Kun kävelet Rovaniemen keskustassa, Oulun Rotuaarilla, tai monessa muussa kaupungissa, sinua kuvataan.
Kaikkialla maailmaan digitaalikamera välittää internetin kautta reaaliaikaista kuvaa, jossa sinua ei tosin pysty kukaan tunnistamaan - ainakaan vielä.

Paitsi että australialainen voi nähdä sinut kävelemässä kaupungilla, sinä voit nähdä kotoasi internetpäätteeltäsi reaaliaikaista kuvaa eri puolilta Suomea ja maailmaa. Klikkaa www.dnc.com ja pääset internetiin kytkettyjen digitaalikameroiden maailmanverkostoon, jossa yksin pienestä Suomesta on listattuna lähes 50 kameraa.

Internet-kameroiden kuvien tirkistely on mukavaa. Mutta paitsi että sinut voidaan nähdä ja sinä itse voit nähdä, sinua myös valvotaan. Kun kuljet kaupungilla, erilaiset kamerat ikuistavat sinut. Lähes jokaisessa liikkeessä on jossain seinässä kameravalvonnasta varoittava kyltti. Kun hypistelet mukavantuntuista vaatetta, sinua voidaan katsoa kameran silmien läpi. Mietit, mitä suklaata tänään ostaisit, ja epäröintisi näkyy monitorista. Tarvitset lisää rahaa ja suuntaat pankkiautomaatille. Kamera taltio sinun kasvonpiirteesi muistiinsa. Työpaikallasikin valvontakamerat kuvaavat sisääntulijat ja joissain paikoissa sisälläolijoitakin.

Useiden kaupunkien järjestyspoliiseilla on omat valvontakameransa. Suomessakuuluisin esimerkki lienee Tampereen rautatieaseman edusta. Mitä suurempi kaupunki, sitä enemmän. Liikennepoliiseilla on omat tutkavalvontakameransa - siinä kokeilusta tuli jälleen kerran pysyvää.

Ylhäältä taivaalta meitä kuvaavat satelliittikamerat silloin kun sää on selkeä. Tarkimmat niistä pystyvät erottamaan auton rekisterikilven numeron. Automme ne voivat tunnistaa, meitä eivät - ainakaan vielä.

Mieti seuraavan kerran kun kuljet kaupungilla, kuinka moni kameraa kuvaakaan sinua. Ja kuinka montaa sinua kuvaavaa kameraa et koskaan huomaa. Nykyisinhän kameran voi piilottaa hyvin helposti hyvinkin pieneen tilaan. Helposti päädyt muutaman kymmenen kameran kuvattavaksi joka päivä.

Vaikka valvontakameroiden määrää lisääntyy jatkuvasti, ne ovat toistaiseksi yksittäisiä kameroita siellä täällä. Valvontakameroiden verkot ovat pieniä pankki- ja kauppakeskuskohtaisia. Epäilevimmät tuntevat kuitenkin jo nahoissaan kutkuttavan isoveli valvoo -tunteen, jota vielä lisää se, että pankkikortin käyttö ja gsm-puhelin jättää jäljen siitä, missä olet ollut.

Iso-Britannia: tiennäyttäjä
- pelottava esimerkki?

Suomessa valvontakameroiden käyttö on vielä suhteellisen kohtuullista. Mutta kurkataanpa alan johtavaan maahan: Iso-Britanniaan, jossa muun muassa maan sisäministeriö suunnittelee maailman suurimman tie- ja kulkuneuvovalvontaverkoston rakentamista valvontakameroiden ympärille. Valmistuttuaan verkoston avulla pystytään jäljittämään lähes jokaisen kulkuneuvon liikkeitä.

