O  L  I  V  E  R   &   T  I  M  O

k   u   t   s   u   m   u   k   s   e   s   t   a
j   a
y   s   t   ä   v   y   y   d   e   s   t   ä
 

J  U  S  S  I     V  I  L  K  U  N  A
 

Harva saa kuuluisuutta ja menestystä,

vielä harvempi seuraa tähteään.

Tämä ei ole tarina suurista julkisista voitoista,

vaan kertomus kutsumuksesta

ja säveltäjän ja kirjailijan ystävyydestä

? jos ystävyyttä kuolleeseen mieheen voi

ystävyydeksi kutsua.

He olisivat halunneet tavata toisensa, kaikesta päätellen sukulaissielut. Kirjailijan ja tulevan säveltäjän, kummatkin nuoria miehiä vielä silloin, kohtaamista ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. 28-vuotias Timo K. Mukka kuoli keväällä 1973 ja Oliver Kohlenberg tuli ensimmäisen kerran Suomeen vasta vuotta myöhemmin.
- Pikkuisen myöhästyin, myöhästyin koko Suomesta vuodella. Jos olisin syntynyt vuotta tai kahta aikaisemmin, olisin jopa ehtinyt tavata hänet, Oliver miettii Oulussa 25 vuotta myöhemmin. - Ehkä niin vain olisi käynyt. Vuonna 1974 sain isältäni ensimmäisen kerran luvan lähteä matkalle yksin ja kauas. Passin sai 16-vuotiaana, mutta silloin oli vielä Länsi-Saksassa niin tiukkaa, että passin lisäksi piti alle 18-vuotiaana olla isän omakätinen lupakirja, jotta sai ylittää rajan. Jos olisin syntynyt pari vuotta aikaisemmin, minulla olisi ollut kesällä 1972 ainakin teoreettinen mahdollisuus törmätä häneen Rovaniemellä jossakin kapakassa.
Mikä jäi vuonna 1974 tapahtumatta, tapahtukoon nyt, sillä Mukallahan on myös kuolematon osansa. Timo ja Oliver kohtaavat keskustelussamme kuvitteellisesti. Timo, kertojaminä Mukan romaanista "Ja kesän heinä kuolee", liittyy seuraamme. Timokin rupeaa pohtimaan miten matkustaessa aina tapaa uusia tuttavuuksia.

Timo: Elämään sinänsä sisältyy yleensä paljon matkustamista, paljon ihmisiä, paljon suhteita, niiden katkeamisia, satunnaisia tapaamisia ja tuttavuuksia, joitten merkitykset vaihtelevat. (1)

Kesällä 1974 seitsemäntoistavuotias Oliver lähti interrail-matkalle Suomeen. Kierreltyään kemijärvet ja rovaniemet Oliver pyysi kuopiolaista ystävätärtään suosittelemaan hyvää suomalaista romaania kotiinviemisiksi. Matkaan tarttui Mukan "Maa on syntinen laulu".
Kuten Mukan Timo aiemmin totesi, erilaisten tapaamisten merkitykset vaihtelevat. Kuopiolaisen ystävättären tapaaminen oli seurauksiltaan merkityksellisimpiä kohtaamisia Oliverin elämässä. Oliver vei kirjan kotiinsa Aacheniin ja alkoi lukea.
-Meni varmaan kaksi kuukautta, kun sanakirjan kanssa kahlasin kirjan sivu sivulta läpi.
Avautui hyvin inhimillinen, läheinen ja lyyrinen maailma. Ei eksoottinen, sillä rakkaudesta, erotiikasta ja elämän perusasioistahan se kertoo. Ja Mukka oli sitä kirjoittaessaan suurin piirtein saman ikäinen kuin Kohlenberg sitä lukiessaan.

