Kaltio nro 3 / 2002
 

Suomalaisten kaukaiset juuret

I Kyösti Julku I

Suomalaiset eivät tulleetkaan idästä vaan etelästä ja lännestä. Professori Kyösti Julku tuo suomalaisten alkuperän arvoitukseen uuden näkökulman. Suomalaiset näyttäisivät muistuttavan Cro Magnon -ihmistä enemmän kuin mikään muu eurooppalainen kansa.

Varsin yleisesti hyväksytty ajatus on yhä, että me itämerensuomalaiset olemme alkuisin Volgan mutkasta, ehkä Kamalta tai ehkäpä peräti Uralilta ja Siperian puolelta. Tämä kanta voidaan kuitenkin katsoa vakiintuneeksi myytiksi. Käsitys on ennen muuta kielitieteellinen. Nykyisin ei kuitenkaan enää voida rakentaa yksin kielitieteen varaan sen suurista saavutuksista huolimatta, vaan lisäksi on otettava lukuun ainakin arkeologia, geologia, fyysinen antropologia, genetiikka sekä uskontotiede. Tuloksena on monimutkainen palapeli, tai asia voidaan tietysti ilmaista toisinkin: Kysymyksessä on tavanomainen historiatieteellinen tutkimus, jossa pyritään ottamaan huomioon kaikki mahdolliset menneisyydestä kertovat lähteet ja rakentamaan synteesi niiden varassa. Tätä tutkimustapaa on vastustettu väittämällä esimerkiksi, ettei geeneillä ole kieltä. Vastaväite on yksinkertaisesti typerä, sillä tietääkseni kukaan ei koskaan ole väittänyt, että geeneillä olisi kieli. Sen sijaan aivan ilmeistä on, että genetiikan keinoin voidaan osoittaa joitakin yhteyksiä, jotka joko tukevat muualta saatuja tuloksia tai eivät tue.

Kuvitelkaamme aluksi, että perinteellinen käsitys suomalais-ugrilaisten (suomalaisten) alkukodista jossakin Volgan mutkan ja Uralin seuduilla pitäisi paikkansa. Silloin jäisi vielä antamatta vastaus kysymykseen, mistä he olisivat saapuneet tälle seudulle. Eihän voitane ajatella, että heidän esi-isänsä olisivat asuneet siellä "aina". Täytynee kaiketi ottaa lukuun myös kerralliset luonnonolot eli jääkausi. Ainoastaan kielitieteen varaan rakentuvaa tutkimusta haittaa ei vain fennougristiikan osalta vaan yleisemminkin syvyyden puute. Ja juuri tällä kohdalla tulevat avuksi ne muut tieteet, jotka yllä luettelin. Suomalaistenkin vanhimpien juurien hakemisen täytyy olla tuota mainittua palapeliä. Ja siinä meidän täytyisi pyrkiä löytämään tilanne, jossa asia on - lainatakseni vanhaa sanontaa - in statu nascendi. Selvää on, että mitä kauemmas taaksepäin ajassa mennään, sitä hypoteettisemmaksi kaikki muuttuu. En toki lähde seuraavassa ulottamaan pohdiskelua homo sapiens sapiensiksen syntymään, joka ajoitetaan Afrikan rotkolaakson Mustaan Eevaan ehkä 150.000 - 200.000 vuotta sitten. En myöskään lähde spekuloimaan Mustan Eevan myöhäisen jälkeläisen eli Cro Magnonin ihmisen saapumisesta Eurooppaan ehkä noin 40 000 vuotta sitten. Puhtaasti kielellisin perustein takarajana on pidettävä "puolalaista" Swidryn myöhäispaleoliittista tai varhaismesoliittista kulttuuria noin 12.000 - 10.000 vuotta sitten, sillä se voidaan osoittaa suomalaiseksi. Paitsi suoria todisteita on myös välillisiä, ja niiden varassa päästään suhteellisen suurella varmuudella ajassa vielä hieman kauemmas taaksepäin eli jääkauden maksimiin noin 24.000 - 18.000 vuotta sitten. Tosin on eräitä antropologian ja genetiikan tuloksia, joiden perusteella voitaisiin juuriamme johdatella ajassa vieläkin kauemmas. Jääkauden maksimi oli kuitenkin jonkinlainen taitekohta, johon saakka voidaan suhteellisen suurella varmuudella seurata juuriamme.