Viiden seuraavan vuoden aikana tuhansia rekisterikilven tunnistukseen kykeneviä kameroita asennetaan moottoriteiden ja pääteiden varsille, tärkeimpiin risteyksiin, tunneleihin sekä satamien ja lentokenttien tulomenoteiden varsille. Kaikki nämä kamerat yhdistetään langattomasti tai langallisesti reaaliaikaisesti toimivaan tietoverkkoon ja poliisin keskustietokoneeseen. Tämän jälkeen tietokone ilmoittaa automaattisesti, missä varastetun auton rekisterikilpi on vilahtanut, missä liikkuu auto, jolla ei ole voimassa olevaa vakuutusta, ja missä liikkuu auto, jonka omistajan liikkeistä viranomaiset ovat syystä tai toisesta kiinnostuneita.

Britanniassa käytetään vuosittain Privacy Internationalin mukaan yli miljardi markkaa valvontajärjestelmien rakentamiseen ja asennetaan arviolta 300.000 uutta valvontakameraa joka vuosi. Suomesta vastaavia lukuja ei tietääkseni ole saatavilla. Valvontabisnes kuuluu nopeimmin kasvavien toimialojen joukkoon.

Miksi hyväksymme valvontakamerat?

Kymmenen vuotta sitten brittien suunnitelman liikenteen valvontajärjestelmästä olisivat Iso-Britanniassa merkinneet poliittista itsemurhaa. Nyt suunnitelmat ovat lähinnä vain teknologinen ongelma. Suomessakin kameravalvonta etenee vääjäämättömästi, mutta kaikessa hiljaisuudessa. Kyse ei enää ole politiikasta vaan teknologisista ratkaisuista. Mitä on tapahtunut kymmenen viime vuoden aikana? Olemmeko joutumassa valvontayhteiskuntaan?

Valvontayhteiskunta on sinänsä pelottava skenaario - ja yleinen skenaario, kun keskustellaan valvontakameroiden käytöstä.  Kymmenen vuoden aikana emme ehkä kuitenkaan ole joutuneet lainkaan aikaisempaa lähemmäksi pelottavaa Orwellin luomaa painajaista. Jossain vaiheessa vain valvontakameroista on tullut kiinteä osa kaupunkiympäristöämme samalla tavalla kuin vesi- ja sähköjohtoverkostot yleistyivät osaksi kaupunkia vuosisadan alussa.

Me olemme hyväksyneet sen, että valvontakameroita löytyy kaupungin jokaisesta kolkasta ja että meitä säännöllisesti kuvataan. Iso-Britanniassa Brightonin kaupungissa poliisi nykyään vaatii valvontakameran asennuksen ennen kuin hyväksyy lupaa baarin avaamiseen. Myös muutamissa Suomen kaupungeissa poliisit valvovat keskustoja ja asemien ympäristöjä kamerojen avulla. Ilmeisesti valtaosa meistä tuntee pikemminkin turvallisuutta valvontakameroiden ansiosta kuin turvattomuutta. Ovathan suomalaiset innokkaasti antaneet kauppaketjuillekin luvan kerätä ostoskäyttäytymisestä hyvinkin henkilökohtaisia tietoja, kun ovat hankkineet kauppaketjujen etukortteja. Ja suhtautuminen Brightonin valvontakameraverkostoon viittaa samaan suuntaan - kaupunkilaisista 90 prosenttia tunsi turvallisuutensa parantuneen.

Olemme siis valmiit luopumaan osasta yksityisyyttämme saadaksemme turvallisuutta ja ehkä jotain muutakin. Ehkä kyse on vain postmodernista paluusta virtuaaliseen kyläyhteisöön, jossa jokaisesta tiedetään. Nähtäväksi vain jää, ketkä tietävät!

Kiinteä osa kaupunkikulttuuria - miksi ei myös pohjoisuutta?

