Läpi maailmanhistorian on tarvittu tietoja naapureista, liittolaisista ja vihollisista. Vallanpitäjät ovat hyödyntäneet näitä tietoja monipuolisella tavalla omia etupiirejä suojellakseen, mutta myös osoittaaksensa omaa valtasuuruuttaan. OTM Mikko Porvali (1980) on kirjoittanut mielenkiintoisen teoksen Tiedustelun näkymätön historia. Teoksessaan hän tarkastelee, millä keinoin tiedustelutoimintaa on harjoitettu maailmalla alkaen Kaksoisvirtainmaasta ja päätyen 1950-luvun Eurooppaan.

Porvali osaa hyvin tiedustelun aihepiirin, sillä hän on paitsi juristi ja poliisin rikostutkija myös tiedusteluun erikoistunut historioitsija. Tällä hetkellä hän toimii pääesikunnan sotilaslakimiehenä. Kirjoittajana hän on osoittanut monipuolisuutensa dekkaristina.

Tiedustelu mielletään salaperäiseksi toiminnaksi, mutta monet tiedustelun periaatteet ovat säilyneet samanlaisina ajasta aikaan. Tiedustelun tavoitteet ovat kuitenkin muuttuneet. Kun aikaisemmin tärkeää oli vallanpitäjien suojaaminen, niin nyt demokratian puolustaminen, ihmisoikeudet ja ääriliikkeiden sekä terrorismin torjunta ovat nousseet keskiöön. Mutta tiedustelulla on erittäin merkittävä rooli valtioille ja siksi tiedusteluun myös panostetaan vahvasti.

Valtiollinen tiedustelu on varsin nuorta, sillä varsinaiset tiedustelupalvelut vakiinnuttivat asemansa 1800-luvun loppupuolella. Tänä päivänä tiedustelu jaetaan sotilas- ja siviilitiedusteluun. Valtion velvollisuutena on taata kansalaisten suojelu kaikissa olosuhteissa. Siksi tiedustelulla on merkittävä rooli seurata varsinkin lähialueiden poliittista ja sotilaallista kehitystä. Akuutti tiedusteluesimerkki löytyy vaikkapa Korean niemimaalta.

Porvali käy tiedustelun historiaa läpi systemaattisesti antiikista keskiaikaan. Katolisella kirkolla oli keskiajalla tiedusteluylivoima, joka perustui muun muassa ympäri maailmaa levittäytyneeseen luostarilaitokseen, sääntökuntien koulutusjärjestelmään sekä erinomaiseen ja luotettavaan viestintäverkostoon. Piispoilla oli käytössä tietoa maallisia ruhtinaita kosolti enemmän. Euroopan historiaan ovat tiedustelualan kehittäjinä jääneet elämään lukuisat kirkonmiehet: papit, munkit ja kardinaalit. Tunnetuin heistä on kardinaali Richelieu.

Uudella ajalla salakirjoitettujen viestien merkitys korostui. Salakirjoitetut kirjeet herättivät aina epäilyjä vallanpitäjiin kohdistuvasta uhasta. Toiminta viestien avaamiseksi oli vaivalloista mutta palkitsevaa. 1620-luvulta eteenpäin postin kulku joutui erityisen tarkkailun alle. Syntyi ”cabinet noir” -järjestelmä, joka merkitsi kirjepostin pysäyttämistä ja lukemista salassa.

Porvali käy läpi Napoleonin tiedustelun, Yhdysvaltain tiedustelujärjestelmän synnyn ja sotilasasiamiesjärjestelmän luomisvaiheet. Ensimmäinen maailmansota oli mitä vahvimmin tiedusteluun perustuvaa sodankäyntiä. Myös uudenlainen vakoojaprofiili syntyi tuolloin. Monien vakoojien tarinat yltyivät suorastaan henkilöpalvonnaksi. Toiseen maailmansotaan oli puolestaan tiedustelun osalta valmistauduttu perusteellisesti. Toinen maailmansota merkitsi kilpajuoksua salauksen ja salauksen purkamisen kesken.

Porvali painottaa teoksen lopussa tilannetietoisuuden merkityksen kasvua maailman monien uhkien edessä: väestön voimakas kasvu, ilmastonmuutos, taloudellisten painopisteiden liikkeet ja poliittisten jakolinjojen syveneminen. Porvali on juoheva kirjoittaja, jossa näkyy tutkijan otteen lisäksi myös ripaus kaunokirjallista otetta. Kirjassa on tekstiä hyvin ryydittävä kuvitus. Taitto on myös huolella tehty.