Mie olen Meänmaassa asuva kirjailija ja runnoilija, Ruottin puolelta näen NATOn, elikkä Suomen – tai osan Suomesta kuitenki. Oikeasthaan mie näen minun toisen kotimaan. Oonkos sitte Meänmaa minun kolmas maa? Meänmaa oon kylät, kaupungit ja kunnat molemmin puolin Tornion- ja Muonionväylää.

Meän tapa puhua, oon se tunnettu H:oon päälä, elikkä met praatima hoon päältä. Väylän ruottin puolela monet meistä sannoo, ette met praatima meänkieltä, pohjosempana het puhuva lannankieltä (vittankinsuomi), Gellivaarasa praatithan meänkieltä, joskus sitä kuttuthaan gellivaaransuomeksi.

Joskus mie saan tääläkin kuula ette ”Mie ainaki puhun aitoa suomenkieltä, enkä sitä meänkieltä” ja sehä oon minusta mukava seki. Ja joskus ottaa kipeästi, ette mulle sanothaan, ette ”siehän olet ummikko, et sie ossaa meänkieltä”. Se oon aina tämmöstä, ja pitähän keskustella kielestä, varsinkin meänkielestä – se tarkotta ette se ellää.

Mie olen aina kuullu meänkieltä ja suomea minun isovanhemmitten kotona ja omassa kotissa. En ole itte praatinu meänkielelä yhtä kauvoin. Mie olen pruukanu sanoa, ette mie puhun minun meänkieltä – ja varhmaan se onki just näin. Meänkieltä on montaa erilaista sorttia ja tapa puhua sitä riippuu siittä, mistä sie olet kotosin, missä s’olet oppinu praatimhaan meänkieltä. Varhmaanki merkittee seki, mitä s’olet nähny telkkarista, kuulu raatiosta tai lukenu.

No, kuitenkin. Mie olen itte asunu kolmessa erissä paikkassa Tornionlaaksossa ja se tekee sen, ette mie olen oppinu aina uusia sanoja ja uusia tapoja porista meänkieltä. Se minun meänkieli niinko muotoutuu siihen miljööhön ja mie käytän niitä sanoja, joita olen oppinu ja mikkä parhaiten kuvvaava ja maalaava asioita mitä mie haluan kertoa. Olenhan mie toissaalta kyllä aivan varma siittä, ette loppujen lopuksi tämä minun meänkieli ei kaikile sovi. Mutta tällälaila mie olen oppinu rakastamhaan sitä vielä paremmin ja kovemmin – vaikka joskus tuntuu siltä, ette pitäs vain lopettaa, elikkä niinko ruottissa sanothan ”laita hattu hyllyle”. Se meinaa, ette jotaki oon turhaa jatkaa. Lopeta käyttämästä, kirjottamasta ja porisemasta – minun ruottin kieli oon vahvempi. Mutta ko se ei ole rikhaampi!

Ja mie tunnen niin, ette minun ruottinkieli ei olis niin rikas, jos mulla ei olis minun meänkieltä. Katto ko, meänkielelä oon niinko englannin ja kaikila muila kielelä, erit sanat ja niitten sävyt. Niitä yhistelemällä saattaa itte tehä semmosia sävyjä, mitä ei vois maalikaupasta tilata. Meinaan, ette vaikka krammatiikala, kieliopila ja kielen ja sanoitten käytöilä oon sääntöjä, niin kielitten tratisuunit ja kulttuuri oon net, jokka antava mulle – ja varhmaan teilekki – enemmän materiaalia kertoa paikasta, ittestä ja toisista ja laittamhaan sanoja tarinoihin.

Yksi minun töistä on toimia prutysenttinä (tuottajana) ja kevhäälä meilä oon tokymentäärisarjan (dokumenttisarjan) premiääri. Met siis esitämmä meän työn ensimäistä kertaa perheile, kaverille ja tuttaville ennenko se mennee telkkarhiin.

Mie ja kääntäjä-kolleega tehimä meänkielennöksen tästä tokymentääristä. Kaikki mitä ihmiset praativat ruottiksi tekstathaan meänkieliksi ja se mitä sanothaan meänkieliksi tekstathaan ruottiksi. ”Alias Tornedalen” -niminen tokymentääri oon semmonen huumorilinen tarina, joka kertoo neljästä vaimosta. Meilä oli kova haaste saaha kaikki se huumori ruottiksi ja päinvastoin, ko onhan se niin, ette yks sana yhessä kohassa saattaa olla hyvin hauska, mutta käännettynä siittä ei tule sama meininki. Met emmä halunu, ette mikhään mennee ”Lost in translation” elikkä hukkuu käännöksessä. Useasti se hauskoin asia oon sielä kielitten välissä, ja ko tunnet kielen hyvin, niin ymmärrät.

Tokymentäärissä sanat ja paikatki kääntyy meänkieleksi. Yksi vaimoista on menossa Alakarvhaan, asiayhteyessä on matkassa kapsäkki, mistä hoksaa, ette jaha: molema menossa reissuun. Ja matkustuskohe on Algarve.

Se saattaa olla kieleläki semmonen pitempi matka sillon ko haluthaan, ette kommunikaatio sujjuu ja kaikin tullee ymmärretyksi – eikös se ole tärkeintä?