Vapaa-ajallani olen stressinhallinnan valmentaja, inarinsaamenkieliseen Anarâš aavis -verkkolehteen kirjoittava toimittaja ja harrastelijakirjailija. Lisäksi olen avaruusteknologian ja astronautiikan vannoutunut harrastaja. Luultavasti olisin päätoiminen toimittaja-kirjailija, jos se vain olisi mahdollista.

Työni kautta olen saanut paljon mielenkiintoisia kontakteja, jotka ovat poikineet kirjoitusaiheita sekä lehteen että fiktiivisiin teksteihini. Toisaalta harrastukseni ovat vieneet minua syvemmälle inarinsaamenkieliseen kirjallisuuteen ja pakottaneet minut kirjoittamaan lapsille ja nuorille. Tässä kirjoituksessani keskityn tekstintuottamiseen omasta pienestä maailmastani.

Toimittajana Anarâš aavis -lehdessä

Toimittaja minusta on tullut pakon sanelemana. Anarâš aavis on maaliskuussa 2023 perustettu inarinsaamenkielinen verkkolehti ja samalla ainoa Suomessa ilmestyvä saamenkielinen sanomalehti.

Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta. Tämä työ on hauskaa ja palkitsevaa, ja pidän kovasti kirjoittamisesta. Itse asiassa mielestäni on paljon helpompaa kirjoittaa saameksi kuin suomeksi. Kirjoittamisen aiheetkaan eivät ole toistaiseksi loppuneet, vaikka joskus kenttä näyttääkin vähän hiljaisemmalta.

Anarâš aavis julkaisee uutisia, blogeja, haastatteluja, mielipidekirjoituksia ja pääkirjoituksia. Lukijat toivoisivat enemmän Inarin alueen paikallisuutisia, mutta lehden rahoituskuvio määrittelee lehden sisällön: lehdessä on oltava kansainvälisiä ja Suomea koskevia uutisia, urheilua, kulttuuria, kieltä ja henkilöihin liittyviä uutisia. Lehtikirjoituksissa on oltava myös toimituksellisia elementtejä.

Toisin sanoen saamenkielisen lehden on oltava ”mini-Hesari”, mutta toisaalta viidessä kirjoituksessa sisällölliset vaatimukset eivät luonnollisestikaan voi olla samat kuin isossa päivälehdessä. Verkkolehti pyrkii silti tarjoamaan monipuolista lukemista ja samalla jollakin tapaa pysymään ajan hermolla. Toimittajana seuraan aikaa ja omia intressejäni.

Suuret kansainväliset ja maata koskevat uutiset julkaistaan inarinsaameksi. Myös merkittävimmät paikallisuutiset saavat sijansa lehdessä. Sen sijaan viisi kirjoitusta viikossa ei anna sijaa esimerkiksi säännöllisille sotauutisille, koska ne värjäisivät koko lehden sotaisaksi. Jos tietystä asiasta kirjoittaa, sen käänteitä on seurattava loppuun saakka.

Miksi sitten tarvittiin inarinsaamenkielinen sanomalehti? Anarâš aavis perustettiin saamenkielisen lehtituen rahoitusongelmien vuoksi. Inarinsaameksi julkaistiin vuodesta 1987 lähtien Anarâš-lehteä, joka on Anarâškielâ servin jäsenlehti. Sen ensimmäinen päätoimittaja Ilmari Mattus teki työtä vapaaehtoisvoimin kolmekymmentä vuotta. Tätä lehteä julkaistiin 3–4 numeroa vuodessa, ja lehti ilmestyy edelleen.

Rahoitus kattaa lähinnä painatuskulut, ja kirjoittajat saavat artikkelistaan pienen muodollisen korvauksen, jos rahaa siihen on. Sittemmin painatuskuluihinkin alkoi olla hankala saada rahoitusta. Näin ollen Anarâškielâ servin johtokunta päätti perustaa verkkolehden, jota päivitetään viidesti viikossa. Tällaiselle ammattimaisemmin toimitettavalle lehdelle voi hakea valtiontukea.

