Kun Venäjä aloitti täysivaltaisen hyökkäyssodan Ukrainaan – tai siis sotilaallisen erikoisoperaation, kuten Venäjän federaation ulkoministeri Sergei Lavrov asian muotoili – varhain aamulla 24. helmikuuta 2022, ei mennyt kauan, kunnes tietoverkkojen sisällöntuottajat aktivoituivat ja alustat täyttyivät Putinin kuvista, joihin oli lisätty Adolf-viikset. Kuvien hahmo oli nimetty Putleriksi.

Nyt yhdeksän kuukautta hyökkäyssodan aloittamisen jälkeen sosiaaliseen mediaan on ilmestynyt lukuisia videoita ja meemejä, joissa Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin ja Saksan valtakunnanjohtaja, natsihallinnon diktaattori Adolf Hitler rinnastetaan toisiinsa. Ukrainan ja natsi-Saksan sotien kuluista pyritään löytämään samankaltaisuuksia, joita ilman muuta on, mutta esimerkiksi kevyesti ja nopeasti luodut analogiat eivät saa olla vain klikkiotsikoita tai keskustelua vääristäviä. Tällainen oli esimerkiksi politiikan puskaradion Iltalehden artikkelissa ”Putin on nykyajan Hitler – diktaattori ei lopeta tappamista Ukrainassa” (23.9.2022) käyty keskustelu, jossa lehden toimittaja Lauri Nurmi totesi, että Putin on kuin Hitler, joka kiistää tosiasiat ja toimii täysin samalla tavalla kuin diktaattori 1940-luvulla.

Väite on virheellinen siinä mielessä, että vaikka Putinin retoriset ja poliittiset toimintatavat muistuttavat retorisesti ansioitunutta Hitleriä kansan villitsemisessä ja nationalistisen ideologian ylläpitämisessä, poikkeavat sodankäynnin strategiat, armeijan käytösmallit ja sotarikoksiin syyllistymisen eri tavat huomattavasti toisistaan.

Elämme ajassa, jossa historia tapahtuu sosiaalisen median ansiosta välittömästi silmiemme edessä. Historiallisten tapahtumien tapahtumisille ei näy loppua. Olemme viimeisen kolmen vuoden aikana kokeneet globaalista yhteiseloa mullistavan pandemian ja kuningatar Elisabeth toisen kuoleman ja äärioikeistolaisen puolueen voiton Italiassa. Maailma osoittaa jatkuvasti vakavia merkkejä ilmastonmuutoksen ja ilmaston lämpenemisen vaikutuksesta biodiversiteettiin, infrastruktuuriin ja kulttuureihin.

Vl(adolf)adimir Put(ler)in

Putler (”Vladolf Putler”; ”Putler Kaput!”) on ukrainalaista perintöä oleva neologismi, uudissana, joka on jäänyt pysyvään käyttöön viestinnässä ja journalistiikassa. Alun perin sana ilmestyi kieleen vuonna 2014 Venäjän vallattua Krimin niemimaan: kuten Hitler otti Saksan haltuun Tsekkoslovakian sudeettialueet ja Itävällan, nappasi Putinkin Venäjälle itselleen kuulumattoman alueen rikkoen kansainvälisiä lakeja.

Vaikka neologismi on oikeutettu löyhästi rakennettu analogia samankaltaisuuden vuoksi, se ei riitä ymmärtämään ja hahmottamaan Ukrainaan kohdistunutta aggressiota ja aggression taustalla olevia poliittisia, geopoliittisia ja taloudellisia motiiveja – pikemminkin päinvastoin. Valitettavasti se ohjaa ajankohtaista keskustelua väärille raiteille vääristäen kahden aikakauden ja kahden hyvin erilaisen diktaattorin poliittisia, taloudellisia ja ideologisia näkemyksiä sekä sumentaa historiallisten kontekstien tärkeyttä tapahtumien ja aikakausien ymmärtämisessä.

