Kysyin muutamalta tutkijalta apua Yrjänä-arvoitukseni selvittämiseen. He sanoutuivat irti asiantuntijan roolistaan ja väittivät, etteivät tiedä Yrjänästä rivimiestä enempää. Osa näistä ikähaarukassa kuudentoista ja kolmenkymmenenviiden väliin jäävistä "rivimiehistä" pitää häntä idolina, jota ei tule kritisoida, osa täysin merkityksettömänä ja osa ajattelee jotain siltä väliltä. Ikähaarukan vanhemmalle puolelle jäävistä ei moni ole koskaan kuullutkaan Yrjänästä. Mutta nuorempi polvi! Kuten eräs CMX-yhtyeen kuuntelija toteaa: "Sanoitukset ovat paikoin upeita ja välittävät hyvinkin syviä ajatuksia ja tunteita. Niissä on melkein enemmän keikarointia, banaaliutta ja typeryyksiä kuin aitoa syvällisyyttä, mutta annan kaiken anteeksi!"
    Päätän änkeytyä niin lähelle Yrjänää kuin pääsen - Oulun keikalle. Tunnelma on levoton. Ihmiset täyteen myydyssä salissa ovat jo hyvän aikaa sitten pakkautuneet lähelle esiintymislavaa. Takana huojuva tyttö sohii tupakallaan niskaani ja hokee: "Mun suvussa on noitavoimia." Ja heti perään: "Yrjänä on Jumala." On ihmisiä, joille Yrjänä edustaa täydellisyyttä, jotain ihmisen yläpuolella, jotain mitä on mahdotonta kritisoida. Vierestä kuuluu tuhahtelua. Joidenkin fanien linjaukseen kuuluu se, että miestä ei nosteta jalustalle. Tai ehkä tuhahtelijat ovat niitä, jotka hylkäsivät yhtyeen parin ensimmäisen levyn jälkeen - niiden yhden, kahden tai jopa kolmen levyn, jotka monien mielestä ovat sitä ainutta oikeaa, turmeltumatonta CMX:ää.

Yhtyettä ei juuri pitkistä alkurupatteluista tunneta. Neljä tummiin pukeutunutta kivikirveellä veistetyn näköistä miestä marssii lavalle ja tarttuu suoraan soittimiinsa. Saliin rämähtää uusimman levyn Isohaaran aloituskappale Päänsärkijä. Yrjänän kasvot valaistaan vihreäksi. Silloin tällöin valo luo hänen päänsä ylle sädekehän. Minäkin heittäydyn huumaan: yhtäkkiä lavalla asteleva mies ei olekaan enää leppoisa muusikko. Hän on ilkeä Lapin setä. Mutta onko Yrjänän pahansuopuus vain omaa järjetöntä tulkintaani? Tai onko se projektio oman pääni sisältä, samaistunko rokkariin, paljastaako hän sanoituksillaan pohjoisen mielenlaadun koko kirjossaan? Missä on Yrjänän tunnetuksi tullut toinen puoli - humaani hyväntahtoinen pohtija?
    Mutta Yrjänä ei vastaa, vaan näppäilee bassoaan hurjannäköisenä viereisen kaiuttimen tuottaessa apokalyptista melua yleisöä kohti, se huutaa paukkuvien rumpujen lomasta: "Taas - sinä lievität kipuni / taas - sinä pyhität leponi / taas - sinä kuulet itkuni / taas - sinä kannat kaiken / jäätyneessä helmassasi." (Kylmänmarja, Dinosaurus Stereophonicus) Ja minä annan kaiken anteeksi!
    Lopultakin pääsen takahuoneeseen, missä olut- ja vodkapullojen sekamelskassa seisoo myös itse taiteilija hieman hajamielisen ja väsyneen oloisena. Juttelemme hetken verran bändihenkilökunnan möykätessä taustalla korvia riipivällä volyymilla ja sovimme tapaamisen ikään kuin urheilumielessä seuraavalle aamupäivälle - siis reilu tunti aikaa ennen kuin yhtyeen on jatkettava matkaa kohti Torniota.

