Elokapina-liike, joka kansainvälisesti tunnetaan nimellä Extinction Rebellion (XR), tuli Suomessa suuren yleisön tietoisuuteen viime vuoden lokakuussa, kun Helsingissä liikkeen mielenosoittajat istuivat ajoradalle pysäyttäen liikenteen Unionikadun ja Kaisaniemenkadun risteyksessä. Protestin lähtökohtana oli liikkeen vaatimus Suomen  hallitukselle ilmastohätätilan julistamisesta ja Pariisin ilmastosopimuksen noudattamisesta.

Mielenosoituksen jälkeen eniten keskustelua julkisessa sanassa herätti kuitenkin se, että poliisi käytti pippurisumutetta rauhallisesti käyttäytyneitä mielenosoittajia vastaan. Kovat otteet saivat sekä kritiikkiä että ymmärrystä, kun tapausta puitiin niin netin uutiskommenteissa kuin oikeusoppineiden ja politiikan tutkijoidenkin arvioissa. Elokapina-liike oli kuitenkin nyt tullut osaksi kansakunnan kahvipöytäkeskusteluja.

Elokapina on hyvin nuori liike monien kansainvälisen ympäristöliikkeen toimijoiden joukossa. Extinction Rebellion syntyi Englannissa vuoden 2018 kuluessa, kun joukko poliittisen päätöksenteon hitauteen ja byrokraattisuuteen kyllästyneitä aktivisteja päätti perustaa uuden, kansalaistottelemattomuuteen ja suoraan toimintaan perustuvan liikkeen. Mukana olivat muiden muassa Walesissa luomuviljelyä harrastanut ja Lontoon King’s Collegessa poliittista aktivismia tutkinut Roger Hallam sekä molekyylibiofysiikkaa opiskellut ja esimerkiksi Occupy-liikkeessä toiminut Gail Bradbook.

XR:n syntykokouksissa liikkeen hallituksille esittämät vaatimukset tiivistettiin seuraaviin: on kerrottava ihmisille totuus ilmastokriisistä ja ekologisesta hätätilasta, pysäytettävä luonnon monimuotoisuuden häviäminen, sitouduttava hiilidioksipäästöjen lopettamiseen vuoteen 2025 mennessä sekä muodostettava kansalaisista koostuva ja tutkijoiden informoima kansalaisfoorumi, joka valvoo edellä mainittujen tavoitteiden toteutumista. Syntyi myös esitys nimeltä Suuntana sukupuutto tai vain ”Sukupuuttopuhe”, jossa kerrotaan tiiviissä paketissa ilmastokriisin karu tilanne uusimman tutkimustiedon valossa mutta myös se, miten tässä tilanteessa voidaan toimia muutoksen saavuttamiseksi. Vuoden 2018 kesästä lähtien vapaaehtoiset alkoivat kiertää Britanniaa ja pitää tätä puhetta kirjastoissa, kahviloissa ja yliopistoissa värväten näin uusia aktivisteja joukkoonsa.

Jo vuoden 2018 marraskuusta lähtien, kun aktivistit pyrkivät päivän kestävässä mielenosoituksessa sulkea viisi Thames-joen ylittävää siltaa, ovat näyttävät, väkivallattoman suoran toiminnan periaatteelle perustuvat aktiot olleet Elokapinan toiminnan keskiössä. Samankaltainen ympäristöaktivismi on toki jo tuttua aiemmilta vuosikymmeniltä. 1970-luvun alussa Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa perustettu Greenpeace Rainbow Warrior -aluksineen onkin monille ympäristöaktivismista kiinnostuneille alan keulakuva.

Miksi sitten Elokapina? Miten se eroaa aiemmista ympäristöliikkeistä? Eivätkö nykyiset järjestöt riitä toiminnan puitteiksi? Näihin kysymyksiin voi etsiä vastausta miettimällä ensin, miten maailma on muuttunut aiempien ympäristöjärjestöjen syntymisen ja kukoistuksen jälkeen.

Vuoden 2008 talousromahduksen jälkeen poliitikkojen ja muiden yhteiskunnallisten vaikuttajien fokus saattoi keskittyä hetkeksi toisaalle, pois ilmastonmuutoksesta. Ymmärrys edessä häämöttävän katastrofin todennäköisyydestä saattoi kuitenkin talouskriisin myötä lisääntyä 2010-luvulla samalla, kun tieteellinen näyttö ilmaston lämpenemisestä, jäätiköiden sulamisesta ja satojen epäonnistumisesta jatkuvasti kasaantui. Tiedeyhteisön jäsenet muistuttivat yhä useammin tilanteen vakavuudesta ja ilmastotoimien välttämättömyydestä, ja vuonna 2019 yli 11 000 heistä allekirjoittikin julistuksen ilmastohätätilasta.

