NAIDA VAI PALAA NEPALISSA
Asenteet ovat muuttumassa, mutta naimaton nepalinainen on edelleen kummajainen

]    T  e  k  s  t  i    j  a    k  u  v  a  :   K  a  i  s  a   V  i  l  k  u  n  a   [
Kirjoittaja on asunut vuodesta 1998 Nepalganjissa Lounais-Nepalissa.

Nepalissa rakkausavioliitot ovat edelleenkin poikkeuksia. Romanttinen rakkaus, toveruus, intohimo tai elämän jakaminen rakastamansa ihmisen kesken kuulostavat hyvin länsimaisilta ajatuksilta, kun puhutaan avioliitosta nepalilaisittain.

Nepalin avioitumiskulttuuria ja yleensäkin kaikenlaista naisten ja miesten välistä kanssakäymistä säätelee eniten uskonto. Maailman ainoassa hindulaisessa kuningaskunnassa uskonnolliset säännöt kuuluvat jokapäiväiseen elämään paljon kiinteämmin kuin mihin länsimaissa on totuttu. Hindulaisuuteen olennaisena osana kuuluva kastilaitos elää ja voi hyvin, vaikka se muodollisesti on lakkautettu jo 1960-luvun alussa. Naisena, aviovaimona ja pienten lasten äitinä olen kokenut mielenkiintoiseksi ja välillä suorastaan tyrmääväksi mahdollisuuteni vertailla nepalilaisten kanssasiskojeni elämää omaan suomalaiseen todellisuuteeni. Erilaisia eivat ole vain käytäntö ja tottumukset, vaan myos koko tapa ajatella ja käsitellä elämää ja maailmaa.
Varsinaiset lapsiavioliitot ovat Nepalissa viime vuosikymmeninä vähentyneet, mutta edelleen lasten vanhemmat saattavat sopia tulevasta avioliitosta jo silloin, kun lapset ovat pieniä. Lapset ja nuoret kasvavat tietoisina tulevasta puolisostaan, ja usein avioliittoon saatetaan suhtautua kuin liikeyritykseen. Kaupankäynniltä avioituminen vaikuttaa myös myötäjäisperinteen vuoksi. Mitä rikkaampia ja/tai  korkeammalla kastissa perheet ovat, sitä isommat ovat myös morsiamen mukana tulevat myötäjäiset. Köyhillä ja kastittomilla voikin olla käytännön ongelmia saada tyttärensä naitettua, koska myötäjäisiin ei ole varaa.
Naimaton nainen Nepalissa on aina kummajainen. Tästä voi helposti arvata mikä on tyttölasten asema. Tytöt saavat yleensä huomata lapsesta saakka, etteivät ole yhtä toivottuja kuin veljensä, sillä tyttärissään perheet kasvattavat vain tulevaa työvoimaa sulhasen perheelle, minne tytär sitten luovutetaan, vieläpä omaisuuden kera. Poikalapsi on muutenkin välttämättömyys, silla vain poika voi saatella vanhempansa kuoleman jälkeen matkalle iäisyyteen.
Tytöt ja naiset tekevät Nepalissa raskaimmat työt, kantavat veden ja polttopuut pitkienkin matkojen takaa ja hoitavat suurimman osan peltotöistä. Erään laskelman mukaan naiset tekevät jopa kolme neljäsosaa raskaista töista.  Tyttölapset ovat siis työvoimana tärkeitä, eikä se edistä heidän pääsemistään kouluun varsinkaan maaseudulla. Naisten lukutaitoprosentti on Nepalissa yksi maailman alhaisimpia, vain 25 prosentin luokkaa.
 

