Tehdäänpä heti alkuun selväksi: Koomikko Ismo Leikola ei kerro vitsejä. Tarkennetaan vielä perään: Ismo Leikola on maailman hauskin mies, muttei varsinaisesti mikään vitsiniekka. Yhtä mieltä voitaneen olla siitä, ettei stand up -komiikkaa parhaalla tahdollakaan voida väittää vakavaksi lajiksi, mutta vitsit ovat kuitenkin asia erikseen.

Vitsejä koomikolta kuitenkin herkästi vaaditaan. ”Kadunkulma-vitsinkerronta on oma lajinsa, eikä stand up -matsku ihan taivu siihen. Mutta ei vitsinkerronta mikään suuri ongelma ole. Ei siinä yöunia menetetä”, ihmisiä työkseen hauskuuttava sanaseppo veistelee.

Jyväskylästä vuonna 1979 liikkeelle lähtenyt ja monien mutkien kautta Los Angelesiin vuonna 2016 päätynyt Leikola ei omien sanojensa mukaan ole mikään supliikkimies. ”Joskus vahingossa, tosin, saatan olla hauska”, hän korjaa. Vaikka arki-Ismo on pitkälti sama tyyppi kuin lava-Ismo, on työ silti työtä ja komiikka koomikon työ. ”Puhun samalla tavalla ja pohdin samoja asioita, mutta esitys on aina esitys”, Leikola muotoilee.

Raja arjen ja työn välillä kuitenkin hämärtyy helposti, kun teeveestä ja lavalta tuttu tunnistetaan katukuvassa. ”’Siellä se menee! Kerro joku vitsi!’ Kai se johtuu juuri siitä, ettei koomikolla ole mitään roolia. Vaikka jutut ovat pääosin valmiiksi kirjoitettuja ja esitykset suunniteltuja, olen aikalailla sama minä”, mies pohtii.

Leikola haluaa korostaa, ettei stand up -show rakennu itsestään eikä varsinkaan puhtaasti improvisoiden. Suurin osa esityksestä on suunniteltua. ”Improvisoinnille on myös tilaa, mutta se ei ole pääasia”, Leikola mainitsee. Maailman hauskimman miehen mukaan esityksen suunnittelu ja rakentaminen on pitkällinen ja haastava prosessi, jonka tulos paljastuu vasta esitystilanteessa. ”Etukäteen ideoituihin juttuihin syntyy usein lisää käänteitä ja potkua lavalla, ja silloin vihkoon haparoidut ajatukset loksahtavat todellisiksi”, Leikola kuvailee.

Paketin on kuitenkin pysyttävä kasassa aina juonenkäänteitä, aasinsiltoja, rytmityksiä ja taukoja myöten, joskus jopa kahden tunnin ajan. ”Esitystä valmistellaan isolla työllä, suunnittelulla, valmistelulla ja kokeilulla. Lopulta yleisöllä on tässä älyttömän iso merkitys”, Leikola lisää.

Tähän väliin tärkeä tarkennus: Vahingossa hauska Leikola ei ole ristiretkellä vitsejä vastaan. ”Ymmärrän kyllä, että minulta pyydetään vitsejä. Mutta ne ovat vähän eri asia kuin stand up”, mies naurahtaa.

Stand upin omaksi taiteenlajikseen luokitteleva Leikola nauttii paitsi ihmisten viihdyttämisestä, myös mattojen vetämisestä jalkojen alta. ”On aina yhtä kiva järkyttää ihmisiä. Esimerkiksi jenkeille tykkään kertoa, että Suomen lapista saa poropizzaa ja poro-burgereita”, Suomen lappiin itsekin hurahtanut mies paljastaa. Porofaktat otetaan rapakon takana vastaan järkytyksensekaisella huvittuneisuudella, juuri niillä mausteilla, joista Leikola komiikkansa ja energiansa ammentaa. ”Jenkeille porot ovat satuolentoja”, hän tarkentaa.

