Jalometalli 2015
Kaltion kansi on tällä kertaa tilaustyö. Lähetimme sarjakuvataiteilija Søren Glosimodt Mosdalin Oulun Kuusisaaressa 7.–8.8. järjestetylle Jalometalli-festivaalille kannen tekoon. Mosdal otti haasteen vastaan ja napsi viikonlopun referenssikuvia työstöä varten. Lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä, vaikka lavalla esiintyvän yhtyeen nimi jääkin hämärän peittoon.
Kööpenhaminalainen, Kenian Nairobissa syntynyt Mosdal on työskennellyt kuvittajana ja sarjakuvataiteilijana viitisentoista vuotta, viimeiset puolitoista näistä Oulussa. Mosdal on piirtänyt tanskalaiselle Berlingske Tidende -sanomalehdelle muun muassa Roskilden festivaalilta. Hänen debyyttialbuminsa, tarinakokoelman Gash, julkaisi brightonilainen pienkustantamo Slab-O-Concrete vuonna 1999.
Mosdalin toinen teos Feuerwerk (Amok, 2001) aloitti yhteistyön käsikirjoittaja Jacob Ørstedin kanssa. Parin luoma, tanskalaista musiikkiskeneä ruotiva Rockworld-trilogia on julkaistu myös englanniksi ja ranskaksi.
Suomessa Mosdalin sarjakuvia on julkaistu Kuti-lehdessä. Myös Tanskassa ja muualla maailmassa niitä on nähty lukuisissa antologioissa.
Vuonna 2011 sveitsiläinen Edition Moderne julkaisi saksaksi Lost Highway -kirjan, joka kertoo yhdysvaltalaisen country ja western -tähti Hank Williamsin elämän- ja kuolemantarinan. Viimeisimmät Mosdalin kirjat ovat ilmestyneet Ranskassa 2014; viikinki Erik Punaisesta kertova, Mosdalin myös kirjoittama Erik Le Rouge, roi de l’hiver (talven kuningas) Casterman-kustantamon julkaisemana sekä Rudy Ortizin ja Pierre Colin-Thibert’inkäsikirjoittama Madeleine – une femme libre Sarbacanen kautta.
Tällä hetkellä Mosdal työstää mysteeri/viikinkiverkkosarjakuvaa Narstrand – Beach of the dead. Sarjakuvaa voi seurata ja sen valmistumista edesauttaa osoitteessa zco.mx/SørenMosdal/NastrandBeachOfTheDead.
Søren Mosdal verkossa:
Jalometalli-festivaali jälleen elokuussa 2016.