Maalaus: Mihail Vrubel

Ovatko kaikki suuret kertomukset kuollet?
 

-    J    U    S    S   I         V    I    L    K    U    N    A    -
 

Länsimainen maailma on kulkenut tiensä päähän kulttuurisesti, materialistisesti ja ekologisesti - ainakin useiden kaksikymmenvuotiaiden mielestä. Nuoret etsivät henkilökohtaista  suhdetta itseensä, ympäristöön ja maailmaan uusista uskonnoista, veganismista, eläinten oikeus -liikkeistä ja teknokulttuureista.
Vanhat uskonnot, aatteet ja opit ovat menettämässä merkitystään. Syntyykö vanhojen uskontojen tilalle neurosähköisiin verkostoihin perustuva globaali kulttuuri? Siirrytäänkö materian vallasta hengen, tiedon ja ajatuksen valtaan? Yhdistyvätkö ikivanhojen kulttuurien myyttiset maailmankuvat uusissa kulttuureissa?

"Äiti Gaia (maa) on elävä organismi ja Tietoisuus, johon voimme linkittää itsemme. Tekno on ajan ja avaruuden ylittävä tajunnantila. Raveissa koetaan jotain samaa kuin alkukristillisessä yhteisössä. Tekno on shamanistista transsimusiikkia, jossa saadaan yhteys maailmankaikkeuden perusvoimiin", nuori kuvasi teknokulttuuria.

"Elämä nukkuu kivessä, uneksii kasvissa, on hereillä eläimessä ja tulee itsestään tietoiseksi ihmisessä", eräs vegaani kuvasi suhdettaan ympäristöönsä.

" Maa-planeetalla on eräänlainen tietoisuus, jonka avulla se voi kommunikoida ihmisen kanssa. Viesti, jonka luonto meille lähettää, korostaa kielemme muuttumista elektronisen kulttuurin ja psykedeelisen mielikuvituksen synergiaksi - tanssin ja idean yhteenkuuluvuudeksi, ymmärrykseksi ja intuition yhteenkuuluvuudeksi - hävittäen rajat, jotka kulttuurimme meille asettaa."
 
 

Istun Oulun hiippakunnan metropoliitta Ambrosiusta vastapäätä hänen virka-asuntonsa aamiaispöydässä. Taustalta kuuluu mieltä rauhoittavaa, transkendentaalista, liturgista musiikkia, mausteinen tee höyryää lasista, kuivakakku murenee sormissa.
Ambrosius kertoo olevansa jossain määrin pessimistinen vanhojen kirkkojen, myös ortodoksisen kirkon, valmiuteen kohdata tämän päivän ihmisten kysymyksiä. Vanhojen uskontojen edustajalla, ortodoksisella kirkolla, voisi olla paljonkin tarjottavaa myös uusista uskonnosta vastauksia etsiville nuorille. Idän kirkossahan korostetaan henkisen ja näkymättömän maailman merkitystä, torjutaan aineen hallitseva asema, rajoitetaan lihan syöntiä paastoperinteessä, rukoillaan ja mietiskellään.
- Kirkot ovat huonosti markkinoineet omia hyviä paastoperinteitään. Sama koskee hiljentymisperinnettä. Kyllä monet lähtevät merta edemmäs kalaan etsiessään esimerkiksi Aasian uskontojen meditaatio- ja hiljentymisperinteitä. Kristillisessä traditiossa on useita upeita meditaatioperinteitä.
Metropoliitta Ambrosiuksen mielestä new agen, antroposofian ja teosofian ja Aasian uskontojen vaikutus moniin uusiin virtauksiin on nähtävä ainakin osittain vastareaktiona pessimistiselle ihmiskuvalle, mitä suomalainen kristillisyys on viljellyt. Uudet uskonnot ovat tarjonneet valoisan ja idealistisenkin vaihtoehdon puhuessaan ihmisen evoluution mahdollisuuksista.
- Sanotaanhan, että muualla asiakas on aina oikeassa, mutta ei kirkossa kuunnellessaan saarnoja.

