin muilta. He käyttäytyvät kuin pirttiin astuva naapurinisäntä.

Kaupungissa on paljon kylttejä ja valomainoksia, jotka on unohdettu poistaa liikkeiden lopetettua. Lapinkävijäntiellä Tampereen Säästötex mainostaa kahviota, sellainen siellä toimi muistaakseni joskus 80-luvun lopulla. Vieressä samalla kadulla mainostetaan vieläkin pizzeriaa, vaikka liiketilojen vuokraaja on sen jälkeen vaihtunut jo pariin kertaan. Esimerkkejä löytyy useita. Ei kovin sykkivältä vaikuta.

Rovaniemen liikkeenharjoittajat pitävät tuulikaappien ulko-ovia auki talvipakkasillakin - kauheaa energiantuhlausta! Ilmeisesti he haluavat lähettää ohikulkijalle viestin: ´Hei, astu sisään, tässä on kauppa auki!´ Tapa lienee keksitty joltain etelän lomareissulta. Mutta paikkakuntalaiset osaavat kyllä kaupat ja niiden aukioloajat ulkoa. Kuljemme niiden ohi joka päivä. Turistit voivat hyvin kokeilla ovenripaa.


Kulttuuripääkaupunki 2011

Vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungit valitaan Suomesta ja Virosta. Rovaniemi on yksi hakija. Monen mielestä se on hullutusta. Kaupungissa ei ole vanhoja linnoja tai pittoreskia kaupunginosaa gallerioineen ja kahviloineen. Tämmöisiksihän ne kulttuurikaupungit mielletään. Lapin yliopistokin on niin onnettoman nuori (olin lukiolaisena siinä lähetystössä joka vei adressin yliopiston perustamisen puolesta eduskuntaan!).

Toisaalta Rovaniemi voisi edustaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Kulttuurin kannalta se merkitsisi esim. toimivaa kirjastojärjestelmää, lasten kuvataidekoulua, musiikkiopistoa ym. Projektin johtoon pitäisi valita keski-ikäinen, parhaan nuoruutensa 70-luvulla elänyt ruotsalainen naissosiaalidemokraatti. Juhlavuoden henki olisi siis nostalginen, taaksepäin katsova.

Valitettavasti aika ei taida riittää. Kaupunkiin on puuhattu vuosikaudet tilaa Lapin kamariorkesterin käyttöön, tuloksetta. Taidemuseon laajennus ei edisty. Kirjastosta aiotaan vähentää vakansseja. Sen sijaan haaveillaan suurmäestä. Miksi tämä meno muuttuisi viidessä vuodessa?

V. E. Törmänen kirjoitti runon ´Valon taistelua´ Rovaniemen kirjaston 100-vuotisjuhlaan 1960 (Totto IV). Se on syytä kaivaa esille nyt kun kirjastosta kamppaillaan. Otteesta näkee että pimeyden voimat ovat olleet liikkeellä ennenkin:

      Kun Rovaniemikin jo sata vuotta
      on saanut hengen voimaa nuotiostaan,
      ei juhlikaan sen kansa nyt vain suotta,
      se juhlii kiitokseksi kirjastostaan.

      Niin, mutta sytytystä, sammutusta
      vain jatkuu vieläkin kuin vasta alkain.
      Kun tahtoo eksyttää yö sysimusta,
      käy valo kynttiläksi ihmisjalkain.

Taiteitten talon - johon siis mm. musiikkisali ja taidemuseon laajennusosa sijoittuisivat - ilmoitetaan olevan valmis 2008. Ennustan, että tuohon mennessä ei vielä ole laitettu tikkua ristiin. Inarin saamelaiskulttuurikeskus on kuulemma valmis seuraava vuonna. No, toivottavasti arkkitehtuurikilpailu talosta on jo tuolloin saatu pidettyä.

Kulttuurikaupunkihankkeeseen liittyvässä kirjasessa painotetaan saamelaisuutta, jopa nimi  ´Kahdeksan vuodenaikaa´ on painettu kanteen myös saameksi: ´Gávcci jagiáiggi´. Mutta toteutuvatko Rovaniemen saamenkielisen vähemmistön kielelliset oikeudet tosi elämässä lapsuudesta vanhuuteen?

Ehkä tästä hankkeesta jotain jää jäljelle - pari penkkiä ja puuta kävelykadulle? Olisi sekin jo jotain.


Kahdeksan vuodenaikaa?

