Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397.
Toivoisin, että kaikilla oululaisilla olisi mielipide Oulu2026-hankkeesta. Oli se sitten myönteisesti toiveikas tai kyynisen nyrpeä. Sosiaalisessa mediassa tai verkkolehtien keskustelupalstoilla julkaistujen, kulttuuriin ja taiteeseen sijoitettujen eurojen parempia käyttökohteita listaavien pöyristelykommenttien takana tuskin on minkäänlaista mielipidettä tai näkemystä, pelkkää ahdistunutta trollaushinkua. Eivät niiden kirjoittajat tiedä, mistä puhuvat.
Toivon, että viimeistään vuoden päästä jokainen oululainen (ja laajennetusti jokainen kainuulainen tai pohjoispohjanmaalainen) pystyy perustellusti sanomaan, miksi Oulu2026 on hänen näkökulmastaan ollut valloittava onnistuminen tai täysin lässähtänyt pannukakku. Toivon, että kulttuuripääkaupunki on kohdannut kaikki alueen asukkaat.
EU:n verkkosivuston konekäännös kertoo Euroopan kulttuuripääkaupunkiohjelman tarkoituksesta näin: ”Aloite, jossa kulttuuri asetetaan Euroopan kaupunkien keskiöön EU:n tuella taiteen ja kulttuurin vuoden mittaiselle juhlallisuudelle.” Ohjelman tavoitteina on ”korostetaan Euroopan kulttuurien rikkautta ja monimuotoisuutta”, ”juhli eurooppalaisten yhteisiä kulttuurisia piirteitä”, ”lisätään Euroopan kansalaisten tunnetta kuulumisesta yhteiseen kulttuurialueeseen” ja ”edistää kulttuurin panosta kaupunkien kehittämiseen”.
Ainakin tämä todistaa kielenkääntämisen yhä tarvitsevan ihmistyötä, ei pelkkää keinoälyä.
Takaisin asiaan. Minun näkökulmastani Oulun kulttuuripääkaupunkihanke on viimeisen neljän vuoden aikana jo onnistunut lisäämään ainakin pohjoispohjalaisten ja kainuulaisten yhteenkuuluvuutta. Viimeisten vuosien aikana Oulussa on nähty yhä enemmän erilaisten maahanmuuttajaryhmien kulttuurista läsnäoloa, ja myös Suomen perinteisemmille kulttuurivähemmistöille kuten saamelaisille ja romaneille on annettu enemmän tilaa.
Kevään 2026 aikana Oulun kaupunginvaltuuston muotoilema kaupunkistrategia paljastaa, millä tavoin Oululla on lopulta halua ”edistää kulttuurin panosta” kaupunkikehittämisessä. Vielä tällaista edistämistä ei kaupungin budjetin valmistelussa ole juuri näkynyt – moni päättäjä vaikuttaa yhä uskovan, että asian voi hoitaa muutamalla rakennusinvestoinnilla, jotka sitten kustannetaan seuraavan 30 vuoden aikana kulttuurilaitosten toimintabudjeteista. Vuoden päästä nähdään, miten Oulun kaupunki haluaa jatkaa kulttuuripääkaupunkivuoden tarinaa.
Suurempi kysymys on se, mitä ”eurooppalaisuus” tai ”eurooppalaisten yhteisten kulttuuristen piirteiden juhlistaminen” tarkoittaa 2020-luvun jälkeen. Euroopan unionin jäsenvaltiot käpertyvät yhä enemmän omien rajojensa sisään yrittäessään löytää ratkaisuja maanosan talouden taantumaan. Kun poliittinen järjestelmä näyttää toimivan pikemmin globaalien suuryritysten ja muutamien miljardöörien mielihalujen kuin Euroopan asukkaiden tarpeiden ehdoilla, ihmisten luottamus järjestelmään ja eurooppalaiseen yhteistyöhön horjuu.
Asevarustelun jälleen kiihtyessä ja sodan uhan kasvaessa Oulun kaupungintaloon rakentuvan Rauhankoneen kaltaisilla taideprojekteilla voi olla yllättävänkin suuri merkitys ihmisten yhteenkuuluvuuden tunteen säilyttämiselle.
Satuin tänään samaan kahvilaan Oulun teatterin Taikatalvi-nukke-esityksen ohjaajan, junansa lähtöä odottelevan Merja Pöyhösen kanssa, ja päädyimme vertailemaan kokemuksiamme Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisista tammikuussa 2011. Oli (turkulaisittain) hirvittävä pakkaspäivä, mutta kymmenettuhannet ihmiset vaelsivat jokirantaan tuijottamaan spektaakkelia. Siellähän nuo venkoilevat, muistan miettineeni, kun katselin tapahtumaa jättinäytöltä Forum Marinumin edustalla.
Sisältö oli mitä oli, mutta se antoi kuitenkin kaikille yhteisen hetken, jota muistelemme edelleen. Me tarvitsemme yhteisiä muistoja. Etenkin sellaisia, jotka eivät liity sotimiseen tai kansantalouden romahtamiseen. Yhdessä tehtyjä, yhdessä koettuja.
Minä olen jo valmiiksi väsynyt kaikista niistä taidetilanteisiin ja kulttuurihässäköihin liittyvistä muistoista, joita vuosi 2026 Oulussa luo. Ja siksi olen laskenut päiviä kulttuuripääkaupunkivuoden loppuun jo kesäkuusta 2021 lähtien.