A.W. Yrjänä?
Hän on hämmentävä Helsingissä asuva torniolaissyntyinen
yhdistelmä tunnetun rockyhtyeen keulakuvaa, herkkää lyyrikkoa,
näsäviisasta tekotaiteilijaa ja mitä vielä. Takana on
kaksi 90-luvun myyntikärkeen kuuluvaa runoteosta (Arcana 1997, Rota
2000) ja 10 CMX-pitkäsoittoa. Minun takanani puolestaan on ties kuinka
monta peruttua tapaamista. Keikkoja, häät, selityksen mukaan kotiin
unohtunut puhelinnumero,...Kerjääkö mies verta nenästään
?
Kysyin muutamalta tutkijalta apua Yrjänä-arvoitukseni
selvittämiseen. He sanoutuivat irti asiantuntijan roolistaan ja väittivät,
etteivät tiedä Yrjänästä rivimiestä enempää.
Osa näistä ikähaarukassa kuudentoista ja kolmenkymmenenviiden
väliin jäävistä "rivimiehistä" pitää
häntä idolina, jota ei tule kritisoida, osa täysin merkityksettömänä
ja osa ajattelee jotain siltä väliltä. Ikähaarukan vanhemmalle
puolelle jäävistä ei moni ole koskaan kuullutkaan Yrjänästä.
Mutta nuorempi polvi! Kuten eräs CMX-yhtyeen kuuntelija toteaa: "Sanoitukset
ovat paikoin upeita ja välittävät hyvinkin syviä ajatuksia
ja tunteita. Niissä on melkein enemmän keikarointia, banaaliutta
ja typeryyksiä kuin aitoa syvällisyyttä, mutta annan kaiken
anteeksi!"
Päätän änkeytyä niin lähelle
Yrjänää kuin pääsen - Oulun keikalle. Tunnelma
on levoton. Ihmiset täyteen myydyssä salissa ovat jo hyvän
aikaa sitten pakkautuneet lähelle esiintymislavaa. Takana huojuva tyttö
sohii tupakallaan niskaani ja hokee: "Mun suvussa on noitavoimia." Ja heti
perään: "Yrjänä on Jumala." On ihmisiä, joille Yrjänä
edustaa täydellisyyttä, jotain ihmisen yläpuolella, jotain
mitä on mahdotonta kritisoida. Vierestä kuuluu tuhahtelua. Joidenkin
fanien linjaukseen kuuluu se, että miestä ei nosteta jalustalle.
Tai ehkä tuhahtelijat ovat niitä, jotka hylkäsivät yhtyeen
parin ensimmäisen levyn jälkeen - niiden yhden, kahden tai jopa
kolmen levyn, jotka monien mielestä ovat sitä ainutta oikeaa,
turmeltumatonta CMX:ää.
Yhtyettä ei juuri pitkistä alkurupatteluista tunneta.
Neljä tummiin pukeutunutta kivikirveellä veistetyn näköistä
miestä marssii lavalle ja tarttuu suoraan soittimiinsa. Saliin rämähtää
uusimman levyn Isohaaran aloituskappale Päänsärkijä.
Yrjänän kasvot valaistaan vihreäksi. Silloin tällöin
valo luo hänen päänsä ylle sädekehän. Minäkin
heittäydyn huumaan: yhtäkkiä lavalla asteleva mies ei olekaan
enää leppoisa muusikko. Hän on ilkeä Lapin setä.
Mutta onko Yrjänän pahansuopuus vain omaa järjetöntä
tulkintaani? Tai onko se projektio oman pääni sisältä,
samaistunko rokkariin, paljastaako hän sanoituksillaan pohjoisen mielenlaadun
koko kirjossaan? Missä on Yrjänän tunnetuksi tullut toinen
puoli - humaani hyväntahtoinen pohtija?
Mutta Yrjänä ei vastaa, vaan näppäilee
bassoaan hurjannäköisenä viereisen kaiuttimen tuottaessa
apokalyptista melua yleisöä kohti, se huutaa paukkuvien rumpujen
lomasta: "Taas - sinä lievität kipuni / taas - sinä pyhität
leponi / taas - sinä kuulet itkuni / taas - sinä kannat kaiken
/ jäätyneessä helmassasi." (Kylmänmarja, Dinosaurus
Stereophonicus) Ja minä annan kaiken anteeksi!
