Teksti: Reijo Valta

Näkymätön supersankari

AjankohtaistaElokuvaVerkkoartikkeli6/2021

Snapper Films Oy: Vinski ja näkymättömyyspulveri. 80 min, ensi-ilta 22.12.2021. K7.
Ohjaus Juha Wuolijoki; käsikirjoitus Aapelin romaanin pohjalta Jari Olavi Rantala, Mauri Ahola ja Juha Wuolijoki.
Pääosissa Kuura Rossi, Martti Suosalo, Pirjo Heikkilä ja Mikko Leppilampi.

Suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikot ovat saaneet suosiota myös valkokankaalla. Esimerkiksi Risto Räppääjä sekä Onneli ja Anneli -elokuvasarjojen katsojaluvut ovat olleet suuria niin elokuvateattereissa kuin erilaisissa televisiopalveluissa. Kuopiolaisen Aapelin (Simo Puupponen) 1950-luvulla luoma Vinski sopii hyvin joukon jatkoksi. Juha Wuolijoen ohjaaman Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi-ilta on siirtynyt useampaan otteeseen, mutta nyt se tulee jouluksi teattereihin.

Aapelin hahmot ovat olleet valkokankaalla ja televisiossa aikaisemminkin. Jo Jack Witikan ohjaama Pikku Pietarin piha (1961) jouduttiin Kuopion sijaan kuvamaan Porvoossa, jotta puutalokortteleihin sijoittuvalle tarinalle saataisi sopiva ympäristö. Wuolijoen ohjauksessa Vinskin kuvitteellinen Hömpstad on myös Porvoo. Kaupunki on ollut yhteistyökumppanina elokuvassa, ja sen tunnistaa elokuvasta hyvin. Enää ei tarinaa edes viitteellisesti sijoiteta savolaiseen maailman napaan. Tosin Wuolijoki on liittänyt puutalokaupunkiin rappioromanttista kapeiden kujien ja huviloiden kivitalokaupunkia.

Vinski (Kuura Rossi) on koulukiusattu yksinhuoltajaäidin kymmenvuotias poika. Äidin (Pirjo Heikkilä) elämän täyttävät työkiireet, eikä aikaa lapsen huolien käsittelylle riitä. Tavallisesti rauhallisen pikkukaupungin elämää häiritsee rikosaalto, ja myös Vinskin äidin konditoria ryöstetään. A-Turvan Antero (Mikko Leppilampi) asentaa liikkeeseen – kuten melkein koko kaupunkiin – perustason turvalaitteet estämään tulevia anastajia.

Sankarimme tietä johdattelemaan ilmestyy vanha apteekkari (Martti Suosalo), joka kertoo Hömpstadin tarvitsevan omaa supersankaria. Hänellä on tarjota myös keino rikosaallon selvittämiseksi, näkymättömyyspulveri. Vinski empii tarjousta, mutta äidin kaupan ryöstön jälkeen tarttuu siihen hanakasti. Pelkkä näkymättömyys ei ratkaise ongelmia, vaan tarvitaan suunnitelmia ja oveluutta.

Alakouluikäisille suunnattu elokuva tarjoaa jännitystä ja samaistumispintaa. Elokuvan rytmitykseen olisi voinut kiinnittää tarkempaa huomiota, etenkin Vinskin päättäväisyyteen olisi voinut luottaa enemmän. Kokonaisuutena nykyaikaistettuihin kehyksiin siirretty tarina toimii edelleen hyvin. Supersankaruuteen liittyvä voimien rajallisuus sekä vastuullinen, yhteiseksi hyväksi toimiminen korostuvat. Oman edun tavoittelu ei kuulu näkymättömänkään supersankarin toimenkuvaan, mutta yhteinen hyvä voi olla myös omaksi onneksi.

Kommentit