Mitä tulee Suomeen ja laajemmin koko pohjoiseen Eurooppaan, niin tiedämme kyllä, että jo paljon varhaisemmallakin ajalla alue oli asutuskelpoinen, minkä todistavat muun muassa Suomesta löydetyt mammutinluut. Voitaneen esittää sellainen hypoteesi, että siellä, missä oli riistaa, oli myös riistan pyytäjiä. Jääkauden maksimi on kuitenkin pyyhkinyt pois kaikki merkit ihmisestä esimerkiksi juuri Suomessa. Ja asiahan on niin yksinkertainen, että siitä, mistä emme mitään tiedä, emme myöskään voi mitään väittää. Voimme esittää vain sen mahdollisuuden, että edellytykset ihmisen olemassaololle olivat todellisia ehkä noin 30.000 vuotta sitten.

Jääkauden maksimin aikana mannerjäätikön eteläpuolella levisi tundra, ja sen eteläpuolella taas oli taiga. Ja taigan eteläpuolella oli aroa. Muutamien jokivarsien niin sanottuja galleriametsiköitä lukuunottamatta metsiä oli vasta Välimeren maailmassa. Nyt on huomattava se erikoinen seikka, että tämä luonnonolojen järjestelmä ulottui pääosin samanlaisena Atlantilta aina Beringin salmelle saakka. Sinänsä karu luonto antoi kyllä ihmiselle elinmahdollisuuksia runsaan eläimistönsä takia. Tärkeimpiä riistaeläimiä olivat mammutti, biisoni ja peura. Esimerkiksi peuran esiintymisen eteläraja oli Pyreneitten vuoristossa ja nykyisen Nizzan seudulla.

Jääkauden maksimi ja silloisen Pohjois-Euroopan todennäköinen asutus sen aikana. Lännessä ranskalais-kantabrialainen refugium, idässä ukrainalainen. Koillisella Venäjällä oli mahdollisesti myös asutusta, mutta sitä ei tunneta tarkemmin. Valtameren pinta oli yli 100 metriä nykyistä alempana, minkä rantaviiva osoittaa. Mustameri oli laskujoeton sisäjärvi, jonka pinta oli 155 metriä nykyistä alempana. Bosporin kannaksen lasketaan murtuneen vasta ajankohtana 7.460 - 6.820 vuotta sitten. Lisäksi on huomattava, että pohjoinen ja koillinen Venäjä oli vapaa mannerjäästä.

Pohjoisimman Euroopan peitti geologisesti katsottuna hyvin lyhyen ajan kuluessa paksu mannerjää, jonka painon alla maa vajosi nopeasti. Kun jäätikkö alkoi sulaa noin 18.000 vuotta ajassa taaksepäin, maa alkoi vähitellen nousta, mutta nouseminen on ollut paljon hitaampaa kuin vajoaminen ja jatkuu yhä. Maksimin ajan jäätikön ulottuvuus nähdään oheisesta kartasta n:o 1. Samalla kartalla on esitetty maksimin ajan pohjoisen Euroopan tärkeimmät asutuskeskittymät. Nähdään, että asutus keskittyi yhtäältä läntiseen ranskalais-kantabrialaiseen ja toisaalta itäiseen ukrainalaiseen refugiumiin eli pakopaikkaan. On esitetty kaksi hypoteesia siitä, mitä tapahtui varhaisemmalle pohjoiselle asutukselle. On ajateltu, että asutus vetäytyi refugiumeihin. Ja toiseksi on edellytetty, että asutus säilyi pääosin vain refugiumeissa ja että pohjoiset asutukset yksinkertaisesti kuolivat kylmyyteen. Kumpaakaan otaksumaa ei nykyisin käytettävissä olevilla tiedoilla voi todistaa oikeaksi tai vääräksi. Minusta kuitenkin näyttää todennäköisemmältä hypoteesi, että asutus pääosin kuihtui pois, sillä vetäytymishypoteesin mukaan asutuksen olisi tullut tihentyä refugiumeissa, mutta sitä ei voi todistaa - sitäkään. Asutuksen supistuminen lähinnä kahteen verrattain kaukana toisistaan olevaan refugiumiin ei merkinnyt näiden välisten kontaktien täydellistä katkeamista, joskin heti on todettava, että käytännössä suhteiden vähyys johti useita vuosituhansia kestäneeseen erilliskehitykseen.