Mukkaan tutustuminen kesti 23 vuotta. Oliverin säveltämä Mukan teksteihin perustuva ooppera Sipirjan lapsi valmistui viime vuoden tammikuussa, kuusi vuotta ja 7000 työtuntia. Myös Mukan tuotanto syntyi kuudessa vuodessa 1960-luvulla. Mukan kirjallisessa tuotannossa on suunnilleen saman verran tavujakin kuin Kohlenbergin oopperassa on säveliä, kummassakin liki puoli miljoonaa.
- Sitä voi aina hieman myöhästyä ja siitä pienestä myöhästymisestä voi oppiakin jotakin. Sen, että ottaa sen toisella tasolla takaisin, perehtyy tuotantoon. Olenhan minä sitten päässyt aika lähelle Mukkaa, kun olen tutustunut Timon ystävään ja lääkäriin Raudaskosken Pekkaan ja vaimoon, Tuula Mukkaan.
Säveltäjän suhde kirjailijaan on läheinen. Kohlenberg naurahtaa hämillään.
- Kai siinä semmoinen todella henkinen sitoutuminen Timoon on tapahtunut. Tuntuu siltä, että on toiselle velkaa. On tietyllä, sanotaanko metafyysisellä, tasolla ymmärtänyt edeltäjän, jo kuolleen taiteilijan, ajatus- ja tunnemaailman. On velvollisuus saada se dokumentoiduksi, siirretyksi omalle, toiselle taiteen alalle ja toiseen aikakauteen.

Timo: Me olimme joskus, sanomme sitä menneisyydeksi, kaksi eri olentoa ja kaksi eri aikaa, mutta kun kohtasimme, pyöriemme vauhti tasaantui ja minun pyöräni pyörivät yhtä nopeasti kuin sinun ja vaikka me nyt (sanomme tätä tulevaisuudeksi) olemme erillämme---. (2)

Kohtalo,  kuinka pienet tapahtumat vaikuttavat ihmisen koko elämään. Oliver ei täysin kiistä sitä, etteikö Mukka taiteilijana ja kirjailijana olisi vaikuttanut myös hänen haluunsa muuttaa Saksasta pohjoiseen Suomeen ja myöhemmin Pohjois-Suomeen. Oopperakin olisi jäänyt syntymättä.
- Sillä kirjalla on jo siinä vaiheessa vuonna 1974 ollut sellainen merkitys, että ooppera on ylipäätään syntynyt. Kohtalo, romanttisessa mielessä, jos sovitaan, että se on tapahtumayhtymä, ketju, jossa kaikki kuuluu yhteen.