Hankkeeseen liittyvän kirjasen nimi on varmaan napattu Ernst Mankerin kuuluisasta teoksesta ´Kahdeksan vuodenajan kansa´, joka kertoo Ruotsin poronomadeista. Mutta onko Rovaniemellä todella kahdeksan vuodenaikaa? Mieleen on jäänyt talvi.

Eksotiikkaosastoa ja ylisanoja olisi voinut vähentää 30%. ´Pohjoinen puu on ylivoimaisten ominaisuuksien raaka-aine´ - hidaskasvuisella puulla on puolensa, mutta se on myös kovin oksaista.

Mukana on kartta Suomen Lapin kulttuuritapahtumista. Lisäksi siihen on merkitty kolme saamelaisjuhlaa Norjasta. Pienellä vaivalla olisi mukaan voinut liittää Ruotsin monet festivaalit ja Norjastakin enemmän. Venäjälläkin sentään jotain tapahtuu silloin tällöin ja Etelä-Kuolan kaupungit ovat melko lähellä Rovaniemeä.

´Nykyään Suomen Lapin väestö jaetaan kulttuurisesti kolmeen ryhmään. Peräpohjalaiset asuvat Etelä-Lapissa, saamelaiset Ylä-Lapissa ja heidän välissään lappalaisten perilliset, jotka etsivät identiteettiään valtakulttuurin ja alkuperäiskansan välissä.´ Jotkut ovat sitä mieltä, että tällainen sekakansa peräpohjalaisten ja saamelaisten välissä onkin, mutta ei se varmaan yleisesti hyväksytty kanta ole. Mitähän siitä tuumaa esimerkiksi Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio, joka kirjoittanut esipuheen kirjaseen? Muistuu mieleen sodankyläläisen Erkki Alajärven pilapiirros, jonka teksti meni suunnilleen ´Ei tuomosia olekhan sano Aikion Pekka ko lappalaisen näki´.

Otsikko ´Saamelaiset - Euroopan ainoa alkuperäiskansa´ on hieman harhaanjohtava. Saamelaiset ovat kyllä EU:n ainoa alkuperäiskansa, mutta Uralille ulottuvaan maantieteelliseen Eurooppaan kuuluu monia muitakin alkuperäiskansoja, joista Rovaniemeä lähimpänä asuvat komit, nenetsit ja vepsäläiset.

Rovaniemen keskustan kylämäistä arkkitehtuuria esitellään positiivisessa hengessä. Toisenlaisiakin näkemyksiä on. Idea Alvar Aallon poronsarvikaavan esille tuomisesta sinisin lampuin - jotta sen näkisi lentokoneesta - on arveluttava. Lentoturisteilleko tätä kaupunkia suunnitellaan? En ole ikinä nähnyt Rovaniemeä lentokoneesta ja olen vieläpä ylpeä siitä. Kaavaa voisi kuulemma mennä katsomaan myös Ounasvaaralta, mutta kuka hullu sinne pimeällä kiipeää - eikös siellä ole karhujakin?


Taidepläjäys

Lapin taiteilijaseura piti teosmyyntinäyttelyä Galleria Navassa huhtikuussa 2006. On hyvä kun pieneen tilaan ahdetaan paljon erityylisiä ja -tasoisia taiteilijoita. Siinä voi harjoittaa esteettistä silmää. Lisäksi voi pohtia taiteen hinnoitteluun liittyviä omituisuuksia. Monet ´nimitaiteilijat´ laittavat kovan hinnan, kasvot säilyttääkseen heidän on pakko - ´sitä paitsi eihän niitä yksityiset osta kumminkaan´. Nuoret tulokkaat taas tarvitsevat joka pennin ja myyvät joskus edullisestikin.

Pekka Hermanni Kyrön poron teurastusta esittävät työt (à 2800:-) muistuttavat, että suomalaisessa nykytaiteessa ja myös esim. runoudessa työtä kuvataan liian harvoin. Poroja sinänsä kuvataan Lapin taiteessa aivan tarpeeksi. Hotelli Santa Clausin aulassa esimerkiksi oli vielä äskettäin Tapani Rantalan suuri poro-aiheinen maalaus (nyt se kuulemma kokoustiloissa, mutta paikalla on edelleen saman taiteilijan poromiehiä tauolla kuvaava teos). Ehkä hotelli voisi hankkia ravintolaansa Kyrön työn  - ruuaksihan niitä elukoita kasvatetaan!

Torniojokisen Jaakko Heikkilän valokuvat Venäjältä (1500-2300:-) ovat etnografisestikin mielenkiintoisia.

