Mitä ihmisoikeuksien puolustajat voivat oppia Etelä-Afrikan apartheidin vastustajilta?

Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta: lokakuussa 1985 Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT ilmoitti lakosta, joka lopetti lähes kaiken kaupan Suomen ja Etelä-Afrikan välillä viideksi vuodeksi.

AKT:n puheenjohtaja Risto Kuisma kertoi jälkikäteen Helsingin Sanomissa, että boikottiajatusta oli pohdittu kauan ja odoteltu, että Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK olisi tehnyt päätöksen. Koska sitä ei alkanut kuulua, AKT ryhtyi itse boikottiin Kuisman aloitteesta. Hän koki boikotin aloittamisen moraalisena velvollisuutenaan, sillä poliitikot vitkuttelivat pakotepäätöksissä. YK:ssa Suomi kyllä virallisesti tuomitsi Etelä-Afrikan mustiin kohdistaman rotusorron, mutta kauppa sor-to-val-tion kanssa jatkui.

Pari päivää ilmoituksen jälkeen ihmisoikeusaktivisti Börje Mattsson ja joukko vapautusliike Afrikan kansalliskongressi ANC:n johtajia astelivat AKT:n toimistoon kiittämään Kuismaa henkilökohtaisesti. ”Se oli ensimmäinen kerta, kun olen nähnyt suurten vakavien miesten kaikkien itkevän. Me tiesimme, että boikotti oli aivan ratkaiseva päätös. Ei vain Suomen kannalta, vaan kansainvälisesti myös”, Mattsson muistelee neljäkymmentä vuotta myöhemmin.

AKT:n boikottiin liittyivät myös Paperiliitto ja Postiliitto, ja pian sille ilmoitti tukensa myös SAK. Mattssonin mukaan AKT:n yllättävää boikottia edelsi kansalaisyhteiskunnan vuosikymmenten työ ja pitkäjänteinen kampanjointi, jonka tavoitteena oli Etelä-Afrikan kauppasaarto.

Alkusysäyksen kansainväliselle antiapartheid-liikehdinnälle oli antanut Sharpevillen verilöyly vuonna 1960. Sanomalehdissä kerrottiin, kuinka poliisi oli ampunut noin seitsemänkymmentä mustaa mielenosoittajaa ja haavoittanut liki kahtasataa.

Mustien alistettu asema nousi julkiseen keskusteluun myös Suomessa. Vaikka Suomen valtion virallinen kanta muuttui 1960-luvulla apartheidin tuomitsevaksi, se ei johtanut vielä pitkään aikaan konkreettisiin pakotetoimiin. Vienti Etelä-Afrikkaan jopa kasvoi nopeasti 1970-luvulla, jolloin paperi- ja sellukoneet ohittivat paperin tärkeimpänä vientituotteena Etelä-Afrikkaan.

Suomessa apartheidin vastustamisen etulinjassa olivat sekä opiskelijat että työväenliike. Vuonna 1966 perustettiin Etelä-Afrikka-toimikunta, joka oli ensimmäinen Etelä-Afrikan kysymykseen keskittynyt järjestö Suomessa. Toimikunnassa vaikuttivat nuoret poliitikot ja yliopisto-opiskelijat. Sen toiminnassa mukana olivat suurten puolueiden nuorisojärjestöt. Toimikunnan tarkoituksena oli levittää tietoa rotusyrjinnästä ja muuttaa julkista mielipidettä apartheidin vastaiseksi.

Samana vuonna Kuljetusalan Ammattiliittojen Federationi (KAF) aloitti puheenjohtaja Niilo Wällärin johdolla eteläafrikkalaisten alkoholijuomien boikotin. Kap Brandy -alkoholijuoman häviäminen Alkon hyllyiltä ei jäänyt suomalaisilta huomaamatta.

Tämä oli jo toinen Wällärin aluille laittama boikotointiyritys. Vuonna 1963 KAF ja sen tärkeä jäsen Merimies-Unioni ilmoittivat kieltäytyvänsä käsittelemästä eteläafrikkalaisia tuotteita satamassa. Boikotti kuitenkin peruttiin ennen kuin se ehti alkaakaan ulkoministeriön ja ulkomaankauppajärjestön esitettyä, että boikotilla olisi negatiivisia vaikutuksia vientiteollisuuteen ja työntekijöihin.

Viinaboikottia vetäneen Wällärin kuoltua 1967 boikotti lopetettiin, ja aihe painui taka-alalle työväenliikkeen keskuudessa joksikin aikaa.

