Ali Jonasson välittää lähes tuhannen vuoden historian 368 sivulla, ja Mats Kejosen kuvakieli puhuu myös voimakasta kieltään, joka täydentää lukukokemusta. Ei ole helppoa arvostella kirjaa, joka syventää omaa tietämystä itsestä niin paljon, että ei oikein tiedä, miksi itseään kutsua – saati miten aihetta käsitellä ilman, että se yksinkertaistuu epäoikeudenmukaisesti.

Suurten kirjainten ja kuvien takana piilee identiteettiin perustuva monimutkaisuus. Kirja kertoo minulle siitä, kuinka me jälleen kuulutaan yhteen eroissamme. Ruotsissa on 730 000 ihmistä, joilla on suomalainen perimä, ja siihen perimään liittyy erilaisia juuria. Finnkampen on huolellisesti työstetty ja sen sisältämät asenteet on melko piilotettuja: Tärkeää ei ole voittaa narratiivia, vaan joskus myös osoittaa, missä historiankirjoittajien mielipiteet eroavat toisistaan.

Suorituspaine on sana, joka tulee mieleen, koska tämä sarjakuvaromaani on rikas kuvatessaan meidän yhteistä historiaamme. On mahdotonta olla sijoittamatta Finnkampenia yhteen Art Spiegelmannin MAUSin (2003) ja Mats Jonssonin sarjakuvaromaanin När vi var samer (2021) kanssa, net kuuluvat saman teeman alle. Net tuovat esiin historiaa, joka on vaikuttanut ja vaikuttaa sukupolviin, ja tekevät sen monimutkaisuudesta ymmärrettävää henkilökohtaisen kerronnan avulla, joka perustuu siihen, mitä tiedämme ja joissakin tapauksissa emme tiedä historiasta. Finnkampen nostaa esiin historian osia, joita en ole koskaan lukenut. Kapinalliset, kuten metsäsuomalainen Dan Andersson, on nyt saanut sankarin aseman minun historiakäsityksessäni.

Sarjakuvaromaani on monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen. Koko historian ajan olemme jahdanneet toisiamme erilaisuutemme vuoksi, mitä ilmeisesti jatkamme vielä tänäkin päivänä – mutta emme ilman vastarintaa.

Finnkampen, elikkä Ruotsi–Suomi-maaottelu, kuvaa osaaa Ruotsin historiasta. Kirjailijan elämästä alkaen ja edestakaisin historian aikataulun myötä lukija saa perspektiiviä siihen, mitä on olla ruotsinsuomalainen Ruotsissa nyt ja ennen vanhaan. Tehtaan työväen, mitä tutkijat uskoivat kielenoppimisesta 1980-luvulla ja kaikenlaista, mikä oikeastaan on vaikkutanut kulttuuria.

Helposti oppii, ja oppii miettimäänkin, että millaista elämä saattaa olla ihmisille maassa, joka ei puhu sen maan kieltä. Tämä ei ole vain ruotsinsuomalaisten historiaa, tämä voi yhtä hyvin olla kertomus elämästä silloin, kun oma kieli ei välttämättä kanna siltojen yli ymmärrykseen niinko aiheesta ”toisaalta” ruotsinkielistä ”annanhet” elikkä ”otherness”.

Mitä muuta teollisuus teki, ja mitä se toi mukanaan? Se on vain yksi osa kokonaisuudesta tässä kirjassa. Se auttaa varmaan niin nuoria kuin vanhempiakin keskittymän tähän osaan historiaan. Ja se muistuttaa siitä, että se mitä tapahtuu täällä ja nyt, on historiaa huomenna.