Jotta ymmärrämme uudissanan sisältämän virheellisyyden, sana pitää purkaa osiin. Näin saamme kaksi hyvin erilaista mutta päällisin puolin hyvin samankaltaiselta vaikuttavaa poliittista johtajaa, jotka ovat keinoja kaihtamatta saaneet itselleen valtaa tuhoten siviiliväestön turvallisuudentunteen terrorilla ja silmittömällä raakuudella.

Kaput!

Hiljalleen valtaa, mainetta ja poliittista jalansijaa saanutta, vuonna 1933 valtakunnankansleriksi valittua Adolf Hitleriä ohjasi miltei luonnoton halu ja tahto yhtenäistää Eurooppaa kielellisesti, kulttuurisesti ja rodullisesti pyyhkimällä pois juutalaisten rappiolliseksi ja likaiseksi näkemänsä kansanryhmän. Tämä pakkomielteinen tukahduttamisen palo johti kuuden miljoonan juutalaisen ja viiden miljoonan muun ihmisen kuolemaan järjestelmällisessä tuhokoneistossa, jonka kohteena olivat kaikki hänen mielestään arvottomat ja kelvottomat sekä poliittisesti ja ideologisesti hänen kanssaan erimieliset.

Ennennäkemätön koneisto keskitys- ja tuhoamisleireineen oli järjestelmällinen, organisoitu ja tehokkaasti rakennettu. Se ulottui myös leirien ulkopuolelle: esimerkiksi Kiovan lähellä sijainneen Babin Yarin verilöylyssä vuonna 1941 kuoli 36 tunnin aikana 33 771 juutalaista, ja vuosina 1941–1943 arviolta 70 000–100 000 juutalaista. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2022 Venäjä pommitti alueella televisiotornia, mutta onnistui tuhoamaan Euroopan suurimman massahaudan muistoalueelle pystytetyn muistomerkin. Iskussa kuoli viisi siviiliä, ja se jätti alueen raunioiksi.

Jo hyökkäyssodan ensimmäisinä päivinä Venäjä oli puolustanut ”sotilaallista erikoisoperaatiotaan” pyrkimyksellään suorittaa ”denatsifikaatio” terrorismin vastaisena toimeenpiteenä. Toisin sanoen tarkoitus oli puhdistaa Ukraina sekä maan poliittiset elimet kansallissosialismia kannattavista natseista. Muistoalueen tuhoaminen nähtiin alhaisena, historiaa ja ennen kaikkea holokaustin uhreja halventavana tekona.

Jokaiseen yhteiskuntaan kuuluu vapaan tahdon sekä mielipiteen- ja sananvapauden takia vääjäämättä yksilöitä, jotka kannattavat äärimmäisiä ideologioita, kuten esimerkiksi kansallissosialismia tai etnonationalismia. Tämän vuoksi Putinin väite Ukrainan yhteiskunnassa vallitsevasta kansallissosialistisesta ongelmasta on ongelmallinen ja hyökkäyssodan puolustamiselta tuntuva projektio, koska Ukrainan presidentti Vlodomyr Zelenskyy on juutalainen holokaustista selvinneiden jälkeläinen. Kuten tässä esseessä nostan esille, käyttää Putin antisemitismiä ja toisen maailmansodan retoriikkaa eräänlaisena taktiikkana ylläpitää selektiivisesti luotua väärää narratiivia Ukrainan-sotaansa puolustaakseen.

