S.I.E.L.L.Ä alkaa jo tapahtumapaikan portaikossa. Kuva Xulu202x.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Xulu 202x: S.I.E.L.L.Ä, Pop-Up Klonkka, Oulu, 21.2.2026.
Koreografia Julian Owusu; projisointi, valosuunnittelu ja tekniikka Pekka Pohjanheimo; videokuvaus ja -editointi Kalle Jurvelin; äänisuunnittelu Eetu Vanhatupa; dramaturginen tuki Antti Kyllönen.
Esiintyjät Anni Lämsä, Antti Uimonen, Marja Isotalo, Viivi Forsman, Julian Owusu.
Erilaisten todellisuuksien Oulusta rakentuu tulevaisuuden kaupunki: Xulu202x. Onko siellä tilaa yhteisöllisyydelle ja ihmiskohtaamisille, vai keskitytäänko markkinointikelpoiseen imagoon?
”Xulu on Oulun huominen, joka sai alkunsa jo eilen. Xulu on syntynyt pirstaleista jokaisen oululaisen Oulusta. Myös ne Oulut, jotka eivät eilen tavanneet. Oulut, jotka elivät kaukana toisistaan, vaikka aivan vierekkäin. Xulu on unelma, Xulu on painajainen. Xulu on totta, niin kuin jokainen joka siitä unelmoi, ja niin kuin kaikki kuviteltu, se on myös täysin keksitty.”
Xulu202x on vuonna 2023 alkanut projekti, joka yhdistelee hip hop -kulttuurin yhteisötaiteellisia praktiikkoja sekä tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä osallistavissa työpajoissa, esittävän taiteen teoksissa ja taiteellisakateemisessa symposiumissa. Projekti tutkii yhteisiä unelmia tulevaisuuden Oulusta ja työpajoja on toteutettu usean, pääosin nuorista koostuvan ryhmän kanssa.
Monivuotinen prosessi huipentuu tanssiteokseen S.I.E.L.L.Ä, joka on rakentunut matkan varrella kerättyjen kokemusten, ajatusten ja ideoiden pohjalta. Teoksen maailma sisältää tekstiä, videota ja grafiikkaa, tanssia, musiikkia ja äänimaailmoja sekä runoutta.
Xulu alkaa jo alaspäin vievässä portaikossa: seinät on vuorattu post it -lapuilla, joihin työpajoihin osallistuneet ovat kirjoittaneet ajatuksiaan Oulusta ja tulevaisuudesta. Esiintyjät liikehtivät ikään kuin valumalla portaita ja tilan seiniä pitkin. Kellarikerrokseen laskeutuminen virittää katsojan aihepiiriin ja narikan jälkeen matka jatkuu ensimmäiseen, seinällä jaettuun esitystilaan. Siellä vierekkäisille valkokankaille heijastuu videota talvisesta Oulusta: toisessa poljetaan pyöräteitä pitkin ja toinen on kuvattu autoilijan näkökulmasta. Valkokankaiden edessä esiintyjät Antti Uimonen ja Viivi Forsman improvisoivat liikkeellä ja lausuvat tekstejä, joissa pohditaan todellisuuden kokemusta ja sen jakamisen haasteita: Onko minun todellisuuteni sama kuin sinun? Onko Oulu sinulle sama kuin minulle?
Loputtomalta tuntuvat lumivalkoiset tiet, pakkanen, hyinen tuuli ja lähes autiot kaupungin kulmat ovat tuttua, jaettua todellisuutta suurelle osalle oululaisia. Kuten myös ainainen vääntö kaupunkisuunnittelusta, jota on pitkälti toteutettu autoilijoiden ehdoilla. Välillä videoiden reitit synkronisoituvat ja sama reitti kuljetaan sekä pyörällä että autolla.
Toiseen huoneeseen siirryttäessä värimaailma muuttuu lämpimämpään suuntaan ja tanssijat alkavat jammailla reggaen rennon poljennon tahtiin. Liike kasvaa pikkuhiljaa ja tyylillisesti liikutaan enemmänkin hip hopin ja housen maailmoissa jamaikalaisten tanssilajien sijaan. Tanssijat käyvät vuoropuhelua toistensa kanssa ja täyttävät pienen tilan energiallaan: musiikki ja tanssi vie esiintyjät ja yleisön hetkeksi samalle aaltopituudelle.
Tanssiosuuden jälkeen seuraa mainosvideoita Oulusta ja meneillään olevasta kulttuuripääkaupunkivuodesta. Juontajalla (Forsman) on kaksi eri roolia ja lookkia. Toinen esittelee intoa puhkuen markkinointikelpoista Oulua: paikallista osaamista, yrityksiä ja elinvoimaa hehkuttavaa kiiltokuvaa. Toisen, kansanomaisemman juontajan näkemys kaupungista on kriittisempi, ja sanoma tuodaan esille oululaisittain kyyniseen tyyliin. Oulua maailmankartalle vieneet brändit, kuten Nokia, Polar, Oura ja Fingersoft saavat osansa ja Rotuaarin elinvoimaisuuteen sekä pienyrittäjien tilanteeseen tarjotaan ensimmäisestä hyvin erilainen näkökulma.
Keskustasta siirrytään Nallikariin, mistä Antti Uimonen lähettää livestriimiä ulkolaitteissa kuntoillen ja Oulu2026 -ohjelmaa mainostaen: kulttuuripääkaupunkivuonna on paljon tapahtumia ja projekteja ihan kaikille! ”Ja kaikki niistä on ilmaisia – paitsi ne jotka maksaa.” Hymiöt ja sydänemojit täyttävät kuvaruudun. Pirteästä talvireippailijasta kamera liikkuu aution, lumisen rannan poikki ja zoomaa majakan seinään nojailevaan yksinäiseen hahmoon.
