Sen lisäksi, että tällainen politiikka heikentää haavoittuvimmissa asemissa olevien ihmisten elämää, vaikuttaa hallituksemme politiikka myös yhteiskunnan ilmapiiriin, mahdollistaen vihapuheen ja viharikosten, äärioikeistolaisen väkivallan uhan ja rasismin lisääntymisen. Tästä surullinen esimerkki ovat Oulussa tänä kesänä tapahtuneet kaksi rasistisesti motivoitunutta puukotusta.

Julkinen paheksunta ja mielenosoitukset hallituksessa esiintyvää rasismia, erityisesti ministerien Wille Rydman, Riikka Purra ja Vilhelm Junnila tekoja ja kirjoituksia vastaan, johti kesän 2023 alla pääministeri Petteri Orpon johdolla hallituksen sisäisiin keskusteluihin sekä rasismin vastaiseen tiedonantoon ja nyt vastikään syksyllä 2024 käynnistettyyn rasismin vastaiseen kampanjaan. Valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ilmoitti kuitenkin kampanjan käynnistyessä, ettei hänen puolueensa ole siihen sitoutumassa. Viesti rasistisille äänestäjille on ilmeinen: kampanjat ja tiedonannot ovat sumutusta, perussuomalaiset ei puolueena sitoudu antirasismiin. Kampanjan sisältö, siis antirasistinen työ, ei tunnu myöskään ulottuvan hallituksemme ministereihin, joiden toiminnan paljastumisesta johtuen rasismikohu syntyi.

Kampanjan iskulause ”Puhumme teoin” kuulostaa lisäksi julmalta pilalta tarkasteltaessa hallituksen poliittisia linjauksia. Eduskunnassa hyväksyttiin ennen kesälomia 2024 oikeusvaltion periaatteiden vastaisena näyttäytyvä käännytyslaki sitä yksimielisesti vastustaneista asiantuntijalausunnoista huolimatta. Lisäksi maahanmuuttajien oleskeluluvat aiotaan peruuttaa, elleivät he löydä työtä kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi jouduttuaan. Näyttääkin siltä, että sekä Suomesta turvapaikkaa hakevat että muualta Suomeen hakeutuva työvoima halutaan maastamme ulos, vaikka hallituksessa ristiriitaisesti puhutaan myös ilmeisestä maahanmuuton lisäämisen tarpeesta.

Mihin arkistoja tarvitaan?

Kun järjestäydymme uhmaamaan tällaista politiikkaa, rakennamme yhteisöä, johon liittyy toivo: luomme pohjaa intersektionaaliselle solidaarisuudelle.

Kulunut vuosi ei koske vain Orpoa tai Purraa ja hänen kurjia saksiaan vaan myös kaikkia niitä tapoja, joilla olemme kokoontuneet yhteen heitä vastaan: toimintamme ja ajatustemme tallentaminen ja sanoittaminen on siksi myös historian kirjoittamista siten, että se sisältää kriittiset äänet.

Tekeillä olevat leikkaukset vaarantavat myös tulevaisuuden arkistot. Jos ainoastaan kapitalistisen voitontavoittelun logiikkaa noudattava taide voi menestyä, menetämme niiden äänten riippumattomuuden, kriittisyyden ja monimuotoisuuden, joilla on jotain sanottavaa.

Monet meistä Kiilan jäsenistä ovat viettäneet viime vuoden järkyttyneinä ja surullisina Gazassa tapahtuvan kansanmurhan vuoksi, sekä aktiivisesti protestoineet sitä vastaan. Yli 40 000 palestiinalaista on tapettu alle vuoden sisällä. Tämä on tapahtunut Suomen ja sen hallituksen tuella, sillä Suomi on tehnyt Israelin kanssa satojen miljoonien eurojen arvosta asekauppaa ja jatkaa Israelin tukemista myös poliittisen ja journalistisen retoriikan osalta. Laajamittaisen ympäristötuhon, kammottavan ihmishenkien menetyksen, nälänhädän aiheuttamisen ja muiden ihmisoikeus- ja sotarikosten lisäksi käynnissä on historian ja kulttuurin tuho: satoja kouluja on pommitettu ja Gazan kaikki yliopistot on tuhottu.