Eristetään Etelä-Afrikka: apartheidin vastustajat yhdistyvät

Kansalaisyhteiskunta ei kuitenkaan lopettanut toimintaansa. Mattsson jatkoi 1960-luvulla aloittamaansa solidaarisuustoimintaa läpi vuosikymmenten. Apartheidin vastustaminen levisi nuorisoliikkeiden keskuudessa, ja mukaan lähtivät niin Teiniliitto, koululaiset kuin Taksvärkkikin.

”Tiesimme, että meidän pitää vaikuttaa poliittisiin puolueisiin, koska boikotista pitää saada parlamentaarinen päätös”, Suomen Opiskelijain YK-liiton puheenjohtajanakin toiminut Mattsson sanoo.

Pikkuhiljaa aktivistien työ alkoi tuottaa tulosta: monien eri puolueiden kansanedustajat kääntyivät Etelä-Afrikan eristämisen kannalle. Vuonna 1983 rauhankasvattaja Helena Kekkonen käynnisti Eristetään Etelä-Afrikka (EELAK) -kampanjan. Sen esikuvana toimi Ruotsin boikottikampanja. EELAK onnistui yhdistämään apartheidia vastustavat toimijat, kuten opiskelijat, evankelis-luterilaisen kirkon, ammattiliitot, solidaarisuusjärjestöjä ja rauhanliikkeen.

Keväällä 1985 EELAK luovutti Suomen hallitukselle vetoomuksen kauppasuhteiden katkaisemisesta Etelä-Afrikkaan. Vetoomuksen oli allekirjoittanut lähes 26 000 henkilöä. Erityisesti seurakunnat olivat tärkeitä nimien kerääjiä. Kirkko nousikin 1980-luvulla merkittävään asemaan rotusorron lopettamiseksi.

Vetoomuksen luovuttamisen jälkeen ulkoministeri Paavo Väyrynen totesi, että ”yleinen mielipide vaikuttaa ulkopoliittisiin kannanottoihin, mutta on erittäin tärkeää, että ulkopoliittisia ratkaisuja ei tehdä tunteenomaisesti sympatioitten tai antipatioitten tai muiden tunnetilojen perusteella”.

Ulkopoliittisen johdon oli kuitenkin pakko taipua AKT:n aloittaman boikotin jälkeen. Suomen linjaan vaikuttivat myös muiden Pohjoismaiden määrätietoisemmat toimet kohti Etelä-Afrikan kauppasaartoa. Suomessa boikottilainsäädäntö saatiin viimein voimaan keväällä 1987, vaikka maiden välinen kauppa olikin jo kutistunut lähes olemattomiin ay-liikkeen boikotin ansiosta.

Myöhemmin on todettu, että kansainvälisen yhteisön painostus vaikutti osaltaan merkittävästi apartheidin kaatumiseen.

Apartheidin vastainen liikehdintä keskittyy nyt Palestiinaan

Israelin nykyisellä apartheid-politiikalla Palestiinassa on ollut enemmän poliittisten päättäjien tukea länsimaissa kuin Etelä-Afrikan rotuerottelulla aikanaan. Näin sanoo ihmisoikeusaktivisti Syksy Räsänen, joka toimii Suomen Palestiina-solidaarisuustoimintaa koordinoivan Sumud – Suomen Palestiina-verkoston varapuheenjohtajana.

Toisaalta Räsäsen mukaan myös lännessä enemmistö on alkanut vastustaa Israelin toimia etenkin viime vuosina. Esimerkiksi Yleisradion huhtikuussa 2024 teettämän kyselyn mukaan 60 % suomalaisista ei hyväksynyt Israelin sotatoimia Gazassa.

Kansalaisyhteiskunta onkin herännyt palestiinalaisten ahdinkoon ennennäkemättömällä tavalla lokakuun 2023 jälkeen. ”Stop bombing Gaza, stop killing babies”, huutavat sadat mielenosoittajat Helsingin ytimessä. Palestiinan liput ovat liehuneet viikoittain jo 16 kuukauden ajan mielenosoituksissa. Keväällä 2024 opiskelijat leiriytyivät useissa kaupungeissa yliopistojen kampuksille vaatimaan Israelin akateemista boikottia. Teltoissa yövyttiin viikkoja.

Palestiinalaisten hyväksi on eri puolilla maata etelästä Saamenmaalle järjestetty tukikonsertteja ja myyjäisiä, joiden tuotot menevät Gazaan. Mielenosoitusten lisäksi on ollut kynttiläkulkueita, lukupiirejä, elokuvailtoja, tarrakampanjoita ja erilaisia työpajoja.

