Euroopan hallitsijoita vasemmalta oikealle: Kaarle XII (1682-1718), Adolf Hitler (1889-1945), Benito Mussolini (1883-1945) ja Franco (1892-1975)
KAHTIA JAKAANTUNUT
EUROOPAN UNIONI
E E R O Y
L I T A L O
filosofian maisteri, arkistopäällikkö
Kansan syvillä riveillä on Euroopan unionin sisäisistä ryhmityksistä ja
rintamalinjoista varsin lohduton käsitys: Suomen edut vastaan kaikkien
muiden etuja. Vallalla on masentunut tunnelma ("ne jyrää meitin") kuin
Tuntemattoman sotilaan perääntymisvaiheessa, kuinkapa vaivaiset
16 europarlamentaarikkoamme voisivat saada äänensä kuuluviin
626 mepin joukossa! Korkeintaan tunnetaan jonkinlaista veljeyttä
Ruotsin ja Tanskan kanssa, mutta nämäkin kolme pohjoismaata ovat
Todellisuudessa asemam-me Euroopan valtioiden joukossa on paljon
selkeämpi. Nykyisen EU:n alue voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan, eteläiseen
ja pohjoiseen. Raja kulkee suunnilleen samoin (linjalla Rein - Tonava) kuin
muinaisen Rooman valtakunnan pohjoisraja n. vuosina 50 - 400 jKr. Vajaat 2000
vuotta sitten tuo raja erotti "sivistyneen" ja "barbaarisen"
Euroopan. Nykyisinkin raja erottaa toisistaan
ï romaanisen ja germaanisen
ï katolisen ja protestanttisen
ï hierarkkisen ja demokraattisen
ï sentralisoidun ja desentralisoidun
ï salailevan ja julkisen asiakirjahallinnon
ï viiniä ja olutta juovan Euroopan
Lisäksi voisi vielä sanoa, että eteläiset valtiot ovat suuntautuneet Välimerelle, pohjoiset Pohjanmerelle ja Itämerelle. Jos EU:n pohjoisiksi maiksi lasketaan pohjoismaiden lisäksi koko Yhdistynyt Kuningaskunta, Irlanti (katolisuudestaan huolimatta), Hollanti ja Saksa, jakautuu sekä Euroopan unionin alue että väestö kahteen suunnilleen yhtä suureen osaan: etelän 1.690.000 km2:n alueella 193 miljoonaa, pohjoisessa (1.544.000 km2) 177 miljoonaa ihmistä. Bruttokansantuote jakaantuu vielä tasaisemmin: etelässä 3083 miljardia OVY, pohjoisessa 3056 miljardia OVY. OVY tarkoittaa ostovoimayksikköä eli tavaroiden ja palveluiden samaa määrää edustavaa yksikköä kullekin maalle. Luvut ovat vuodelta 1994.
Romaaninen ja germaaninen Eurooppa
Kun germaanit vyöryivät vuoden 400 jälkeen
Länsi-Rooman rajojen yli, osoittautui voitettujen roomalaisten kulttuuri
kuitenkin valloittajia voimakkaammaksi. Länsigoottien kielestä
ja latinasta syntyivät espanja, portugali ja katalaani, itägoottien
ja langobardien kieleen sekoittuneesta latinasta syntyi italia. Ranska
sekä Marseillen ja Monacon välisellä alueella puhuttava
provensaali puolestaan kehittyivät latinasta ja länsifrankkien
kielestä. Mainitut kielet luetaan nykyisin romaanisiksi kieliksi.
Rooman valtakuntaan kuu-luneesta Englannista latinalaiset
vaikutteet hävisivät kansainvaellusten melskeissä melkein
tyystin. Pohjanmeren yli tulleet valloittajat säilyttivät anglosaksisen
kielensä, kunnes joutuivat v. 1066 etelästä tulleiden ranskaa
puhuneiden normannien valloittamiksi. Vaikka normannit antoivat englannille
omia vaikutteitaan, pysyi se selvästi germaanisena kielenä. Britanniasta
tulleiden valloittajien kieli taas syrjäytti Irlannin kelttiläisen
alkuperäiskielen iirin, joka kuitenkin on yhä Irlannin tasavallan
ensimmäinen virallinen kieli, vaikka sitä puhuu äidinkielenään
enää vajaat 100.000 ihmistä saaren syrjäisimmissä
osissa.