Visuaalisesta valvonnasta kameroiden välityksellä on jo tullut yksi kiinteä osa modernia kaupunkirakentamista. Ihmiset odottavat, että uusiin rakennuksiin rakennetaan kiinteät valvontajärjestelmät. Kun nyt valvontakamerat ovat yleistyneet julkisiin tiloihin, tulevaisuudessa niiden piiri laajenee asuinalueille ja koteihin, ihmisten yksityisyyden piiriin. Jo nyt kamerat ovat tulleet ovipuhelimien osaksi. Ÿlykkäissä tulevaisuuden kodeissa on valvontakameroita, jotka tunnistavat kasvoja ja kehon liikkeitä ja pystyvät tietokoneohjelmistojen avulla vastaamaan niihin.

Muutaman kymmenen vuoden kuluttua valvontakameraverkosto on samanlainen kiinteä osa kaupunkia kuin sähkö- tai puhelinverkosto nyt, emmekä me kiinnitä siihen mitään huomiota. Koska kameraverkostot pienentävät maailmaa, luovat turvallisuutta myös harvaan asutuilla seuduilla ja mahdollistavat muun muassa etätyön yleistymistä, harvaan asutussa Suomessa kannattaisi olla kiinnostunut kameraverkostojen tulevaisuuden mahdollisuuksista ja käyttää ne hyväksi. Pohjois-Suomessa onkin hyviä esimerkkejä kameroiden ja internetin käytöstä lääketieteessä ja etäopetuksessa.

Me käytämme verkostoa hyväksemme myös muulla taiteellisemmalla tavalla, tosin lähinnä kaupungeissa. Itseilmaisusta kuuluisin esimerkki lienee JenniCam, jossa nuori nainen on asentanut digitaalikameran makuuhuoneensa nurkkaan ja samalla luonut elämästään taideteoksen kaikkien nähtäville.

Säätelyn sijasta tietämystä

Tämä on mahdollista, koska teknologinen kehitys on tehnyt digitaalikameroista ja "vakoilukameroista", jokamiehenjanaisen laitteita. Samalla tavalla kuin valtio isoveljenä voi valvoa meitä, me voimme pikkuveljenä valvoa keitä me haluamme, itseämmekin. Pienet kätkettävissä olevat videokamerat, jotka pystyvät näkemään myös hämärässä, maksavat enää halvimmillaan 500 markkaa.

Toisaalta meitä voidaan käyttää myös hyväksi: jo nyt Iso-Britanniassa myydään videokaseteilla valvontakameroiden tallentamia tapauksia: paitsi pahoinpitelyjä ja varkauksia myös tappeluja ja seksituokioita.

Tällaisten tapausten ja valvontayhteiskunnan pelon vuoksi monet vaativat valvontakameroiden asentamiselle tiukkaa säätelyä ja viranomaisten valvontaa. Valvontakameraverkosto saattaa kuitenkin antaa meille sellaisia mahdollisuuksia, joita me emme ole vielä edes keksineet. Jos valitsemme tiukan säätelyn ja valvonnan, emme keksikään.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, miten pystymme luovimaan uuden teknologian - tässä tapauksessa valvontakameraverkoston - sovellusten keskellä siten, että vältämme teknologiset uhkakuvat ja onnistumme käyttämään hyväksi sovellusten tarjoamat mahdollisuudet. Siksi meidän kannattaisikin kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten kameroiden näkemää saa tallentaa ja miten noita tallenteita saa käyttää. Lainsäädännössä ei saisi olla kyse säätelystä, koska säätelyn valvonta luo lisää valvontaa, vaan meidän kaikkien henkilökohtaisista oikeuksista saada tietää missä kamerat meitä katsovat, miten kameroiden katsomaa tallennetaan ja miten noita tallenteita käytetään. Tässäkin tapauksessa avoimuus on valvontaa parempi turva.
 

Matti Lintulahti
Kirjoittaja on internetiin erikoistunut toimittaja.
 
 

Surffaa aiheen parissa:

Web-kameroiden verkosto:
http://www.dcn.com

Yksityisyyden puolestapuhuja:
http://www.privacy.org

JenniCam:
http://www.jennicam.org