Kun nyt nämä luonnonolot otetaan huomioon, niin käsitykseni mukaan suomalaisten ja suomalais-ugrilaisten varsinaiseksi lähtökohdaksi voidaan edellyttää Ukrainan refugium. Tässä meillä ei vielä ole käytössämme edes välillisiä todisteita hypoteesimme puolesta. Palaan asiaan myöhemmin, koska on kuitenkin syytä edetä edes suurin piirtein kronologisessa järjestyksessä .

Kun mannerjää alkoi maksimin jälkeen sulaa, jään alta paljastuneeseen maahan tuli ensin flora ja sen jälkeen hyvin hitaasti fauna. Faunan perässä tuli yhtä hitaasti ihminen. Asutuksen leviämisen perussuunta oli nyt etelästä pohjoiseen. Tästä perussuunnasta oli kuitenkin poikkeuksia ja ne lienevät aiheutuneet kahdesta syystä. Ensinnäkin vaikuttivat tietysti maantieteelliset tosiasiat - näin esimerkiksi Itämeri vaikutti paljon asutusvirtoihin. Ja toiseksi on otettava lukuun tekijä, joka enimmältään unohdetaan kokonaan. On näet hyvin mahdollista, että Pohjanmeren ja Itämeren piirissä eli jään reunamilla "jääkauden eskimoja", joiden kerrallisesta todennäköisestä olemassaolosta jäänteet ovat kokonaan hävinneet valtavien luonnonmullistusten takia. Tämä hypoteesi on vieläpä niin todennäköinen, että on syytä palata siihen tuonnempana. Ja pohdittaessa asutusvirtojen syntyä myöhäispaleoiittisella ja mesoliittisella kaudella ei ole unohdettava sitäkään seikkaa, että refugiumien ulkopuolella näyttää maksimin yli säilyneen pieniä asutuksia esimerkiksi Karpaateilla ja Veikselin latvoilla. Nimenomaan Karpaattien mutta myös Veikselin latvojen asutuksilla on voitu osoittaa olleen yhteyksiä Ukrainan refugiumiin.

Keskisen Venäjän suunnattoman metsävyöhykkeen synnyttyä alkoi monipuolinen asutusvirta suuntautua sinne. Tärkeimmät lähtöalueet olivat Bugin, Dneprin ja Donin varret, joiden paleoliittinen kulttuuri hajosi ja siirtyi mesoliittisena luoteeseen, pohjoiseen ja koilliseen. Kuitenkaan tämä asutus ei yksin pystynyt täyttämään keskisen Venäjän valtavaa metsävyöhykettä. Jos laskemme, että tässä itäisessä refugiumissa oli korkeintaan noin 20 paleoliittista asutusta - klaania - ja jos laskemme yhden klaanin väkimääräksi ehkä 30 - 100 henkeä, niin voimme lähteä siitä, että väkeä oli kaiken kaikkiaan vain noin 600 - 2.000 henkeä. Tämä on tietysti vain hyvin suurpiirteinen kalkyyli, sillä koskaanhan emme voi saada tietää tarkkaa todellisen väestön määrää. Kalkyylien lähtötilannetta on vaikea määritellä. Suurin väestön määrä, johon olen päässyt, on ehkä noin 10.000 henkeä. Mutta olkoot nämä kuinka spekulatiivisia lukuja tahansa, niin ne ovat kuitenkin suuntaa antavia. Ukrainan suomalainen väestö ei yksinkertaisesti pystynyt täyttämään keskisen Venäjän valtaisaa tyhjiötä. Lisäväkeä tarvittiin muualta.

