Teksti: Jenni Kinnunen
Roskapuiden hakemisesta
Äiti soittaa minulle Norjaan myöhään perjantai-iltana. Luulen, että hänellä on joku hätä, joten vastaan, vaikka olen kiireinen.
Äidin asia ei ole kiireellinen. Rannalla on käynyt valkea auto, joka paljastuu Riekkisen Pekan pakuksi. Hän haluaa käydä keräämässä roskapuut rantapalstalta ja ajaa ne meidän ajouraa pitkin pois. Äiti selvittää asiaa minulle monimutkaisin sanankääntein ja kuulostaa siltä, että minun olisi nopeasti päätettävä, ostanko rantapalstan vai en.
En osaa sanoa. En hahmota karttaa, en tiedä kenestä puhutaan, mikä palsta tai mitä kautta Riekkinen on sinne ajamassa.
Päätän hoitaa asian alkuviikosta. Pyydän Riekkisen numeron ja soitan. Riekkinen on tien päällä, enkä saa hänenkään selityksestään selvää. Kysyn, voisiko hän lähettää kartan, johon on piirretty reitti, jotta ymmärrän, mitä hän tarkoittaa. Riekkinen lupaa laittaa kuvan WhatsAppilla. Jään odottamaan.
Sillä aikaa pohdiskelen metsäni ekosysteemiä. Vedet valuvat mäeltä puroa pitkin rantapalstalle. Sanon puro, vaikka kyseessä on ennemminkin epämääräinen uoma, jonka päältä on ajettu isänkin aikana, ja seurauksena vedet ovat levinneet ympäriinsä. Rajapuro ei rajoitu uomaansa, vaan karkailee vapaasti kahden ladon välissä. Onkohan koivujen istuttamisella ollut jotain vaikutusta?
Pitäisikö lupa ajoon antaa vai ei? Onko tapana pyytää tällaisesta jotain korvausta vai ei? Mitä ajaminen aiheuttaa maapohjalle? Mitä puuta rantapalstalla on ja mitä sinne aiotaan kasvattaa? Pitäisikö palsta ostaa omaksi, ja jos pitäisi, niin olisiko parempi poistaa roskapuut ja kasvattaa siellä jotain? Vai olisiko järkevämpää säilyttää paikka kosteikkoisena mutahautana, jota se on ties mistä ajoista asti ollut?
Kysymyksiä on aivan liikaa. Tajuan, että minulla on mahdollisuus kysyä asiasta metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijalta. Olenhan sentään jäsen. Liittyessäni minusta tuli samalla myös suuren ja mahtavan MTK:n jäsen, mitä en olisi koskaan uskonut. Apurahansaajana olen ollut vakuutettuna maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa Melassa jo useita kertoja. Mikä lie kytkös niilläkin toisiinsa on, alkutuotanto?
Haluaisin vaihtaa sukunimeni Räinäksi. Kaimani metsätietous on kattavaa kuin moton työvalot. Laitan MHY:n metsäasiantuntijalle sekavan sähköpostin auton takapenkiltä ja matkustan Islantiin odottamatta vastausta.
Maisema perillä on outo. Puita on vain kaupungin kaduilla ja istutetussa virkistysmetsässä, johon kaverini kanssa retkeilemme. Islantilainen maaperä ei vaikuta mitenkään metsäystävälliseltä laavakivineen ja tuulineen.
Levittelen työhuoneeni lattialta kerätyt ruttuiset ja nyt hyvin kosteat paperit vaivaiskoivun oksille. Paluumatkalla keskustelemme ympäristöpolitiikasta ja -ongelmista, joita jokainen teollisuudenala tuntuu tuottavan. Milloin ongelmana on vesien samentuminen, milloin eroosio.
Majapaikassa huomaan, että metsänhoitoyhdistykseltä on tullut vastaus. Korvauksista sovitaan kuulemma yleensä tapauskohtaisesti. Jos matka on lyhyt ja valmis ura löytyy, niin korvauksia ei välttämättä ole maksettu, mutta jos uralta joutuu kaatamaan puita, niin niistä kannattaa sopia korvaus. Toimintatapoja on monenlaisia, ja lopulta on metsänomistajasta itsestään kiinni, haluaako korvauksia pyytää, selvittää metsäasiantuntija Suvi.
Soitan ostomies Karille. Hän on Riekkisen hakkuiden yhteyshenkilö. Saan kakaistua, että en halua maastossa ajettavan, sillä maa ei ole vielä kunnolla jäässä. Kari ehdottaa yhteistä katselmusta, jotta reitti voidaan käydä läpi. Kannatan ajatusta, sillä meidänkin on selvitettävä tulevan harvennuksen ajoväylät. Siis sen harvennuksen, josta pitäisi saada höylättyä koivulankkua lattioihin. Samalla tajuan, että projektista pitäisi puhua jonkun paremmin tietävän kanssa. Sekä puoliso ja metsäasiantuntija ehdottavat sahuria.
Kotimatkalla kuuntelen Ylen Metsäradiota, jossa luontotoimittaja Markku Sipi vierailee Luonnonvarakeskuksen juuristolaboratoriossa Joensuussa. Tutkija Timo Domisch selittää, miten taimien kasvatusolosuhteita vaihtamalla voidaan testata niiden sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen. Sipi kyselee, pitääkö Suomen metsien tulevaisuudessa sopeutua nimenomaan ylenmääräiseen kosteuteen. Kyllä, mutta kuivuuttakin voi olla, toteaa Domisch.
Parhaiten sopeutuu, kun valmistautuu kaikkeen. Roskapuiden hakeminen on siitä näkökulmasta kaikkea muuta kuin yksinkertainen homma.