Germaaniset kielensä tietysti säilyttivät
alueet, jotka eivät Rooman valtakuntaan kuuluneetkaan eli nykyinen
Saksa ja Hollanti, joissa puhutaan saksaa ja flaamia. Germaaninen kielialue
onnistui levittäytymään Rooman valtakunnan rajan yli etelään
vain Alppien kohdalla, missä Itävalta on kokonaan saksankielinen.
Katolinen ja protestanttinen Eurooppa
Roomalaiskatolinen kirkko ei ole demokraattinen laitos.
Monien mielestä luterilainenkaan kirkko ei sitä ole, mutta Suomen
evankelis-luterilaisessa kansankirkossa kirkkovaltuustot sentään
valitaan seurakuntavaaleissa, joissa jopa poliittiset tunnukset on sallittu
vuodesta 1998. Kirkkoherran vaaliinkin saavat seurakunnan jäsenet
osallistua. Piispat taas nimittää demokraattisesti valittu presidentti.
Katolisessa kirkossa hierarkian huipulla on paavi, joka
on Jumalan edustaja ja Kristuksen sijainen maan päällä,
taivasten valtakunnan avainten haltija. Paavi julistettiin erehtymättömäksi
(infallibiliteetti) vuonna 1870. Joskus - ehkä vuosisatoja myöhemmin
- paavi tosin saattaa myöntää edeltäjänsä
olleen väärässä. Näin kävi mm. vuonna 1992,
jolloin Vatikaani ilmoitti Galileo Galilein sittenkin olleen oikeassa väittäessään,
että maapallo kiertää aurinkoa.
Paavi nimittää kardinaalit ja piispat, esim.
Suomen pitkäaikaisen katolisen piispan, alunperin hollantilaisen Paul
Verschurenin Paavali VI nimitti jo vuonna 1964. Eikä silloin kyselty
Suomen katolisten mielipidettä. Piispat valitsevat ja nimittävät
alueensa seurakuntien kirkkoherrat, jotka taas valitsevat muut seurakuntansa
työntekijät. Missään vaiheessa ei äänestetä.
Keskiajalla kirkollinen hallinto oli tärkeämpi
kuin maallinen. Euroopassa oli aikoja ja alueita, joilla ei kirkon lisäksi
muuta hallintoa ja järjestystä ollutkaan. Irlanti, johon Pyhä
Patrick (sittemmin maan kansallispyhimys) toi kristinuskon jo 400-luvulla,
oli 700-luvun lopulle eli viikinkiaikaan saakka munkkiluostareista käsin
hallittu kirkollinen alue. Frankkien hallitsija Pipin Pieni lahjoitti 700-luvulla
paaville oman Kirkkovaltion, joka oli olemassa yli 1100 vuotta Italian
yhdistymiseen saakka 1870. Myös Saksassa oli keski- ja uudella ajalla
piispojen hallitsemia itsenäisiä pikkuvaltioita.
Hierarkkinen ja demokraattinen Eurooppa
Etelä- ja Keski-Euroopassa katolinen kirkko on ollut
mallina myös maalliselle hallinnolle. Se tarkoittaa autoritaarista
hallintoa, jossa oikeassa oleva johtaja käskee ja alaiset tottelevat
kuuliaisesti eivätkä aseta järjestelmää kyseenalaiseksi.
II maailmansodan molemmin puolin suurista katolisista EU-maista vain Ranska
on pysynyt koko ajan demokratiana. Tosin sielläkin muutettiin 1958
valtiosääntöä siten, että presidentin valtaa lisättiin
huomattavasti. Ranskan presidentillä onkin demokraattisesti valituista
presidenteistä suurimmat valtaoikeudet koko maailmassa (USA:n ja Suomen
ohella, Venäjän presidentin valinnan demokraattisuudesta voidaan
keskustella). Esimerkkinä armahdusoikeus, jonka käyttö on
johtanut suoranaiseen anarkiaan presidentinvaalien yhteydessä.