Jääkauden maksimin jälkeen muodostui periglasiaaliselle (jäätikön ympäröimälle) vyöhykkeelle uusia asutuskeskittymiä, jotka olivat lähtöisin sekä läntisestä refugiumista eli baskilaisesta että ukrainalaisesta eli siis suomalaisesta. Näiden lisäksi syntyi keskiseen Eurooppaan kolmas alue, joka näyttäisi ulottuneen aina Itämeren partaalle. Tämän todistaa se, että germaanisissa kielissä on sanastossa noin 30 % ainesta, jota ei voi johtaa baskilaiseen eikä suomalais-ugrilaiseen ryhmään. Kutsun tätä seuraavassa X-kansaksi, mutta kukaan ei voine väittää mitään sen vaiheista varhaiskaudella lisäksi tulee ottaa huomioon hyvin vähän tunnettu pohjoisen ja koillisen Venäjän asutus, jolla näyttäisivät olevan paleoliittiset hyvinkin vanhat juuret.

Ja näin tulemme suomalais-ugrilaisuuden perimmäisten kysymysten pariin. Koskaan ei ole voitu pitävästi osoittaa muuttoliikettä idästä länteen. Ei ole voitu osoittaa ekspansiokeskusta, ei muuttoreittejä, ei työntäviä eikä puoleensa vetäviä tekijöitä. Muutto Volgan mutkasta länteen on siis myytti. Suomalais-ugrilainen maailma perustui kyllä muuttoliikeeseen, mutta se tapahtui edellä mainitun etelä - pohjoinen suuntaisen liikkeen ohella lännestä itään - siis juuri päinvastaisessa järjestyksessä kuin perinteellinen käsitys antaa ymmärtää.

Pohjoisessa Keski-Euroopassa syntyi myöhäispaleoliittisella kaudella kolme kulttuuria, jotka ovat kaikki erityisen kiintoisia, ja ne ovat: Hampurin (Ahrensburgin), Brommen (Lyngbyn - venäläiset tutkijat käyttävät tätä nimeä) ja Swidryn kulttuurit. Näistä ensimmäinen - siis Hampuri - on synnyltään hyvin arvoituksellinen, mutta todennäköisimmin se perustui läntiseen Madeleinen ja keskisen Gravetten kulttuureihin ja muistuttaa läheisesti Englantiin levinnyttä Creswellin kulttuuria. Hampuri ei levinnyt kovinkaan kauas itään - vain hieman Oderin itäpuolelle - eikä sillä juurikaan ollut suoraa vaikutusta suomalaisen kulttuurin leviämiseen - välillistä sitäkin enemmän.Brommen kulttuuri näyttäisi syntyneen läntisen - siis baskilaisen - alueen ekspansion ja viime kädessä Ukrainan refugiumin liikehtimisen pohjalta ja oli siis ainakin jossain määrin sekakulttuuria. Bromme puolestaan levisi lähtöalueeltaan nykyisestä Tanskasta sekä itään (joskin sen itäistä varianttia kutsutaan tavallisesti Krasnosillan kulttuuriksi) aina Uralille että pohjoiseen nykyisen Norjan suuntaan. Swidry, joka varmuudella oli suomalainen, levisi niinikään itään ja vieläpä hyvin kauas - sekin Uralille asti.

Brommen kulttuurissa on arvoituksellista sen etnisyys. Ensinnäkin on todettava, että kun Brommen kulttuuri levisi itään alueille, jotka myöhemmin olivat selvästi suomalaisia, niin ei ole havaittavissa jälkeäkään kielikonfliktista. Jo pelkästään tämä pakottaa arvioimaan Brommen kulttuuria ennen muuta suomalaiseksi.. Vasta aivan äsken saadut - itse asiassa tänä vuonna 2002 - virolaisen Ago Künnapin tutkimustulokset pakottavat muuttamaan varhaisempia käsityksiä. Künnap on löytänyt saamesta baskilaisen substraatin. Jos nyt tämä hypoteesi osoittautuu paikkansa pitäväksi, niin sillä on suuri merkitys sen takia, että genetiikan puolella on olemassa vastine. Saamelaisten mitokondriaalisessa DNA:ssa on nimittäin yhä uudelleen tavattu baskilainen elementti. Lukuisat geneetikot ja kielentutkijat ovat selittäneet sen virhetulkinnaksi. Substraatin löytymisen jälkeen virhetulkinnan mahdollisuus käy entistä epävarmemmaksi. Substraatti on nähdäkseni voitu saada ennen muuta Hampurin / Ahrensburgin kulttuurin kautta.