Kastijaon rikkoja
suljetaan yhteisöstä

Ihmisen nimi kertoo Nepalissa varsin tarkasti, mistä hän tulee, mitä kieltä puhuu ja mikä on hänen kastinsa tai asemansa. Nepali on täynnä etnisiä ryhmiä, joista varsinkin etelän tasankoalueella asuva väesto on täysin hindulaista toteuttaen vuosituhantista monimuotoista kastilaitosta ja hindulaisuuden perinteitä. Kukkuloilla ja vuorilla elävien heimojen uskontoon antaa buddhalaisuus omat erikoispiirteensä, ja siellä ei kastilaitos ole yhtä voimakas kuin etelämmässä, mutta tietty hierarkia on hyvin vahva. Vaikka Nepalissa elää kymmeniä etnisiä ryhmiä pienellä alueella, ovat ne pysyneet varsin sekoittumattomina. Yksi tätä monimuotoisuutta ylläpitänyt tekijä on avioliittokäytäntö. Avioliitto solmitaan perinteisesti vain oman etnisen ryhmän ja oman kastin piiristä, ja joissakin heimoissa on suositeltavinta naida serkku.
Poikkeuksia kuitenkin löytyy. Pabitra Pariyar on 21-vuotias nepalinainen. Etniseltä ryhmältään han on bahun, syntyperäisesti korkeakastinen. Pabitran perhe on brahmineja eli hindulaisuuden korkeinta kastia. Pabitra kuitenkin katkaisi omalta kohdaltaan vuosisataisen kastiketjun rakastuessaan ja solmiessaan rakkausavioliiton. Pabitran mies Sunil kuuluu alhaiseen kastiin, jonka jäseniä kutsutaan myos ìkoskemattomiksiî, sillä korkeampikastiset välttävät fyysistä kontaktia heidän kanssaan eivätkä esimerkiksi käytä samoja kaivoja ja vesiastioita.
Sunilin kanssa avioituessaan Pabitra joutui perheensä hylkäämäksi eikä nähnyt äitiään eikä muitakaan sukulaisiaan kahteen vuoteen, eivätkä nämä puolestaan nähneet Pabitran ja Sunilin parivuotiasta poikaa. Kastiaan Pabitra ei avioiduttuaan menettänyt, mutta siitä ei ole mitään hyotyäkään. Perinteiden mukaisesti Pabitra asuu aviomiehensa kotona anoppinsa, aviomiehensä kahden veljen perheen ja naimattoman sisaren kanssa. Pabitran tapauksessa aika paransi haavat, ja hän on nyttemmin tavannut kahta veljeään ja äitiään. Pabitra ei kuitenkaan voi vierailla synnyinkodissaan, sillä vaikka oma perhe hänen ratkaisunsa jo hyväksyisi, ympäristön paheksunta olisi liian suuri.
Muodollisesti asenteet ovat hitaasti muuttumassa. Kouluttautumalla voi Nepalissakin päästä hyviin töihin tai yrittämällä voi vaurastua, mutta totuus on, että parhaat virat on varattu vain syntyperäisesti korkea-arvoisille. Pabitran asiat ovat sinänsä hyvin, onhan hänellä ympärillään hyvä perhe, jolla nepalilaisittain on kohtuullisesti toimeentuloa. Hän itse käy kodin ulkopuolella tekemässä kotitaloustyötä, mitä hän ei varmasti tekisi, jos olisi pysynyt niin sanotusti kastissaan. Surullista Pabitran kohdalla on, että hänen on täytynyt katkaista suhteensa yhteisöön, jossa hän kasvoi.

Yhteisö ennen yksilöä

Yksilön itsemääräämisoikeus, niin kuin suomalainen sen ymmärtää, on nepalinaiselle tuntematon käsite. Vaikka Pabitra ja Sunil päätyivät rakkausavioliittoon, eivät he perustaneet omaa kotia, vaan Pabitra muutti miehensä kotiin niin kuin tapana on. Vaikka varsinkin nuorten naisten asema on Nepalissa maailman heikoimpia, voi yhteisönsä vanhimmalla naisella olla paljonkin määräysvaltaa perheessään. Pabitrankin perheessa todellinen perheen pää on leskianoppi. Kaikki perheenjäsenet tuovat palkkarahansa hänelle, ja hän muun muassa ostaa vanhimman veljen vaimon kanssa vaatteet koko perhekunnalle. Jos Pabitra tarvitsee rahaa pieneenkin henkilökohtaiseen menoon, täytyy hänen pyytää raha anopilta. Tosin henkilökohtaiset menot ovat aika tuntematon käsite Nepalissa, ja viikkoraha on tuntematon niin lapsille kuin aikuisillekin. Pabitran velvollisuuksiin kotona kuuluu lounaan valmistaminen joka päivä, toinen miniä puolestaan valmistaa illallisen päivittäin. Siivous, pyykinpesu ja lastenhoito on jaettu myös tasan kaikkien naispuolisten perheenjäsenten kesken. Yksityisyyttä aviopareilla ei ole kuin yhteisen makuuhuoneen verran, köyhemmissä perheissä ei senkään vertaa. Ja yleisen tavan mukaan lapset nukkuvat vanhempiensa välissä viisivuotiaiksi saakka. Lapset oppivat nimittämään serkkujaan veljiksi ja siskoiksi, miniä kutsuu anoppiaan äidikseen ja yleensäkin sukulaisuussuhteiden rajat meikäläisittäin hämärtyvat. Vaikka tämä voi kuulostaa idylliltä, uuden miniän on aina ansaittava arvostuksensa ja paikkansa perheessä kovalla työllä. Ja usein anoppi purkaa itse nuorena miniänä sisälleen keräämäänsä katkeruutta suhtautumisessaan omiin miniöihinsä.
Nepalissa aviossa olevan naisen voi erottaa pukeutumisesta ja koruista. Vain naimisissa olevat naiset pukeutuvat sariin ja käyttävät pienistä muovi- tai lasihelmistä tehtyjä helminauhoja ja ohuita lasisia rannerenkaita vihkisormuksien tapaan. Usein naimisissa oleva nainen myos värjää jakauksensa punaisella jauheella. Yleensäkin punainen on naimisissa olevan naisen väri, ja joka päivä käytetään joko punaisia vaatekappaleita tai punaisia koruja.
Nepalilaisia kiinnostavat kovasti länsimaiset avioitumiskäytännöt. Heistä on kummallista, että länsimaissa pojat ja tytöt ovat jo lapsesta lähtien tekemisissä keskenään ja että nuoret tutustuvat, ystävystyvät ja rakastuvat toisiinsa ja päättävät keskenään avioliitosta. Avoliittoa on lähes mahdotonta edes selittää, koska nepalilaisille sellaista käsitettä ei ole olemassa. Myös länsimainen pukeutuminen kiinnostaa, ja yleinen kysymys onkin, miten naiset lännessä pukeutuvat avioitumisensa jälkeen. Nepalilaisesta tuntuu oudolta, ettei naisesta pukeutumisen perusteella voi nähdä onko tämä naimisissa vai ei, sillä vaimon status on tärkeä.
Koska avioliitto ei useinkaan perustu kahden ihmisen toisiaan kohtaan tuntemiin tunteisiin, voi vain arvailla missä määrin perheväkivaltaa ja muunlaista vallankäyttöä perheissä tapahtuu. Avioero varsinkin hindulaisimmissa yhteisöissä on harvinainen. Vuoristoheimojen parissa karkaaminen toisen miehen vaimon kanssa on yleisempää, ja tapauksia varten onkin olemassa oma käytäntönsä. Jos jo naimisissa oleva nainen haluaa jäädä uuden miehen luokse, maksaa hänet siepannut mies entiselle miehelle tietyn rahasumman. Käytännössä nainen siis ostetaan yhdeltä mieheltä toiselle. Ja tunteista maksettu hinta on usein kova, sillä maksamaan jotunut osapuoli joutuu monesti myymään omaisuuttaan, mikä heikentää arkielämästä selviytymistä. Agraariyhteisöissä naisten häälahjoihin kuuluvat raskaat kultaiset nenäkorut ja kaula- ja korvakorut, jotka ovat paitsi näyttävän näköisiä, myös naisen sosiaaliturva. Jos nainen tulee hylätyksi, koska hän ei esimerkiksi ole synnyttänyt poikalapsia tai on miehen mielestä muuten kelvoton vaimo, on hänellä koruissaan pieni taloudellinen omaisuus. Vaikka moniavioisuus on kiellettyä, esiintyy sitä paikoitellen syrjäisillä seuduilla. Siihen saattaa ajaa myos avioeron harvinaisuus. Mies ottaa talouteensa uuden vaimon, mutta ensimmäinen vaimo jää myös asumaan ja työskentelemään perheeseen. Tapahtuupa moniavioisuutta joskus myös toisinpäin; monta veljestä yhdessä ottaa yhteisen vaimon, jolloin heidän ei tarvitse jakaa omaisuuttaan ja taloaan, ja perillisten tulo on turvattu.