Lopultakin pääsen takahuoneeseen, missä
olut- ja vodkapullojen sekamelskassa seisoo myös itse taiteilija hieman
hajamielisen ja väsyneen oloisena. Juttelemme hetken verran bändihenkilökunnan
möykätessä taustalla korvia riipivällä volyymilla
ja sovimme tapaamisen ikään kuin urheilumielessä seuraavalle
aamupäivälle - siis reilu tunti aikaa ennen kuin yhtyeen on jatkettava
matkaa kohti Torniota.
Aamutuimaan höyryävän kupposen ääressä
en kehtaa kertoa, että yhteen asentoon jäykistynyt pääni
on edellisenä iltana viuhunut maanisesti musiikin tahdissa metrin verran
Yrjänästä oikealle lavan reunalla. Keikan aikana vallinnut
maaginen tila on vaihtunut johonkin arkisempaan, tai kuten Yrjänä
itse sen määrittelee:
- Saakeli, mulla varmaan korvaantui tuolla aamupuurolla aivot äsken.
Oikeastaan oma käyttäytyminen nolostuttaa. CMX-nettisivujen
(http://njet.net/cmx) kysy-palstalla faneille keljuillaan olan takaa. Tyhmyreiden
kielioppivirheet ja selviöt tuomitaan armottomasti. Toisaalta fanitkaan
eivät tunne armoa. Eräs kirjoittaa kertoakseen, että Yrjänällä
on isot nenänsieraimet. Mies vastaa: "Muutenhan olisin elänyt koko
elämäni sitä tietämättä." Tuumin, heittäytyisikö
Yrjänä ilkeäksi, mikäli tunnustaisin kuunnelleeni kaikki
levyt puhki ja heittäisin perään vielä jonkun yksinkertaisen,
kliseisen kysymyksen, jonka kuulee ikifanilta aamuneljän aikaan nakkikioskin
luona jonotellessa. Onko ideaali-ihminen hieman sisäänpäinkääntynyt,
jolla on sarkastinen, humoristinen ja fatalistinen suhtautumistapa asioihin,
kuten Yrjänä pohjoisesta kotoisin olevan ihmisen ja täten
itsensäkin määrittelee?
Yrjänä vastailee kysymyksiin asiallisesti, virnuilee
ja lohkoo tämän tästä vitsejä: "Takaisin keskiajalle!
Inkvisitio! Yrjänän vaalikaudella roviot palavat!" Hän matkii
rautakankea haastattelijan sotkeutuessa aika ajoin sanoihinsa, muttei toisaalta
säästä itseäänkään ironialta. Tuskinpa
Yrjänä mielestään täysin kehittynyt jumalolento
on.
En silti pysy aivan joka vitsissä mukana. En tiedä,
pitäisikö oikeasti olla tosissaan, kun Yrjänä pohdiskelee
hiljaisen avantgardelevyn tekemistä. Hän kommentoi:
- Musiikin tekeminen on mennyt aivan älyttömäksi siinä
mielessä, että kaikki on viimeisen päälle tehtyä
ja suunniteltua ja kohderyhmiteltyä ja puhdistettua, puleerattua. Kirjoitettiin
juuri maaliskuussa uusi sopimus alle, että meillä on vielä
enemmän mahdollisuus tehdä, mitä huvittaa. Että jos haluaa
julkaista levyn aloittelevan kvartetin rytmikästä steppausta,
niin sekin onnistuu.
Yrjänä jatkaa pohtimalla rooliaan sekä
lyyrikkona että rockmuusikkona. Hänen mukaansa on vastaanottajan
ongelma, mikäli olettaa, että rockia ja kirjoittamista tehdään
samoista syistä. Tällöin ihmisen maailmankuva on litteämpi.
- Se johtuu siitä, että kaikki tuntuu aina siltä, että
joku on myymässä jotain, koska kaikki paikat ovat niin täynnä
mainoksia.
Joutuuhan CMX:kin tahtomattaankin miettimään mediaa, vaikka
sitten toteuttaisikin rytmikästä steppausta. Hän antaa esimerkin
radiokanavista:
- Eli jos loukkaan jotain ohjelmanjohtajaa esimerkiksi vahingossa tai
tahallaan, lakkaavatko he sen vähänkin soittamisen, mitä
tekevät meidän musiikille? Siis ainahan niitä on joutunut
ajattelemaan. Ennen, jos loukkasi kirkkoa, huomasi aika pian olevansa venytetty
penkissä. Ja jos loukkasi ruhtinasta, sitten vaan heitettiin pihalle.
Ehkä se on ihan terveellistä, että on jollakin tavalla aina
puukko kurkulla, etteivät taiteilijat pääse ihan mesoamaan.
