Äitinsä ja tätinsä kanssa 1970-luvun Oulussa varttuva Jukka-Pekka Välimaa ei ole aivan tavallinen urheilullinen mammanpoika. Liikuntatunteja mieluummin hän käy kuvaamataidon tunneilla. Nuorimies kirjoittaa, kuuntelee The Velvet Undergroundia, yrittää opetella soittamaan - ja halveksii keskinkertaisuutta. Kaupungilla tätä suunsoittajaa pidetään omituisena. Tytöt karsastavat, pojat tahtovat vetäistä turpaan. Mitä ihmettä tällaisesta tyypistä oikein tulee?

"Seksiakti häpäisee Suomen lipun" paljastaa Ilta-Sanomien maaliskuinen lööppi. Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja on kuullut Kuopion kaupunginteatterissa esitettävästä Kauko Röyhkän romaanista dramatisoidusta näytelmästä Kaksi aurinkoa ja paheksuu siinä Suomen lipun alla tapahtuvaa raiskauksenomaista aktia, jonka suorittavat kaksi SS-miestä vaalean suomalaisnaisen kanssa saksalaismielisen suomalaisupseerin seuratessa vierestä.
Mielipiteet jakautuvat kahtia. Osa katsojista näkee kohtauksen osuvana metaforana sodanaikaisesta tilanteesta, jolloin saksalaiset kohtelivat Suomea miten tahtoivat päällystön pyrkiessä miellyttämään kotimaassaan kukkoilevia fasisteja.
Idea Suomen lipun ottamisesta mukaan kohtaukseen on ohjaaja Atro Kahiluodon, mutta  poliittisen merkityksen takana seisoo Kauko Röyhkä. Yli kaksikymmentä vuotta kestäneen uransa jälkeen hän yhä hätkähdyttää. Röyhkä on ollut tunnettu satanistina, sekopäänä ja naisseikkailijana - joka kaiken päälle haukkuu laulussaan paskaksi kaupunkia, jota yleisesti epäillään vahvasti Ouluksi. Siinä sivussa hän on ehtinyt tuottaa hieman kirjallisuutta ja musiikkiakin.

Röyhkän muusikon uran huippuhetket sijoittuvat 80-luvulle levyihin Lauralle ja Pikku enkeli, 90-luvun puolella on Tyttöjen ystävä saavuttanut suurimman suosion. Viimeisimmät levyt ovat myyneet kolmesta viiteen tuhatta kappaletta - ei kovin paljon. Silti hän on vuoden 2001 Rumba-lukijaäänestyksessä neljänneksi suosituin kotimainen artisti ja on saanut peräti 8 sijaa 250:stä samaisen lehden julkistaman rocktoimittajien paras biisi -äänestyksessä. Mikään kassamagneetti hän ei kuitenkaan ole koskaan ollut.
Röyhkä tietää, että menestyäkseen valtakunnallisesti pitäisi laulaa aivan toisenlaisia lauluja:
- No en minä koskaan sopeudu täysin tähän yhteiskuntaan. Jos haluaisin sopeutua, tekisin aivan toisenlaista musiikkia ja aivan toisenlaista kirjallisuutta. Kaiken minä tekisin ihan toisin.
Vielä 80-luvulla Röyhkä kuvitteli olevansa osa suomirockin uutta nousua, mutta sai myöhemmin, kotimaisen tuotannon vakiinnuttua mollivoittoiseksi iskelmärockiksi, havaita tulleensa leimatuksi kummajaiseksi. Hänen musiikissaan kun hänen mukaansa on sellaista psykedeliaa, mitä suomalaisesta harvemmin löytyy:
- Jos haluaisin miellyttää yleisöä, tekisin loputtomasti Lauralle-tyyppisiä biisejä. Sitten levyni varmaan myisivät paremmin. Musta vois tulla joku uusi Mikko Kuustonen (naurua)!