Aamutuimaan höyryävän kupposen ääressä en kehtaa kertoa, että yhteen asentoon jäykistynyt pääni on edellisenä iltana viuhunut maanisesti musiikin tahdissa metrin verran Yrjänästä oikealle lavan reunalla. Keikan aikana vallinnut maaginen tila on vaihtunut johonkin arkisempaan, tai kuten Yrjänä itse sen määrittelee:
- Saakeli, mulla varmaan korvaantui tuolla aamupuurolla aivot äsken.
Oikeastaan oma käyttäytyminen nolostuttaa. CMX-nettisivujen (http://njet.net/cmx) kysy-palstalla faneille keljuillaan olan takaa. Tyhmyreiden kielioppivirheet ja selviöt tuomitaan armottomasti. Toisaalta fanitkaan eivät tunne armoa. Eräs kirjoittaa kertoakseen, että Yrjänällä on isot nenänsieraimet. Mies vastaa: "Muutenhan olisin elänyt koko elämäni sitä tietämättä." Tuumin, heittäytyisikö Yrjänä ilkeäksi, mikäli tunnustaisin kuunnelleeni kaikki levyt puhki ja heittäisin perään vielä jonkun yksinkertaisen, kliseisen kysymyksen, jonka kuulee ikifanilta aamuneljän aikaan nakkikioskin luona jonotellessa. Onko ideaali-ihminen hieman sisäänpäinkääntynyt, jolla on sarkastinen, humoristinen ja fatalistinen suhtautumistapa asioihin, kuten Yrjänä pohjoisesta kotoisin olevan ihmisen ja täten itsensäkin määrittelee?
    Yrjänä vastailee kysymyksiin asiallisesti, virnuilee ja lohkoo tämän tästä vitsejä: "Takaisin keskiajalle! Inkvisitio! Yrjänän vaalikaudella roviot palavat!" Hän matkii rautakankea haastattelijan sotkeutuessa aika ajoin sanoihinsa, muttei toisaalta säästä itseäänkään ironialta. Tuskinpa Yrjänä mielestään täysin kehittynyt jumalolento on.
    En silti pysy aivan joka vitsissä mukana. En tiedä, pitäisikö oikeasti olla tosissaan, kun Yrjänä pohdiskelee hiljaisen avantgardelevyn tekemistä. Hän kommentoi:
- Musiikin tekeminen on mennyt aivan älyttömäksi siinä mielessä, että kaikki on viimeisen päälle tehtyä ja suunniteltua ja kohderyhmiteltyä ja puhdistettua, puleerattua. Kirjoitettiin juuri maaliskuussa uusi sopimus alle, että meillä on vielä enemmän mahdollisuus tehdä, mitä huvittaa. Että jos haluaa julkaista levyn aloittelevan kvartetin rytmikästä steppausta, niin sekin onnistuu.
    Yrjänä jatkaa pohtimalla rooliaan sekä lyyrikkona että rockmuusikkona. Hänen mukaansa on vastaanottajan ongelma, mikäli olettaa, että rockia ja kirjoittamista tehdään samoista syistä. Tällöin ihmisen maailmankuva on litteämpi.
- Se johtuu siitä, että kaikki tuntuu aina siltä, että joku on myymässä jotain, koska kaikki paikat ovat niin täynnä mainoksia.
Joutuuhan CMX:kin tahtomattaankin miettimään mediaa, vaikka sitten toteuttaisikin rytmikästä steppausta. Hän antaa esimerkin radiokanavista:
- Eli jos loukkaan jotain ohjelmanjohtajaa esimerkiksi vahingossa tai tahallaan, lakkaavatko he sen vähänkin soittamisen, mitä tekevät meidän musiikille? Siis ainahan niitä on joutunut ajattelemaan. Ennen, jos loukkasi kirkkoa, huomasi aika pian olevansa venytetty penkissä. Ja jos loukkasi ruhtinasta, sitten vaan heitettiin pihalle. Ehkä se on ihan terveellistä, että on jollakin tavalla aina puukko kurkulla, etteivät taiteilijat pääse ihan mesoamaan. Ehkä se on vaan tässä tämän valtaisan ihmisiä alleen liiskaavan pyörän pyöriessä meidän kulttuurintekijäin tehtävä huudella hävyttömyyksiä siinä matkan varrella.