Viikottainen lehtityö onnistuu hyvin, mutta rahallinen epävarmuus kalvaa silti: kuluvan kalenterivuoden rahoitusta voi hakea vasta toukokuussa, ja rahat myönnetään syys–lokakuussa, joskus vasta marraskuussa, eli vuosi on silloin jo hyvän matkaa loppumassa. Rahoituskuvio ei ole sopinut isommille lehdille, mutta Anarâškielâ servi sinnittelee oman pienen rahoituksensa turvin, julkaisee opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeiden mukaisesti kaikenlaisia kirjoituksia ja toivoo aina parasta.

Tätä kirjoitettaessa syyskuu on päättymässä, mutta emme edelleenkään ole saaneet päätöstä vuoden 2025 rahoituksesta. Verkkolehden julkaisualusta on kumminkin rakennettu siten, että kirjoittamista voi milloin tahansa vähentää. Julkaisemme lehteä rahoittajan asettamien vaatimusten mukaisesti, jottei lehden tulevaisuus ainakaan rahoituksen vuoksi vaarantuisi. Tällainen julkaisutoiminta sitoo kieliresursseja mutta myös tuottaa paljon uutta lukemista.

Rahoitusta myönnetään jo julkaiseville lehdille, eli lehti täytyi ensin pystyttää ennen ensimmäistä rahanhakukierrosta. Tästä prosessista voisi laatia oman kirjoituksensa.

Lehtityön helmiä

Ehdottomia kohokohtia omassa lehtityössäni on ollut monia, mutta nostan joitakin omasta mielestäni parhaimpia hetkiä.

On ollut suuri ilo osallistua toimittajana viikon kestäneeseen kansainväliseen astronauttikongressiin (ASE, Association of Space Explorers) Noordwijkissä Alankomaissa syksyllä 2024. Mukana oli 70 astronauttia ympäri maailman. Seurasin kaikki tekniset esitelmät ja tein haastatteluja. Yhdistyksen jäseneksi pääsee vain silloin, jos on kiertänyt Maan vähintään kerran raketilla. Töistä otin tuon viikon täysin vapaaksi. Merkittävää oli seurata NASAn vanhan Apollo-kuuohjelman astronautin ja uuden Artemis-kuuohjelman astronautin keskustelua. Matkojen väliin mahtui tuolloin yli 50 vuotta.

Olen ollut myös mukana Eurovisiojuhlassa Amsterdamissa, jossa mukana ovat olleet merkittävät euroviisuartistit – eivät aina voittajat vaan muuten hyvin menestyneet taiteilijat.

Erityisellä lämmöllä ajattelen myös keskustelutuokioita Ralf Sirénin kanssa, joka ystävällisesti jakoi kokemuksiaan neljästä pitkästä kuukaudesta Ukrainan sodan eturintamalla sekä kertoi Marcus Lindqvistin kirjoittaman kirjan Sotilas numero 13 synnystä. Jokainen lukija lukee tämän kirjan omasta näkökulmastaan. Minulle valkeni sodankäynnin arki, ja – stressinhallinnan valmentaja kun olen – pääsin erityisesti tarkkailemaan stressinhallintaa silloin, kun vapaa-ajan virkistäytyminen on kaukana haaveissa. Kuinka siis sodassa pidetään pää kylmänä?

Onko aikaa kirjoittaa fiktiota?

Fiktion kirjoittaminen inarinsaameksi on suuri intohimoni. Sitä kirjoittaessani uppoudun kirjoitusprosessiin enkä lainkaan ajattele pieniä lukija- ja kirjamarkkinoita, rajallisia painosmääriä enkä sitäkään raadollisuutta, ettei kirjailijana ainakaan vielä edellä mainittujen seikkojen vuoksi voi elättää itseään. Unelmani olisi jonain päivänä olla kokopäiväinen kirjailija.

Kirjoitan inarinsaamenkielistä fiktiota samasta syystä kuin monet muutkin saamelaiset kirjailijat: haluan tarjota lapsille ja muillekin lapsenmielisille lukemista. Kurkistus kirjahyllyyn kertoo edelleen karua kieltä: lukemista ei ole paljon. Unelmani olisi saada inarinsaameksi sata lasten- ja nuortenkirjaa. Kävellessäni Helsingissä Oodi-kirjaston lastenosastolla totean aina, että kirjallisuutta voisi olla aivan eri määrä. Pelkästään pari kirjaa hyllyssä ei liiemmälti houkuttele lukemaan, mutta jostakin täytyy kumminkin aloittaa.