Musiikkitoimittaja Arto Kiurun mukaan Röyhkä on edistänyt suomalaista musiikkia yhdistämällä rockin korkeakulttuuriin. Hänen älykkömusiikkinsa on avannut tietä muun muassa CMX:n A.W. Yrjänälle sekä YUP:n Jarkko Martikaiselle. Kiuru pitää merkittävänä myös Röyhkän tapaa kertoa lyriikoissaan tarinoita, ja nimenomaan suomeksi, usein Oulusta. Hän myöntää, että Röyhkä olisi voinut ajoittaa musiikillisen esiintulonsa paremminkin: punkhenkisessä ympäristössä ei ymmärretty ranskalaisesta elokuvasta napatun päätä muita pidemmäksi kasvaneen intellektuellin snobitakkia ja piikkitukkaa. Röyhkä oli aggressiivinen, suorasanainen, jopa osoitteleva. Nuori mies, jolla oli kova tarve näyttää kotikaupungin epäilijöille.
Pro gradu -tutkielmansa (1993) Kauko Röyhkän levytetystä rocklyriikasta kirjoittanut Johanna Westersund näkee Röyhkän sanoitustuotannossa satiirisia, kapinallisia ja yhteiskunnallisia piirteitä. Kuvaukset ovat usein mystisiä ja irreaalisia. Sanoitusten läpi kantavana teemana toimii etsiminen, ja sen ympärille rakentuvat muut teemat; ulkopuolisuus, yksinäinen ratsastaja - hahmo, sekä saalistuspeli miehen ja naisen välillä. Tekstit ovat intuitiivisen tuntuisia eikä pintataso kerro koko tarinaa - piilotekstitasoja on runsaasti.

Ensimmäisen romaaninsa Tien laidalla Waterloo Röyhkä julkaisi vuonna 1980 - siis samana vuonna kuin ensimmäisen levynsä Steppaillen. 1980-luvulla musiikillisen suosion ollessa huipussaan hän kirjoitti kolme muutakin romaania, Aave joka maalasi taulun (1982), Oskar Koposen Seikkailut (1985) sekä Magneetti (1987). Magneetin jälkeen hän piti lähes kymmenen vuoden julkaisutauon kyllästyttyään kaunokirjallisuuteen kokonaisuudessaan ja yllätti seuraavan kerran vasta vuonna 1996 menestysromaanilla Kaksi aurinkoa, jonka jälkeen ovat ilmestyneet Silvia (1997), Ocean City (1999), Faust ja muita kertomuksia (2001) sekä hänen toimittamansa Get On - 101 rocklyriikan parasta (2000).
1980-luvun lopussa hän piti musiikkia itselleen tärkeämpänä, mutta nykyisin kirjoittaminen merkitsee yhtä paljon kuin musiikin tekeminen. Röyhkä kirjoittaa aikaisempaa enemmän, mutta levytystahtikin on pysynyt samana - keskimäärin yksi levy vuodessa. Hän kertoo nauttivansa kirjoittajan taustatyöntekijän roolista ja on tänä päivänä suuntautunut niin elokuviin, radiokuunnelmiin kuin TV-produktioihinkin.