Lokakuussa 2023 toimintansa aloittanut Sumud pyrkii yhdistämään eri tahoja solidaarisuus- ja boikottitoimintaan sekä lisäämään ymmärrystä palestiinalaisten tilanteesta. Verkostoon on tullut lyhyessä ajassa paljon ihmisiä ja eri tahoja. ”Tällaiset toimijat, jotka eivät ole aiemmin olleet vahvasti mukana Palestiina-kysymyksessä, kuten Naisasialiitto Unioni, haluavat tulla nyt siihen mukaan”, Räsänen kertoo.

Mikä on työväenliikkeen ja kirkon solidaarisuuden nykytila?

Ammattiliitot ja evankelis-luterilainen kirkko vaikuttivat keskeisesti Etelä-Afrikan boikottikampanjoissa. Israelin toiminnan suhteen vastaavia vaatimuksia boikotoimisesta ei ole näiltä tahoilta kuultu.

SAK on tosin viime vuonna vaatinut sekä tulitaukoa että Palestiinan tunnustamista, mutta boikottia se ei ole esittänyt. Keskusjärjestöstä kerrotaan, että Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC ei ole antanut suositusta Israelin boikotoinnista, toisin kuin ITUCin edeltäjä Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälinen liitto ICFTU, joka suositti aikoinaan Etelä-Afrikan boikottia.

Viime vuoden lokakuussa palestiinalaiset ammattiliitot vetosivat ammattiliittoihin ympäri maailman, jotta ne vaatisivat Israelin asekaupan boikotoimista. Satamatyöntekijöiden liitot Belgiassa, Intiassa, Kataloniassa, Kreikassa, Turkissa ja Etelä-Afrikassa ovat Israelin laajamittaisen hyökkäyksen alkamisen jälkeen kieltäytyneet käsittelemästä israelilaista rahtia tai asekuljetuksia Israeliin.

Tämän vuoden helmikuussa 163 eurooppalaista ihmisoikeusjärjestöä, ammattiliittoa ja kansalaisjärjestöä esitti vetoomuksen EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille. Järjestöt vaativat Euroopan komissiota kieltämään kaiken kaupan ja yritystoiminnan Israelin palestiinalaisalueille perustamiin laittomiin siirtokuntiin. Vetoomuksen on allekirjoittanut myös toistakymmentä suomalaista ihmisoikeusjärjestöä, muttei yksikään suomalainen ammattiliitto.

Merimies-Unionin puheenjohtaja Joachim Alatalo kertoo, että aiemmin voimakkaat ja pitkäaikaiset johtohahmot ovat nostaneet tärkeäksi kokemiaan asioita esiin ja siten muodostaneet järjestöjen linjoja. Tällaisia yksittäisiä arvojohtajia ammattiliitoissa olivat AKT:n Risto Kuisma ja KAF:in ja Merimies-Unionin Niilo Wälläri, jotka panivat alulle Etelä-Afrikan boikotit. Kuisma esimerkiksi linjasi AKT:n boikotin aikaan, ettei pelkkä vetoomusten allekirjoittelu rotusortoa vastaan riitä, koska onhan kansainvälinen solidaarisuus ollut osa ay-liikkeen ohjelmia jo sata vuotta.

Lähestyimme myös AKT:n johtoa useita kertoja kysyen liiton nykyisestä kannasta Israel-boikottiin, mutta jäimme vaille vastausta.

Kirkossakin oli suorasanaisia keulakuvia. Börje Mattsson muistaa, että etenkin arkkipiispat John Vikström ja Mikko Juva ottivat kantaa apartheidiin. Vikström jopa esitti Kirkon ulkomaanasiain neuvoston kanssa virallisesti Etelä-Afrikan kauppasaartoa Suomen hallitukselle vuonna 1985.

Syksy Räsänen kertoo, että Sumud on käynyt evankelis-luterilaisen kirkon toimijoiden kanssa keskusteluita kirkon sijoitusten kytköksistä Israelin sortopolitiikkaan ja epäeettisten sijoitusten poisvetämisestä.

Kirkon virkahenkilöt ovat Räsäsen mukaan olleet avoimia tälle keskustelulle, mutta hänestä on ollut yllättävä huomata, että piispat ovat vaikuttaneet haluttomammilta puhumaan aiheesta. Seurakunnissa saattaa Räsäsen mukaan olla pelkoa käydä keskustelua Palestiinan tilanteesta.

”Kirkossa olisi hyvä saada keskustelua uusille urille. Olemme kuulleet, että Palestiina-tapahtumien järjestäminen on kaatunut joissain tapauksissa uskalluksen puutteeseen.”