Vuonna 2015 Pariisin ilmastokokouksen ensimmäisenä päivänä alkunsa saanut opiskelijoiden ilmastolakkoliike laajeni maailmanlaajuiseksi koululaisten lakkoaalloksi sen jälkeen, kun ruotsalainen Greta Thunberg näytti esimerkkiä osoittamalla mieltään Ruotsin valtiopäivätalon edustalla elokuussa 2018. Elokapinan toiminnan alkuaikoina ajoituskin näytti siis suosivan uutta, erityisesti ilmastonmuutosta esillä pitävää liikettä, jossa juuri nuoret näkisivät kanavan aktivismilleen.

Elokapinan omissa periaatteissa mielenkiintoa saattaa herättää esimerkiksi se, että liike pyrkii toiminnallaan saamaan aikaan järjestelmätason muutoksia yhteiskunnassa. Tämä on luultavasti puoleensavetävä ominaisuus liikkeessä niille aktivisteille, jotka tuntevat omikseen anarkismia lähellä olevat radikaaleimmat yhteiskuntateoriat spektrin vasemmalla laidalla. Elokapinalle tyypillisellä suoralla toiminnallakin on useissa poliittisissa aatesuunnissa pitkät, aina Mihail Bakuninin ja muiden 1800-luvun loppupuolen anarkistien ”teon propagandan” ajatukseen ulottuvat perinteet. Elokapinassa sitoudutaan kuitenkin väkivallattomaan kansalaistottelemattomuuteen, jonka parhaita edustajia historiassa ovat olleet esimerkiksi Martin Luther King ja Mahatma Gandhi. Järjestelmän syvä muuttaminen, yhteiskunnan muuttaminen suoran demokratian suuntaan kansalaisfoorumin kautta ja ekologisesti kestävän tulevaisuuden saavuttaminen ovat tulleet tutuiksi yhdysvaltalaisen yhteiskuntafilosofin Murray Bookchinin ajatusten kautta.

Helposti lähestyttäväksi Elokapinan tuo monille antiautoritaarisiin poliittisiin ideologioihin kiinnostuneille sekin, että liikkeen toiminta on hajautettua, paikallisien ryhmien aktivismia. Tässä on havaittavissa myös selkeä ero varsinaisiin ympäristöjärjestöihin. Liike ei olekaan järjestö, jonka hallitus tai johtokunta aina valittaisiin vaaleilla seuraavaksi kaudeksi.

Kaikki, jotka sitoutuvat noudattamaan Elokapinan periaatteita väkivallattomuudesta, voivat toimia sen nimissä ilman, että heillä tulisi olla jokin virallinen asema. Tämän toimintatavan voi nähdä olevan eduksi ainakin paikallisen toiminnan nopeassa järjestämisessä. Liikkeen paikallisosastot voivat toimia joustavasti juuri heidän yhteisönsä keskeisten ympäristöasioiden ajamisessa samalla, kun ovat mukana myös maailmanlaajuisen liikkeen pyrkimyksessä tuoda ihmisten tietoisuuteen erityisesti ilmastokriisi ja eliölajien häviäminen.

Oulussa Elokapina aloitti näkyvän toimintansa juuri paikallisesti tärkeän, kaupunkilaisten lähiluontoon liittyvän kiistan myötä, kun Hietasaaressa hakattiin viime vuoden helmikuussa virkistysmetsää, jossa oli havaittu useita harvinaisia lintu- ja kasvilajeja. Elokapinan aktivistit pysäyttivät hakkuut useita kertoja, mutta metsä lopulta kuitenkin kaadettiin.

Liikkeen toiminta nosti julkisuuteen kysymyksen siitä, miten kaupungin luontokohteita arvotetaan nykyisin, kun taloudelliset näkökulmat vaikuttavat jyräävän muut alleen. Monissa virallisissa puheissa kuullut sanat luonnosta voimavarana kuulostavatkin konkreettisten poliittisten päätösten valossa tyhjiltä fraaseilta.

Suomen luonnon lajeista on nyt lähes kaksitoista prosenttia uhanalaisia. Elokapinan kaltainen suoran toiminnan liike nostaa toiminnallaan esiin koko maailman hälyttävän tilan, mutta myös sen, onko omassa lähiympäristössämme vielä jäljellä oleva vihreä maa-alue itsessään tärkeä, tärkeä luontona.