Röyhkä ei pidä 2000-luvun kirjailijan arvostusta kovin korkeana:
- Silloin, kun aloitin oman kirjallisen tuotantoni 70-luvun lopulla, kirjailijat olivat suuria tähtiä. Oulussakin joku Aku-Kimmo Ripatti oli tosi arvostettu tyyppi. Nykyään kirjat myyvät alle tuhat kappaletta, kirjailija joutuu kamppailemaan pysyäkseen hengissä.
Hänen itsensä asiat voisivat kuitenkin olla hullumminkin. Vuoden 1996 Finlandia-palkintoehdokasromaanin Kaksi aurinkoa - johon Kuopiossa esitettävä näytelmä pohjautuu - myötä kiinnostus Röyhkän kirjalliseen tuotantoon on kasvanut pikkuhiljaa, mutta bestselleriksi on vielä matkaa. Menestysromaanin jälkeen julkaistuja teoksia on myyty kutakin suunnilleen kolmesta neljään tuhatta kappaletta, ja vanhempia romaaneja on alettu julkaista uudelleen pokkariversioina. Tuotantoa ei kuitenkaan vielä ole pidetty oikein sopivana kirjakerhokuvastoihin.
Oulun yliopistossa Röyhkän Kaksi aurinkoa -romaanista pro gradu -työtä kirjoittava Maarit Pakarinen pitää Röyhkää ennen kaikkea rohkeana lajityyppien kokeilijana:
- Sotaromaaneja ovat Magneetti ja Kaksi aurinkoa, joka on myös taiteilijaromaani, Ocean Cityssä yhdistyvät melko irvokkaastikin sci-fiparodia ja uskonnollisuus, Oskar Koposen seikkailut on veijariromaani, ensimmäiset romaanit enemmänkin nuorisokirjallisuutta. Uusi romaani Faust ja muita kertomuksia on novellikokoelma, jossa näkyvät Röyhkän tutut teemat okkultismista taiteilijaelämään. Toistuvaa on rockmusiikin ja rockkulttuurin yhdistäminen kirjallisuuteen, näin esimerkiksi romaanissa Silvia.
Röyhkä itse kokee, että koska hänen tuotantoaan ei ole osattu luokitella yhteen lokeroon, on monella suhtautumisvaikeuksia. Vaikka nykyään tässä pikku hiljaa synkistyvässä yhteiskunnassa saa tehdä masentavaakin taidetta, on Röyhkän tavassa tehdä asioita ollut useille liikaa. Hänen uskomuksensa mukaan ihmiset eivät halua elämäänsä mitään sellaista uhkaavaa, mikä voisi asettaa kyseenalaiseksi heidän olotilansa, riippumatta siitä, onko heillä hyvä olla:
- Semmoinen, joka heiluttaa venettä, on liian levoton heille. Minä olen ollut ehkä sitten liikaa semmoinen veneenheiluttaja.
Röyhkän romaanien päähenkilöt ovat useimmiten sivullisia tai marginaalisia hahmoja, jotka joutuvat ristiriitoihin ympäristönsä kanssa. Röyhkä pyrkii välttämään yksiulotteisia, joko hyviä tai pahoja henkilöitä, vaikkakin usein vähemmän mieluisia hahmoja kuvataan suoranaisen vittumaiseen sävyyn. Kyseenalaisiakaan aiheita, kuten okkultismia, väkivaltaa tai ronskeja seksikohtauksia, ei kaihdeta.
Oulun yliopiston kirjallisuuden professori Liisi Huhtala arvostaa Röyhkän tuotantoa ja erityisesti tapaa, jolla Röyhkä kuvaa sotaa illuusiottomana, groteskina tilana, joka nostaa ihmisen perusvaistot pintaan ilman isänmaallista tai kansallista silausta. Huhtalan mukaan hän on kirjoittajana röyhkeän piittaamaton, perinnäisten ainesten illuusioton uuskäyttäjä, joka parhaimmillaan irrottelee ja käyttää kuvaavaa kieltä hyvin ja luontevasti, joskin toisinaan hiomattomasti.
Tänään, Kuopion ensi-illan ollessa jo historiaa, Röyhkä suhtautuu Suomen lippu -episodiin virnuillen, vaikka toivookin kielteissävytteisten kohujen loppuneen. Viime ajat ovat olleet rauhallisempia - hän on keskittynyt perheeseensä ja töihin; lähinnä tv- elokuva- ja kuunnelmakäsikirjoitusten tekemiseen. Uusi, pohdiskelevaksi luonnehtimansa levy ilmestynee syksyllä, ja Aleksanteri Suuren ympärille sijoittuva romaani on tekeillä. Röyhkä on tutustunut laajalti antiikin kirjallisuuteen ja etsii valmistuvaan teokseen muinaista ilmapiiriä.
Aikaisemmat tavaramerkit, juhliminen ja naissekoilut, ovat saaneet jäädä vähemmälle:
- En jaksa enää bailata niin paljon kuin ennen, jo lasten takia on vuorokausirytmi muuttunut semmoiseksi, että pitää mennä aikaisemmin nukkumaan. Fysiikka ei enää oikein kestä semmoista.
Linjaansa Röyhkä ei kuitenkaan ole muuttanut silotellumpaan suuntaan. Hänellä ei ole taloudellista pakotetta muuttaa tyyliään enemmän kohti valtavirtaa, sillä tulonlähteet eivät ole riippuvaisia vain yhdestä ammatista. Kaksi kolmasosaa tuloista tulee kirjoittamisesta, tulevaisuudessa myös tällä erää keskeneräiset elokuvaprojektit tullevat vaikuttamaan tienesteihin. Toteutumaisillaan on ohjaaja Joona Tenan kanssa pienen budjetin elokuva tytöstä, joka tulee avecina juhliin ja aiheuttaa siellä sekaannusta. Kauempana tähtäimessä on saman ohjaajan kanssa isompi elokuvaprojekti Pohjoinen taivas.
Tulevaisuudessa hän toivoisi näkevänsä itsensä mukavassa lepotuolissa katsomassa auringonlaskua merellä. Ollakseen miljonääri ja omistaakseen hyvän kämpän Suomesta ja oman asunnon ulkomailta olisi kenties elänyt tylsää elämää:
- Koetan elää omaa elämääni, jossa olisi persoonallisia asioita ja jossa naiset eivät ole mitään missejä, ja sankarit eivät ole mitään mika häkkisiä, vaan ihan toisia tyyppejä. Minua ei kiinnosta yhtään, kuka ajaa nopeimman kierroksen jossain vitun kilpailussa. Se ei kosketa minun elämää millään tavalla, eikä se kosketa muidenkaan elämää, mutta ne on saatu uskomaan, että se koskettaa.
 

Print	jussi.vilkuna@kaltio.fi
Tulosta artikkeli	Palautetta päätoimittajalle	Kaltion pääsivulle