Ensimmäinen Saamelaiskaltio ilmestyi huhtikuussa 1966. Vierailevana päätoimittajana oli tuolloin 23-vuotias juuri opettajaksi valmistunut tuleva saamelaistaiteilija ja -poliitikko Nils-Aslak Valkeapää, Ailu. Nuoren Ailun pääkirjoitus oli radikaali, mutta täynnä optimismia. Hän kirjoitti muun muassa siitä, kuinka Yhdysvalloissa tummaihoiset “ovat saavuttamaisillaan yleisen mielipiteen turvakseen; oikeudelleen olla ihmisiä.” Elettiin aikaa kylmän sodan keskellä, Yhdysvaltojen rotuerottelu oli päättynyt Korkeimman oikeuden päätöksellä vasta 12 vuotta aiemmin.

Tämän, vuoden 2017 Saamelaiskaltion kirjoittajista aikamme nuori radikaali saamelaispoliitikko Aslak Holmberg viittaa kirjoituksessaan keskeisiin ihmis­oi­keus­sopimuksiin, jotka saatettiin voimaan samana vuonna, kun ensimmäinen Saamelaiskaltio ilmestyi.

Kun minua pyydettiin Saamelaiskaltion vierailevaksi päätoimittajaksi, yritin miettiä, miltä saamelaiskulttuuri näyttää vuonna 2017. Kun ajatellaan saamelaiskulttuuria alkuperäiskansakulttuurina, on ajateltava kulttuuria käsitteen laajemmassa merkityksessä. Siis sitä, miten saamelaisten oikeudet toteuttaa kulttuuriaan esimerkiksi perinteisen kalastuksen tai poronhoidon osalta toteutuvat. Tällaiset kysymykset näyttävät olevan se kohta, mikä lopulta näyttää, onko saamelaisilla alkuperäiskansana oikeus oman kulttuurinsa harjoittamiseen.

Näyttää usein siltä, että saamelaiskulttuuri kelpaa aina, kun se käsitetään musiikkina, teatterina, kirjallisuutena tai vaikkapa kuvataiteena. Kun saamelaiset yrittävät puolustaa keskeisten kulttuuristen elementtiensä olemassaolon edellytyksiä esimerkiksi vastustamalla metsähakkuita poronhoitoalueen vanhoissa metsissä, he kohtaavat valtiovallan taholta niin suurta vastarintaa, että sen murtamiseen tarvitaan kansainvälistä oikeutta – kuten kävi esimerkiksi 2000-luvun niin sanotun Ylä-Lapin metsäkiistan yhteydessä. Lopulta vain YK:n väliintulo pelasti saamelaisalueen hakkuu-uhan alla olevat metsät Metsähallituksen hakkuilta sillä kertaa.

Kirjoittajat ja taiteilijat, joita olen kutsunut mukaan tekemään tätä numeroa, heijastavat kukin työssään saamelaiskulttuurin kannalta ajankohtaisia teemoja. Kulttuurinen appropriaatio on ollut tänä vuonna erityisen paljon esillä Suomessa. Olen kuitenkin kaivannut siihen kantaa ottavaa analyyttistä puheenvuoroa, joka antaisi suomalaiselle yhteiskunnalle eväitä ymmärtää ilmiön ongelmakohtia. Siksi pyysin kriitikko Otso Kantokorpea kirjoittamaan aiheesta. Saamelaiset tekijät Aslak Holmberg, Petra Laiti, Sunna Valkeapää ja Niillas Holmberg edustavat kukin nuoren polven saamelaisten ajattelijoiden, aktivistien ja taiteilijoiden kärkeä. Yksi Ailun päätoimittaman Kaltion tekijöistä, Iisko Sara luotaa haastattelussaan saamelaiskulttuurin ja -politiikan tilaa 1960-luvulta nykypäivään. Suuri kiitos teille osallistumisestanne tämän lehden tekemiseen.