Vaikka merkittävimmät fasistiset diktatuurit
Saksa ja Italia kukistuivat II maailmansodassa, niin vielä neljännesvuosisata
sitten Espanja, Kreikka ja Portugali olivat sotilasdiktatuureja. Ensimmäisenä
näistä kaatui Portugalin diktatuuri huhtikuun neilikkavallankumouksessa
1974. Kreikan sotilaat menettivät valtansa epäonnistuneessa yrityksessä
liittää Kypros Kreikkaan kesällä 1974. Espanjassa falangistipuolueen
yksinvalta päättyi El Caudillon eli kenraali Francon kuolemaan
joulukuussa 1975.
Tosin pitää muistaa, etteivät autoritaariset virtaukset
ja pyrkimykset diktatuuriin ole vain roomalaiskatolisten maiden taipumuksia.
Nykyhistorian hirveimmistä diktatuureista natsi-Saksa oli pääosin
luterilainen juuri Luther oli myös leppymätön antisemitisti
joskin itse Hitler oli syntynyt katolisessa Itävallassa. Venäjä-Neuvostoliitto
on/oli kreikkalaiskatolinen, Stalin eli Josef Dzugasvili oli nuorena pappisseminaarin
oppilas. Norjan Quisling pääsi sodan aikana saksalaisten tuella sikäläiseksi
führeriksi. Suomessakin oli 30-luvulla pyrkimys saada "voimakas johtaja"
(heil Hitler, meillí Kosola). Kaipaillaanpa meillä vieläkin Kekkosen
aikaa, jolloin "talossa oli isäntä, joka määräsi
mitä tehdään!" Suomessa vahvan johtajan kaipuu ei ole katolisuuden
perua vaan tsaristisen hallinnon alitajuista vaikutusta.
Demokratisoitumisesta huolimatta katolis-hierarkkinen
byrokratiaperinne on edelleen voimissaan EU:n eteläisissä maissa.
Valtion virkamiehet ovat Ranskassa vapauden, veljeyden ja tasa-arvon
kotimaassa etuoikeuksineen ja poikkeuksellisen lyhyine työaikoineen
yhä eräänlainen asemansa menettäneen aatelisluokan
korvike. Tässä hallintokulttuurissa on olennaista sopia asioista
ensin virastoa johtavan virkamiehen kanssa. Vasta kun suuri johtaja on
määrännyt alaisensa toimimaan sovitulla tavalla, alkaa jotain
tapahtua.
Sama byrokratiaperinne on vaikuttanut voimakkaasti Euroopan
unionin hallintoon. EU:n komissio kehitettiin Ranskan sodanjälkeisen
jälleenrakennuskomitean mallin mukaan. Vaikka sillä ei ollutkaan
mitään tekemistä demokratian kanssa, se oli tehokas työkalu
sodan tuhoja korjattaessa. Puoli vuosisataa EEC:n perustamisen jälkeen
vanha hallintomalli on jo aikansa elänyt. On ollut ajan kysymys, milloin
demokratiaa paremmin edustava parlamentti näyttää komissiolle
kuka unionissa määrää. Maaliskuun puolivälissä
1999 se lopulta tapahtui.
Sentralisoitu ja desentralisoitu Eurooppa
Hallinnon keskittyminen on Euroopassa tyypillisimmillään
Espanjassa ja Ranskassa. Tähän on vaikuttanut paitsi katolinen
kirkko, myös maiden poliittinen historia. Niistä tuli jo varhain
uuden ajan alussa yhtenäisiä itsevaltiaan monarkin hallitsemia
kansallisvaltioita. Saksa taas oli 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka
hajaantunut keskenään kilpaileviin, jopa sotiviin pikkuvaltioihin.
Olipa Saksa kahtia jakaantunut vielä tämän vuosikymmenen
alkaessakin. Näiden valtioiden rakenteellisen eron (siis Espanja/Ranska
vrt. Saksa) näkee jo maiden rautatiekartoista: Espanjassa ja Ranskassa
kaikki päärautatiet johtavat maan laidoilta pääkaupunkiin.
Saksassa pääkaupunki ei ole ylivoimaisesti maan suurin kaupunki,
joten junalla pääsee myös Hampurista Kölniin kulkematta
Berliinin kautta.
