Isänmaan aamunkoite:  Äänislinnassa

Olen Petroskoissa etsimässä kirjoittajia sekä kansojen välistä ystävyyttä ja yhteistyötä. Aamiaisella hotellin kahvilassa venäjää puhuvat ja pikkupäissään olevat nuoret miehet tekevät tuttavuutta. Ymmärrän, että puhuvat Suomesta Venäjän provinssina ja nauravat.

Monet, varsinkin nuoret vihaavat suomalaisia. Miksi tulemme opettamaan heitä paremmasta elämästä. "Juoppoja, huoraajia kaikki", eräskin yliopiston opiskelija sanoi suomalaisista.

Illalla kymmenvuotias poika nukkuu kellarikerrokseen menevän discon portaissa, ilmanvaihtoventtiilin vieressä. On kylmä, siinä vähän lämpimämpää. Odottaako hän äitiään discosta?

Neuvostoliiton hajottua Suomessa lisääntyi karjalainnostus, nyt yhteistyötä tekemään. Valloitetaan Karjala takaisin. Viereisestä hotellihuoneesta kuuluu nousuhumalaisten kaukopartiomiestemme hanurinsoitto. Laulavat Karjalan poikia. Siis jatkosotamme on yhä kesken. Monivuosisataisen naapuruuden tuloksena koko Karjalassa on vain pari yhteisyritystä, siinä kaikki.

Tapaan suomenkielen puhujia, inkeriläisiä, karjalalaisia, yliopistossa suomen kieltä oppineita venäläisiä, suomalaisia. Tarjoan lounaita, illallisia, ruokaa, kaljaa. Minä maksan, mitä muutakaan voin. Toveri Vanja tarjoaa voileivän kotonaan ja ystävällinen professori monta tuntia aikaansa ja useita kuppeja kahvia. En ole varma ymmärränkö sanat, jotka minulle kerrotaan. En oikeastaan edes tiedä mistä puhumme.

Kotiin palattuani pesen kaikki vaatteeni. Myös ne mitä en ole pitänyt päälläni. Venäjän hajun suomalainen huomaa vasta Suomessa.
 

Hautajaisissa

Olin vaimoni sukulaisen hautajaisissa. Kalle (vaikka) oli hyvä ja lempeä mies. Ei yhtään vihamiestä. Siunaustilaisuus, maahanlasku, muistotilaisuus, ruokailu, muutama virsi, kahvi ja vapaa sana: täydellinen hiljaisuus. Ilmassa leijui ajatuksia: "Tunnen huonoa omatuntoa siitä, että ei ole tullut pidettyä yhteyttä". "Ei kai sitä kehtaa, kun en edes tunne kaikkia ja enhän ole edes ihan lähisukulainen."... Onneksi pastori keskeytti hiljaisuuden ennen kuin kiusaantuneisuus kasvoi liian suureksi.

Kuolleethan eivät paljon kostu sanoistamme. Entä leski? Eikö joku sukulaisista tai ystävistä kertoisi jonkin mieleenpainuneen jutun Kallesta? Kun tyhjyys iskee hautajaisten jälkeen, jäisi leskelle jotain muistoja hautajaisista ja siellä puhuneitten ihmisten lämmöstä.

Tässä numerossa kerrotaan mm. sarjamurhaajat-ilmiöstä. Hautajaisista kotiin ajaessani mietin miten henkilön, jonka sarjamurhaaja on tappanut, hautajaisissa, muistellaanko siellä? Voiko sanoa murhatun omaiselle: "Teidän tytär se oli niin ihana ja hänellä oli kaikki edessä, mutta kun se..."

Entä sarjamurhaaja. Miten kaasukammiossa tapetun sarjamurhaajan hautajaisissa muistellaan? "Oliko lapsenne psykoottinen jo syntyessään, vai harrastitteko insestiä ja perheväkivaltaa?

Niin. Ehkä on kaunista sekin, että suku ja ystävät ovat kokoontuneet 80-vuotiaana kuolleen hautajaisiin. Ja ollaan vain ihan hiljaa.
 

J  u  s  s  i     V  i  l  k  u  n  a