Kannessa: Vulnerability

Kannessa2-3/2024

Noora Ylipietin näyttely Vulnerability / Altistuneet on Kemin taidemuseon tämän vuoden kesänäyttely. Vampyyriä tavoitteleva kokonaisuus käsittää monumentaaliset tuhat erikseen nimeämätöntä teosta.

”Taiteilijana kiinnostun ihmisten monenlaisista tavoista olla. Inspiroidun ikuisuudesta, rajapinnoista, kuolevaisuudesta, pohjoisesta, prosesseista, numeraalisuudesta sekä leikistä. Näistä elementeistä yhdistelen kasaan herkän ja poissuljetun olennon, joka on monenlaisten tarinoiden kertoja sekä kaikkien teosteni yhteenkokoava teema: rakas pakkomielteeni, vampyyri.

”Maalauksia sekä piirustuksia olen työstänyt eri puolella Suomea ja Eurooppaa vuodesta 2020. Teoksia on tehty mm. taiteilijaresidensseissä Torniossa, Raumalla, Outokummussa ja Saksassa. Eri museoita kiertävä kokonaisuus Vulnerability on muutoksen tilassa myös itsessään, sillä vanhempia teoksia vaihtuu uusiin ja sarja installoituu tilaan aina uudesta näkökulmasta käsin. Vallaton vampyyrihahmo voikin löytyä näyttelyssä esimerkiksi kotoisasta pesästä, ihmisten käyttämistä turkeista tai vaikkapa teoksista, jotka juontavat juurensa selfie-kulttuuriin tai sosiaaliseen mediaan.

”Kokonaisuudessa yhdistyy elementtejä katutaiteesta, avantgardesta runoudesta, poptaiteesta, autofiktiosta, goottiromantiikasta ja queer-maailmoista. Kemin Taidemuseon näyttelyssä fantasiamaailmojen värikkäät vampyyrit kohtaavat mm. perinteiset tekstiilit sekä vertautuvat mielikuvitusolentoihin, ihmistä unohtamatta! Samalla, kun teokset ilmentävät ajanhenkeä, niin tuntuvat ne tutuilta myös nostalgisuutensa kautta.

”Taiteen tekemiseen sukellan vaistonvaraisesti pää edellä. Olen spontaani ja tartun järjettömiin impulsseihin, jotka tuntuvat alkuun olevan kaiken logiikan ulkopuolella. Tämä leikkisä metodi vie kuitenkin kohti kokonaisuuksia, jotka lopulta linkittyvät toisiinsa mainioilla tavoilla. Liikkumalla herkillä rajapinnoilla ja elämää kummastelemalla etsien jotakin aitoa ja rehellistä.”

Kuvataiteilija Noora Ylipieti (1981) on valmistunut Lahden Taideinstituutista ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Ylipietin tärkeimpiä tekniikoita ovat maalaus, piirustus, yhteisötaide sekä installaatio. Saamelaistaustaisella taiteilijalla on ollut lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Gallen Kallela-museosta Heinolan, Rauman ja Aineen taidemuseoihin.

Noora Ylipieti rakastaa mehevästi tursuavia tusseja, kaikenlaista kasailua sekä valmiiden elementtien uudelleenjärjestelyä. Hän myös kokee tärkeänä ja kiehtovana sellaiset ilmaisutavat, joissa teosten lisäksi oman äänensä niihin antavat toiset ihmiset ja yhteisöt.

nooraylipieti.wixsite.com/home

Noora Ylipieti: Vulnerability / Altistuneet
Kemin taidemuseossa 25.5.–10.8.2024

Ylipieti yhteisnäyttelyissä lähikuukausina:

Galleria Aarni, Espoo, 20.6.–31.7.
Festival Lambe Floripa, Florianópolis (Brasilia) 1.–25.8.
Galleria Ruutikellari, Hamina 3.–30.9.

Kuvat: Noora Ylipieti: Vulnerability, 2022. Kuva: Sofiia Kachurets.

Kommentit

Kommentit on suljettu.