Yrjänän hävyttömyyksiin on alusta alkaen kuulunut vahvasti mytologinen perinne. Viittaukset Babyloniaan ja vielä kauemmas taaksepäin ajassa ovat kuin aikahyppy 2000-luvun sekavan informaatiotulvan keskeltä. Yrjänän mukaan joka suuntaan vellominen ja kaiken vaihtuminen ja oheneminen on köyhänoloista ja ahdistavaa. Hän kertoo olevansa kiinnostunut aluista ja hihkuu, kun puhe alkaa viimeinkin kulkea:
- Mytologinen kerrostuma on vanhempi kuin varsinainen ihmisten itsetietoisuus. Sillä tavalla, että joku sanoo "minä" - sitä ennen on jo ollut jumalia, jumalia on ollut ennen ihmistä.
Mytologisista teemoista löytää vieläkin yhtymäkohtia, joihin lyyrikko lauluissaan viittaa. Hän ei suostu esittämään asiaa tarkemmin, koska kuulemma monen runon ja laulun teksti menisi pilalle. Seuraavan runokokoelman ilmestymistä on toistaiseksi turha odotella:
- Muusan kanssa ei neuvotella, Yrjänä tokaisee.
Lukijalle tuottaa toisinaan vaikeuksia ymmärtää Yrjänän tekstejä, etenkin, mikäli viittaukset ovat niinkin hämäriä kuin vaikkapa eräs Arcana-kokoelman runo Czereïa, joka viittaa erään liettualais-ranskalaisen mystikkorunoilijan hämärään kadonneeseen syntymätilaan. Yrjänä väittää runon nimeä sarkastiseksi vitsiksi, mutta voidaan myös ajatella, että tämänkaltainen salakieli on elitististä snobbailua. Viimeisessä säkeistössä kerrotaan: "Istun kanssasi pitkään / koetan ymmärtää sanojasi / kuinka voimme olla niin erilaiset / vaikka tiedän mitä puhut". Mitä, laittaako Yrjänä vahingon kiertoon?

Mytologiakiinnostusten lisäksi Yrjänä kertoo olevansa muun muassa innokas tieteen, etenkin fysiikan, harrastaja. Hän ensin huvittuu ja sitten närkästyy, kun tapailen mystiikan ja tieteen dualismiteoriaa. Kyse on kuulemma tieteen ja mystiikan synteesiin pyrkimisestä, mikä olletikin on aina lähempänä totuutta.
    Yrjänä alkaa käydä levottomaksi, sillä pakkaaminen on suorittamatta ja lähtö Tornioon on vartin kuluttua. Minäkin olen hermostunut, sillä en ole enää pitkään aikaan ymmärtänyt Yrjänän korkealentoisia puheita. Mieleeni palautuu erään CMX-kuuntelijan kommentti: "Kuvittelen, että Yrjänästä pitävät vain teinitytöt, jotka eivät ymmärrä Yrjänän biiseistä mitään - ja minä." Ei kai nyt sentään?

Palaan synteesiteoriaan. On tärkeää keskittyä rockmusiikin ja runouden synteesiin. 2000-luvun alun rappiollisessa runouden tilassa Yrjänän runoteokset ovat runokirjojen myyntitilastojen kärkisijoilla. Hän kokee itsensä runollisen rocklyriikan uranuurtajaksi:
- Kun alettiin tehdä ja saada levyjä julkaistua, ne herättivät varsin suurta hämmennystä. Kirjoitin kaikki eri tavalla kuin kukaan siihen mennessä oli kirjoittanut laulutekstejä. Nyt siitä tavasta kirjoittaa on tullut aika tuttua.
    Ehkä CMX:n ja Yrjänän suosijat ovat tarranneet juuri tuohon näkökulmaan: uutuuteen. Vaikkei Yrjänä olekaan vielä osunut suoraan tuohon mytologisen matkan päähän, itse kultaiseen runosuoneen, on hän ainakin totuutta etsiessään matkalla sinne. Mahtaakohan hän löytää tiensä suureksi taiteilijaksi ja ajattelijaksi? Kautta historian suunsoittajia on vainottu, mutta kivityksistä huolimatta heidän viisautensa on ikuista.