Kirsti Muinosen taide murtaa ajan ja todellisuuden rajoja

Tiedemiehen todellisuuskuva perustuu realiteetteihin ja rationaalisin menetelmin saavutettuun yleispätevään tietoon. Filosofi pohtii elämän mieltä ja ihmisen suhdetta siihen, mystikko etsii ulkoisen sijasta yhteyttä henkiseen. Taiteilija aidoimmillaan luo todellisuuden, jota eivät muiden löydöt ja määrittelyt kahlitse. Kartoittaessaan ennen tutkimattomia alueita hän löytää vapauden toteuttaa omien näkyjensä ja kokemustensa motivoiman taiteilijalaatunsa.

Oulun Pikisaaressa työskentelevä taidemaalari Kirsti Muinonen on monikymmenvuotisen uransa kuluessa yhä tietoisemmin avautunut tajuamaan todellisuuden monikerroksisuuden, näkyvän ja rajallisen kytkeymät rajattomaan, ajallisen sulautumisen ajattomaan. Mutta hänen taiteensa olennaisella tunnusmerkillä, huikaisevan värikylläisyyden ja valon sitomalla väreilyllä, joka sulauttaa lukemattomista yksityiskohdista rakentuvat maalaukset esteettisiksi näkymiksi, on perustansa jo lapsena löytyneessä luontoyhteydessä.

Muinosen leikkipaikka oli metsä. Se otti tytön rauhoittavaan suojaansa paljastaen hänelle kasvillisuutensa moninaisuuden, siivekkäät asukkaansa ja ihmeellisen tuoksunsa. Aikuisiän tiivis sidos luontoon, mehiläishoito, on johtanut taiteilijan entistä syvällisemmin tutkimaan elämän perusilmiöitä, syntymän ja kasvun loputonta mysteeriä. Näyttelyn nimi Mesipaikat viittaa mehiläisten toisilleen tanssin avulla osoittamiin hyviin mesipaikkoihin, mutta se vie ajatukset väistämättä myös elämää arvottavien merkitysten äärelle.

Ennen Muinosen 2000-luvun maalausten ja installaatioiden katselmusta kannattaa käydä pimeätila Taskussa, jossa Meeri Lukinin audiovisuaalinen installaatio ”Matka” tempaa katsojan osalliseksi avaruudellisesta näytelmästä. Mustalta taustalta erottuvat Kirsti Muinosen ”Neljä kuuta” saavat satumaisen erityishohteensa fluorisoivasta värikäsittelystä.

Videohaastattelussaan Kirsti Muinonen kertoo, ettei hän koskaan tee luonnoksia. Värit ja valo energian luojina ovat hänelle tärkeitä. Jokainen uusi aloitus on vähitellen aukeava, uteliaisuuden, etsinnän ja usein musiikin myötäilemä matka, jonka määränpää on monesti taiteilijalle itselleenkin yllätys. Mykistäviä yllätyksiä kokivat myös katsojaryhmät näyttelyn energiaa pursuavassa värimaailmassa. Päiväkotilapset muotoilivat innoissaan maalauksista omia versioitaan värikkäillä paperileikkeillä ja nauhoilla.

Näyttelyn viileänsävyisistä maalauksista kiehtoivat etenkin kahden soikion vuoropuhelu ”Päivä ja yö” sekä ”Jää”, jossa viitteellisten elementtien harkittu kompositio ei kätke peilimäisen ensi jään kuultoa. ”Kontemplaatio” (mietiskely) on jokapäivästä irtauttava kutsu vielä ratkaisemattomien salaisuuksien äärelle. Arkkitehtonisista saavutuksista tunnetuimpia, maailmanperintökohde Machu Picchu Perussa, herää Muinosen kullanhohtoisessa maalauksessa vuosisatojen unestaan todistamaan inkojen, auringonpalvojakansan ajasta.

Maalauksessa ”Mesipaikka 1” maan hedelmällinen runsaus on värikkäimmillään. ”Pölytys”, 80-osainen installaatio, jossa jokainen yksilöllinen siitepölyhiukkanen kantaa elämän itua sisässään, lumoaa taidokkaalla otteellaan. Entä sitten toinen kookas installaatio ”Mesilento”, MDF-levyille sommiteltu taidon, tarkkuuden ja ilmaisuvoiman ylivertainen yhdistelmä!

Maalauksessa ”Tuntematon tähdistö”, Harry Martinsonin tieteisrunoelmaan perustuvassa ”Aniarassa” ja ”Galakseissa” Muinonen irtautuu science fictionin loputtomiin maailmoihin, joihin hän on aina tuntenut erityistä viehtymystä. Vesivärit ovat aika ajoin innoittaneet teknisen monitaiturin impressiomaisen keveisiin, muusta tuotannosta täysin poikkeaviin tutkielmiin. Pysähdyttäviä poimintoja olivat naarassusien yhteinen hätähuuto ”Emot” ja ”Mies metsikössä”, molemmat tältä vuodelta.

Kirsti Muinonen: Galaksissa, 2014. Öljy kankaalle, 150 x 160 cm

Kirsti Muinonen: Mesipaikka II, 2014. Öljy kankaalle, 150 x 160 cm.

Kirsti Muinonen: Jää, 2014. Akryyli ja öljy kankaalle, 135 x 150 cm.