Venäjän turvallisuuspalvelusta ja Boris Jeltsinin varjoista pääministeriksi vuonna 1999 valittu poliitikko kasvatti suosiotaan vuosituhannen vaihteessa terrorisminvastaisuudellaan ja tuomalla Neuvostoliiton raunioiden tilalle taloudellista ja poliittista vakautta. Korruption kitkeminen, oligarkkien toiminnan rajoittaminen ja aktiivinen sotilaallinen toiminta (erityisesti Tsetsenian toinen sota 1999–2009, Groznyin valtaaminen 2004 sekä aktiivinen osallistuminen muiden valtioiden sotilaallisiin operaatioihin) ovat luoneet suosiollisen tien kohti yksinvaltaista diktatuuria, jonka toimintatapoina voidaan nähdä informaatiosodankäynnin eri strategiat, julkisesti eri mieltä olevien valtion vihollisina nähtyjen henkilöiden eliminointi sekä mis- ja disinformaation valjastaminen sananvapauden kitkemiseksi trollitehtaiden vientituotteena.

Keväällä 2022 alkanut ”sotilaallinen erikoisoperaatio” Ukrainassa ei ole sinänsä poikkeuksellinen tapahtuma. Ukrainan sota alkoi jo vuonna 2014, kun Venäjä miehitti Krimin vastatoimena Ukrainassa tapahtuneelle vallankumoukselle. Infrastruktuuriin kohdistuneet iskut ja niiden tuhot ovat kuin kopioita Georgian sodasta (2008), Aleppossa käydystä sodasta (2012–2016) tai Syyrian sisällissodasta, jossa Venäjällä on ollut aktiivinen rooli aseavun antajana, siviilien vahingoittajana sekä sotarikosten toimeenpanijana.

Mitä sotilaalliseen voimaan tulee, on huomioitava myös Venäjän ja kansallissosialistisen Saksan hyvin erilaiset sotilaalliset rakenteet ja sotilaallinen mahti. Natsihallinnon sotilaallinen voima koostui useista vapaaehtoisista ja puolisotilaallisesti toimineesta yksiköstä, jotka puolestaan muodostuivat yhtenäiseksi asevoimaksi.

Turvallisuuselin Schutzstaffel (SS) eli Suojajoukot – alun perin kansallissosialistisen Saksan puolisotilaallinen järjestö – puolestaan perustettiin Adolf Hitlerin henkivartiokaartiksi. Heinrich Himmlerin johdolla se kuitenkin kehittyi avainasemaan holokaustin toteuttamisessa. Einzatsgruppe -komennuskuntien avulla surmansa sai keskitysleirien ulkopuolella miljoona siviiliä. SS-Totenkopfverbände puolestaan hallinnoi keskitys- ja tuhoamisleirejä, joissa kuoli yhteensä yli kuusi miljoonaa juutalaista sekä muita arjalaisuutta ja valtiollista yhdenmukaisuutta uhkaaviksi koettuja yksilöitä: poliittisia vankeja, venäläisiä, homoseksuaaleja romaneja ja niin edelleen.

Puolisotilaallisista Freikorps- ja Strumabteilung-järjestöistä muodostunut ja vuosikausien ajan eliittijoukoksi hioutunut Waffen SS toimi oikeistoradikalismin ja Hitlerin antisemitistisen, nationalismia korostavan retoriikan pohjalta aktiivisesti partisaanivastaisessa toiminnassa. Se myös avusti tuhoamis- ja keskitysleirien toiminnoissa. Vuonna 1935 Reischmachtin tilalle perustettu Wehrmacht puolestaan käsitti niin maavoimat, ilmavoimat kuin merivoimatkin, ja kun Waffen SS liitettiin vuonna 1940 sen neljänneksi haaraksi, käsitti kansallissosialistisen Saksan armeija Wehrmacht arviolta kuusi miljoonaa sotilasta.