Kuitenkin Espanjan ja Ranskan yhtenäisyys ja keskittyneisyys
on osittain harhakuvaa. Molemmissa maissa on vähemmistökieliä
ja separatistisia kansanryhmiä, joihin saattaa liittyä terrorismiakin.
Espanjan tunnetuin vähemmistökansallisuus on baskit ETA-järjestöineen.
Katalonialaiset, galitsialaiset ja andalusialaiset ovat korostaneet vähemmistöasemaansa
rauhallisemmin. Ranskassakin on baskeja, mutta terroristeina ovat siellä
kunnostautuneet korsikalaiset. Myös Ranskan Välimeren rannikolla
(provensaali) ja Bretagnen niemimaalla (kelttiläinen bretagne) on
omat kielensä. Espanjassa ja Ranskassa alueelliset pyrkimykset on
tukahdutettu tehokkaalla hallinnon keskittämisellä, mikä
tarkoittaa että paikallista itsehallintoa eli kunnallishallintoa ei
juuri ole.
"Kunta" on kovin erilainen asia eri puolilla Eurooppaa.
Esimerkiksi Ranskassa on asukkaita 10 kertaa enemmän kuin Suomessa mutta
kuntia 70-kertaisesti eli peräti 30.000 kuntaa! Suurin osa niistä
on hyvin pieniä, pienimmissä ei ole edes asukkaita. Vaikka asukkaita
olisikin, ei kunnalla ole paljoakaan tehtäviä. Yleensä kunnan
on huolehdittava kylän urheilukentän hoitamisesta ja kesäisten
kyläjuhlien järjestämisestä. Koulu-, terveys- ja sosiaalitoimi
eivät kunnan toimialaan kuulu. Yhteinen ominaisuus Euroopan kaikille kunnille
on se, että niissä kaikissa on jonkinlaiset vaalit, joilla kunnanjohtaja/
pormestari ja/tai kunnanvaltuusto valitaan. Suomessa kunnilla on poikkeuksellisen
paljon valtaa ja velvoitteita, onhan Suomi Euroopan ainoa maa, missä kunnanvaltuusto
päättää kuntalaisten verottamisesta. Muualla kunnan budjetit
alistetaan valtionhallinnon hyväksyttäväksi.
Käsitteenä "kunta" tarkoittaa etelämpänä
aivan muuta kuin meillä, missä kunta on varsinkin Pohjois-Suomessa
suuri, useita satoja, jopa tuhansia neliökilometrejä laaja alue, jossa
saattaa olla useampiakin taajamia. Suomalaisessa kunnassa, kuten Espoossa, Vantaalla
tai Imatralla ei selvää keskustaa ole välttämättä
lainkaan. Ääriesimerkkinä mainittakoon Suomen laajin kunta Inari
(yli 17.000 km2), joka on melkein 7 kertaa laajempi kuin Euroopan unionin pienin
perustajavaltio Luxemburg.
Tanskasta etelään maaseutu on rakentunut toisella
tavalla. Pienenkin maanviljelijöistä koostuvan kylän kaikki
talot ovat lähellä toisiaan siten, että kylän keskellä
on jonkinlainen pääkatu. Siitä kunta sitten muodostuukin,
kylästä ja sen taloihin kuuluvista viljelysmaista! Metsiä
ei tiheästi asutuissa Keski-Euroopan maissa oikeastaan ole. Tai jos
on, metsä kasvaa vuoren rinteillä, joita ei voi asua tai viljellä.
Julkisen ja salaisen asiakirjahallinnon Eurooppa
Liittyessämme Euroopan unioniin oli yksi pelkoa
herättänyt asia Suomen julkisuusperiaatteen kohtalo. Pohjoismaissahan
on totuttu siihen, että asiakirjat ovat julkisia, elleivät ne
lainsäädännön mukaan (koskien valtion tai sen puolustuksen
etua, yksityishenkilöä tai liikesalaisuuksia) ole tai ellei niitä
ole erikseen julistettu salaisiksi.