Ehkä se on vaan tässä tämän valtaisan ihmisiä
alleen liiskaavan pyörän pyöriessä meidän kulttuurintekijäin
tehtävä huudella hävyttömyyksiä siinä matkan
varrella.
Yrjänän hävyttömyyksiin
on alusta alkaen kuulunut vahvasti mytologinen perinne. Viittaukset
Babyloniaan ja vielä kauemmas taaksepäin ajassa ovat kuin aikahyppy
2000-luvun sekavan informaatiotulvan keskeltä. Yrjänän mukaan
joka suuntaan vellominen ja kaiken vaihtuminen ja oheneminen on köyhänoloista
ja ahdistavaa. Hän kertoo olevansa kiinnostunut aluista ja hihkuu,
kun puhe alkaa viimeinkin kulkea:
- Mytologinen kerrostuma on vanhempi kuin varsinainen ihmisten itsetietoisuus.
Sillä tavalla, että joku sanoo "minä" - sitä ennen on
jo ollut jumalia, jumalia on ollut ennen ihmistä.
Mytologisista teemoista löytää vieläkin yhtymäkohtia,
joihin lyyrikko lauluissaan viittaa. Hän ei suostu esittämään
asiaa tarkemmin, koska kuulemma monen runon ja laulun teksti menisi pilalle.
Seuraavan runokokoelman ilmestymistä on toistaiseksi turha odotella:
- Muusan kanssa ei neuvotella, Yrjänä tokaisee.
Lukijalle tuottaa toisinaan vaikeuksia ymmärtää Yrjänän
tekstejä, etenkin, mikäli viittaukset ovat niinkin hämäriä
kuin vaikkapa eräs Arcana-kokoelman runo Czereïa, joka viittaa
erään liettualais-ranskalaisen mystikkorunoilijan hämärään
kadonneeseen syntymätilaan. Yrjänä väittää
runon nimeä sarkastiseksi vitsiksi, mutta voidaan myös ajatella,
että tämänkaltainen salakieli on elitististä snobbailua.
Viimeisessä säkeistössä kerrotaan: "Istun kanssasi pitkään
/ koetan ymmärtää sanojasi / kuinka voimme olla niin erilaiset
/ vaikka tiedän mitä puhut". Mitä, laittaako Yrjänä
vahingon kiertoon?
Mytologiakiinnostusten lisäksi Yrjänä kertoo
olevansa muun muassa innokas tieteen, etenkin fysiikan, harrastaja. Hän
ensin huvittuu ja sitten närkästyy, kun tapailen mystiikan ja
tieteen dualismiteoriaa. Kyse on kuulemma tieteen ja mystiikan synteesiin
pyrkimisestä, mikä olletikin on aina lähempänä
totuutta.
Yrjänä alkaa käydä levottomaksi, sillä
pakkaaminen on suorittamatta ja lähtö Tornioon on vartin kuluttua.
Minäkin olen hermostunut, sillä en ole enää pitkään
aikaan ymmärtänyt Yrjänän korkealentoisia puheita. Mieleeni
palautuu erään CMX-kuuntelijan kommentti: "Kuvittelen, että
Yrjänästä pitävät vain teinitytöt, jotka eivät
ymmärrä Yrjänän biiseistä mitään - ja
minä." Ei kai nyt sentään?
Palaan synteesiteoriaan. On tärkeää keskittyä
rockmusiikin ja runouden synteesiin. 2000-luvun alun rappiollisessa runouden
tilassa Yrjänän runoteokset ovat runokirjojen myyntitilastojen
kärkisijoilla. Hän kokee itsensä runollisen rocklyriikan
uranuurtajaksi:
- Kun alettiin tehdä ja saada levyjä julkaistua, ne herättivät
varsin suurta hämmennystä. Kirjoitin kaikki eri tavalla kuin kukaan
siihen mennessä oli kirjoittanut laulutekstejä. Nyt siitä
tavasta kirjoittaa on tullut aika tuttua.
Ehkä CMX:n ja Yrjänän suosijat ovat tarranneet
juuri tuohon näkökulmaan: uutuuteen. Vaikkei Yrjänä
olekaan vielä osunut suoraan tuohon mytologisen matkan päähän,
itse kultaiseen runosuoneen, on hän ainakin totuutta etsiessään
matkalla sinne. Mahtaakohan hän löytää tiensä suureksi
taiteilijaksi ja ajattelijaksi? Kautta historian suunsoittajia on vainottu,
mutta kivityksistä huolimatta heidän viisautensa on ikuista.
|