Sekä Timolla että Oliverilla on ollut kutsumus taiteilijan työhön koulupojasta lähtien. Mukka lähetteli ensimmäisiä runojaan kustantajalle jo hieman alle 14-vuotiaana, yritti romaanin kirjoittamista 15-vuotiaana ja julkaistun esikoisromaanin "Maa on syntinen laulu" hän kirjoitti 18-vuotiaana.
Kohlenbergin esikoisteosta on vaikea määritellä, sillä useita enemmän tai vähemmän harjoituksenomaisia sävellyksiä löytyy jo kouluajoilta. Opus 1. on kuitenkin hänen 18-vuotiaana, ylioppilaskirjoitusten ohella, säveltämänsä ooppera Das Bergwerk zu Falun.
Lukion jälkeen, 70-luvun puolessa välissä, Oliver lähti opiskelemaan sävellystä Hampurin musiikkikorkeakouluun Diether de la Motteín ja György Ligetiín oppilaaksi.
Erään kerran Hampurin yliopiston elokuvakerhossa esitettiin elokuva Maa on syntinen laulu.
- Tein elokuvan esittämisestä suuren numeron. Menimme isolla porukalla katsomaan elokuvaa ja keskustelimme viikkokaupalla suomalaisesta kulttuurista. Sain nauttia omahyväisesti asiantuntijanroolista. Olin varmaan koko Hampurin kaupungissa ainoa, joka oli lukenut kirjan alkukielellä.
Hampurista Kohlenberg siirtyi Suomeen. Hän alkoi opiskella Sibelius-akatemiassa Einojuhani Rautavaaran johdolla sävellystä. Helsingissä kantapaikaksi muodostui Urhon-pubi ja jo unohduksissa ollut Mukka löytyi uudestaan. Pubissa Kohlenberg tapasi asiantuntevia juttukavereita, kirjallisuuden opiskelijoita ja kirjailijoita. Istuivatpa toisinaan samassa pöytäseurassa Hannu Salama ja Pentti Saarikoskikin. Kohlenberg luki suomalaista nykykirjallisuutta, myös koko Mukan tuotannon läpi.
-Välillä Mukka unohtui, mutta hän oli kuitenkin koko ajan tietynlaisessa erikoisasemassa.
Pohjoinen kutsui. Vuonna 1981 Oliver muutti Kajaaniin ja aloitti musiikin teorian opettamisen Kajaanin musiikkiopistossa.
- Kajaanissa oli ensimmäinen työpaikka joka tarjoutui. Siinä vaiheessa se meni oikeastaan yks yhteen haaveitteni kanssa, kun halusin tutustua pohjoiseen.
Ensimmäisen pitkäaikaisen ihmissuhteen päätyttyä, vuonna 1986, Oliver lähti maailmanympärysmatkalle ja vietti kuukausia Samoa-saarilla. Oliver pääsi henkisesti eroon vaimostaan, Suomesta ja hetkeksi Mukastakin. Hänen toinen oopperansa "Sina ja kookospuu" kertoo ajasta Samoalla.
80-90-luvun vaihteessa, palattuaan Suomeen ja aloitettuaan opettamisen Oulun konservatoriossa, Oliver otti yhteyttä kirjailija Erno Paasilinnaan. Kirjoittaisiko Paasilinna libreton Mukasta kertovaan oopperaan?
Kirjailija Erno Paasilinna oli toiminut 1960-luvulla Oulussa muun muassa Kaltion päätoimittajana. Värikkäiden vaiheiden, ns. linjaristiriitojen aikakauden, jälkeen Paasilinna ajautui Kaltiosta ulos ja perusti kilpailevan kulttuurilehden Pohjoisen. Mukka kuului Pohjoisen kirjoittajiin ja Paasilinna Mukan ystäväpiiriin. Mukan kuoleman jälkeen Paasilinna kirjoitti Mukasta elämänkerran.
Oliver oli haudutellut Mukka-ideaa alitajunnassaan toistakymmentä vuotta. Maa on syntinen laulu -romaanin runo-osuuksista oli syntynyt 1980-luvulla laulusarja "Maa johon tahdot". Paasilinnan tapaaminen ei vienyt asiaa eteenpäin. Kohlenberg oli ilmeisesti liian tuntematon tekijä Paasilinnalle. Tai ehkä Paasilinna oli jo sanottavansa sanonut Mukasta.
- Se (Paasilinna) on känkkäränkkätyyppi, Kohlenberg toteaa. -  Kyllä me kerran tavattiin Tampereen Tillikassa ja juteltiin koko illan ja yön, mutta ei se vienyt sen pitemmälle kuin että Paasilinna kertoi tarinoita mikä on sinänsä kauhean mukavaa. Ei sanonut suoraan rupeaako millekään.
Sipirjan lapsen perusidea kirkastui Oliverille lopulta pitkällä pyörämatkalla vuonna 1992 Oulusta Viitasaarelle, Musiikin aika -tapahtumaan. Hän ei tekisikään muotokuvaa Mukasta ja tämän elämästä, koska vielä liian monet asianosaiset elävät. Hän kasaisi itse libreton Mukan teksteistä. Päätökseen vaikuttivat myös keskustelut Tuula Mukan ja Raudaskosken Pekan kanssa.
- Jotta kirjailijan tekstistä voisi tehdä musiikillisen kokonaiskuvan, tekstillä täytyy olla ihan konkreettisia ominaisuuksia. Edellytyksenä on, että kirjallisuus ylittää arkirealismin tason. Arkirealismia saa olla, mutta se täytyy myös ylittyä. Lisäksi täytyy olla lyyrisyyttä, leijailemista henkisissä sfääreissä ja ennen kaikkea suuria tunteita ja suuria asioita, Kohlenberg kuvailee.
Hetken poissaolleen oloinen Timo höristää korviaan, OOPPERA. Ei ollut Pellossa oopperaa, eikä Timo ruukannut Helsingissäkään käydä. Mutta kirjansa "Maa on syntinen laulu" filmatisoinnin hän muistaa. Elokuvahankkeeseenkin hän suhtautui aluksi epäröiden, sitten innostui. Timo alkaa muistella menneitä, miten hän antoi ohjeita filmatisoinnin yhteydessä ohjaaja Rauni Mollbergille. Hän kannusti Mollbergiä rohkeaan tulkintaan.

