J. H. Erkon palkinnon vuonna 2011 lunastaneen Tanja Seppäsen ”ensimmäinen runoteos”, kuten lieveteksti yrittää teoksen määrittellä, hurjastelee kielellisellä rikkaudellaan ja positiivisella klangillaan Vuonna 1982 Pudasjärvellä syntyneen Seppäsen teos on ilahduttava pilkahdus pohjoissuomalaiseen nykykirjallisuuden kenttään: se ei mässäile murteellisuudella, sen maisema on jylhä ja niukka ja sen havainnot eivät kaihoa menneeseen vaan jämähtävät päättäväisesti paikoilleen. Jäädään teoksen nimen mukaisesti kiinni.

Kiinnijääneet on määrittelemätön sekatekniikka äärimmäisen niukkasanaista lyhytnovellia, lyriikkaa sekä aforismeja. Teoksen nimi viittaa elämäntilanteisiin, jotka eivät tunnu etenevän. Oivallisesti kokonaisuus jakaantuu elämänalueisiin ”Nyrjäytymisvaara”, ”Häpeäpöly”, ”Takahikiä”, ”Väkihikiä”. Syrjäkylien kolkkoutta, mielenterveysongelmia, työttömyyttä ja kirpeähköjä ihmissuhteita käsitellään lämmöllä ja huumorilla.

Teoksen ensimmäinen osa ”Takahikiä” jää irtonaiseksi. Sitä leimaa toisteisuus ja virttynyt maalaismaiseman pysähtyneisyys. Tuntuu, kuin teoksen toimittaminen olisi jäänyt kiireessä puolitiehen tai osa runoista olisi runnottu paikalleen, koska ne ovat aina kulkeneet käsi kädessä jonkin toisen runon kanssa. Myöhempiin osiin päästessään teos kuitenkin jo kantaa eheydessään ja huomioissaan komeasti loppuun saakka: ehkä tekstin omakohtaisuus kantaa, ehkä teoksen juju onkin puhtaassa runoudessa? Ehkä teoksen kertojaminät ovat sittenkin omineet urbaanin byrokratian ja mielenmaiseman? Eri kaupunkien kuvauksien ovat nasevia: Jyväskylä kun on kaupunki ilman ”isoa toria täynnä tohinaa” ja juottoloissa on tarjolla ”Kelankatkuisia päiviä”.

Teoksen ehdotonta parhaimmistoa onkin viimeinen osa ”Nyrjähtämisvaara”. Mainittavaa on myös tämän osan satiirinen ote työttömän arkeen byrokratiaväännöksineen. Runo ”Kerro jotain itsestäsi” naljailee työelämän muuttuneilla ammattinimikkeillä, ”Etusetelijumppa” kyseenalaistaa nykyisen työskentelykulttuurin mielekkyyden taukojumppineen työstä erkaantuneen työttömän silmin.

Teoksen kieli on rikasta ja siihen jää kiinni. Runous kantaa omaleimaisuudellaan ja otsikoinnillaan.

On silkkaa ihmettelyä, miten J. H. Erkon runokilpailun voittaja saa teoksensa julkaistua vasta nyt. Teoksen houkuttelevuus on napakkuudessaan kuin lapsellinen tunne lähestyä kirpeänä pakkasaamuna pihakeinun ketjua lämpöä hohkaavalla kielellä.