Venäjän armeijassa (Vooruzhonnije Síly Rossíyskoj Federátsii) puolestaan on arviolta kaksi miljoonaa aktiivisessa toiminnassa olevaa sotilasta ja miljoona reserviläistä. Ukrainassa helmikuun jälkeen koetut sotilaalliset tappiot ovat kuitenkin suurehkot armeijan koon huomioon ottaen: Ukrainan hallituksen antaman arvion mukaan noin 15 000 venäläistä sotilasta on kaatunut. Sodan ollessa aktiivinen on sekä hyökkääjävaltion että hyökätyn valtion antamiin tietoihin kuitenkin suhtauduttava varauksella, sillä käynnissä on myös vahvaan sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan propagandasotaan nojaava molemminpuolinen infosota: Venäjän mukaan venäläinen armeija on surmannut 23 000 ukrainalaista sotilasta, vaikka Ukrainan antamien tietojen mukaan kaatuneita on arviolta 9 000. Venäjä on 21.9.2022 myöntänyt, että ”sotilaallisessa erikoisoperaatiossa” on menetetty 5 937 sotilasta.

Vladimir Putin julisti 21.9.2022 alkaneeksi 300 000 Venäjän armeijan reserviläistä koskevan liikekannallepanon. Osittainen mobilisointi ei ole kuitenkaan tuottanut haluttua lopputulosta, sillä sen jälkeen Venäjältä on paennut yhtä monta miestä kuin armeijan piti värvätä, ja esimerkiksi Habarovskissa värvättiin ”virheellisesti” 300 armeijaan kelvotonta miestä.

Yhtymäkohtia kansallissosialistisen Saksaan ja kansallissosialistiseen ideologiaan löytyy sen verran, että analogian rakentaminen on mahdollista. Venäläisen salaisen palvelun entisten jäsenten perustama venäläinen mutta mihinkään maahan rekisteröimätön, yhden perustajista Dimitri Utkinin (sekä Hitlerin) lempisäveltäjän mukaan nimetty palkka-armeija Ryhmä Wagner (The Wagner Group, Группа Вагнера) tuli julkisuuteen ensimmäisen kerran vuonna 2014 Krimin alueen valtauksen yhteydessä. Ryhmä Wagner on ollut erityisesti nyt Venäjän laittoman hyökkäyksen takia julkisuudessa enemmän, koska se on palkattu varmistamaan voittoa venäläisarmeijan suurten tappioiden myötä. Varsinaisesti toimintaa ja rahoitusta ohjaa Putinin kokiksi nimetty, Pietarin trollitehtaista ja disinformaatiokampanjoista sekä esimerkiksi Convoy 22 ja pro-Trump -kampanjoista tunnettu Jevgeni Prigozin.

Palkka-armeijan toimintatapoihin lukeutuvat muun muassa siviiliväestöön kohdistuva silmitön terrori, väkivalta ja massamurhat sekä yksityisomaisuuden laiton haltuunotto. Wagner onkin ollut vuosien saatossa aktiivinen erilaisissa konflikteissa ja aseellisissa operaatioissa ympäri maailmaa: muun muassa Keski-Afrikan tasavallassa, Libyan sisällissodassa, Syyriassa, Madagaskarilla ja Venezuelassa. Wagneria vastaan on asetettu vuonna 2021 toistuvien ihmisoikeusloukkausten ja sotarikosten takia.

Ryhmä Wagner on ruokkinut Putler-neologismia, sillä julkisuuteen vuotaneissa Putinin ja Wagnerin sotilaiden yhteiskuvissa näkyvät esimerkiksi yhden sotilaan SS-joukkoja kunnioittavat tatuoinnit. Venäjänkielisillä sivustoilla on luettavissa pitkiä artikkeleita Ryhmä Wagnerin siviiliväestöön kohdistamista kauheuksista sekä Venäjällä toimivan kansallissosialistisen Slaavilaisen Liiton johtohahmon Dmitri Demushkin tekemästä natsitervehdyksestä.

