RESIDEERAUS AVARTAA?

Teksti: Pasi Pikkupeura

Taiteilijat matkustelevat yhä kiihtyvällä tahdilla. Heille perustetaan sitä varten erityisiä residenssejä. Ne verkostuvat, nyt myös Barentsin alueella.

Rovaniemellä pidettiin Barentsin alueen residenssejä käsittelevä kokous helmikuussa 2007. Residenssi on paikka, jossa vieraileva taiteilija voi työskennellä ja asua. Osanottajia oli puolensataa, paitsi Barentsilta myös Virosta. Alueella toimii parisenkymmentä erityyppistä residenssiä. Varsinkin Venäjällä ja Virossa homma on vasta aluillaan, muuallakin uutta.

90-luvun puolessa välissä Suomessa oli vain kymmenkunta residenssiä, nyt toista sataa, maailmalla ties kuinka monta. Netistä löytyy mm. sellaiset suuret verkostot kuin www.resartis.org  ja www.transartists.org. Barentsin residenssit on tarkoitus koota osoitteeseen www.barentsinfo.org, jossa jo onkin yhtä ja toista. Lapin läänin taidetoimikunta on kokoava voima.

Pohjoisessa monet residenssit ovat kuntien ylläpitämiä. Toimintaperiaatteet vaihtelevat, usein vierailijalta edellytetään osallistumista paikkakunnan kulttuurielämään tavalla tai toisella. Oleskella voi yleensä parista viikosta puoleen vuoteen. Aika monessa paikassa residentillä pitää apuraha juosta tai olla muuten rahaa. On ilmaisiakin paikkoja, joihinkin voi saada vieläpä stipendinkin.

Matka sisimpään

Taiteilijoilla on tietenkin lukuisia syitä hankkiutua vieraille maille. Yksi etsii inspiraatiota, toinen luo uraa, kolmas pakenee kotioloja. Residenssi voi olla kätevä ratkaisu. Se voi myös tarjota suuremman taiteellisen vapauden kuin perinteinen galleria/taidemuseo –systeemi. Ja ellei inspiraatiota matkalla saakaan niin ehkäpä löytää omat juurensa?

Aina matkailu ei avarra. Moni fiksu kirjailija ulkomaille päästyään kirjoittaa aivan lööperiä. Tunnettu esimerkki on ´hyödylliset idiootit´, länsi-intellektuellit, jotka matkustelivat Neuvostoliitossa ja joiden sinisilmäisyyttä kommunistit käyttivät hyväkseen. Se on ollutta ja mennyttä, mutta aina välillä kannattaa miettiä minkä aatteen mannekiineja nyky-taiteilijat kenties ovat.

Uusille taiteellisille vaikutteille altistuminen voi olla kohtalokasta. Nerokas liminkalainen taidemaalari Vilho Lampi lähti ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen Pariisiin 1931. Nähtyään liikaa taidetta hänen omanarvontuntonsa romahti ja hän alkoi suunnitella itsemurhaa, jonka toteutti muutaman vuoden viiveellä.

Pentti Saarikosken Aika Prahassa (1967) hämmästytti monia – miten voi mies viettää aikaansa poliittisesti kuohuvassa kaupungissa tajuamatta ollenkaan mitä ympärillä tapahtuu? Taiteellisesti ratkaisu oli oikea ja lopputulos hieno. Sitä ei olisi varmaan parantanut jatkuvasti humalaisen, poliittisesti naivin Saarikosken yhteiskunta-analyysit. Monesti matkalla – huolimatta kaikista uusista näkymistä – käännytään Saarikosken tavoin sisään päin.

Negatiivisuus voimavarana

Rovaniemen seminaarin osallistujista pikaisesti laskien vain noin 10% oli itse taiteilijoita. Jos nykyään saamelaisten asioita käsiteltäisiin kokouksessa, jossa vain 10% on saamelaisia, se olisi skandaali. Vaan ehkäpä taiteilijat – varsinkin ne luovat lapset heidän sisässään – kaipaavatkin jonkinasteista holhousta?

Kenties taiteilijoiden vähäisestä määrästä johtuen kuva taiteilijuudesta oli välillä hiukan hakoteillä. Ajateltiin että taiteilija on jonkinlainen perus-positiivinen puuhaihminen joka tuosta vain elvyttää kuihtuvan kirkonkylän. Kuitenkin taiteilijat ovat usein aika hankalia ihmisiä. Kalervo Palsa piirsi kuvia New Yorkin porno-tarjonnasta. Se ei tietenkään ketään siellä hätkäyttänyt, mutta entä jos suuren maailman taiteilija tulisi tänne kylän residenssiin piirtelemään pornokuvia?

Residenssit suosivat sosiaalisia, kielitaitoisia, projektisuuntautuneita, joustavia persoonia. Kuulostaa hyvältä, mutta ei olla ehkä niinkään kaukana ´uuden työn´ karikatyyristä: ´höpöttäjätyyppi´, joka lähinnä esittää työn tekemistä: tärkeää ei ole lopputulos vaan dynaaminen vaikutelma ja sen brändäys. Työn on oikeastaan ihmissuhteiden hyväksikäyttöä. Tällainen henkilö on persoonallinen eli eloisa ja lyhytjänteinen. Luonne häneltä puuttuu, se liittyy sitoutumiseen, selkärankaan, menneeseen maailmaan. (Jakke Holvas – Jussi Vähämäki: Odotustila – Pamfletti uudesta työstä. 2005.)

Alas kulttuuri-imperialismi!