Jos elokuvasta puhutaan yhtä paljon hyvää ja pahaa kuin kirjasta aikanaan, silloin olet onnistunut, (3)

Timo oli sanonut Mollbergille ja oli pitänyt tärkeänä myös tarkkaa ja totuudenmukaista Lapin ympäristön kuvausta. Mutta hänen tekstiensä pohjalta tehdyissä niin elokuvissa kuin oopperoissakin järkeäkin tärkeämpää on tunne.

Se tulee tunteen kautta, ei järjen - ihmisten on elokuvateattereissa imettävä koko todellisuus itseensä tunteen läpi ,(4) hän jatkaa.

Vaikka ooppera on Timolle vieras ja ennen kokematon taidemuoto, hän silti saattaisi innostua nähdessään tekstiensä pohjalta sävelletyn oopperan. Sitä paitsi, Oliver on ymmärtänyt hänen tuotannostaan keskeisimmän, sen tunnetason.
Kohlenberg ei osaisi ajatellakaan tekevänsä oopperaa suomalaisen nykyrealismin edustajien, esimerkiksi Antti Tuurin tai vielä leimallisemmin Antti Hyryn kirjoista, joiden tekstit välttävät arkitodellisuuden ylittämistä tunteellisella tai henkisellä tasolla. Ilmari Kiannonkin tekstit Kohlenberg kokee hankalaksi. Tai libretto tulisi sitten tehdä humoristiseksi.
- Timon teksti sinänsä, sen soivuus eli esteettiset ominaisuudet ja sisältö eli tunteiden suuruus ja ehdottomuus, ne yksinkertaisesti tekevät syvän vaikutuksen edelleen. Timo ansaitsisi suuremman kansainvälisen huomion.
Oliverin mielestä Mukan tuotanto voidaan liittää James Joycen ja William Faulknerin perinteeseen. On sisäistä monologia ja vaikutteita dadaismista... ekspressionismista.
- Verrataan vaikka Döblinin Alexanderplatziin. Ei Timo ehkä itse tiedäkään niistä, mutta sellainen zeitgeist on olemassa joka siirtyy.

Ooppera Sipirjan lapsi valmistui puolitoista vuotta sitten. Niin kirjailijalle kuin säveltäjällekin teoksen valmistuminen ja uuden alun etsiminen on aina käännekohta  - syntymä, kuolema ja ylösnousemus. Teoksen valmistuminen päätti pitkän Mukka-ajanjakson Oliverin elämässä. Säveltämisen loppuvaiheessa Oliver sairasti sydänsairauden, oli kauan pois töistä ja erosi pitkäaikaisesta elinkumppanistaan.

Timo: Minä laulan hiljaisella äänellä. Minulla ei ole voimaa enempään. Minä en keksi uusia sanoja.(5)

- Tiesin, että kunhan saan tämän oopperan tehdyksi, minulla ei ole ainakaan muutamaan vuoteen tai enää koskaan mitään pakkoa tai syytä tarttua uudestaan Mukan teksteihin. Tiesin, että tämä tarkoittaa sellaista etappia että pääsen selville siitä. Ei käy vahingossakaan mielessä, että etsisin hänen runoja sävellettäväksi.
Sipirjan lapsi - oopperan piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan valmistua ja esitettämän Oulun kaupunginteatterissa vuonna 1994 oopperayhdistyksen ja kaupunginorkesterin yhteisvoimin, 20 vuotta Mukan kuoleman jälkeen. Erinäisten vaiheiden jälkeen ja teatterin johtajan vaihtuessa oopperan esityssuunnitelmat vesittyivät. Oopperan valmistuminen viivästyi. Teos, jolla ei ollut tilausta ja konkreettista esityspaikkaa kasvoi säveltämisen myötä ulos Oulusta: lähimmät esityspaikat mihin oopperan esityskoneisto mahtuu, ovat Tampere-talo ja Kansallisooppera.
Oopperan partituuri on maannut Kansallisoopperan johtajan Juhani Raiskisen pöydällä jo toista vuotta. Raiskinen on ilmoittanut, että hän ei voi sitoa seuraajansa käsiä siirtyessään eläkkeelle kuluvan vuoden lopussa. Kaikki oopperan esittämissuunnitelmat ovat täydellisessä pattitilanteessa.

