Moniarvoista arvottomuutta
Tunnustan, että koen tiettyä haikeutta 70-lukua
kohtaan. "Kyllä EEC"-pinssejä, teiniliittoa, Suomi-Neuvostoliitto
-Seuraa ja ylivakavia itsenäisyysjuhlia, joiden viihteellisin osuus
oli kantele-esitys "Arvon mekin ansaitsemme". Kekkosta, Hullu-Jussia, Hurriganesia,
Hair-musikaalia, Tuplaa ja kuittia. Kylmää sotaa puolustamatta
ydinsodan uhkakin, pelko hävityksestä, toi juhlallista vakavuutta
ja arvoja elämään.
Suomi pyrki länteen, mutta oli myös osa itäjärjestelmää.
Neuvostoliittoa, uhmakasta ja pelottavaa, inhottiin Prahan kevään,
USA:ta Vietnamin takia. Pienet itäblokin maat, DDR ja muut, koettiin
alistettuina sympaattisiksi. Kulissit olivat pystyssä. Oli ideologisia
vaihtoehtoja: neuvostokommunismia ja älyllistä, kulturellia eurokommunismia,
isänmaallista oikeistolaisuutta, suomenruotsalaista kapitalismia,
pohjoismaista sosiaalidemokratiaa, protestipuolue ja talonpoikaista aluepolitiikkaa.
Nostalgiaa? Ehkäpä.
Näyttelijä Reaganhan se oli, jonka viimeinen
roolisuoritus elokuvassa Tähtien sota romautti itäjärjestelmän,
potentiaalisten vaihtoehtojen maailman ja kauhun tasapainon. Sivurooleja
näyttelivät Breznev ja neukkunomenklatuurin jäsenet. Jäljelle
jäivät yksioikoinen länsimainen yltiökapitalismi, demokratian
itseoikeutettu ekspansio, onnen humanismiprojekti, mäkkärit,
englannin kieli, talousuutiset, pörssit, hexit, optiot ja kasvukeskukset.
Tuttu juttu-show.
1990-luvusta odotettiin arvojen vuosikymmentä, mutta
vaihtoehdottomaksi arvottomuudeksi tätä voisi kutsua. Kirkko
ei löytänyt rooliaan kansakunnan omanatuntona, eikä markkinoista
itsenäisestä ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvasta
yliopistosta voi juurikaan puhua.
Ei ole yhteistä kieltä, ei käsitystä
oikeasta ja väärästä. Painoarvollaan yritykset ja pienyhteisöt
määrittelevät arvomme: oikean ja väärän.
Valtio on muuttunut kansakunnan rakentajasta markkinoiden kehittäjäksi.
Nokia on suurin puolueemme.
Kansa jakaantuu tiedon ja omistamisen mukaan luokkiin.
Säätykierto katoaa. Kohta terveyskeskus ja peruskoulukin ovat
alempaa keskiluokkaa ja köyhiä varten? Keskustojen asuntojen
hinnat karkaavat tavallisen kansan ulottumattomiin ja kaupungit jakautuvat
slummeihin ja hienostoalueisiin. Nousevatko aidat rikkaiden asuntoalueiden
rajoille? Turvamiehet ja poliisit kuuliaisuutta kansalle opettavat.
Melkein pääsimme jo pois sotien jälkeisestä:
"Suu kiinni"-, "Syö, ole hiljaa"-, "Isä, älä
lyö"- kulttuurista. Meneillään olevan metropolisoitumisen
ja muuttoliikkeen aiheuttaman juurettomuuden velkoja maksamme seuraavat
50 vuotta.
Liioittelua, kärjistystä ja pessimistinen näkökulma?
Kyllä.
Totuuden nimessä, parastahan tässä muutoksessa
on, että saan ajatella, toteuttaa itseäni ja olla vapaasti oma
itseni. Onhan tasa-arvo ja moniarvoisuus lisääntynyt maailmassa,
kun länsimainen demokratia selätti itäjärjestelmän.
Onneksi asun Suomessa, en ole ulkomaalainen, musta enkä työtön.
Jussi Vilkuna