HKZ KRZ & Z

Keskustelu kansallissosialistisesta symboliikasta on ollut myös ollut aktiivista sen jälkeen, kun hyökkäyssota Ukrainaan alkoi. Venäjän rajan yli vyöryvien saattueiden tankkeihin ja autoihin ilmestyi valkoisella maalattu ”Z”, jonka on oletettu olevan Putinin oma versio kansallissosialismin hakarististä. Pian länsimaisessa mediassa esitettiin videoita ja kuvia, joissa esimerkiksi lapset venäläisen päiväkodin pihalla laitettiin seisomaan Z-kirjainta muistuttavaan muodostelmaan. Kansainvälinen voimisteluliitto asetti telinevoimistelija Ivan Kuliakille vuoden kilpailukiellon tämän kannettua kilpa-asussaan Z-kirjainta.

Alun perin kirjaimen funktio on ollut armeijan keino erottaa eri joukkojen sotilasajoneuvot toisistaan. ”Z” tarkoittaa sanaa ”Zapad”, ”länsi”, eli se merkitsee läntisen sotilaspiirin joukkoja, ”V” eli ”Vostok” merkitsee puolestaan itäistä sotilaspiiriä. Vaikka kirjain ei sellaisenaan esiinny kyrillisissä aakkosissa, sitä pyritään tällä hetkellä ujuttamaan venäjänkielisiin sanoihin. Z-kirjainta on myös maaliskuusta lähtien tuotu esille yhdeksi symboliksi koristamaan julkisia rakennuksia, autoja, julisteita ja esimerkiksi mainoksia venäläisessä arjessa. Niitä, jotka tukevat Putinin hyökkäyssotaa, kutsutaan Z-sukupolveksi.

Vaikka kiinnitimme huomiomme kirjaimeen miltei välittömästi tämän vuoden hyökkäyssodan alettua, ilmestyi Z-kirjain Venäjän armeijan autoihin jo vuonna 2014 Krimin niemimaan valtauksen yhteydessä. Huolimatta siitä, että jo tuolloin Ukrainan medioissa yleistyi neologismi ”Putler”, ei kirjainta kuitenkaan vielä liitetty äärioikeistolaiseen tai nationalistiseen ideologiaan. Kirjainta ei tänäkään vuonna ole suuressa mittakaavassa nähty Ukrainassa sotivien venäläisten puvuissa tai muissa taktisissa varusteissa – paitsi sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Instagram-kuviin on kirjoitettu muun muassa Za pobedy eli ”Voittoon”.

Useat maat ovat tätä kirjoittaessa ilmoittaneet Z-kirjaimen edustavan propagandistista tarkoitusperää ja tuen osoitusta Venäjän aggressiolle. Maaliskuussa Tsekki luokitteli kirjaimen samaan asemaan hakaristin kanssa. Lausuttuna Z-kirjain voidaan tulkita lähestyvän natsitervehdystä, sillä sana Ziga (зига) on verbi natsitervehdyksen tekemiselle.

Venäjän aikaisempia sotilaallisia toimia ja sotilaallisia väliintuloja pohtiessa voi huomata, ettei tällaista symboliikalla varustettua propagandaa ole esiintynyt juuri lainkaan. Tämä antaa mahdollisuuden reflektoida menneitä kuukausia sekä tietotulvan ja epätietoisuuden vaikutusta asioiden yksinkertaistamisessa: kenties me länsimaissa olemme kuitenkin tulkinneet asioita liian nopealla aikataululla saadaksemme jonkinlaista järjestystä ja rationaalisuutta kaaoksen keskelle. Venäläisen kulttuurin mahdollinen muokkautuminen länsimaisen tulkinnan mukaiseksi on huolestuttava ilmiö, joka voi olla seurausta neologismin ja muiden analogioiden rakentamisesta.