EU:n eteläosassa käytäntö on päinvastainen:
Päätearkistoihinkin sijoitetut asiakirjat ovat salaisia, ellei
niitä ole erikseen julistettu julkisiksi. Tähänkin on vaikuttanut
Ranska ja sen diplomatiaperinne. Nykyisen diplomatian muodot kun ovat saaneet
alkunsa Ranskan kuninkaan lähettiläiden käytöstavoista
aikana, jolloin Ranska oli tapakulttuurin mallimaa. Klassinen diplomatia
keskittyi puolustus- ja/tai hyökkäysliittojen solmimiseen valtioiden
välillä, ja nämä sopimukset olivat ehdottomasti salaisia.
Olisihan ollut sopimatonta, jos kunnon kristityt olisivat saaneet tietää
oikeauskoisen Ranskan kuninkaan solmineen sopimuksen vääräuskoisten
turkkilaisten sulttaanin kanssa.
Salaisten sopimusten diplomatia loppui I maailmansotaan,
joka syttyikin monimutkaisten sopimusten ja niiden liian innokkaan noudattamisen
vuoksi. Sopimukset oli pidettävä ja liikekannallepano aloitettava,
vaikka Euroopan valtioille olisi 1914 mainiosti sopinut, että suurvalta
Itävalta hiukan kurittaa sen arvovaltaa loukannutta pientä Serbiaa.
Vaikka diplomaattisen käyttäytymisen muodot
muuttuivatkin I maailmansodan kokemusten seurauksena, jäi salailuperiaate
eloon eteläisen EU:n valtioissa. Suomen ja Ruotsin uskottiin unioniin
liittyessään tuovan mukanaan avoimuutta asiakirjahallintoon,
mutta välillä näyttää kuin kävisi päinvastoin.
Tämän vuoden lopussa voimaan tuleva uusi laki viranomaisten toiminnan
julkisuudesta on jo saanut kritiikkiä lisääntyneestä
salailusta, vaikka lain uudistamisen alkuperäinen tarkoitus oli aivan
toinen. Myös toisistaan poikkeavat käsitykset samojen asiakirjojen
julkisuudesta eri EU-maissa ovat jatkuva riidan aihe. Pahimmassa tapauksessa
ne voivat aiheuttaa jopa vakoilusyytteitä, kuten Olli Mattilan tapauksessa.
Viiniä ja olutta juova Eurooppa
Koska Rooman valtakunnan pohjoisraja noudatti varsin
tarkasti viinin viljelyn pohjoisrajaa, on luonnollista, että rajalinja
on edelleen viini- ja olut-Euroopan raja. Etelän maissa on luonnollista
juoda arkiateriallakin pari lasia viiniä ja jatkaa sitten työntekoa,
tosin jonkin mittaisen siestan jälkeen. Vaikka humalassa esiintyminen
on etelässä moukkamaista käytöstä, suhtaudutaan
siellä kuitenkin vapaamielisemmin autoiluun alkoholin nauttimisen
jälkeen. Mutta rattijuoppous onkin Ranskassa maatalouspoliittinen
kysymys.
Pohjoisessa tärkein syy alkoholin käyttöön
on humaltuminen ja siihen päästään paitsi oluella myös
väkevillä juomilla, jotka ovat sitä suositumpia mitä
pohjoisemmaksi mennään. Humalassa örveltävät suomalaiset
ja ruotsalaiset ovat tuttu näky kaikkialla maailmassa. Myös irlantilaiset
tunnetaan viskisieppoina. Eikä päihtyneenä tappeleminen
ole outoa englantilaisille, saksalaisille tai hollantilaisillekaan jalkapallon
katsojille.
Rajamaa Belgia
EU:n toimielimet, virastot ja laitokset ovat keskittyneet
eteläisen ja pohjoisen EU:n rajavyöhykkeelle. Euroopan parlamentti
kokoontuu kerran kuukaudessa Strassbourgissa, Reinin länsirannalla
sijaitsevassa kaupungissa, jonka omistuksesta Ranska ja Saksa taistelivat
vuosisatoja. Myös Luxemburgissa on monia unionin virastoja.
Belgia, jonka pääkaupunki Bryssel on myös
EU:n pääkaupunki, on juuri mainitulla rajalla. Belgia on sikälikin
rajamaa, että se on kokonaan katolinen, mutta toisaalta olutmaa. Panimoteollisuuden
keskittymisellä on ollut kohtalokkaat vaikutuksensa maan olutteollisuuteen:
entisajan yli 500 panimosta on jäljellä enää noin 100!