Oma tuotantoni on ollut harrastelijapohjaista eikä siksi kovinkaan aktiivista. Ensiksikin olen kirjoittanut Njobžâvääri-sarjan (Nallevaara), johon kuuluu neljä kirjaa: Njobžâvääri juovlah (Nallevaaran joulu), Njobžâvääri pessijâšmarkkâneh (Nallevaaran pääsiäismarkkinat), Njobžâvääri jonsahpeivkähteeh (Nallevaaran juhannuskaakkurit) ja Njobžâvääri juovlâtaaidâr (Nallevaaran joulutaiteilija). Kaikissa kirjoissa tapahtumapaikkana on Nallevaaran orpokoti. Nallevaara-kirjojen juoni pohjautuu löyhästi inarinsaamelaiseen kulttuuriin.

Kirjailijana olen koko ajan yrittänyt miettiä, kuka tai ketkä ovat Nallevaara-sarjan päähenkilöitä. Mielestäni päähenkilö voisi olla Nallevaaran orpokotiin tuleva hyvää tarkoittava mutta paikallista elämää tuntematon vieras, joka aiheuttaa paikallisille asukkaille ylimääräistä päänvaivaa. Toisaalta päähenkilöinä voisivat olla myös orpokodin työntekijät ja asukkaat. He ovat elämää ymmärtäviä ja varsin hellyttäviä persoonia. Ehkä kumminkin nuori lukija osaa hahmottaa päähenkilön paremmin kuin kirjailija.

Kirjan Njobžâvääri juovlâtaaidâr taiteilijapersoona oli vaikea kehiteltävä, sillä en tuntenut häntä riittävän hyvin. Onneksi tapasin ”taiteilijan” henkilökohtaisesti maitokaupassa. Hänellä oli pitkä kieli, jolla hän puhdisti huolellisesti kyömynenänsä sekä molemmat sieraimensa. Loppuja hänen ominaisuuksiaan jouduin keräämään muun muassa Kansainväliseltä avaruusasemalta ja ruotsinsuomalaisen moottorisahataiteilijan käsitöistä.

Kauhukirjani Speeijâl faŋgâ (Peilin vanki) idea syntyi aikanaan lomamatkalla Ranskassa, jolloin tyttäreni ja hänen isoäitinsä vanha menopeli hyytyi ja jätti heidät välille. Kirjassa tytär ja isoäiti pysähtyvät huoltoasemalle, ja yhtäkkiä isoäiti ei tunnistakaan tytärtä ja alkaa käyttäytyä oudosti. Kuinka sitten tilanteesta joutuukaan peilin vangiksi, on kirjan punainen lanka.

Masa jo Mánudáást – Melkein Kuussa

Vaikein kirjoitettava on ollut science fiction -romaanini Masa jo Mánudáást. Romaani kertoo Kuun kraattereiden asukkaista 15-vuotiaasta Codexista ja hänen isästään, jotka uutta rakettia testatessaan joutuvat hankaluuksiin ja päätyvät Maahan. Heidän haasteenaan on selviytyä Maassa eli heidän keholleen vaarallisessa ympäristössä ja yrittää pelastautua Maan asukkaiden vanhan kuuohjelman avulla.

Masa jo Mánudáást -romaani kehittyi avaruustapaamisissa ESAn astronauttien kanssa. Erityisen kiitollinen olen astronautti André Kuipersille, joka on kärsivällisesti opastanut minua Kansainvälisen avaruusaseman ISS:n työskentelyn osalta ja avannut sen yksityiskohtia. Hänen kanssaan olen jatkanut avaruuskeskusteluja ja kirjallista yhteistyötä romaanini jälkeenkin.

Romaani halusi viedä kirjoittajansa Kuuhun, mikä oli huolestuttavaa. Minähän en tiennyt kuumatkoista riittävästi, mutta halusin oppia. Lämmöllä muistelen kahden Apollo-ohjelman astronautin Rusty Schweickartin ja Walt Cunninghamin tapaamisia Alankomaissa Noordwijkissä. Pääsin seuraamaan heidän luentojaan viikonlopun ajan, ja sen jälkeen tiesin paljon enemmän kuulennoista ja niiden teknisistä vaiheista. Tiesin, mistä etsiä lisää tietoa. Luin elämäkertoja, kuuntelin haastatteluja, tutustuin kuulentojen lentosuunnitelmiin.

Kuulin astronauteilta, miltä raketilla matkaaminen tuntuu ja kuinka ihminen fyysisesti ja mentaalisesti reagoi valtaviin G-voimiin sekä avaruuslentoihin. Sain tietää, mitä kussakin vaiheessa teknisesti tapahtuu ja kuinka astronautti niihin reagoi, sekä sen, kuinka ISS-lentoihin ja kuulentoihin valmistaudutaan.

Romaanini avaruusoliot tulevat maahan ”Sojuz-raketilla” – vähän samantapaisella kuin se Sojuz, jolla astronautit lentävät Kansainväliselle avaruusasemalle Baikonurista Kazakstanista. Kirjassa alkuosan lennon vaiheet noudattelevat kutakuinkin Sojuz-raketin laskeutumisproseduuria. Kirjan paluulennolle Kuuhun löytyi onneksi Apollo 19 -lennolle valmistettu Saturn V -raketti, jota ei kylläkään koskaan koottu ja joka ei koskaan lentänyt, koska NASAn kuuohjelma keskeytettiin Apollo 17 -lennon jälkeen.

Apollo 19 -lento olisi ollut minulle täydellinen, mutta sille ei koskaan tehty lentosuunnitelmaa. Koska romaani kumminkin sellaisen tarvitsi, päädyin käyttämään romaanille sopivinta Apollo 11:n lentosuunnitelmaa. Poikkesin siitä tarvittavin osin ja yhdistelin siihen osia Apollo 9:n ja Apollo 10:n lentosuunnitelmista. Päätin pidättäytyä kovassa science fictionissa, koska teknisen osuuden muuntaminen toisenlaiseksi olisi ollut minulle liian suuri haaste. Olin varsin vaikuttunut siitä, että myös hollanninkielinen Donald Duck havitteli Apollon 50-vuotisnumerossaan samaa Apollo 19 -lennolle suunniteltua rakettia.

Kun NASAn uusi Artemis-kuuohjema alkoi nousta, minulle tuli kiire kirjoittaa tarina loppuun – jo siitäkin syystä, etten olisi ollut tarinassani liian vanhanaikainen. Tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä.

Avaruusseikkailun kirjoittaminen kesti viisi ja puoli vuotta. Kirjoitusprosessi olisi edistynyt parhaiten täysipäiväisenä kirjailijana, mutta niin kuin inarinsaamelaista kirjallisuutta yleensäkin laaditaan, myös tämä syntyi työn ohessa.

Koska avaruusmaailma on aikanaan ollut täysin miesvaltainen, oli helpointa käyttää miehiä kirjan persoonina. Tästä onkin tullut kirjan suurin kritiikki. Mutta koska kirja on kovaa science fictionia, asioita oli turha yrittää kääntää muunlaisiksi kuin ne todellisuudessa olivat.

Mitä lopuksi?

Inarinsaamelaista kirjallisuutta ei ole juurikaan käännetty muille kielille – jos ei jo kirjoittaja itse ole yrittänyt tavoitella muitakin lukijoita. Romaanini Masa jo Mánudáást kääntyisi helposti kielelle kuin kielelle, samoin muutkin kirjoittamani lastenkirjat. Ne eivät ole ”liikaa” sidoksissa saamelaiskulttuuriin.

Olen kuunnellut saamelaisesta kirjallisuudesta paljon tietävien tutkijoiden luentoja. Saamenkielinen kirjallisuus tuntuu käsittelevän pohjoissaamenkielistä kirjallisuutta ja pohjoissaamelaisia kirjailijoita. Lienee siis aika yrittää tehdä tunnetuksi inarinsaamenkielistä kirjallisuuttakin. Ehkäpä tämä onkin pääsyy siihen, miksi kirjoitin tämän artikkelin suomeksi.

Inarinsaamelainen kirjallisuus on mielestäni ihan tasokasta, vaikka se onkin uutta ja se on enemmänkin elellyt omaa vaatimatonta hiljaiseloaan. Toivottavasti se joskus tavoittaisi lukijansa sekä alkuperäisellä kirjoituskielellä että muillakin kielillä käännöskirjallisuutena.