Ei voi välttää kiusausta rinnastaa Mukan ja Kohlenbergin nauttimaa valtakunnallista ja heidän lähiympäristöjensä antamaa arvostusta.
Mukan ensimmäiset romaanit saivat pääasiassa teilaavat kritiikit. Kirjat eivät sopineet 60-luvun alun kirjallisuuspoliittiseen ilmapiiriin. Mukka eristettiin pohjoisen "primitiiviseen nurkkaukseen".
Kohlenbergin sävelkielestä voi pitää tai olla pitämättä. Kukaan ei kuitenkaan voi kiistää etteikö Oliver ole säveltäjänä "alan ihminen", säveltämisen harvoja todellisia ammattilaisia Pohjois-Suomessa. Ehkeivät Kohlenbergin ekspressivinen sävelkieli ja varsinkaan oopperan Mukka-aihe ole "ajan hengen mukaisia" 90-luvun lopun Suomessa, jossa eniten huomiota ja kansainvälistä julkisuutta saa säveltäjä Einojuhani Rautavaaran ylätyylinen ja sileäpintainen enkelimaailmamusiikki.
Paasilinna kertoo elämänkerrassa: ìKylmät henkäykset Pellon kirkonkyläyhteisön taholta lisäsivät (Mukan) yksinäistymistä. Kirjoja ei hankittu kirjastoon: asian tultua julkisen kirjoittelun kohteeksi kirjat ilmestyivät hyllyille. Monet lausumat lähtivät liikkeelle. Paikan päällä pidetyssä korokekeskustelussa puheenjohtaja lausui loppusanoiksi: 'Mäntyranta on tuonut Pellolle kunniaa, mutta Mukka pelkkää häpeää.' Pitäjän lestadiolaisen rovastin suuhun sijoitettiin kahvipöytälause: 'Parempi kuin hänelle ripustettaisiin myllynkivi kaulaan." Vähäiset yhteydet kirkonkylän ylärakenteeseen katkesivat, kun Tuulaa ei enää valittu opettajantoimeen."
Oliverinkaan arvostus ei ole ollut aina varauksetonta Oulussa - ei varsinkaan, kun seurataan miten hänen musiikkiaan on esitetty. Oulun konservatorion orkesteri, Festivo, on esittänyt kamarisinfonian ja konservatorio on myös julkaissut cd-levyllisen säveltäjän kamarimusiikkia. Sen sijaan Oulun kaupunginorkesterilla on pesemätöntä pyykkiä takapihallaan. Orkesteri on pitänyt Kohlenbergin paitsiossa koko tämän Oulun ajan, liki kymmenen vuotta, vaikka säveltäjän Oulun aikana on syntynyt neljä orkesteriteosta ja yksi ooppera.
- Oulun kaupunginorkesteri on oikeastaan yksi syy minkä takia olen päättänyt, että nyt on korkea aika häipyä Oulusta. Sanoin (orkesterin intendentti) Pulliaisen Riitalle jo joskus neljä vuotta sitten, että silloin kun olen asunut kymmenen vuotta Oulussa ja olen ollut opetustyössä käytännöllisesti katsoen samassa talossa musiikkikeskuksessa eikä orkesterin taholta tulla piiruakaan vastaan eli ei esitetä mitään, silloin minä lähden.
Mitään ei ole esitetty?
- Ei. Pitkämielinen tässä ammatissa pitää olla, mutta aina täytyy olla jokin haamuraja, joka perustuu itsekunnioitukseen. Kymmenen vuotta on viimeinen pisara.
Tilanne järkyttää Oliveria. Hän on yrittänyt etsiä tilanteelle järjellistä selitystä. Paitsioon jättäminen ei ilmeisesti ole johtunut Pulliaisesta eikä orkesterin kapellimestari Arvo Volmeristakaan.
- Meillähän oli yhteen aikaan avoimet kirjeet Kalevassa (naurahtaa). Minulla oli sellainen käsitys, että Volmer ei arvosta eikä halua. Sitten Arvo pyysi minulta äänitteitä. Tuli ihan ystävällisesti käytävällä vastaan ja sanoi, että hän haluaa nyt tutustua musiikkiini, että loppuu tämä turha kyräily. Muutaman viikon päästä hän oli sanonut Riitalle, että kyllä hän on valmis esittämään Oliverin kolmannen sinfonian. Ei se ollut hänestäkään kiinni. Siitä huolimatta tämä kummallinen puhumattomuustilanne on jatkunut. Olen särkenyt päätäni ja miettinyt mistä se voi olla kiinni, kun se ei ole kapellimestarista eikä intendentistä kiinni ja sitä paitsi ainahan on vierailevia kapellimestareita. Säännöllisesti Oulussa vierailut Stårgordsin Jonte varmasti esittäisi minun teoksia, on Hannu Lintu ja vaikka ketä.
Paasilinnan mukaan Timon ei tiedetä milloinkaan lausuneen yhtään takaapäin heitettyä kielteistä sanaa muista ihmisistä. Ei ole Oliverinkaan tapana. Hän ei kuitenkaan ole vielä päässyt tapahtumien yläpuolelle pohtiessaan vastustavatko orkesterin ohjelmistotoimikunnassa istuvat muusikot hänen musiikkinsa esittämistä.
- Olen tullut siihen tulokseen, että muita selityksiä ei ole. Mutta ihmettelen sitä, sillä orkesteri ei ole mikään demokraattinen laitos eikä sen pitäisi ollakaan. Orkesteri on hierarkkinen laitos, jossa yleensä määrää se joka tietää asiasta eniten. Minä olen nyt jo neuvonut kokouksissa (Suomen säveltäjät ry.) kollegoita, että kiertäkää Oulun kaupunginorkesteri kaukaa.