Keskittymisellä on ollut vaikutuksensa myös lasiteollisuuteen,
onhan jokaista olutmerkkiä varten oma erikoislasinsa. Oluen juominen
väärän- mallisesta lasista on Belgiassa yhtä paha käytösvirhe
kuin kiukaalle virtsaaminen Suomessa.
Kielellisesti romaanisen ja germaanisen Euroopan raja
kulkee Belgian läpi, pohjoisessa Flanderissa puhutaan flaamia mutta
eteläisessä Valloniassa ranskaa. Bryssel, joka on Belgian liittovaltion
kolmas osavaltio edellisten lisäksi, on taas ranskankielinen saareke
keskellä flaaminkielistä Flanderia. Tosin Brysselkin pikkuhiljaa
kaksikielistyy, flaamien etujärjestö jopa tukee taloudellisesti
Brysseliin muuttavia flaaminkielisiä. Virallisesti Bryssel onkin jo
kaksikielinen. Kaupungin työntekijöiltä, jopa kadunlakaisijoilta
vaaditaan Brysselissä molempien kielten taito.
EU:n tulevaisuus?
Voiko näin selkeästi kahtia jakaantuneesta Euroopan
unionista sitten koskaan kehittyä yhtenäistä liittovaltiota,
jota eräät toivovat, toiset pelkäävät? On tietenkin
asioita, joiden on vaikea kuvitella muuttuvan, kuten uskonto. Katoliset maat
pysyvät katolisina, protestanttiset protestanttisina. Kokonaan toinen asia
on se, onko uskonto sekularisoituvassa Euroopassa sen kansoille enää
niin tärkeä ja erottava asia? Pohjois-Irlannissa epäilemättä
on, mutta muualla Euroopassa luulisi kristittyjen pikemminkin pyrkivän
yhteistyöhön kasvavan islaminuskoisen vähemmistön uhan pakottamina.
Toisaalta historiaa tuntevat tietävät, että sellainenkin perusarvo
kuin uskonto voi muuttua, viimeksi niin tapahtui vajaat 500 vuotta sitten, jolloin
nykyisen EU:n pohjoiset valtiot irtautuivat katolisen kirkon otteesta. Ja 2000
vuotta sitten ei ollut vielä koko kristinuskoa...
Kieletkään eivät helposti katoa. Vaikka EU:ssa
onkin 11 virallista kieltä, tullee englanti olemaan yhä tärkeämpi
yleiskieli eikä vain Euroopassa. Suuret EU-maat Ranska, Saksa ja ehkä
Italiakin yrittävät tietysti pyristellä omien kieliensä
puolesta, kuten Saksan käytös Suomen epävirallisissa ministerikokouksissa
osoittaa. Mutta se on lopultakin taistelua tuulimyllyjä vastaan. Englanti
on myös ainoan supervallan USA:n kieli. USA on määräävässä
asemassa Natossa, johon myös tärkeimmät EU:n valtiot kuuluvat.
Englanti on itsestään selvästi Naton komentokieli, mikä
onkin luonnollista jo siksi, että tärkeimmät Naton asejärjestelmät
ovat USA:ssa valmistettuja.
Eteläisen EU:n hierarkkisuuden, sentralismin ja salailevan
asiakirjahallinnon suhteen on oltava optimisti. Pohjoisten EU-maiden demokratiaa
ja avoimuutta korostavat toimintatavat päässevät ajan mittaan
voitolle. Tähän viittaa jo Euroopan parlamentin keväällä
tekemä ryhdikäs päätös erottaa koko komissio, mikä
on selvä askel kohti suurempaa demokratiaa. Ovathan demokratia ja parlamentarismi
kuitenkin selkeästi hyväksyttyjä periaatteita kaikissa EU-maissa.
Myös europarlamentaarikko Heidi Hautalan heinäkuussa 1999 saama voitto
kiistassa asiakirjojen julkisuudesta ennakoi avoimempaa asiakirjahallintoa.
Mitä tulee viini- ja olut-Euroopan eroihin, niin onkohan
loppujen lopuksi suurtakaan merkitystä sillä, minkä tyyppisillä
alkoholijuomilla me eurooppalaiset aivomme turrutamme?