Keskisuomalaisen koomikon kokemuksen mukaan stand upin arvostuksessa ja asemassa on huomattavia eroja esimerkiksi Suomen, Amerikan ja Britannian välillä. Erot väkimäärissä, esityspaikkojen tarjonnassa ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksissa ovat luonnollisesti suuret, eikä faktoja käy kieltäminen. ”Jenkeissä stand upilla on enemmän tarjontaa ja kysyntää”, Leikola huomauttaa.

Ylitarjonta ja valtava kysyntä tuovat mukanaan myös omat haasteensa ja petaavat kilpailukenttää tekijöiden jalkojen alle. ”On oltava todella hyvä, että pärjää”, stand upilla nuoresta iästä asti pärjännyt, nyt jo maailmaa valloittava Leikola toteaa.

”Kaikkein pahinta on, kun joku pyytää kertomaan vitsin”

Vaikka tekijöitä ja tekemisen yrittäjiä alkaa Suomessakin olla enenevässä määrin, eikä suinkaan vähiten lukuisille tv-kanaville hivuttautuneiden stand up -formaattien seurauksena, on stand up jäänyt taiteenlajina toistaiseksi pelkääjän paikalle. Tarkemmin sanottuna stand upin sijoittaminen muiden taiteenlajien rinnalle tasavertaisena taidemuotona ja stand up -koomikoiden luokittelu taiteentekijöiksi vaatii vielä työtä, lisää kysyntää ja tarjontaa sekä asennemuutoksia sen suhteen, miten taide ja kulttuuri konsepteina käsitetään. ”Otetaan esimerkiksi kulttuuri- ja taide-esitysten varauspalvelut netissä. Mistä stand upin löytää?” Leikola heittää.

Klikkaan itseni muutamille suomalaisille lipunvaraussivustoille ja alan ymmärtää, mitä Leikola tarkoittaa. Tarjolla on väliotsikoita aina teatterista kuvataiteeseen, tanssitaiteeseen ja elokuviin asti. Linkkien takaa löytyvät kyseisiin kategorioihin lukeutuvat esitykset. Kaikkien näiden pääkategorioiden alapuolelta löytyy yksioikoinen, mitään sanomaton luukku: ”Muut.” Stand-up komiikka kolahtaa kyseiseen koteloon.

Tieto kolahtaa. Varsinkin jos on saanut kokea jotakin edistyksellisempää. ”Esimerkiksi Jenkeissä ja Briteissä stand up kuuluu kategoriaan ”Komiikka”, Comedy. Briteissä samaan kategoriaan kuuluvat lisäksi improvisaatioteatteri ja livesketsiryhmät. Siellä on siis ymmärretty, mitä stand up -komiikka on”, Leikola vertaa.

Niin, mitä se sitten on? Leikola vetäytyy mietteliääksi. Elokuvan, tanssitaiteen ja kuvataiteen ylle voi heti vetää henkselit enempää perustelematta. Stand upin rinnastus teatteriin on niin ikään kömpelöä, koska koomikko on lavalla enemmän tai vähemmän oma itsensä, omalla naamallaan ja vaatteillaan juomapulloa ja kitaraa kummempaa rekvisiittaa vailla. Koomikko myös esiintyy useimmiten yksin. Silti kyseessä ei ole myöskään monologi.

”Sanoisin, että teatterimonologin ja stand upin isoin ero on se, että stand upissa ei ole kyse tekstistä vaan ajatuksista – ne sitten vain tulevat suusta luontaisesti niin kuin tulevat”, Leikola toteaa.

Toinen merkittävä ero on yleisön rooli. Stand upissa yleisö ei ole vain esityksen passiivinen osapuoli vaan pikemminkin koomikon henkireikä. ”Yleisön reaktiot ovat osa showta. Stand up -show on hyvin orgaaninen tilanne, joten periaatteessa keikalla voi tapahtua mitä vaan”, Leikola havainnoi.

Stand up -shown rytmi, vire ja menestys syntyy oletetusta ja odotetusta vuorovaikutuksesta katsojien kanssa. Alamme hipoa dialogin reunaehtoja. Hetken harkinnan jälkeen Leikola on samaa mieltä. Stand up muistuttaa eniten dialogia.

”Sillä erolla, että koomikko tarinoi ja vastapuoli nauraa. Tämä on siis ideaalitilanne”, Leikola vitsailee. Vahingossa. <