Kirjailija Hannu Niklander (s. 1951) on tuttu myös pohjoisen Suomen ihmisille, sillä hän on vieraillut laajalti luennoimassa milloin omasta tuotannosta, milloin Kalle Päätalosta tai käynyt kouluttamassa kirjoittajia. Hän on julkaissut tiheästi runoja, romaaneja, matkakirjoja ja esseitä.

Niklander sai valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1999. Hänen uusin romaaninsa Eksynyt opas on itsenäinen, neljäs osa hänen isästään kertovassa sarjassa. Teoksessa kuvataan kiihkeää jälleenrakennuskautta 1950-luvulla, eletään olympiahuumassa ja Sputnik heijastelee esiin murtautuvaa teknologian aikaa.

Romaani alkaa vuodesta 1951, kun Maija-Liisalle ja Weijolle syntyy potra poika, joka ristitään Hannuksi. Nyt siis kirjailija alkaa elää omaa elämäänsä kuvaille kasvuaan kouluikäiseksi. Mutta päähenkilö on isä Weijo. Hän harrastaa postimerkkeilyä ja on edelleen hieman katkera, kun on joutunut luovuttamaan tiluksensa karjalaisille siirtolaisille. Nyt eletään Helsingin Käpylässä ja rakennetaan monien vaikeiden retkien jälkeen uutta tulevaisuutta. Työ rakennuksella on rankkaa ja perhe-elämä vaati veronsa. Vanhojen sotakaverien kanssa pidetään yhteyttä. Weijo on kielimiehiä, ja niinpä hän pääsee töihin satamakonttoriin.

Niklander sijoittaa teoksensa tarkasti historian kehyksiin. Tutut ja merkittävät asiat tulevat kirjan sivuille kirjatuiksi paikoin hieman liiankin tarkasti. Toki lukija pysyy näin aikajanalla. Weijon työpaikka vaihtuu satamasta Seutulan lentosatamaan vankeinhoitolaitoksen palvelukseen sakkolaisia ja rattijuoppoja paimentamaan. Työ kuin työ. Se on hänen mottonsa. Poika kasvaa ja elämä kulkee, mutta viina vie miestä ja Seutulasta lyödään kouraan lopputili. Sitten löytyy kirjastoapulaisen pesti. Kirjastosta on Hannulle mukava tuoda kirjoja, sillä poika on kiinnostunut monialaisesti kulttuurista, kun isä lukee ja selittää maailman saloja syleilevästi.

Teoksessa liikutaan maantieteellisesti laajassa skaalassa eteläisessä Suomessa, mutta piipahdetaanpa Kainuussakin Kajaanissa ja Sotkamossa. Weijo kuljeksii Kajaanissa Kauppakatua ja poikkeaa Brahenkadun kirjastoon. Ollaan siirrytty vuoteen 1956. Hannun äidin Maija-Liisan isä on toiminut aikanaan Sotkamossa apteekkarina. Sotkamossa Maija-Liisa esittelee lapsuutensa kotipaikkoja: Kansalan, Niemelän, Tähtelän ja Uutelan.

Niklander kuvaa paljon junahistoriaa, sillä ilmeisen paljon ne ovat häntä lapsena kiinnostaneet. Samoin maantiede pienine nyansseineen. Weijoa lykästää oikein kunnolla, kun hän pääsee matkaoppaaksi Euroopan matkalle keväällä 1958. Kortteja lähtee niin Alankomaista kuin Saksastakin. Bussimatka kesti tuohon maailmanaikaan pitkään ja oppaalta vaadittiin monenlaisia taitoja, mutta eri kieliä osaavana Weijo selviää urakasta hienosti.

Niklanderin kerronta hieman ontuu teoksen loppupuolella, kun mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta. Kirjoittajana Niklander on täsmällinen ja kulttuuritietoinen, mutta hieman suodattamista romaani tässä suhteessa olisi kaivannut.