Kun on kyse yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamisesta, ihmisoikeuksista ja elämää rakentavista muutoksista, on kiusaus paeta usein toistetun väittämän suojaan: ”Eihän yksi ihminen voi mitään tehdä”. Mutta totuushan on juuri päinvastainen. Ovathan useimmat positiiviset aloitteet ja uudistukset saaneet alkunsa yhden ihmisen aloitteesta, hänen rohkeudestaan tuoda julki näkemänsä laiminlyönnit ja korjausta vaativat asiat sekä ennen kaikkea päättäväisyydestä ryhtyä toimimaan niiden korjaamiseksi.

Kahden kunnan, Rovaniemen ja maalaiskunnan, asuntotoimessa työskennellyt Anneli Laine oli vuosien mittaan tutustunut tuhansien asiakkaittensa elämäntarinoihin, nähnyt lamaa seuraavan työttömyyden seuraukset varsinkin lapsiperheissä, nuorten syrjäytymisen ja yksinäisyydestä kärsivien vanhusten ahdingon. Oman esikoislapsen vakava sairaus, pienen pojan sijaisvanhemmuus, työn ohessa seitsemän vuotta jatkunut vapaaehtoinen tukitoiminta ja kokemusten jakaminen toisten vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa olivat lisätekijöitä, jotka havahduttivat Anneli Laineen näkemään yhtenäisen vapaaehtoistyön tarpeellisuuden Rovaniemen alueella.

Vuonna 1995 alkunsa saanut Rovaniemen Seudun Vapaaehtoistyön Keskus Neuvokas on Anneli Laineen ideoima ja perustama. Hänestä kehittyi myös sen toimintaan antaumuksella ja koko kapasiteetillaan paneutunut voimahahmo. Anneli Laineen kirjoittama historiikki Neuvokkaan kahdenkymmenen toimintavuoden ajalta hakee vertaistaan laajuudessaan ja seikkaperäisyydessään. Jokainen uusi aloite ja edistysaskel, vapaaehtoistyöntekijöiden ja vastuuhenkilöiden toimenkuvien suunnittelu avuntarvitsijoiden tuen ja elämäntilanteiden mukaan, kokoustilat, yhteiset tapahtumat, juhlat, matkat ynnä muut on kirjattu äärimmäisen tunnontarkasti muistiin ja koottu kirjaksi täsmällisen loogisesti. Monet Anneli Laineen henkilökohtaiset mietteet ja tunnelmat, ilon ja pettymyksen hetket, kasvava vastuu ja työmäärä elävöittävät sisältöä inhimillisellä aitoudellaan.

Neuvokkaan perustamisvuonna laaditun projektin punaisena lankana olivat ihmisestä itsestään lähtevän auttamishalun tukeminen, yhteistyö eri yhdistysten, järjestöjen ja seurojen kanssa, alueen tarpeista lähtevät vapaaehtoistyön eri muodot sekä tavoitteet ja keinot niiden toteuttamiseksi. Vuosien mittaan Neuvokkaan toiminnalle ratkaisevaa vetoapua ovat antaneet varsinkin raha-automaattiyhdistys RAY ja Suomen Mielenterveysseura.

Puhelinkeskustelu SMS:n toiminnanjohtajan Pirkko Lahden kanssa vuonna 1996, jossa tämä pyysi Anneli Lainetta hakeutumaan täytettävään projektisihteerin toimeen, mullisti todellisuutensa: ”En ollut missään vaiheessa aikonut hakeutua työntekijäksi projektiin, vaan halusin kantaa korteni kekoon vapaaehtoisena luottamustehtävässä. Tyhjän päälle hyppäämistä vakinaisesta virasta en uskaltanut lamanjälkeisessä taloudellisessa tilanteessa edes ajatella.” Lyhyen virkavapauden jälkeen Anneli Laine kuitenkin otti ylivoimaiselta tuntuvan, eläkkeelle jäämiseensä saakka jatkuneen toimen vastaan.