Mysteerit kirkastavat
näkymätöntä maailmaa

Vähän yli 20-vuotias yliopistolla tietotekniikka opiskeleva ja opettava teknoystäväni totesi: "Aika useinhan me joudumme olemaan vielä tässä fyysisessäkin todellisuudessa", kysyessäni häneltä verkkomaailman ja fyysisen todellisuuden välistä suhdetta.

Vaikka uudet virtaukset harvoin kamuavat karhunpainia vanhojen uskontojen kanssa, molemmille on yhteistä näkymättömän maailman arvojen etsiminen: pako rationaalis-materiaalisesta maailmankuvasta ja postmodernin maailman arvotyhjiöstä selittämättömään - kosmisen meren aavalle hiekkarannalle.

Metropoliitta Ambrosiuksellekin näkymätön maailma on yhtä todellinen kuin näkyvä.
- En sano, että näkymätön maailma olisi vielä todellisempi, koska kirkon edustajien helmasyntinä on historian kuluessa ollut vähätellä näkyvän maailman arvoa. Esimerkiksi puritaanit sanoivat 1600-luvulla, että maan päällinen elämä on kärsimystä ja pakollinen välivaihe tulevan kirkkauden rinnalla.
Näkyvä maailma on Ambrosiuksen mielestä tietystä näkökulmasta vain vähän tihentyneempää energiaa ja liikettä. Näkymätön maailma on aina läsnä elämässä, kysymys on vain siitä, osataanko sitä kokea ja nähdä hengellisillä silmillä.
Idän kirkon uskonelämässä näkymätön maailma kohdataan ennen kaikkea ns. mysteereissä,  lännen kirkossa sakramenteissa. Joka kerta, kun ortodoksissa kirkossa vietetään pyhää toimitusta, mysteeriä (kaste, mirhalla voitelu, sairaan voitelu, ehtoollinen...), on siinä Ambrosiuksen sanoin myös aineellinen todellisuus läsnä.
Kuolema ja ylösnousemus on salaisuuksista suurin. Vaikka monista sellaisista kuolleista tai kuoleman rajalla käynneistä, jotka elvytetään henkiin, kirjoitetaan, tuskin kenelläkään on tarkkaa tietoa todellisuudesta ajan rajan tuolla puolen.
Vaikkakaan ei tarkkaa tietoa, niin useilla ortodoksisilla hengellisillä opettajilla on kokemusta siitä mitä kuoleman tuolla puolen on.
- Koska ihmisen sielu on kuolematon, ihmisen tietoinen elämä jatkuu ajan rajan toisella puolen siinä suunnassa minkä on valinnut. Suunta on tulevaisuudelle avoin, sillä Kristuksen työ koskee myös näkymätöntä maailmaa. Emme siis allekirjoita protestanttisuudessa usein esitettyä ajatusta, että ihminen "kuorsaa" Kristuksen toiseen tulemiseen asti jonkinlaisessa enemmän tai vähemmän tietoisessa tilassa, isä Ambrosius kuvailee.
Kuoleman hetkellä ihmistä ei ortodoksisessa maailmassa jätetä yksin rajan tällä eikä toisellakaan puolella. Sukulaiset ja ystävät saattelevat kuolevan kuoleman rajalle, jossa häntä on vastassa suojelusenkeli. Suojelusenkeli kuljettaa ihmisen sielun sinne, missä ei ole kipua, ei surua, eikä huokauksia vaan loppumaton elämä.
Eräät hengelliset johtajat arvelevat ihmisten joutuvan kulkemaan kuoleman jälkeen "taivaallisten tulliasemien" läpi. Viime vuosisadan tunnettu venäläinen hengellinen opettaja piispa Ignati Briantshaninov on löytänyt niistä parikymmentä mainintaa kirkon liturgisista kirjoista. Niistä ovat kirjoittaneet myös Origenes, Antonius Suuri ja Kyrillos Aleksandrialainen. Eri tulliasemilla tutkitaan mm. ihmisten epäinhimillisyyttä, sydämen kovuutta, suun, korvan ja silmän syntejä, petkutusta, liiallista pessimismiä ja ylenpalttista optimismia, rahan ja viininjuonnin rakkautta ja kärsityn pahan muistamista katkeruudella.
Ortodoksisen perinteen mukaan vainajat saattavat liikkua kuoleman jälkeen vielä ihmisten keskuudessa ja tutuissa maisemissa 40 päivän ajan, jonka aikana vainajan puolesta toimitetaan rukouspalveluksia. Jeesuskin ilmestyi läheisilleen vielä 40 päivää kuolemansa jälkeisenä aikana ennen taivaaseen astumistaan.
Ambrosiukselle enkelit ovat todellisuutta. Hän pitää valitettavana, että eräissä uskonnollisissakin piireissä enkelit on torjuttu  lapsellisina juttuina. Se on hänen mukaansa modernin maailman vankeutta. Ortodoksisessa liturgiassa sanotaan: "Sinun edessäsi seisoo tuhansia ylimmäisiä enkeleitä ja kymmeniä tuhansia enkeleitä, kerubeja ja serafeja ja kuusisiipisiä ja monisilmäisiä  ylhäällä liikkuvia siivekkäitä olentoja voittoveisua laulaen, huutaen, ääntäen ja lausuen, pyhä, pyhä, pyhä..."
Vaikka isä Ambrosius selvästi innostuu näkymättömästä todellisuudesta, hänestä on silti vaikeaa puristaa irti kovin konkreettista, edes henkilökohtaista näkökulmaa näkymättömään maailmaan. Mutta keneltä sitä voisi vaatiakaan. Ja täytyy muistaa, että hän vaalii myös kirkon oikeaa opetusta.

