Valmennuspäiväkirja, seitsemäs luku

Tapahtuu vappua seuranneella viikolla

Paavo:

Sisuksessani kiehuu Pyhä Viha, tällä kertaa Päätoimittajaan suunnattuna. Päätoimittaja sanoo, ettei lukija ymmärrä, mitä tekstini sanat kertovat. Kuvittelee tietävänsä! Onko Jussi ikinä tehnyt lukijatutkimusta, joka kertoisi, mitä lukijat ajattelevat? Kuvittelee lukijat tyhmemmiksi mitä ovatkaan!

Saattaa ollakin. Tehnyt. Yksinkertaisinta olisi kysyä, pyytää selvitystä. Mutta se ei olisi yhtä hauskaa, ja hyvä viha menisi hukkaan. Hampaita kiristellen on sinun työsi tehtävä. Simpukkakin tekee helmen vain, jos sitä ärsyttää. Minun pitää syödä hiekkaa.

Olen huono valmennettava. Tämäkin minun piti valmentajalle sanoa jo viime viikolla, mutta en muistanut. Tai tuli estoja. Olen huono valmennettava, koska tiedostan puutteeni, mutta jos joku yrittää niiden täyttöä opettaa, käyttäydyn välinpitämättömästi kuin kaikki olisi jo moneen kertaan kuultua. Olen huono valmennettava, koska olen ylpeä. Koska mittaan ihmisiä sen mukaan, kuinka älyllisinä heidät miellän. Koska haluan uskoa tietäväni, mistä puhun.

Väitän myös, etten olisi sanoistani mustasukkainen, kun joku yrittää niihin puuttua. Väitän, että hyväksyn Päätoimittajan tietävän paremmin, kuinka aikakauslehteä kirjoitetaan. Annan ymmärtää, että kuuntelen, arvostan, yhdyn mielipiteisiin, hyväksyn näkökulman.

Paskat. Minä vihaan ja halveksun. Ja inhoan. Enkä vähiten itseäni, juuri näistä syistä.

Me teemme lehteä laiskalle lukijalle. Ensimmäisen sanan pitää hurmata lukija, sanoi päätoimittaja. Ei näillä sanoilla. Eli lehden kirjoittaminen on viettelyä, ja kirjoittajan pitäisi pystyä pokaamaan jokainen, joka lehteen tarttuu. Ehkä juuri tämä minua närästää. Päätoimittaja pakottaa minut liehittelemään kaikkia niitäkin, joita en välttämättä lakanoitteni väliin haluaisi.

Koen joutuvani huijaamaan lukijan aktiin kanssani. Toivoisin heidän tulevan omasta halustaan, tarttuvan tekstiini koska se heitä innostaa – ei siksi, että olen sen maalannut sellaiseksi, joka miellyttää kaikkia. Olen nähnyt niitä ihmisiä kapakoissa. En halua suostua päätoimittajan paritettavaksi.

Freudilaista psykoanalyysiä tulkitaan usein niin, että sen mukaan kaikki ihmisen neuroosit syntyvät lapsen todistaessa vanhempiensa parittelua. Tai sitten siitä, että ihminen ei lapsena koskaan todistanut vanhempiensa parittelevan. En halua isääni tai äitiäni valmennuspäiväkirjan sivuilla loata, joten jätän kertomatta, kummasta vaihtoehdosta oma estoisuuteni kumpuaa.
                                                                                                        Seuraava jakso >

                                                                                                       sisällysluettelo >>