Sitäkin, kuvastaako Ryhmä Wagner Putinin kansallissosialistista tai pikemminkin äärinationalistista maailmankuvaa, on hyvin vaikeaa arvioida. Itse ajattelen niin, että kyseessä voi olla ääritoimintaan osallistuvien, rodullisen ylemmyyden tunnetta ihannoivien ja holokaustia kiistävien miesten äärimmäisen väkivaltaisen ja moraalittoman toiminnan mahdollistava ryhmittymä, jota rahoitetaan ulkopuolisten toimesta. On kuitenkin selvää, että Ryhmä Wagnerin olemassaolo perustuu täysin vapaaehtoisuuteen eli se on vapaan tahdon alaista toimintaa, jonka pyrkimys on tuottaa maksimaalista tuskaa ja pelkoa siviiliväestölle sekä tuhoa ympäröivään todellisuuteen.

Oi suuri ja mahtava

Putinin pääideologian isäksi on mainittu esimerkiksi Tutkijaliiton maailman vaarallisimmaksi filosofiksi tituleeraama venäläinen politologi Aleksandr Dugin, jonka tytär Darya menehtyi autopommi-iskussa elokuussa 2022. Duginin teos Oznovy geopolitiki (Geopolitiikan perusteet) on vaikuttanut merkittävästi Putinin ideologiseen ajatteluun.

Vuonna 1997 julkaistussa teoksessa Dugin hahmottelee venäläisjohteista ”euraasialaista” imperiumia ja korostaa uutta ideologiaa hegemonisen uusliberalismin tilalle. Vuonna 2009 Dugin julkaisi Oznovy geopolitiki -teosta täydentävän manifestin neljännestä poliittisesta teoriasta, jossa hän tavoittelee neljättä vaihtoehtoa liberalismin, fasismin ja kommunismin tilalle – liberalismi kun ei ole mitään muuta kuin nihilistinen huipentuma postmodernistisine kulttuureineen. Niin & Näin -lehdessä julkaistussa artikkelissa Jussi Backman analysoi Duginin neljättä näin: ”spiritualistinen, kommunitaristinen ja partikularistinen maailmankatsomus, joka korostaa eri kulttuuriyhteisöjen yhteismitattomuutta ja niiden välisten erojen säilyttämisen tärkeyttä.”

Dugin siis hylkää tähänastisen globaalin kehityksen ja tavoittelee suur-venäjäfilosofialla maalle imperialistista asemaa, jossa Venäjä olisi erossa lännestä, joka rappeutuu vapauteen ja nihilismiin. Eurasianismi eli Euraasia-ideologia ei ole ajattelun suuntauksena uusi – se kehkeytyi 1920-luvulla vallankumouksen ja sisällissodan jälkeen emigranttien keskuudessa – mutta Duginin modernistiset muutokset ovat edesauttaneet ideologian kehittymistä leviämistä venäläisessä yhteiskunnassa. Neo-eurasianismin adaptaatiota voidaan huomata esimerkiksi ortodoksisen kirkon päämiehen, Moskovan patriarkkana tunnetun Kirillin puheista, joissa hän toistaa Putinia korostamalla lännen osuutta ”konfliktin” syntymisessä. ”Konflikti” ei tässä ideologiassa ole syntynyt Venäjän tai Ukrainan toimesta, vaan sen syynä on länsi ja lännen geopoliittinen strategia, jonka tarkoituksena on eristää Venäjä muusta maailmasta. Venäjä vain ”puolustautuu”.

Aleksandr Duginin neo-euranistista filosofiaa ja sen integroitumista poliittisiin elimiin ja jopa valtion kirkkoon tarkasteltaessa voidaan huomata, että Putinia ohjaakin ajatus imperialistisesta ja mahtavasta Venäjästä, joka on kaiken keskiössä. Ohjaajana ei suinkaan ole pelko yhteiskunnan rodullisesta rappeutumisesta eli kansallissosialistinen ideologia. Putinin suurvaltakeskeinen ajatus ja pyrkimys sijoittua geopoliittiseen valta-asemaan on kuitenkin erittäin tuhoisa.

