Meänkieltä, suomea ja ruotsia julistava elokuva Valitut pohjautuu kirjailija Bengt Pohjasen näytelmään Dagning! Röd. Elokuva on ensimmäinen kokopitkä meänkielinen elokuva. Elokuva kertoo 1930-luvun lopun Torniojokilaaksossa vaikuttaneesta korpelaisuudesta, herätysliikkestä, joka yhdisteli lestadiolaisuutta ja tuomionpäivän kiihkosaarnaamista.

Kesällä 2023 kuvattu elokuva vangitsee maisemiinsa Pelkosenniemen Suvannon lisäksi Kolarin, Ylitornion ja Ruotsin Lappia. Nimekkään näyttelijäkaartin sivuosista nähden elokuva uhkuu 2020-luvun kirkkautta: vähäsanaiset, statistiset roolit Hannu-Pekka Björkmanilta ja Hannes Suomiselta; jälleen känninen rooli Elina Knihtilältä; korpelalaisuuden nimikkoroolin tekevä Samuli Niittymäki sekä alisteinen, aina hymyynpakotettu Alma Pöysti.

Pääroolissa kipakan roolin hallitseva Jessica Grabowsky epäilevänä tuomaana. Hän taitaa vuorosanansa peräti kolmea kieltä sopertavana Rakelina. Niin suomi, meänkieli kuin ruotsikin taipuvat häneltä ihailtavan luontevasti ja Torniojoen tavoin virtaavana.

Rakelin tehtävänä on irtaantua herännäisyydestä. Hänen aviomiehensä innostuu liikkeestä. Tämä konfliktiasetelma kannattelee elokuvaa miltei kaksi tuntia paikoin onnistuen, paikoin haparoiden.

1930-luvun lavastus epookkiin on uskottava. Välikuvina käytettävät tukinuitot illankajossa ovat harmonisesti välkehtiviä ja lumoavia. Ilta-auringon hämy vangitaan kauniisti. Laaja-aukkoista kuvaamista suosiva tyyli luottaa lähitarkennuksiin tehden taustan epätarkaksi. Leikkaus on rauhaisaa ja tunnelmallista.

Kokonaisuutta tärvelee jatkuva, ylidramaattinen ja dissonanssivoittoinen taustamusiikki. Sekä musiikin tuottaja ja miksaaja ovat eläneet kuvauksen, leikkauksen ja narratiivin vastaista maisemaa. Jatkuva kirskunta ja nostatus häivyttää paikoin dialogia, paikoin avaraa ja heijastelevyjen ylipaistattamaa luonnonvaloa. Syntyy kelmeä, ylidiskanttinen sisäismaailma. Lumous karisee.

Lumous karisee myös ilmeisesti näyttämömaailmasta huonosti adaptoituun käsikirjoitukseen. Tapahtumia on näennäisesti paljon, mutta valkokankaalle tapahtumien eli käänteiden siirto kangertelee: elokuvan viipyilevyys häiriintyy, koska motiiveja ei syvennetä, eikä oikein myöskään alusteta. Toisinaan elokuva pitkästyttää liian pitkillä yksittäistapahtumilla.

Kohtaus kohtaukselta elokuva synnyttää lopulta tukkiuitosta tutun suman, joka ei ota purkautuakseen. Jäljelle jää hutera pato. Näyttelijöitä ei ole syyttäminen. Ehkä elokuva on vain reilun vartin liian pitkä 110 minuutillaan. Ehkä elokuvan käsikirjoitus on jäänyt pinnan alle uppotukiksi.

Elokuvassa on isoja ansioita. Kolmen kielen nyanssit eli vivahteet tajuaa seuraamalla simultaanisesti suomen ja ruotsin tekstitystä. Meänkielen varioinnin hoksaa oivallisesti. Elokuvan aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi. Uskonlahkon alisteisuus onnistuu, joukkokohtaukset ovat hurmoksellisia ja Grabowskyn päärooli on uskottava.

Kuten korpelalaisuudesta itsestään, jää elokuvasta kaksinainen ja ristiriitainen olo: jotain odottaa tapahtuvaksi, mutta mullistus jää tapahtumatta.