Parikymppisenä elämä voi olla aikamoista ääripäiden välillä huojahtelua. Pää on ylhäällä pilvissä ja haaveita täynnä, mutta kun kokeilut karahtavat kiveen, tulee helposti vielä äitikin mieleen. Tästä suloisen karheasta ajasta aikuisen elämän kynnyksellä kirjoittaa komeasti esikoisromaanissaan Kuutti Koski.

Kairassa tutustutaan sodankyläläissyntyiseen, Rovaniemellä audiovisuaalista mediakulttuuria opiskelevaan Kosmo Ylinivaan, joka on päättänyt luoda suuria ennen kaksikymmentävuotissyntymäpäiväänsä. Nuorukainen yrittelee kaikenlaista ja kurkottelee kuuluisuuteen milloin punkbändin kitaristina tai runoilijana, milloin videotaiteilijana.

Pisimmälle yltävät bänditouhut, joita kuvataankin kirjassa sangen laajasti. Liskomies-niminen nelikko on matkalla kohti levytyssopimusta, mutta homma hajoaa käsiin. Muuallakin unelmat ovat suuremmat kuin todellinen yritys, eikä valmista synny millään taiteenalalla.

Nuoren miehen katteetonta itsevarmuutta koetellaan myös taiteilijaelämän ulkopuolella. Kesätyöpesti kaupunkilehdessä antaa monta opetusta, samoin epäonnistunut yö suuren ihastuksen lakanoissa. Minäkuva hioutuu ja Kosmo alkaa vähitellen hahmottaa oman paikkansa maailmassa.

Itsekin paikkakunnalla asunut Koski on kirjoittanut tarinaan tyylikkäästi mukaan myös Rovaniemen. Monet kaupungin ravintolat, kadut, maamerkit ja näkymät vilahtelevat tekstissä. Kaupunki hengittää mukana tarinan vaiheissa sekä todellisina että mielen maisemina.

Yleensä en ole sanoja loputtomiin vääntelevän ja esimerkiksi erikoisia verbejä vilisevän kielen ystävä. Tarinan seuraaminen töksähtelee, kun silmä ja ajatus törmäilevät vähän väliä kummallisiin ilmaisuihin.

Hieman yllättäen Kosken teksti kuitenkin valloittaa puolelleen, sillä velmuileva, omaa nokkeluutta esittelevä tyyli sopii minäkertojalle mainiosti. Sopivasti annosteltu murrepuhe vielä kruunaa herkullisen vaikutelman.

Huumorin laatu on nautittavaa sekin. Nuoruuden hölmöydelle ja kaikkivoipaisuuskuvitelmille hymähdellään kirpeästi, mutta silti ehdottoman ymmärtäen.

Tarinana Kaira ei ole mitenkään yllättävä tai ennen kokematon. Kehityskertomus rullaa kuitenkin nätisti uskottavaan päätökseen ilman turhia dramatisointeja tai paisutteluja. Pohjimmiltaan epävarma ja mukavuudenhaluinen Kosmo ei ehkä saanut alle kaksikymppisenä nimeään kulttuurihistoriaan mutta ainakin oppi jotakin vastuun kantamisesta ja ihmisten välisistä monimutkaisista suhteista.