Boikotti keinona Palestiinan vapautukseen?

Etelä-Afrikan esimerkki näyttää, että taloudellinen saarto on ennenkin ollut tehokas keino apartheid-hallinnon kaatamisessa. Talouspakotteet voisivat olla yksi keino, jolla Israelin asuttajakolonismi ja apartheid-järjestelmä voitaisiin saada loppumaan.

Palestiinalainen kansalaisyhteiskunta on vaatinut miehityksen ja apartheidin lopettamista jo kahdenkymmenen vuoden ajan osana maailmanlaajuista BDS (Boycott, Divestment and Sanctions) -liikettä. Suomeksi sillä tarkoitetaan boikotointia, sijoitusten poisvetämistä ja taloudellisia pakotteita.

BDS on koonnut tietyt brändit boikotoitaviksi, jotta se on kuluttajille helppoa, kohdennettua ja siten tehokasta. Boikotti kohdistuu yrityksiin, jotka toimivat Israelin perustamissa laittomissa siirtokunnissa tai muuten osallistuvat ihmisoikeusloukkauksiin. Lopullinen tavoite on Israelin kokonaisvaltainen boikotti.

Syksy Räsänen näkee BDS:n vahvuutena sen, että se on ruohonjuuritason liike. Yksittäisen järjestön toiminnan estäminen olisi Israelille ja sen tukijoille helpompaa.

Suomessa liike aktivoitui viime vuonna, ja Sumudin tavoitteet perustuvatkin BDS-kampanjan vaatimuksiin. Ensimmäisenä askeleena Sumud pitää siirtokuntatuotteiden tuonnin kieltämistä. Siitä seuraava askel olisi yritysten toiminnan lopettaminen siirtokunnissa. Tavoitteena on pitkällä tähtäimellä saada Suomi lopettamaan asekaupat ja erityisesti aseiden tuominen Israelista.

Ensi sijassa boikottikampanjoilla pyritään vaikuttamaan suoraan Israelin talouteen ja lähettämään poliittinen viesti. Median ja ihmisten kiinnostusta herättävällä kampanjoinnilla pystytään myös vaikuttamaan suoraan yrityksiin.

Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla toiminut Veolia-liikenneyritys oli yksi kansainvälisen boikottikampanjoinnin kohde. Kampanjoinnin vaikutuksesta myös Helsingin kaupunginvaltuustossa käsiteltiin vuosina 2014 ja 2015 aloitetta, jossa vaadittiin Veolian suomalaisen tytäryhtiön boikotoimista kaupungin tarjouskilpailussa. Lopulta Veolia lopetti toimintansa miehitetyillä alueilla taloudellisia menetyksiä tuottaneen kansainvälisen painostuksen seurauksena.

McDonald’s-hampurilaisravintolaketjuun puolestaan kohdistettiin boikottikehotuksia ja mielenilmauksia sen jälkeen, kun ketjun ravintolat Israelissa tarjosivat kymmeniätuhansia ilmaisia aterioita Israelin puolustusvoimille Gazan hyökkäyksen alettua. Tämän myötä BDS-liike alkoi myös virallisesti vaatia yhtiön boikotoimista. McDonald’sin toimitusjohtajan mukaan boikotti vaikutti ketjun myyntiin.

Börje Mattsson näkee Israeliin kohdistuvissa boikottikampanjoissa toivoa. Hän muistuttaa, että apartheid on järjestelmä, joka mahdollistaa halvan työvoiman käytön ja isot voitot. Kun rahahanat sulkeutuvat, järjestelmä ei enää palvele sortajia. ”Kun paljon puhutaan, ettei boikoteilla olisi merkitystä, niin kyllä boikotti oli ihan ratkaiseva syy, että Etelä-Afrikan talous romahti.”

Myös Räsäsen mukaan edistystä tapahtuu koko ajan. ”Vaikka tilanne paikan päällä Palestiinassa on kansanmurhan myötä ollut pahempi kuin koskaan, samalla Israelin apartheidin tukipilarit horjuvat. Diskurssi Israelista on muuttunut paljon niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin”, hän toteaa.

Juttukokonaisuudessa on käytetty lähteenä muun muassa Timo-Erkki Heinon teosta Politics on Paper ja Helsingin Sanomien Aikakonetta. Lisäksi olemme haastatelleet toimittaja Timo-Erkki Heinoa ja tutkija Antti Tarvaista. Juttuidea sai inspiraationsa Minna Henrikssonin Oulun taidemuseon näyttelystä Kätketty.