Keskustelussamme syntyneiden mielikuvien kautta näen ympärillämme käyvän vipinän ja vilskeen; vainajat jättävät jäähyväisiään fyysiselle maailmalle, suojelusenkelit, kerubit ja serafit rientävät jumalallisissa tehtävissään.

Ambrosiuksen mukaan mysteereissä, pyhissä toimituksissa,  ei ole läsnä vain silmälle näkymätön maailma sinänsä, vaan myös näkymätön maailma Jumalan ikuisuudesta ja iankaikkisuudesta nousevana. Lopun ajallisuus, eskatologisuus ei ole jotain, joka on pelkästään kuluvan ajan jälkeen, vaan se on sisäkkäin jo tässä ja nyt tämän kuluvan ajan kanssa.

Rationaalisuuden hammasrattaisiin yhä sidoksissa oleva mieleni rakentaa todellisuuskoordinaatiston, jonka X-akselilla origon toisella puolella on näkymätön ja vastapuolella näkyvä maailma. Y-akselin toisella puolen on aikaan sidottu eli ajallinen ja vastapuolella iankaikkinen maailma. Fyysikkojen tehtäväksi jää liittää kuvioon valon nopeus, materia ja antimateria sekä mustat aukot ja muut tarpeelliset kaavat.

Ikoni,
interaktiivinen näyttöpääte

Taiteen keinoin näkymätöntä todellisuutta voidaan ilmentää paremmin kuin rationaalisilla argumenteilla. Erityisesti ortodoksisessa ikonitaiteessa näkymätön maailma on läsnä ja todentuu.
Ikoneissa kuvataan raamatun tapahtumien lisäksi pyhiä ihmisiä. Ortodoksinen kirkko julistaa joitakin pyhää  elämää viettäneitä ihmisiä pyhiksi heidän kuolemansa jälkeen, esikuviksi ja taivaallisiksi esirukoilijoiksi ihmisille. Pyhät saattavat päästä hengellisessä elämässään niin pitkälle, että myös heidän fyysinen olomuotonsa alkaa säteillä Kristukselta lahjaksi saatua valoa ja kirkkautta.
Muodostaako ikoni rajapinnan näkyvän ja näkymättömän maailman välille? Metropoliitalle tämä on läntinen, rationalistinen kysymys. Ehkei ikonia voida sanoa Salaiset kansiot -mielessä rajapinnaksi näkyvän ja näkymättömän maailman välillä. Ambrosiuksen mukaan ikoni kuitenkin tekee näkymättömän maailman näkyväksi, minkä ihmisten kokemukset myös oikeaksi todistavat.
- Kun ikoni on siunattu, niin kyllä ihminen kohtaa ikonin ääressä rukouksessa sen pyhän henkilön, jota se kuvaa.
Ambrosius naurahtaa ja myöntää, että ikonia voisi kutsua "näyttöpäätteeksikin" kirkon "virtuaaliseen verkkoon", mutta vain lainausmerkeissä.