Timo: Taiteilijathan itse ovat hyvin usein saaneet kokea yhteisöjen normistojen kovuuden, itsepintaisuuden, kaltoin kohtelun poikkeavia kohtaan.[6]
 

Säveltämisellä ja rahalla on vähän tekemistä toistensa kanssa, siksi harvoin ne toisensa kohtaavat. Oliverkaan ei puhu rahasta, vaikka hän ei ole saanut Sipirjan lapsen tuhansista työtunneista palkkaa penniäkään. Se on traagista, mutta se ei ole syy olla säveltämättä. Täytyy elää ja säveltää, jotta teoksia esitettäisiin.
Uusien suunnitelmien kautta pääsee eteenpäin ja eroon entisestä. Oliver Kohlenberg on kuluneen kesän aikana muuttanut metsäpirttiin Ylivieskaan ja suunnittelee vuoden vaihteessa myönnetyn kolmivuotisen apurahan turvin neljättä oopperaansa, Anu Kaipaisen romaanin pohjalta sävellettävää Magdalenaa.

42-vuotias Oliver on vapaa, vapaa Mukasta ja pohjoisesta.
- Minulla on kiivas mieli etelän suuntaan.
Timo tarttuu Oliveria kädestä  ja kättelee, melkein.

Timo: En tahdo uusia uutisia, en uusia tapahtumia, tahdon lepoa ja lämpimän ystävän---. Olen niin yksin, että esimerkiksi kulkiessani rautatieasemalle ostamaan lehteä ja juttelemaan Liisan kanssa ja aistiessani kaikkialla hiljaisuuden käännähdän ympäri ikään kuin yllättääkseni sen jonka kuvittelen kulkevan jäljessäni. Sitten naurahdan. (7)
 
 

Ja kesän heinä kuolee: viite(1)  s. 164, (2)  s. 136, (5) s. 20, (6) s. 47, (7) s. 131
Erno Paasilinnan Timo K. Mukka, legenda jo eläessään: viite (3) s. 247, (4)  s. 248