Seuraavassa esitystilassa katsojia odottavat mustiin kaapuihin pukeutuneet, huppupäiset hahmot. Onko tämä se painajaisten Xulu, joka käsiohjelman tekstissä mainittiin? Julian Owusun lausuma runo johdattaa meidät Oulun pimeämpään puoleen: yksinäisyyteen, ihmisryhmien jakautuneisuuteen, nuorten ahdinkoon, päihteiden käyttöön ja byrokratian loputtomaan lomakehelvettiin. Puheeksi otetaan rasismi, uusnatsismin nousu sekä Valkean rasistinen puukotus ja ihmetellään paikallispoliitikkojen kädettömyyttä tapahtuneen jälkeen. Yhteisöllisyyden ja individualismin välistä ristiriitaa pohditaan myös runossa:
”Näetkös, Oulu on hyvin yhteisökeskeinen paikka. Mutta yhteisö on usein lokeroitunut. Minä pidän huolta omistani ja sinä omistasi. Meitä erottavat uskonto, politiikka, paikka ja talous. Ja näihin ryhmien väliin syntyviin halkeamiin syntyy repeämiä. Juuri sen verran tilaa, että yksinäinen voi pudota niihin. Eksyä niihin. Jäädä jumiin niihin. Ymmärräthän, Oulu ei ole pelkästään fyysinen paikka. Oulu on jokaiselle ihmiselle ne ihmiset, joiden kanssa hän jakaa tilan. Osa valittuja ja osa päälle annettuja. Kaikki eivät saa valita rakkaitaan. Kaikki eivät saa kokea rakkautta.”
Kohtaus huipentuu nopeatempoiseen house-tanssinumeroon, jossa tanssijat pääsevät revittelemään footwork-taidoillaan ja jonka räjähtävä energia välittyy yleisöön. Koreografian biisinä soi symbolisesti Cajmeren house-klassikko ”Brighter days”. Esiintyjät ottavat vuorotellen DJ:n roolin ja vaihtavat biisejä kontrollerista.
Synkän osion jälkeen esitys saa onnellisen lopun. DJ laittaa soimaan seesteisen, sielukkaan biisin, ja esiintyjien kasvoille ilmaantuu muikeita hymyjä. Silmät katsovat toiveikkaasti tulevaisuuteen, ja painajaismaisen yön jälkeen koittaa jälleen aamu. Esiintyjät alkavat kysellä toisiltaan kuulumisia ja kehottavat yleisöä tekemään samoin: ”Mitä sinulle kuuluu?” ”Miten voit?” Puheensorina leviää aiemmin hiirenhiljaiseen katsomoon.
”Vaikkemme aina pimeässä tunnista kevään valoa, se joka talven jälkeen silti saapuu luoksemme hiljaa. Silmien kiinnikin ollessaan aamuaurinko lämmittää kasvoja ja joka yön jälkeen aamu silti saapuu luoksemme hiljaa. Vaikka emme tässä hetkessä osaa aina nähdä eteemme. Tulevaisuus silti saapuu luoksemme sekin hiljaa, lähes ääneti.”
Xulu202x on matka tuntemattomaan, erilaisten mahdollisuuksien tulevaisuuteen. Vaikka esitys liikkuukin hyvin monitulkintaisella tasolla liikkeen ja tanssin osalta, videot ja tekstit tuovat siihen konkretiaa ja oululaisille tuttuja aihepiirejä. Esitys herättelee katsojan omaa aktiivisuutta rohkaisemalla kaupunkitilan havainnointiin ja haltuunottoon esimerkiksi yhteisöllisen tekemisen ja sosiaalisten yhteyksien luomisen kautta. Toisaalta se nostaa esiin myös kaupunkisuunnittelun poliittisuuden ja kaupalliset kytkökset, joissa yhteisöllisyys ja kaupunkilaisten hyvinvointi eivät välttämättä yllä etusijalle.
Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia. Yksinäisyys, päihteiden käyttö, puuttuvat turvaverkostot, rasismi ja byrokratian koukerot kasvattavat nuorten taakkaa. Ihmiset ovat yhä enemmän jakautuneet omiin ryhmiinsä ja vastakkainasettelu politiikassa, ideologioissa ja mielipiteissä on kovaa. Mistä löytäisimme yhteisiä rajapintoja, solidaarisuutta ja motivaatiota rakentaa siltoja niiden tuhoamisen sijaan? Onko tämänhetkisessä maailmantilanteessa paremmasta huomisesta unelmoiminen naiivia?
S.I.E.L.L.Ä ottaa huumorin keinoin kantaa rahoittajansa Oulu2026 -hankkeen markkinointiin ja siihen, kenelle hankkeen ohjelma on suunnattu. Lumiset maisemat ja talviaktiviteetit vetoavat eksoottisuudellaan enemmän ulkomaisiin vierailijoihin kuin paikallisiin asukkaihin. Ristiriidat Oulun kaupungin ylihehkutetun brändäyksen ja karun todellisuuden välillä nostetaan tapetille juontajan spiikeissä.
Yksi lempikohtauksistani on video, jossa kuvataan työryhmän seikkailuja kaupungin kaduilla ja kauppakeskuksissa. Pekurin liukuportaat, Valkean penkit ja lasten nurkkaus valloitetaan tanssilla ja parkourilla. Video on editoitu takaperin kulkevaksi, jolloin esiintyjien liikekin näyttää kiehtovan omituiselta. Teemaan sopivasti liikutaan siis ajassa taaksepäin: tapahtumien alkupisteeseen, jossa tulevaisuus on vielä tuntematon ja hetket siitä eteenpäin luodaan yhdessä.