Arkiston merkitys voi olla sen kyvyssä dokumentoida vastarinta, jotta sitä ei unohdettaisi. Täällä Suomessa, kun kamppailemme hälyttävää politiikkaa ja yhdenvertaisuutta kaventavia ja ihmisen elämää kurjistavia lakeja vastaan ja kun haavoittuvassa asemassa olevat ja epävarmassa asemassa olevat työnnetään yhä kauemmas marginaaliin, pyrimme luomaan ja ylläpitämään omia tuen ja protestin muotoja, jotka eivät ole riippuvaisia rahasta tai voitontavoitteluun tähtäävistä kapitalistista rakenteista.

Runoilija ja aktivisti Audre Lorden sanoja lainataksemme ”emme käytä isännän työkaluja purkaaksemme isännän talon”. Sen sijaan työskentelemme muistaaksemme ja mobilisoituaksemme. Kiilan toiminnassa onkin viimeisen vuoden aikana korostunut yhtäältä tekstuaalinen työ: lausunnot, puheet ja kannanotot, sekä toisaalta läsnäolo esimerkiksi mielenosoituksissa sekä taidetta ja yhteiskunnallisia aiheita yhdistävissä tapahtumissa.

Kiilan Feministinen Arkisto

Kiila Feminist Archive on taideteos, jota Kiilan jäsen, taiteilija Minna Henriksson on koonnut vuodesta 2019 alkaen. Se pureutuu vasemmistolaisten taidetyöläisten oloihin 1930-luvulla, joka oli oikeistohegemonian aikaa. Erityisesti Kiila Feminist Archive käsittelee Kiilassa 1930-luvulla toimineiden naiskirjailijoiden tuotantoa ja vastaanottoa kirjallisuuspiireissä.

Kiilaa perustettaessa suurin osa sen jäsenistä oli naisia. Henrikssonia kiinnosti, oliko 1930-luvulla Kiilan perustamisen taustalla feministisiä motiiveja tai oliko vasemmistolaisilla naisilla, kaksin verroin sorretuilla, suurempi tarve liittyä yhteen kuin heidän mieskollegoillaan.

Nämä kirjailijat eivät kutsuneet itseään feministeiksi, koska niihin aikoihin naisjärjestöt olivat vahvasti jakautuneet ja feminismi oli porvarinaisliikkeen käytössä oleva termi. Vasemmistopiireissä puhuttiinkin mieluummin naisasialiikkeestä. Tänä päivänä samanlaista jakoa ei tunnisteta, ja nykypäivän kontekstista tarkasteltuna näiden kirjailijoiden tuotannon kohdalla voimmekin puhua ilmeisestä feminismistä. Kiila Feminist Archiven keskiössä on intersektioiden eli risteyskohtien, joissa tämä feminismi yhdistyy vasemmistolaisuuteen, tunnistaminen.

Suomi on jälleen syvästi oikeistolainen. Ajassamme onkin kaikuja 1930-luvulta. Tuolloin Kiilalaiset vastustivat oikeistolaista ilmapiiriä ja militarismin kasvua Suomessa, kampanjoivat Espanjan sisällissodan antifasistien puolesta ja vastustivat kuolemantuomiota. Tämän päivän kiilalaiset osoittavat mieltään aktiivisesti tasa-arvon, ihmisyyden, rauhan ja kansainvälisen solidaarisuuden puolesta. Ja jälleen Kiilan ovat löytäneet ne, joiden ääni ei ole aiemmin kuulunut kylliksi suomalaisessa yhteiskunnassa: Kiilan nykyisistä aktiiveista monet ovat ulkomaalaistaustaisia Suomessa toimivia sekä muihin, kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia taiteilijoita ja kulttuurityöläisiä. Koemme, että yhdessä toimimalla luomme tilaa moniääniselle vasemmistolaiselle kriittiselle ja empaattiselle toiminnalle, jossa poliittisuus ja luovuus ovat keskiössä.

Kiila Feminist Archive katsoo menneisyyteen löytääkseen vastauksia meille tässä ajassa oleellisiin kysymyksiin, erityisesti siihen, millaista vasemmistolaista feminismiä tai feminististä vasemmistolaisuutta kaivataan voittamaan nykyajan vaarallinen suunta kohti yhä radikalisoituvampaa oikeistoa.

http://kiila.eu/