Jäämme nyt tietysti kysymään, mitä kaikkea tämä merkitsee. Lyhyesti sanottuna se merkitsee, että Tanskasta Brommen kulttuurista pohjoiseen levinneet norjalaiset Fosnan ja Komsan mesoliittiset kulttuurit olivat niin sanoakseni proto-saamelaisia - siis proto-suomalaisia tai oikeastaan proto-suomalais-ugrilaisia. Edelleen tämä merkitsee sitä, että samalta pohjalta on tulkittava myös myöhempi Maglemosen kulttuuri, joka levisi Tanskasta Pohjanmeren aikanaan mereen vajonneelle laakiolle ja itäisimpään Englantiin. Näin selittyy myös yksi varsinaisen Suomen alueen varhaisimman asutuksen lähtökohdista - pohjoinen eli siis Komsan kulttuuri. Kaiken aikaa on tietenkin pidettävä mielessä se mahdollisuus, että joukko kieliä on Euroopassa - myös pohjoisessa Euroopassa - kadonnut. Kuitenkaan emme voi väittää niistä mitään, koska emme tiedä mitään.

Mutta pohjoinen ei ollut Suomen ja muun itämerensuomalaisen alueen ainoa eikä edes tärkein asutuksellinen lähtökohta. Jos nyt lähdemme hypoteesista, että Brommen kulttuuri oli ainakin osaksi suomalainen, niin Swidryn kulttuurin osalta tämä on varmaa. Hypoteesin tästä esitti jo niin varhain kuin vuonna 1961 unkarilainen Gyula László, ja myöhemmin asia on varmistunut. Swidryn kulttuuri oli nimenomaan suomalainen, enkä tässä tapauksessa halua edes laajentaa termiä suomalais-ugrilaiseksi. Todisteet ovat niin erinomaisen selvät ja vastaansanomattoman kovat. Pro primo: Swidryn kulttuuri levisi itään Uralille saakka nimenomaan niille alueille, jotka myöhäisempien todisteiden pohjalla olivat kiistattomasti suomalaisia. Pro secundo: Täsmälleen Swidryn kulttuurin alueella Puolassa on erittäin vahva suomalainen (ei siis suomalais-ugrilainen) nimiaines - yhteensä toista sataa suomalaisnimeä. Tämä ei enää voi olla sattumaa. Ja sattuman mahdollisuuden poistaa vielä muuan tosiasia. Pro tertio: Juuri samoille alueille Puolaan levisi Dnepriltä kampakeraaminen kulttuuri, ja sitähän pidetään nimenomaan suomalaisena tai suomalais-ugrilaisena.

Nyt on tietysti kysyttävä, mihin tekijöihin perustui Swidryn ja Brommen kulttuurien suuri ekspansiivinen voima. Swidryn kulttuurin osalta vastauksen antaminen on suhteellisen helppo, sillä näyttää siltä, että laajeneminen perustui ennen muuta peuranpyyntiin. Samaa on sanottava myös Brommen kulttuurin leviämisen - ja erityisesti itään leviämisen - osalta. Mutta peuranpyynti ei selitä Brommen kulttuurin nousua sen syntysijoilla ja leviämistä sekä pohjoiseen että itään. Ja tällä kohtaa jää miettimään, olisiko sittenkin taustalla se tekijä, johon edellä jo viittasin, eli siis "jääkautinen eskimokulttuuri", josta ei ole jäänyt arkeologisia jäänteitä. On tietysti selvää, ettei tähän ongelmaan saada kaiketi koskaan vastausta, mutta siitä huolimatta on mielestäni lupa esittää tällainen hypoteesi.

