Vaikka en juurikaan seuraa aktiivisesti urheilua televisiosta, olin juuri vajonnut siihen turvalliseen ja turruttavaan hyvän olon tunteeseen, johon lapsesta lähtien olen jo kasvanut ja joka on muodostunut osaksi minuuttani. Toistuvuudessaan ja rituaalinomaisuudessaan se luo tunteen elämän järkkymättömyydestä, jatkuvuudesta, asiat ovat oikealla tolalla: vuoden vaihteen tienoon Keski-Euroopan mäkiviikot, maailman-cupin hiihdot, kevään MM-jääkiekot, Englannin liigan jalkapallo-ottelut, kesäkuun puolen välin Wimbledonit, kesän MM-kisat ja olympialaiset, formulat, jalkapallon MM-kisat ...

Myllyllä johti Ramsaussa 50 kilometrin hiihtoa suorassa lähetyksessä. Yhtäkkiä kuvaruutu räsähteli ja kuva hämärtyi, kuvanauha katkesi. Jäin epätietoisuuden valtaan miten käy Myllylän, jos lähetys nyt katkeaa. Miten käy minun?

Oikeastaan, olenko koskaan tavannut myllylää, häkkistä, ridgeä, ally mac bealia, terminaattoria tai teletappeja. Ovatko he todellisia ihmisiä, verta ja lihaa vai animaatiota, lähetetäänkö kuvanauhaa keskusvalvomosta? Onko kaikki yhtä suurta huijausta?