
Ei oikein pisaroi
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Moniääninen tarina nostaa eläytyen ja ymmärtäen esiin monia kolttakulttuuriin kuuluvia piirteitä, kuten ortodoksisuutta, käsityö- ja musiikkiperinnettä, poronhoitoa, nuottausta ja saamenpuvun käyttöä.” Marjo Jääskä luki Katri Rauanjoen Kesämerkit.
Marjo Jääskä arvioi kaksi kuluneena talvena Inari Kielettären suomeksi julkaisemaa saamelaista lasten- ja nuortenkirjaa.
”Huonettaan kerran siivotessaan ja sohvan kohdalle tullessaan Leo Tolstoi ei muistanut, oliko jo pyyhkinyt sen vai oliko suorittanut rutiinin unessa, tiedostamattaan. Kirjailija kauhisteli unohdustaan: kuluiko koko olemassaolo tällaisessa tiedottomuudessa?”
”Pihlströmin mielestä humanismi on välttämätön ehto sille, että puhe arvoista ja merkityksistä – vaikkapa suhteessa luontoon – on edes mahdollista.” Ville Hytönen arvioi Sami Pihlströmin Ihmisen maailman.
Reijo Valta luki ja katseli vuoden 2020 kauneimmaksi kirjaksi valitun Paavo Tynellin tuotantoa esittelevän teoksen Chasing Light – The archival photographs and drawings of Paavo Tynell.
”Suomalainen vaaliehdokkaiden valokuvamarkkinointi on pöljistyttävän nuorta: käytännössä Virkki osoittaa, että vasta 1950–1960-lukujen vaihteessa poliittinen markkinointi alkaa kuvin.”
”Turunen vyöryttää esiin 1960-luvun nuorison sukupuolisen heräämisen, musiikkimieltymykset tangosta poppiin, rippikoululaisen uskonkysymysten ja akanottoluvan pohdinnat; mutta ennen muuta hän kirjoittaa työkeskeisestä elämäntavasta maaseudulla.”
”Vaikka tematiikka ja runsaat sivujuonteet muistuttavatkin aiempia teoksia, Runoilija on itsenäisenä teoksena hurmaava lukukokemus ja kykenee edelleen syventämään Kännön rikasta kerrontamaailmaa omaperäisyydellään.”
”Karkkilalainen sankarimatkailijamme on vauhdissa tällä kertaa muun muassa Färsaarilla, Islannissa ja Pohjois-Amerikan arktisilla seuduilla.” Suomen kirjailijaliiton kunniajäseneksi nimetyn Hannu Niklanderin viimeisimmän luki Osmo Pekonen.
”Joku voisi ajatella, että Väylä on Tommi Kinnusen vuoden takaisen Ei kertonut katuvansa -romaanin sukulaisteos, mutta ei se ole.” Mutta mihin Seppo Turunen tätä romaania vertaa? Lue kritiikki, niin tiedät.
Ilkka Kotajärvi tarttui kuluneena syksynä viisi vuotta sitten julkaistuun teokseen Fintiaanien mailla.
”Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.” Matti A. Kemi arvioi Juho Raution novellikokoelman Sunnuntain rajat.
”Tyhmästi tehty on selvästi tummempisävyisempi kuin yksikään aiemmista [Heidi Silvanin] kirjoista”, Marjo Jääskä kirjoittaa.
”Illiberaaleiksi kääntyneitä populisteja ja kommunitaristeja täytyy käsitellä ymmärtävästi. He ovat usein epäoikeudenmukaisuuden uhreja, eikä heidän käsityksiään kohtaamistaan vääryyksistä muuteta voimakkailla hyökkäyksillä heitä vastaan.” Ville Hytönen arvioi kaksi politiikan professori Jan-Werner Müllerin teosta.
M. A. Nummisen muistelmien ensimmäisessä osassa kuunnellaan Wagneria ja lauletaan Wittgensteinia sekä sukupuolielämän tietoteoksia.
”Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.
Terhi Törmälehdon Taavi on ”romaani, historiallinen ja dokumentaarinen, paljastava ja lyyrinen. Se on rehellisen avoin tilitys myös pitkistä menneisyyden vaietuista varjoista.”
Kimlandian kirjoittanut Mika Mäkeläinen ”ei edes väitä olevansa Pohjois-Korean asiantuntija, mutta annostelee silti kiitettavästi yleistietoa maan nykytilasta toimittajan perusammattitaidolla.
Keijo Nevarannan novellikokoelmassa Aamulla hän lähti ”käsitellään kaikkiaan vaikeita aiheita: mielenterveyden ongelmia, alkoholismia, ympäristöahdistusta ja itsemurhaa.”
”Piispain vallankäytössä on surullista pappiskutsumuksen epääminen parisuhteessa eläviltä homoilta. Ja yhä on pappeja, jotka kieltäytyvät palvelemasta homoja ja lesboja, antamasta ehtoollista ja siunaamasta hautaan heidän omaisiaan.”
”Nummelin vakuuttelee, ettei luterilaisuus merkinnyt mitään modernin aloittavaa diskurssia vaan enemmänkin ilmensi kaipuuta alkukristillisen entisyyteen. Yksinäisyys oli isästä-Perkeleestä, koska se talutti syntisäkkejä Jumalan helmasta Saatanan syleilyyn.”