Olemme nähneet kuvia, videoita ja twiittejä Ukrainassa löydetyistä joukkohaudoista, joista on löydetty kymmeniä uhreja nöyryytettyinä, silvottuina, kidutettuina. Olemme kuulleet raportteja venäläissotilaiden kaikkia sukupuolia koskevista seksuaalirikoksista ikäjakauman ollessa erittäin suuri. Vahvistetut kuvat ja videot sotatantereelta todistavat Venäjän loukkaavan kansainvälisiä ihmisoikeuksia suojaavia lakeja, vuonna 1949 laadittua Geneven sopimusta sekä kansainvälisesti laadittuja sopimuksia kuten vuonna 1997 hyväksyttyä Ottawan miinakieltosopimusta ja esimerkiksi vuonna 1980 Geneven sopimukseen sisällytettyä ”Convention of Certain Conventional Weapons” (CCW/CCWC) -sopimusta. Olemme todistaneet Venäjän muokkaavan sodankäynnin sääntöjä käyttämällä rypälepommeja, leluja muistuttavia perhosmiinoja ja vakuumipommia, termobaarista pommia.

Venäjän armeijan tai lähinnä Putinin sodankäynnin strategioina voidaan nähdä kyky rikkoa edellä mainittuja lakeja ja sääntöjä infrastruktuuriin ja siviiliväestöön kohdistuvalla taajama- ja sissisodalla sekä sabotaasilla. Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan edetessä on kuitenkin noussut esille erittäin huolestuttavia seikkoja venäläisen armeijan moraalia koskien: esimerkiksi Butchasta ja Izjumista on vahvistettujen tietojen mukaan löydetty joukkohautoja, ja Itä-Ukrainasta kidutukseen käytettyjä kammioita.

Ukrainan puolustusministeri ilmoitti Twitterissä syyskuun loppupuolella kuvatodisteiden kera löytyneistä kultahampaista, joiden vieressä oli kaasunaamari: ”A gas mask that was put on the head of a victim who was covered with a smoldering rag and buried alive. And a box of gold dental crowns. A mini Auschwitz.” Kuvat eivät kuitenkaan ole todisteita venäläissotilaiden tekemistä, natsien hirmuteoista muistuttavia sotarikoksia. Kyse oli alueen ainoalta hammaslääkäriltä varastetuista hampaista.

Siviiliväestöön ja sotavankeihin kohdistuvat kidutukset, raiskaukset ja nöyryytykset sekä Geneven sopimusta rikkovat teloitukset ja muu ruumiillisen autonomian rikkominen kielivät sotilaiden heikosta moraalista, silmittömän väkivallan nautinnosta ja pyrkimyksestä toteuttaa natsihallinnon kaltaisia hirmutekoja joko omaa ideologiaa noudattaen tai propagandistisessa mielessä, jotta ”voittajavaltio” muistettaisiin tulevaisuuden historiankirjoissa. Samaan tapaan myös natsihallinnon alaisena toimineet upseerit ja tavalliset rivisotilaat toteuttivat rotuun kohdistuvan etnisen puhdistuksen Wannseen konferenssin kokousprotokollan myötä voimaan astuneella päätöksellä.

Emme voi tietää sotilaiden perimmäisiä motiiveja ennen laajamittaisia oikeudenkäyntejä, joihin syytetyt eli sotarikoksiin syyllistyvät yksilöt tuodaan. Voimme silti huomata sotarikosten poikkeavan huomattavasti natsihallinnon harjoittamista rikoksista ihmisyyttä vastaan, jotka olivat ennennäkemättömiä, järjestelmällisiä ja ennalta harjoiteltuja ja joiden ansiosta muun muassa Geneven sopimus luotiin. Voi olla, että tulemme todistamaan lähitulevaisuudessa Nürnbergiä muistuttavan oikeudenkäynnin, jossa käydään läpi terrorismia harjoittavan valtion johtohahmojen motiiveja noudattaa diktaattorin määräämiä käskyjä. Opimmeko mitään tästä – se on toinen kysymys.