Taiteilijoiden matkustelu on ainakin osaksi turismia. Melkein kaikki länsimaiden ihmiset ovat nykyään turisteja, mutta moni ei halua itseään sellaisena pitää. Turistin roolista pyristellään eroon eri tavoin. Ehkä residenssien yleistyminen on ilmaus tästä? Turismia fiksuille ja taiteellisille, hajurakoa massoihin? Taiteilija-turisti kuluttaa luontoa ja häiritsee alkuasukkaita yhtä paljon kuin tavallinenkin turisti. Ehkä jopa enemmän, koska taiteilijat eivät tahdo pysyä turisteille suunnitelluilla alueilla ja reiteillä.

Seminaarissa esitettiin kuvia norjalaisten taiteilijoiden aikaansaannoksista pienessä kylässä Arkangelin seudulla. Maataidetta tyypillisimmillään: risuhökötyksiä jokirannassa. Mukana ollut venäläinen taiteilija vakuutti, että modernin taiteen virtauksista tietämättömät kyläläiset olivat olleet aivan innoissaan.

Norjalaiset – kuvitellaan heidät vielä kovaäänisiksi, humalaisiksi, puolialastomiksi äijänköriläiksi – rakentamassa risumajoja, varmaan se on ollut kyläläisistä mielenkiintoista seurattavaa. Mutta eikö tähän liity ikävä sivumaku? Tekaistiinpa vähän nyky-taidetta turvenuijille! Tällaisia ajatuksia nousee mieleen, varsinkin kun vielä selaa viehättävää teosta ´Ikkuna paratiisiin – Arkangelin ikonit´ (2003), jossa esitellään seudun vanhaa, hienostunutta perinnettä.

Sinustako Barentsin residentti?

Kemijärvi on panostanut residensseihin, vanhaan sodasta säästyneeseen meijeriin keskellä kylää on rakennettu neljä asuntoa, työ- ja näyttelytiloja ym. Muita pohjoisen residenssejä ovat Mansikkanokka (Kemi), Vilppula (Tornio), Japani-talo (Ranua) ja Kulttuuri-Kauppila (Ii).

Norjan Vesisaaressa on vanha komea kveeni-talo Jäämeren rannalla The Light in Varanger –nimisenä residenssinä. Vuokraa ei pyydetä ja kuntakin voi avustaa pienellä summalla. Vain barentsilaisille. Paikkoja on myös mm. Kirkkoniemessä, Vuoreijassa, Masissa ja Tromssassa.

Pohjois-Ruotsissa on residenssejä mm. Kiirunassa, Luulajassa, Arvidsjaurissa ja Jokimukassa (Jokkmokk). Uumajassa toimii Verkligheten-niminen taiteilijavetoinen ei-kaupallinen ´projektihuone´. Ricklundgården on viehättävä 40-luvun taidekoti Saxnäsin jylhässä tunturimaastossa, mm. Asger Jorn haki sieltä aikoinaan inspiraatiota.

Sodan jälkeen pohjoismainen yhteistyö oli tärkeä henkireikä Suomelle. Siitä on puoli vuosisataa. Nyt pitäisi – olisi pitänyt jo 20 vuotta – painottaa yhteyksiä entisiin sosialistimaihin, täällä pohjoisessa siis Venäjään. Kiehtova maa, mutta yhteyksien luominen sinne on edelleen hankalaa byrokraattisten, liikenteellisten ja asenteellisten ongelmien takia. Juuri alkuvuodesta jäi venäjänsuomalaisen Sven Lokan näyttely saapumatta Rovaniemelle, taas puuttui joku paperi.

Mutta kun katsoo pohjoismaiden ministerineuvoston kulttuurisivuja (www.kulturkontaktnord.org), niin selviää että liikkuvuustukimoduuli (sic!) koskee edelleen vain pohjoismaiden kansalaisia. Nämä rikkaat maat siis avustavat toisiaan, kun niiden pitäisi lisätä liikkuvuutta venäläisten ja Venäjän vähemmistökansojen – komien, karjalaisten, nenetsien ym. - ja pohjoismaiden välillä. Kun tämmöinen byrokraattinen helvetinkone saadaan kerran rakennettua, ei sitä yhdessä miespolvessa pureta.

Jäi hiukan epäselväksi miksi Viro on mukana Barentsin residenssi-yhteistyössä, mutta hyvä että on. Kuvittelisin että varsinkin huhti-kesäkuussa moni pohjoisen taiteilija haluaisi lähteä Viroon kesää vastaan. Viron taiteilijaseuralla on Tallinnassa hulppea vieras-studio Vapauden aukion laidalla Taidehallin ylimmässä kerroksessa. Rakennus on virolaisen funkiksen merkkiteos vuodelta 1934 (www.eaa.ee). Omalla tavalla mielenkiintoinen on varmaan myös MoKS-studio pienellä Mooste-nimisellä paikkakunnalla 40 km Tartosta kaakkoon. Myös ympäristötutkijoille. Paikka on ilmainen ja sitä ylläpitää Center for Art and Social Practice –järjestö (www.moks.ee).

Venäjän Arkangelissa toimii taiteilijaliiton residenssi, jonka kautta järjestyy majapaikkoja myös maaseudulta sekä esim. Kargopolin kuuluisasta käsityöläiskaupungista. Komin tasavaltaan suunnitellaan residenssejä mm. sellaisille salaperäisille paikkakunnille kuin Sizyabskiin ja Ust-Vymiin. Tosi taiteilija lähtisi sinne jo pelkästään nimien perusteella!

Lisätietoja Barentsin residensseistä saa mm. kuntien kotisivuilta, Arsis-lehden erikoisnumerosta 3/05 ja Lapin läänin taidetoimikunnasta.

Pasi Pikkupeura