"Suomessa taiteen pitää aina lähteä köyhyydestä", kritisoi kirjalija Jarkko Laine vallitsevaa käsitystä taiteilijoista proletariaattina. "Entrecotesta ja punaviinistä syntyy parempaa runoutta kuin makkarasta ja kaljasta. Kaikkein paras Single Malt Whiskeystä."
Turun Cosmic Comic Cafen savuttomalla puolella olutta juova Laine syyttää taiteen rahapulasta osin kustantajia: "Olen nähnyt monta köyhää kirjalijaa, mutten yhtään köyhää kustantajaa." Laine paljastaa myös oman unelmaansa painaa halpoja kirjoja. Paljon se siltikin maksaisi. "Siksi lottoan joka viikko."
 Viime eduskuntavaaleissa kokoomuksen puolelle sloganilla "Järkyttävä porvari" hairahtanut Laine on nykyään kuitenkin kapitalisminvastainen ja pohtii, pitäisikö muslimimaiden lailla meidän puhua markkinavoimien sijasta suuresta Saatanasta. Mies julistautuukin taas demariksi: "Demarit eivät päästäneet ehdokkaaksi, mutta kokoomuksessa ei tiedetty kulttuurista yhtään mitään. Olen kokeillut LSD:tä ja hassista, miksen siis kokoomusta?"

Paluu 60-luvulle
Hetkeksi Jarkko L. erehtyy miettimään nuoruuttaan undergroundin kuumana
nimenä. "Underground oli tietty kivaa, mutta alkoi tuntua overgroundilta ja isolta leikinlaskulta." Hänen mukaansa internet on nykyajan U, josta löytyy mitä tahansa ja jonne hukkuu mikä tahansa. Tämä uusi under- ground on kuin "Star Wars ykkönen verrattuna neloseen". Digikulttuurivallankumouksen Jar-Jar Binksiä Laine ei vielä nimeä.
 Syynä neljän vuosikymmenen takaiseen ilmiöön Laine pitää sukupolvensa röyhkeyttä. "Meitä edeltävät sotalapset oli niin pelokkaita, että meidän egot oli liian suuria. Seuraava sukupolvi ei uskaltanut edetä, kun tiesi, ettei pääse meidän mittoihin. Nykypolvelle maailma on taas täysin avoin; meillä oli vaikeuksia ostaa laivalippu Tukholmaan."
 Laine kertoo, kuinka 1960-luvulla oli muotia kulkea runokokoelma taskussa. Parnasso kainalossa loi fiksun ja jopa kapinallisen miehen maineen. Vastaavan ajan Laine ounastelee tulevan pian uudelleen, sillä kaikki merkit ovat ilmassa: "Buddhalaisuudesta se lähtee." Uuden runokauden tullessa löytää nuoriso Larin-Kyöstin runot ja näytelmät, profetoi Laine.
 Ei Laine sentään väitä, että Parnasso enää 2000-luvulla antaisi kenestäkään kapinallista tai edes fiksua kuvaa. Lehden linjaa kuvaakin, että yleistajuiset esseet ovat päätoimittaja Laineen mukaan jonkinlainen kirjoittamisen ihannemuoto. Hän iloitsee myös miten nuoret kirjoittajat, kuten Saxell, Pyysalo ja Hännikäinen ovat löytäneet lehden.

Mitä sarjakuvat ovat?
Keväällä Turun Sanomissa käytiin keskustelua Laineen ja muun muassa sarjakuvatutkija Heikki Jokisen välillä siitä, onko sarjakuva taidetta. Tuolloin Laine ilmoitti jyrkin sanankääntein, että ei ole. Joutuessaan kohtaamaan silloiset sanansa, Laine katselee ympärillään olevia sarjakuvajulisteita ja selittelee: "Kaikki rakastavat sarjakuvia. Se on nättiä ja kivaa... Mutta ei taidetta."
 Kun asiasta tivataan enemmän, Laine perääntyy. Suuri osa proosasta on viihdettä, vaikka mukaan mahtuukin myös taidetta. Sama pätee sarjakuvaan. Stripit Laine kuitenkin rajaa lähes kategorisesti ei-taiteeksi, verraten niitä sanomalehtikirjoituksiin.
 "Ei taiteilijoiden pidä kinata keskenään vaan yhdessä valtion virkamiehiä vastaan."
 "Taiteessa puhutaan myös rahasta", paljastaa Laine todellisen motivaationsa. Hän joutui väittämään vastaan kirjailijaliiton puheenjohtajan virkansa puolesta, ettei sarjakuva vie kirjallisuuden apurahoja. "Heikki Jokinen tuli kirjallisuuden reviirille, vaikka olisi pitänyt mennä kuvataiteilijoiden luo. Tai elokuvan. Ne on yhtä - sarjakuva ja elokuva."

Taiteen syvin olemus
Myöhemmin Laine muuttaa mieltään ja sanoo, että viihde on myös taidetta. Populaarikulttuuri on osa jokapäiväistä elämää ja taide tislattu siitä. "Taide on tisle", Laine sanoo kuin odottaen, että mietelausetta lainailtaisiin jossain tulevaisuuden äidinkielen oppikirjan väliotsikossa. "Taiteen tehtävä on antaa uusia näkökulmia", palaa hän pian maanpinnalle. "Vaikeisiin paikkoihin tarvitaan runoja. Kun menee hyvin, niitä ei tarvita", Laine miettii. "Runous käynnistää tunteita, proosa on vain ajanvietettä."
 Sarjatuotantona tehtävät amerikkalaisformaatin saippuasarjat Laine näkee symptomaattiseksi aikamme "sapluunakulttuurista". Kirjalija Ilkka Remestä Laine ihailee siitä, että tämä näytti miten suomalainenkin osaa tehdä sapluunakirjallisuutta. Huraa.  o
 
 
 
 

Print	jussi.vilkuna@kaltio.fi
Tulosta artikkeli	Palautetta päätoimittajalle	Kaltion pääsivulle