on helsinkiläistynyt pohjalainen, joka kirjoittaa lehtijuttuja ja soittaa viulua.
”Hurmaavan nyrjähtäneet käänteet ja värikäs kieli usuttavat lukemaan eteenpäin”: Marjo Jääskä arvioi tällä kertaa Katariina Vuoren romaanin Parasta ennen.
”Kirjailija onnistuu säilyttämään kerronnan imun läpi teoksen ja lukija odottaa jännittyneenä, mihin suuntaan kuvio lopulta kellahtaa.” Marjo Jääskä kirjoittaa Ella-Maria Nutin esikoisteoksesta.
”Koiranen rakentaa loppusäpinöihin sen verran käänteitä ja yllätyksiä, ettei pitkästyminen ole lähelläkään.” Marjo Jääskä nautti Mikko Koirasen romaanista Jättiloikka Jan Valkoselle.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Kirjailija kuvaa vähäeleisellä kielellä valtavia tragedioita, jotka ehkä koskettavatkin juuri siksi, ettei niiden kertomiseen tarvita patetiaa tai paisuttelua.” Pauliina Vanhatalon Vastuulliset arvioi Marjo Jääskä.
”Tirri ja Tomi aloittivat pakomatkansa jo edellisessä kirjassa ja elämä katveessa jatkuu. Kuuma aselasti saa uudet omistajat ilman isompaa draamaa, mutta muuten onni ei ole pariskunnan matkassa.” Marjo Jääskä arvioi Tuomo Pirttimaan uuden romaanin.
”Moniääninen tarina nostaa eläytyen ja ymmärtäen esiin monia kolttakulttuuriin kuuluvia piirteitä, kuten ortodoksisuutta, käsityö- ja musiikkiperinnettä, poronhoitoa, nuottausta ja saamenpuvun käyttöä.” Marjo Jääskä luki Katri Rauanjoen Kesämerkit.
Marjo Jääskä arvioi kaksi kuluneena talvena Inari Kielettären suomeksi julkaisemaa saamelaista lasten- ja nuortenkirjaa.
”Tyhmästi tehty on selvästi tummempisävyisempi kuin yksikään aiemmista [Heidi Silvanin] kirjoista”, Marjo Jääskä kirjoittaa.
Kuutti Kosken esikoisromaani Kaira sijoittuu Rovaniemelle, kirjailijan entiseen kotikaupunkiin. Teoksen tyyli on velmuilevaa ja omaa nokkeluutta esittävää, Marjo Jääskä kritisoi, mutta se sopii minäkertojan suuhun.