Anneli ei unohda teoksessaan kiittää miestään, taidemaalari Paavo Lainetta, joka otti vastuun lapsiperheen arjesta äidin ollessa aamusta iltaan poissa kotoa. Paavo Laine tuki myös vaimonsa työtä maalaamalla ”Yhdessä me onnistumme” -tekstillä varustetun teoksen pesää rakentavasta joutsenparista, josta lahjoitusvaroin painettiin 7214 ystävänpäiväkorttia. Ne jaettiin alueen koululaisille, jotka niiden välityksellä muistivat isovanhempiaan. Paavo Laine perusti myös lasten luontokerhon. Lapset tutustuivat muun muassa lähialueen lintuihin ja rakensivat linnunpönttöjä.

Kauhajoen koulusurmien jälkeen Neuvokas käynnisti niin sanotun kummiväärtitoiminnan päiväkodeissa ja peruskouluissa. Vapaaehtoistyö toi mielekkyyttä monen eläkeikäisen elämään, jotka halusivat olla lasten henkisenä tukena heidän kasvuvuosinaan. Väärti Erkki-vaari kertoi tavastaan puuttua lasten kähinöihin ja riitoihin: ”Kuulkaahan lapset. Elämässä sattuu kaikenlaista, mutta puhumalla ja sopimalla kättä päälle lyöden pääsette eteenpäin ja voitte suuttumuksen jälkeenkin katsoa toisianne taas silmiin.”

Koululaisten ja opiskelijoiden saaminen mukaan vapaaehtoistoimintaan on ollut Anneli Laineelle suuri ilonaihe. Lapset ja nuoret toimivat niin sanottuna välittämisenpäivänä eri palvelukohteissa, mikä lienee viitoittanut monelle myös tulevaa opiskelusuuntaa.

Neuvokkaan vapaaehtoistyön kohderyhmistä tärkein, vanhustyö, laajeni vuosien mittaan todella monipuoliseksi. Palveleva puhelin, läheisiksi luottamussuhteiksi syventyvät kotikäynnit, ulkoilu- ja lukuapu, saattoapu terveystutkimuksiin, suositut, ympäristön merkittäviin kohteisiin suunnatut kulttuurikävelyt, iltamat, vapaaehtoisten taitajien voimin toteutetut konsertit ja niin edelleen otettiin suurella kiitollisuudella vastaan. Kommentit yhteisistä kokemuksista olivat lämmittäviä: ”Hyvä mieli, näkee ihmisiä, saa jutella.” ”Vaihtelua, voimaa ja muutosta päivän tapahtumiin.” ”Tulee lähdettyä kotoa, uusia ystäviä.” ”On mitä odottaa.” ”Viikon kohokohta, virkistävä, käsitellään uusia asioita ja muistellaan vanhoja.” Myös monet vapaaehtoiset kokivat elämänlaatunsa parantuneen ja totesivat saaneensa enemmän kuin olivat antaneet.

Neuvokkaan suurenmoisimpiin kuuluva aloite, joka eri tahojen tukemana nähtiin toteutuneena Napapiirin asuntomessuilla vuonna 1998, oli kehitysvammaisten palvelukeskus Lounatuuli. Anneli Laine muistelee vieraansa esittämää kysymystä kaksi vuotta aiemmin: ”Olisiko asuntomessuilla mahdollisuus esitellä uudenlaista palveluasumuskonseptia?” Hänen ilonsa keskuksen valmistumisesta on suuri: ”Tässä se pytinki seisoo koko komeudessaan. On hykerryttävä olo. Asetun rakennuksen itäosassa sijaitsevaan kehitysvammaisten ihmisten ryhmäkodin olohuoneeseen. Kunnanjohtaja Gardin oli pyytänyt minua esittelemään kutsuvieraille uuden palvelukeskuksen tiloja ja siihen räätälöityä palvelukonseptia sekä Neuvokkaan verkostoitunutta vapaaehtoistyötä.”

Pirkko Lahden puheessa vapaaehtoisväen juhlassa Rovaniemellä 1997 kiteytyy myös Anneli Laineen upean elämäntyön perusmotiivi: ”Vapaaehtoisia ohjaa usko, toivo ja rakkaus. Vapaaehtoistyötä ei voi tehdä, ellei usko siihen, että voi olla avuksi, että pystyy tukemaan toista. Toivo merkitsee valon näkemistä edessä. Jotta onnistuu työssään, tarvitaan rakkautta työhön.”