Löysimme tyhjää, tartuimme ilmaan

Moderni länsimainen ihmiskuva on kulkenut tiensä päähän. Vuosisatainen kehityskulku, uskonpuhdistuksesta valistusajalle ja mm. tieteenfilosofian, teollistumisen eetoksen ja marxilaisuuden kautta 1900-luvun modernismiin, rakensi suurta tarinaa ihmisen rationaalisuudesta, tekniikan ja tieteen voittokulusta. Ja materian voitosta hengestä - päädyimme tyhjyyteen.
Moderni ajattelu on merkinnyt normatiivisuutta, luokkien, roolien ja yleisten periaatteiden yhdenmukaistavaa vaikutusta riippumatta siitä millainen poliittinen järjestelmä on ollut. Tosin kehitys on ollut paljon rajumpaa siellä, missä on ollut totalitäärinen järjestelmä, Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa.
- Kyllä tämä on modernin paradigman ongelma ja kysymys on koko länsimaisen yhteiskunta- ja ihmiskäsityksen sisällöstä ja tulkinnasta. Käsityksemme demokratiasta on hyvin mekanistista. Kaikki on yritetty panna samaan muottiin, olipa yhteiskuntaelämän tai kulttuurin alue mikä tahansa. Sama koskee ihmiskäsitystä, koska emme ole riittävästi ottaneet huomioon ihmisten ja alueiden erilaisuutta ja erilaisia lähtökohtia.

Hiroshiman ja öljykriisin jälkeisessä maailmassa, sosialismin kaaduttua ja ympäristötuhojen uhatessa suuret kertomukset ovat kadonneet. Maailma on sirpaleina. Kokonaisuuksien hallinta ja asioiden merkityssisällöt ovat kadonneet. Mantroina ovat talous, globalisaatio ja tietoverkot.
Itsekeskeinen nautiskelu ja elämysten kokeminen on tärkeää. Olemme suorittajina elämysten meressä, missä luonnollakin on vain välinearvonsa elämysten tuottajana, elämysteollisuudessa. Ihmistä ei ole olemassa subjektina, puuttuu hiljaisuus, puuttuu pyhyys.

Teletapit maailman pelastajiksi?