Kaija Kiuru tekee haastavia käsitteellisiä esinekoostelmia, usein tekstiileistä. Tässä näyttelyssä hän jatkaa camping-aihettaan - lopputulos on jonkinlaisia repuntapaisia (à 1200:-). Lahjakas Tom Engblom on hiukan samoilla linjoilla, mutta hänessä on enemmän puuseppää. Tällä kertaa työt ovat myös sopivan kokoisia (esim. ´Lävistys´, 3000:-).

Olen usein ihmetellyt nykytaiteilijoiden suuruudenhulluutta. Mihin he kuvittelevat että heidän mammuttimaiset teoksensa säilötään? Muistan kun Tampereen taidemuseon kolmessa kerroksessa oli ensin saksalaisen romantiikan mestareita - siis kokonainen aikakausi - ja heti perään vuoden nuori taiteilija. Siis yksi ainut taiteilija, vieläpä nuori, täytti koko talon!

Taideopetuksessa on jotakin pielessä. Ovatko logiikan ja sosiologian kurssit  pakollisia? - pitäisi olla! On syntynyt kokonainen taitelijapolvi, joka näyttää ajattelevan: valtio rakentakoon uuden taidemuseon aina kun olemme kalustaneet edellisen. Taidemuseo joka kylään!

Rovaniemi esiintyy Barentsin alueen taidekeskuksena esimerkiksi juuri kulttuuripääkaupunki-hankkeessa. Jos taidemuseota laajennetaan, niin eikö sinne silloin pitäisi saada kokoelma koko Barentsin alueen kuvataiteesta? Nyt sinänsä hyvä kokoelma on koottu perinteisesti tunkkaisesta suomalaiskansallisesta näkökulmasta. Varmaan niin on määrätty Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelman säännöissä, mutta voisikohan niitä tarkistaa?


Kateus ja rettelöinti

Elämme itsepalveluyhteiskunnassa. Nykyään sanomalehdistäkin yhä suurempi osa on lukijoiden kirjoittamia. Esimerkiksi Helsingin Sanomat taannoin tuplasi yleisöosastonsa.

Moni lehti on alkanut julkaista tekstiviestejä. Niitä on laidasta laitaan mutta huomattavan usein ne ovat pikkusieluisia ja kaunaisia. Joskus ne on kirjoitettu sellaisessa tunnekuohussa, että sisältö tyystin hämärtyy. Ehkä ne kuvaavat paremmin suomalaista mentaliteettia kuin perinteiset yleisöosastokirjeet? Esimerkkejä eri tyyleistä ja asenteista kevään 2006 Lapin Kansa- ja Uusi Rovaniemi-lehdistä:

Sinä joka nostit autoni pyyhkimensulan pystyasentoon, oliko se hauskaa?
Kyllä Suomen pitäisi liittyä Kiinaan, eikä kuulua johonkin tyhjänpäiväiseen Euroopan unioniin.
Saat sie sinkku tuon ukon, ota se myös jääkaapillesi…Että silleen. Reilu peli?
Onko liikaa pyydetty ettei kukaan aina kiroile. Se on aivan kauheaa kuultavaa. Kaikkien hyvä päivä menee pilalle!
Lordin voitto todistaa, että maailma on paholaisen vallassa ja sitä palvotaan. 1.Johannes 5:19.
Yläkerran sänkyelämän desibelit omassa olohuoneessa! Siirtäkää sänky irti seinästä. Pekankadulta.
Kyllä se pitää riekon pyynti loppua tuolla lappalaisalueella. Ei se ole perinteistä kun kelkalla koetaan narut. Hiihtäkää, on teillä aikaa.
Tanssi muistuttaa minua siitä että jouduin luopumaan omasta häätanssista, koska puoliso ei minua hyväksynyt vaan tanssi vieraan kanssa.
Kisun pisu aurinko. Kanan kakka kukka, pakastin mansikka.

Pelkästään arkistoinnin kannalta on hyvä että tekstiviestejä julkaistaan. Muuten historiantutkijoille ei niistä mitään jäisi.

Kovin korkeaa käsitystä täkäläisestä kansanluonteesta ei ollut kuuluisalla rovaniemeläissyntyisellä Lapin papilla Jakob Fellmannilla 1828:

´Eniten saavat kunnioitusta ne, jotka häpeämättömällä käräjöimisellä uuvuttavat naapurinsa niin, että tämä jaksamatta palkata asianajajaa ja laiminlyöden oikeudenkäynnin muodollisuudet menettää oikeutensa, tai kapakoinnin ja epäedullisten kauppojen kautta tekevät hänestä köyhän ja siten saavat tilaisuuden lunastaa itselleen hänen maansa.´