Alakuloinen ja haikea perusvire, kaikkitietävä kertoja, maagisrealistinen vivahde. Marjo Jääskä arvioi Siina Tiuraniemen romaanin Jäämeri.

Matti Rinteen muistelmat toimivat johdatuksena suomalaisen yhteiskunnan henkiseen modernisaatioon 1950-luvulta alkaen. Näin ainakin näkee Juhani Rantala.

Marjo Jääskä kirjoittaa Tarja Leinosen Tuohitähtipuun olevan ”oudon rauhoittavaa luettavaa”. Lue, mitä muuta se on.

Matti A. Kemi arvioi Harry Salmenniemen viimeisimmän novellikokoelman rikastuttavaksi. ”Parhaimmillaan Salmenniemi on kuvatessaan nurkkaan ahdistettua ihmispoloa.”

Keväällä, kun koronaviruksen takia kaikki lähikontakti oli kiellettyä, ilmestyi kaksi suomalaisen lavatanssin historiaa käsittelevää tietokirjaa. Risto Kormilainen luki molemmat.

Oulun kaupunginvaltuusto vahvisti tammikuussa Oululle laaditun kulttuuristrategian. Tämän 20-sivuisen paperin on nyt Kaltiolle arvioinut Henri Malinowski.

”Römaanista olisi taidokkaalla editoinnilla saanut vajaan satasivuisen avoimen runokokoelman”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa. Miksi Pontus Purokurun teos ei kriitikon mielestä toimi romaanina?

T. S. Eliotin vuonna 1922 julkaistun runoelman ”The Waste Land” ei tarvinnut odottaa satavuotispäiväänsä asti kolmatta suomennostaan. Markus Jääskeläisen uuden käännöksen alkusanat ”Huhtikuu on julmin kuukausi” ovat herättäneet jo paljon polemiikkia, joten Emma Hirvisalo voi Kaltion kritiikissään keskittyä merkittävimpiin seikkoihin.

”Teksti livahtaa siellä täällä hieman naiiviksikin”, Risto Kormilainen toteaa Timo Airaksisen uudesta teoksesta Jäähyväiset uskonnolle.

Jussi Moilanen tarttuu samanaikaisesti kahteen varsin erilaiseen teokseen: Ulla Donnerin palkittuun sarjakuvateokseen Sontaa ja Natalia Kallion runokokoelmaan She Needs Bigger Boots.

Sakari Huovinen on kirjoittanut persoonallisen elämäkerran isästään, tuomiorovasti Lauri Huovisesta. Kirjoittaja kulkee teoksessa myös oman elämänsä syövereihin.

Sauli Pesonen arvioi Kaltiolle toimittaja Johanna Vehkoon loppuvuodesta 2019 ilmestyneen Valheenpaljastajan käsikirjan.

Vastatuuleen on jopa tärkein Suomessa saamelaisista kirjoitettu kirja, jos Internetin saamelaisiin kommentoijiin on uskominen. Kaltiokaan ei sitä voi jättää huomiotta.

Tupakka on yksi ympäri maailmaa tunnetuimmista kulttuurisista merkitsijöistä. Lääkkeenäkin joskus käytetyn nautintoaineen maine on kuitenkin viime vuosikymmeninä heikentynyt. Miten kirjallisuudessa?

”Tunnusteleva monologiromaani tiivistyy ja jäntevöityy loppua kohti”, Kaltiolle Panu Rajalan uuden teoksen arvioinut Risto Kormilainen kirjoittaa.

”Elämmekö suuren rappion aikaa? Tänään sivistykseen pyyhitään ja kulttuurin päälle kustaan.” Juhani Rantala tarkastaa, onko Sivistyksen puolustus näin pessimistinen näkemykseltään.

Tommi Liimatta jatkaa Suomen kirjallisten merkkihenkilöitten tekstien toimittamista, tällä kertaa kohteena ovat Pentti Saarikosken päiväkirjat.

Tommi Liimatan uusi romaani keikauttaa odotukset tuon tuosta uuteen asentoon, Marjo Jääskä kirjoittaa.

Pauliina Haasjoen uusimman runokokoelman nimi kehkeytyy ruumiin tärisyttämällä hävittämisestä. Mitä tämä tarkoittaa?

Letkeää seikkailua aikamatkaillen tarjoilee Mikko Koirasen nuortenromaani Nauhoitettava ennen käyttöä. Näin toteaa Kaltion kriitikko.

Tommi Takkusen novellikokoelman Tulevaisuus kuuluu bingoemännille kieli on rikasta ja teksti nautinnollista leikkiä, Reija Korkatti kirjoittaa.

Kati Koivikon romaanin Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä. Matkalla Saksan itäosissa (Avain 2019) arvostelee Risto Kormilainen.

Arktinen napaseutu kiinnostaa jatkuvasti enemmän etenkin ilmastonmuutoksen myötä. Myös suomalainen kirjallisuus kääntää katseitaan pohjoiseen, tällä kertaa Katri Rauanjoen romaanissa Huippuvuorten autioituneeseen neuvostokaupunkiin.