Putinia ja Hitleriä verrattaessa huomataan, että molemmat ovat samanlaisia siinä, että he ovat vääristäneet kaikkia moraalisia ja eettisiä sääntöjä, jotka koskettavat ihmisyyttä ja ihmisenä olemisen perusolemusta. Molemmat ovat ideologiansa vankeja eivätkä noudata minkäänlaisia logiikan tai rationaalisuuden yleisteesejä, vaan he protagonisteina lopettavat ihmiselämän armotta, mikäli se heitä hyödyttää. Ihminen on heille vain poliittisen toteuttamisen väline, ei muuta. Isoina eroina ovat sodan poliittiset ja taloudelliset intressit, ideologiset eroavaisuudet ja se, että Putin on vahvasti vielä vallan ja Chegetin kahvassa kiinni.

”If [Putin] wants to kill himself, he doesn’t need to use nuclear arsenal. He has to do what the guy in Berlin did in a bunker in May 1945.” Näin sanoi Ukrainan pysyvä YK-edustaja Sergiy Kyslytsya.

Meidän tulisi kuitenkin ymmärtää, että neologismin rakentamisella ja Hitlerin ja Putinin välisen analogian ylläpitämisellä – Putinin kutsuminen nykyajan Hitleriksi – on sekä etunsa että haittansa. Historiasta puhuttaessa emme voi koskaan välttyä analogioilta tai aasinsiltojen rakentamiselta, mutta keskustelu historiallisista tapahtumista väärillä termeillä ja väärissä konteksteissa voi synnyttää ketjureaktion, jonka myötä ihmiskunta yrittää jälleen kerran ottaa opikseen. Mutta olemme vastuussa muistamisesta ja sukupolvien yli välittyvästä historiallisesta muistamisesta, johon liittyy olennaisesti myös keskustelukulttuuri.

Analogia hyökkäyssodassa tapahtuneiden sotarikosten ja holokaustin väillä koskettaa ennen kaikkea holokaustin uhreja ja muiston säilyttämistä. Holokaustin rinnastaminen Ukrainassa tapahtuvaan hyökkäyssotaan voi pahimmillaan vääristää ymmärrystä uniikin tapahtuman laajuudesta, motiiveista ja seurauksista sekä ruokkia myöhempien sukupolvien vähättelevää suhtautumista historiaan. Ajatus, että ”Putin on yhtä paha kuin Hitler”, on myös ajallisesti väärä.

Me olemme vastuussa siitä, että muistamme sodissa, konflikteissa ja muissa ihmisyyttä muokkaavissa anomalioissa tapahtuneita rikoksia ja niiden uhreja sekä muiston kunnioittamisesta sen omassa ajassa ja tilassa, mitään siihen lisäämättä tai siitä mitään pois ottamatta. Info- ja hyökkäyssodan sivustakatsojina ja osittain myös epäsuorana kohteena olemme vastuussa siitä, että olemme valveutuneita ja ymmärrämme ympärillämme tapahtuvia tapahtumia siten, ettemme joudu osaksi sitä koneistoa, joka pyrkii kirjoittamaan historiaa uudelleen. Tämä huomioiden esimerkiksi ”Putler”-analogia itsessään altistaa tiedon vääristämiselle, väärinkäsityksille ja väärille tulkinnoille.

Historia ei toista itseään sellaisenaan, vaan historiallinen jatkumo etenee voimakkaasti antaen ihmiskunnalle tilaa kasvaa, oppia ja korjata virheensä. Kasvamisen ja oppimisen edellytykset syntyvät heissä, jotka kykenevät irrottautumaan spekuloinnista, analogisesta järkeilystä ja vinoumista. Tällä tavoin he voivat oppia menneistä ilmiöistä, tapahtumista ja keskusteluista ja muodostaa paremman ja turvallisemman, faktuaalisesti selkeän menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden.