“On sanottu Dostojevskin antisemitismin yltäneen pahimmillaan hitleriläisiin mittoihin”, Juhani Rantala päättää pohdintansa kirjailijan suhteesta juutalaisiin. Mutta miksi?

Victor Klempererin päiväkirjoihin pohjautuvan esseesarjan toisessa osassa pohditaan symboleita, niiden historiaa ja käyttötarkoituksia. Voiko hakaristiä pukea enää ylleen ilman kansallissosialistisia konnotaatioita? Onko Suomen leijonavaakuna menetetty kokonaan kansallismielisille öyhöttäjille?

Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tulee ensi joulukuussa kuluneeksi sata vuotta. Kajaanin kaupunginteatteri juhlistaa tätä oivalla runoiltamalla.

“Kriitikolle kasautuu siis huonosti toimenkuvaan sopivaa vastuuta, ja osa vastuusta leviää koko taidekentälle. Asiaa voi paeta älylliseen kikkailuun, mutta silloinkin olisi tehtävä selväksi, onko taiteessa kyse tietyn ryhmän erityistaidosta vai edustaako taide ensisijaisesti (joskaan ei yksinomaan) luovaa vapautta.”

“Kuka antaa ihmiselle vallan toiseen? Teoksen tarina sijoittuu menneeseen aikaan, mutta tärkeimmät teemat toistuvat ihmisen elämässä yhä: arvokas elämä, rakkaus ja kuolema.”

Helmikuussa Oulussa varmistui Sanginjoen ulkometsän laajan luonnonsuojelualueen syntyminen, kun kaupunki lahjoitti valtiolle omistamansa suojellut alueet Koneen Säätiölle myymänsä alan lisäksi.

Suomen kielen alkuperää ja kehitystä on ihmetelty pitkään. Virolaisen Valter Langin uutuusteos esittää arkeologiaa, kielitiedettä ja antropologiaa yhdistävän tarinan itämerensuomalaisten historiasta.

Pandemian perustasolla pysyneessä Kainuussa on saanut esittää teatteria koko talven, joskin hyvin pienille yleisömäärille. Helmikuussa ensi-iltansa sai Melankolia. Minä rakastan.

Onko Elokapinan tapaisella liikehdinnällä realistisia mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteitaan nykytodellisuudessa? “Ehkä ilmastoajattelun pitäisi sisältää enemmän ‘saa’-argumentteja ‘täytyy’-argumenttien sijaan”, Jesperi Pyykkö ehdottaa.

Ihmisten hätä luonnon tuhoamisesta on helposti nähtävillä mielipidekirjoituksissa ja sosiaalisessa mediassa. Elokapina on yksi liikkeistä, jotka yrittävät myös toimia.

Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.

Kainuussa pandemiaa ei ole päästetty leviämisvaiheeseen asti, joten Kajaanissakin Routa Company pystyy esittämään lapsille suunnattua nykytanssitaidetta. Normaalia pienemmille yleisöille toki.