Liitossa säilyy jännitys

Järjestetyn avioliiton lisäksi on toki muitakin tapoja avioitua. Pabitran ja Sunilin malli on yksi, mutta harvinainen, koska siinä on murrettu kastihierarkiaa. Itse Pabitra sanoo ylpeänä heidän olevan intercaste, eli kastien välisiä tai niistä riippumattomia.
Eräs tapa avioitua on karkaaminen. Rakastunut pari karkaa yhdessä ja menee naimisiin temppelissä pienessä seremoniassa monta päivää kestävien järjestettyjen häiden sijaan. Ja koska yleensä parit ovat samasta ryhmästä tai kastista, hyväksyvat perheet avioliiton. Tämä avioitumistapa vastaa ehkä eniten länsimaista avioliittokäsitystä.
Eräs nepalilainen hindumies, joka on paljon tekemisissä länsimaalaisten kanssa, sanoi tietävänsä syyn länsimaalaisten lukuisiin avioeroihin: avioparit ovat aivan liikaa tekemisissä keskenään ja kyllästyvät toisiinsa ja ennättävät myös riidellä paljon enemmän. Nepalimiehen mukaan  aviosuhteessa säilyy tietty jännitys ja kutina, kun aviopuolisot eivät ole liikaa tekemisissä keskenään. Myös ystävyys ja toveruus avioparin välillä kuulostaa nepalilaisesta varsin oudolta. Nepalissa miehet ja naiset elävät, kommunikoivat ja työskentelevät enimmäkseen päivän mittaan oman sukupuolensa kanssa. Täysin tavallista on, etta häiden jälkeen nuorikko muuttaa joskus kauaskin synnyinkodistaan miehensä kotiin, mutta mies puolestaan saattaa olla satojen kilometrien päässa töissä ja käydä vuodessa vain kerran tai pari kotona. Nuorikko joutuu elämään ja asumaan aluksi täysin outojen ihmisten keskellä.
Perinteet elävät syvällä, ja laaja intialainen Bollywood-elokuvateollisuus, joka Nepalissakin on hyvin suosittua, tukee usein vanhoja tapoja. Elokuvat ovat yleensä musiikin ja tanssin täyttämiä yltiöromanttisia ja yltiöseikkailullisia kolmiodraamoja, joissa sankaritar lopussa huomaa, että juuri se vanhempien valitsema aviomiestarjokas on kuitenkin se oikea. Eli kyllä vanhemmat sittenkin tietävät paremmin.