Filosofian professori Timo Airaksinen tarjoaa seksiin liberaalin ja humaanin näkökulman: ”Hyvä seksi on lihallisesti nautinnollista.” Hän tohtii asettaa kyseenalaiseksi turhia ennakkoluuloja ja kestämättämömiä, moralisoivia käsityksiä. Kirjoittaessaan Airaksinen käyttää mutkattomasti arkipuhekielen luontevia sanoja: pimppi, kulli, naida ja monia muita. Polyamoriaa ja ryhmäseksiäkin hän tarkastelee asiallisesti, samoin parisuhteen ulkopuolista seksiä ja ihmisen biseksuaalisuutta.

Tällaisen tervetulleen elämänmyönteisyyden rinnalla eräät Airaksisen ilmaukset ja ratkaisut tuntuvat omituisilta. Liian usein Airaksinen sortuu kategorisiin väitteisiin, joita hän ei vaivaudu perustelemaan. ”Heterot tietysti panevat eri lailla kuin homot.” Onko se varma? Miten eri lailla? Eri mieltä voi olla siitäkin, onko ihastuminen samaa kuin rakastuminen. Eikä rakastuminen ole aina ihastumista toisiinsa, vaan voi olla yksipuolistakin; siitä on maailmankirjallisuus ja elämä täynnä esimerkkejä.

Porno (jos sillä tarkoitetaan seksin ja seksuaalisuuden esittämistä kuvin ja sanoin) ei ole nykyajan keksintö: sitä on ollut elävin malleinkin niin kauan kuin valokuvausta on harrastettu, ja piirroksin ja maalauksin antiikista asti, maljakoissakin! Eikä porno ole yksinomaan kumppanin korvike. Mutta kun Airaksinen sanoo, ettei nainen miehen vaatteissa ole transvestiitti, siihen tulee lisätä sanat länsimaissa ja enää. Miehen vaatteisiin pukeutuneita naisia on Euroopassakin poltettu roviolla.

Mitä tarkoittaa, että vammaiset, merimiehet, vangit ja selibaattipapit pystyvät elämään ilman seksiä? Missä todellisuudessa kirjoittaja elää? Pystyy kai kuka vain, jonkin aikaa, tarpeen vaatiessa. Sitä paitsi Invalidiliitto on tietääkseni tehnyt vammaisten seksuaalioikeuksien puolesta arvokasta työtä jo pitkään, ja muillakin mainituilla ihmisryhmillä on seksielämää. Filosofilta on tainnut unohtua sooloseksi. ”Jokainen tietää, miten tyhjä olo on hyvän seksin jälkeen”, väittää käytännöllisen filosofian professori. Voi olla, että Airaksisella on silloin tyhjää muuallakin kuin pusseissa, mutta monella on hyvän seksin jälkeen täydellinen ja täyteläinen olo.

Homouden Airaksinen sanoo olevan nykyään ”jopa muodikas elämänvalinta”. Opettaako Helsingin yliopisto homoudesta näin fundamentalistikristillisin ja persumaisin sanakääntein? Mihin tutkimustuloksiin ajatus homoudesta muotina ja valintana perustuu?

Sitäkin sopii ihmetellä, että yhteiskuntafilosofimme käsittelee monia harvinaisempia seksuaalisia parafilioita ja erikoisuuksia itse, mutta homous on hänelle niin vierasta, että sen käsittely on pitänyt ulkoistaa homokirjoittajalle, Harald Olausenille, jonka tekstiä Airaksinen siteeraa pitkään ja hartaasti. Ulosteiden kanssa vehtaamisesta (ilmaus Airaksisen) hän sentään uskaltautuu lausumaan ajatuksensa itse.

Harald Olausenin satiiriset, jopa kyyniset ajatukset ovat virkistävän kriittisiä bailaavaniloisen ja kliseisen sateenkaarikulttuurin vastapainoksi. Mutta ne eivät voi korvata laajempaa ja nyt hieman vajavaiseksi jäävää homonäkökulmaa, johon Airaksinen kyllä tarvittaessa kykenee. Olausenin sitaateiksi merkityissä katkelmissa on myös nimivirheitä. Puolalaisen homokirjailijan Witkowskin etunimi ei ole Michel vaan Michał. Eikä Airaksinenkaan näy tietävän, että suomalaisen kirjailijan Kihlmanin etunimi kirjoitetaan Ch:lla eikä k:lla: Christer.

Kun hetero-Timppa delegoi homoasiat homolle, pitäisikö homokirjoittajankin tehdä niin heteroasiain kanssa? Entä näyttelijän? Homonäyttelijä joutuu usein esittämään heteroa, mutta heteronäyttelijä saattaa kieltäytyä homoroolista.

Airaksisen sinänsä elämäniloinen ja tasapuolinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen kääntyy välillä tahattomaksi parodiaksi. Huvittavuuteen ja säälittävyyteen asti Airaksinen muistuttaa olevansa hetero: ”Sellaisen kovin rajoittuneen heteron kuin minä itse on vaikea hahmottaa homomaailmaa.” Vai niin. Homojen kyllä edellytetään hahmottavan heteromaailmaa.

Timo Airaksinen kertoo käyneensä ”Hampurin Reeperbahnilla vahingossa [!] homojen pornokellarissa” ja tulleensa ”sieltä nopeasti maan pinnalle”. Oliko siellä todella niin kauheaa? Yhteiskuntafilosofille?