Ambrosiuksen mielestä ihmiskunnan tulisi tehdä kulttuurihyppy. Tai siirtyä "mahantäyttämisfilosofiasta" evoluution seuraavaan vaiheeseen, jota jotkut futurologit ovat nimittäneet tietoisuuden evoluutioksi. Meidän tulisi elämässämme ja tiedon tulkinnassamme ammentaa paljon enemmän sisältäpäin ja niistä ihmisyyden mahdollisuuksista mitä meillä potentiaalisesti on olemassa.
- Ihminen käyttää murto-osaa aivoistaan. Jos käyttäisimme vain edes vähän enemmän, maailma voisi näyttää omalla kohdalla ja ympäristössä hyvin toisenlaiselta.
Ambrosiuksen mukaan yliluonnollisessa maailmassa, josta myös monet uudemmat virtaukset ovat kiinnostuneet, on paljon enemmän elämää kuin mitä pystytään havainnoimaan. Myös tästä näkökulmasta katsoen ihmisen henkisyydellä on paljon käyttämättömiä voimavaroja.
- Moderni maailma on torjunut kaiken tiedon tai kokemuksen, jota ei koneilla ja mittareilla pystytä mittamaan. On valitettavaa, että eurooppalaisessa kulttuurissa uskonnollisetkin ihmiset ovat menneet samaan jäynään. Näkymätön maailma on tyhjennetty ja siellä ei ole jäljellä kuin Jumala.
Useat futurologit, mm. John Naisbitt, näkevät uskonnon yhtenä suurena megatrendinä tulevaisuudessa. Ensi vuosisadalla joudumme ottamaan kantaa kysymyksiin arvoista, elämän tarkoituksesta ja ihmisen ja luonnon tulevaisuudesta, näkyvästä ja näkymättömästä maailmasta. Mutta Naisbittin mukaan uskonnot ovat IN,  kirkot OUT.
Onko vanhoilla instituutioilla ja uskonnoilla enää mitään valtaa ja tiennäyttäjän roolia ensi vuosisadan maailmassa? Sortuvatko ne edelleen keskinäisiin erimielisyyksiin, pikkusieluisuuteen ja kaunaisuuksiinsa?
Isä Ambrosius kirjoittaa eräässä viime aikaisessa puheessaan: ìSain olla mukana paavi Johannes Paavali II:n isännöimässä eri uskontojen yhteisessä rauhan rukouspäivässä Assisissa Italiassa 1986. Siellä islamin, Aasian ja alkuperäiskansojen uskontojen edustajat rukoilivat yhdessä eri kirkkojen edustajien kanssa maailman rauhan puolesta. Muutamaa päivää myöhemmin julkisuuteen nousi aikamoinen meteli. Katolisia ja meitä muitakin syytettiin synkretismistä (uskontojen sekoituksesta). Vatikaani, joka meitä muita paremmin hallitsee diplomatian kiemurat, selitti tapahtumaa näin:"Emme suinkaan rukoilleet "yhdessä", vaan toinen toistemme "läsnäollessa". Ainakin osa läsnäolijoista koki ja itsekin koin tilanteen toisin. Sydämessäni yhdyin niihin rukouksin ja huokauksiin, joita hindut, buddhalaiset, islamilaiset jne. lukivat. Mieleeni ei edes välähtänyt ajatus, että tilanteessa olisi ollut jotain epätodellista tai absurdia. Pikemminkin ilmapiirissä oli läsnä helluntain ihmettä ? toivon pilkahdus nykymaailman monenlaisten vastakkaisuuksien ja mullistusten keskellä. Kristittyinäkin saatoimme rukoilla yhdessä rauhan puolesta, koska ymmärsimme, että Jumala oli jollain tavoin läsnä myös muiden totuuden etsinnässä."
Koittaako ensi vuosisadalla uusi aristoteelinen ja uskonnollinen - uusmoderni aikakausi, jossa ihmisyyttä toteutetaan hyveiden kautta osana yhteisöä ja luontoa, matkalla kohti hengen voittoa materiasta? Yhdistyvätkö maailman uskontojen ja myyttien keskeisimmät perinteet uudeksi suureksi kertomukseksi - uutta luovaksi ajatteluksi ja maailmaa eteenpäin vieväksi voimaksi?
Voisivatko nuorten uudet kulttuurit olla aloittamassa uutta aikakautta ja lasketaanko aikaa tulevaisuudessa vaikkapa ennen ja jälkeen Telatappien?
- Maailmalla on toivoa niin kauan, kun nuoriso on radikaalimpaa kuin itse olemme ja olimme.
- Kyllä ajanlaskua on muutettu moneen kertaan, eikö se ollut vasta Caesarin aikaan, kun aikaa alettiin laskea Rooman perustamisesta ja 500-luvulla alettiin tietyissä piireissä laskea aikaa Kristuksen syntymästä.
Metropoliitta Ambrosius ei tunne Teletapeista kertovaa lastenohjelmaa, joka on alkanut elää omaa verkkoelämäänsä muodostaen uusia kulttuurillisia kerrostumia. Ehkä tietämättömyys ei niinkään johdu vanhojen instituutioiden hitaudesta kuin siitä, että selibaatissa elävällä kirkonmiehellä ei ole omaa jälkikasvua, joiden kanssa lauantaiaamuisin kello 8.00 kokoontua katsomaan teletappeja.

Lisää aiheesta:
Ortodoksisuudesta. http://www.ort.fi
Enkeleistä: http://www.kotimaa.fi/askel/
Isä Ambrosius, Idän kirkon kuolemasta; s. 225 - 241; Kuolema elämän keskellä, Toim. J-E Ruth, Otava 1985
Isä Ambrosius, Ajan dialogit ja usko, Juhana-projekti,
Naisbitt, John: Megatrendit 2000 (1990): Kohti uutta vuosituhatta
Teknosta:  http://www.damicon.fi/fri/articles/
Veganismista: http://www.sci.fi./~vegan/
Uusmodernisuudesta: Tarja Ryyti tmryyti@student.oulu.fi