Media- ja kulttuurintutkija Teppo Turkin mukaan suomalaisten maailmankuva on muuttunut sellaiseksi, että jokaisella katsotaan olevan oikeus ilmaista seksuaalista maailmaansa yksilönä tai ryhmänä ja hyödyntää seksuaalisiin haluihin liittyviä markkinoita kaupallisesti pornon muodossa.

Peruutusvaihdetta pornottomaan maailmaan ei enää ole, ja aika, jolloin ns. miestenlehdet olivat kieoskin lehtihyllyssä taaimmaisena, on kaukana.

Elina Haavio-Mannilan ja Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan (Seksin trendit meillä ja naapureissa, 2001) seksi ilman rakkautta muuttui 1990-luvulla hyväksytymmäksi ja pornografian suosio kasvoi. Seksin arvostus lisääntyi ja myös seksin merkitys onnelliselle parisuhteelle korostui. Ihmiset ovat kuitenkin entistä tyytymättömämpiä sukupuolielämäänsä ja entistä harvempi pitää parisuhdettaan onnellisena. Myös seksuaalinen haluttomuus on yleistynyt.

Voisiko ristiriita toiveiden ja toden välillä johtua siitä, että toisaalta haemme (media, julkisuus, yksilöt...) suhdetta verrattain vasta vapautuneeseen pornoon, koemme seksuaalisia suorituspaineita ja pelkäämme epäonnistumista seksuaalisuutta korostavassa ympäristössä. Toisaalta kovin kaukana vielä ei ole aika, jolloin seksuaalisuus itsessään oli kielteistä ja jotenkin hävettävää, ainakin hämmentävää.

"Erotiikkaa arvostan, mutta pornoa inhoan", kuulee usein sanottavan. Porno on ollut kiellettyä, pahaa ja likaista. Eräiden mielestä vain tylsää. On olemassa tosi huonoa pornoa, mutta eikö ole olemassa hyvää pornoa? Iloista, vastuullista, hauskaa, kepeää ja elämäniloa kuplivaa pornoa.

Uskoisin, että avoimuuden ja yleisen vapautumisen myötä hyväksyvämpi suhde omaan seksuaalisuuteen tulee kasvamaan. Seksi kuitenkin käsitteenä varmaan jatkaa edelleen erkaantumista rakkaudesta. Iltapäivälehtiä lukuunottamatta häly pornon ympärillä tulee rauhoittumaan. Porno mielletään vain viihteeksi, jota toiset kuluttavat enemmän, toiset vähemmän ja kolmannet pysyttelevät sen ulkopuolella.

Pornollahan ei oikeasti ole tekemistä elämän keskeisten asioiden kanssa. Samaisen Haavio-Mannilan-Kontulan tutkimuksen mukaan ihmisillä voimistui 1990-luvulla tunne siitä, että heillä on joku, joka heitä rakastaa.
 

Jussi Vilkuna