Edellä väitin, että nimenomaan Ukraina - nyt siis itäisen Puolan ohella - olisi jonkinlainen suomalaisten ja ehkä suomalais-ugrilaisten alkukoti. Tämän hypoteesin tueksi olisi nyt haettava todisteita, ja niitä kyllä on. Ensimmäiseksi tulee käydä läpi paikannimistö. Sekä Dneprin että Donin varsilla on suomalaisperäistä paikannimistöä. Sitä on kuitenkin yllättävän vähän verrattuna esimerkiksi itäisen Puolan nimistöön. Tämä tosiseikka täytyy selittää. Jos tarkastellaan eteläisen Venäjän varhaisinta nimistöä, vastaan tulee aivan massoittain arjalaisia nimiä. Ne lienevät myöhäisempien kurgaani-kulttuurien monien aaltojen tuomia. Ja toiseksi huomio kiinnittyy niinikään varsin myöhäisten balttilaisten nimien runsauteen. Jo nämä kaksi tekijää riittävät selittämään suomalaisen nimiaineksen pyyhkiytymisen pois - puhumattakaan sitten myöhäisistä tulokkaista kuten venäläisnimistä.

Muitakin todisteita on, joista ensimmäiseksi mainittakoon kampakeraaminen kulttuuri, joka syntyi nimenomaan Dneprin ja Donin varsilla ja levisi sieltä pohjoiseen ja koilliseen kuin myös luoteeseen itäiseen Puolaan. Oheen liitetyssä "geneettisessä" kaaviossa on esitetty kampakeraamisen kulttuurin synty venäläisen arkeologin A. S. Smirnovin (1991) mukaan. Pidän hänen käsitystään oikeana. Lisäksi on sitten todettava kiovalaisten arkeologien tärkeä tulos. Jo paleoliittisella kaudella Dneprin sivujoen Desnan varsi oli keskuskohta koko Ukrainan paleoliitisessa kulttuurissa. Oliko nyt vain sattumaa se, että suomalainen aines säilyi juuri Desnan laaksossa myöhäiseen ajankohtaan eli pronssikaudelle saakka? Ja on lopuksi yksi lisätodiste. Venäläiset antropologit ovat todenneet Dneprin laaksosta niin sanottuja vanhaeurooppalaisia muotoja, ja he selittävät nämä sillä tavalla, että metsävyöhykkeen suomalaisista yksi ryhmä vaelsikin etelään pohjoisen sijasta. Mutta jospa todellisuus onkin siinä, että nämä vanhaeurooppalaiset muodot edustavat alueen kantaväestöä eli suomalaisia. Oululainen antropologi Markku Niskanen (vuodesta 1997 alkaen) on kiistattomasti osoittanut, että itämerensuomalaiset edustavat puhtaammin kuin mikään muu nykyeurooppalainen ryhmä sitä kallon muotoa, joka oli ominainen Cro Magnonin ihmiselle, kun hän saapui Eurooppaan noin 40.000 vuotta sitten. Toisin sanoen suomalaiset ja heidän lähisukulaisensa ovat juuri näitä vanhaeurooppalaisia. Itämerensuomalaisissa on säilynyt tähän päivään asti eräitä muitakin vanhakantaisia piirteitä, joista mainittakoon korkeat poskipäät (niistä prof. Milton Nuñezilla on tapana huomauttaa). Tämä taas johtuu siitä, että etelässä siirryttiin aikaisemmin maanviljelyskulttuurin myötä puuronsyöjiksi, eikä ihminen enää tarvinnut suuria purulihasten kiinnityspintoja. Kun itämerensuomalaiset ovat vielä muutaman tuhannen vuoden ajan syöneet puuroa, on odotettavissa, että korkeat poskipäätkin katoavat

Edellä rakentamani hypoteesi suomalaisten alkuperästä perustuu ensi kädessä arkeologiseen aineistoon. Mutta huomattava on, että tälle hypoteesille saadaan tukea sekä genetiikasta että antropologiastaja uskontotieteestä kuin myös modernista kielitieteestä (esim. Kalevi Wiik). Pidän sitä sen vuoksi perustellumpana kuin muita hypoteeseja. Ugrien vaiheisiin en tässä puutu - eiväthän he sopisi otsikon allekaan.