”Lähde ei ole ehtynyt, eikä ehdy”, Tuomo Heikkinen aloittaa Kaltion 70-vuotisjuhlarunon (s. 24). Totta se on. Tätäkään numeroa en millään hennonut rajata lehden normaaliin sivumäärään, viiteenkymmeneenkuuteen.

On syntymäpäiväjuhlahetkien luonteessa pakottaa juhlijansa hiljentymään ajan kulun edessä. Sitähän Kaltiokin koko tämän vuoden tekee. Koin tämän itse odotettuakin kouriintuntuvammin, kun uutinen oululaisen taiteilijan Jouni Kestin kuolemasta tavoitti minut vain kaksi päivää ennen lehden juhlaillallista (ks. s. 22).

Rumpali, säveltäjä, taidemaalari, pakinoitsija, Kaltionkin kolumnisti ja paljon muuta, Jouni Kesti oli syntynyt 21.9.1946, vain reilu vuosi Kaltion jälkeen. Tärkeäksi Jonnen minulle tekee se, että aloittaessani puolen vuoden työelämävalmennukseni Kaltiossa huhtikuussa 2004 ensimmäinen isompi tehtäväni oli Kestin haastattelu. Opintonsa painettujen kirjojen kanssa keskustelleelle nuorelle kirjallisuuden maisterille oikean ihmisen kohtaaminen tuntui kauhistuttavalta jo ajatuksena.

Jonain kauniina kevätpäivänä, parin viikon taustatöiden jälkeen – työelämävalmennettavana olin näihin käytetyn ajan suhteen etuoikeutettu – kävelin vihdoin Pikisaaren sillan ylitse kohti Kestin ateljeekotia uudenkarhean sanelukoneen ja kolmen kasetin kanssa. Oululaisten kulttuuri-ihmisten lausuntojen perusteella en oikein tiennyt, mitä odotin. Eka kerta jännitti.

Ei sitä onneksi kauan kestänyt, jännitystä. Päästyäni kuistilta porstuaan Jonne tarjoutui keittämään kahvit, istuimme keittiön pöytään ja käynnistin sanelimen. Muistan, miten Kestin ajatus keskeytyi taiteesta ja rahasta jutellessamme: ”kato, vittu mahtavia kurkia tulee tuolta, katonharjan yli; ensimmäiset kuret tälle keväälle!”

Juttua kyllä kesti. Jossain vaiheessa kolmaskin tunnin mittainen kasetti oli täyttynyt, litteroinnin viimeisiksi sanoiksi jäänyt ”Kaurismäet, Francisco Rosi.” Sodankylän elokuvafestivaalista puhuimme, sielläkin Jonne oli ehtinyt mykkäelokuvaa säestää. Muutaman sivun artikkeli siitä kaikesta lopulta syntyi Kaltioon 3/2004.

Toinen elämäni aikana tekemäni haastattelu tapahtuikin hieman myöhemmin juuri Sodankylässä, juttu saksalaisohjaaja Wolfgang Beckeristä julkaistiin numerossa 4/2004. Jörn Donneriakin haastattelin samoissa juhlissa, lauantaiaamupäivänä, mutta se juttu mahtui vain verkkoartikkeliksi.

Olen iloinen siitä, että ehdin pyytää Jonnelta Kaltion kansiteoksen (5/2014, ”Luurambo”) hänen vielä eläessään. Ja kevään ensimmäiset kurjet palaavat pohjoiseen aina hyvän muiston kanssa.

Juhlavuosi siis jatkuu, tällä kertaa julkaistaan uudelleen pari artikkelia Martti Asunmaanpäätoimittajakaudelta sekä Asunmaan kirjoitus päätoimittajasarjaan (s. 7). Elokuun numerossa kartoitetaan vuosia 1984–1998, ja se ilmestyy Oulun Taiteiden Yössä 20.8.

Samalla julkaistaan myös albumiksi koottuna Ville Rannan Elias Lönnrot -sarjakuvat Kaltioista 2/2002–1/2006. Albumi lähetetään tilaajalahjana kaikille Kaltion kestotilaajille. Ohjevähittäishinnaltaan 15 euron teosta voivat muut tiedustella myös ennakkoon osoitteesta toimitus@kaltio.fi sekä päätoimittajalta, mikäli hänet sattuvat jossain kohtaamaan.

Jossain, koska kesälaidun on laaja. Iloitaan siitä!

PS. Mainittu haastattelu toimittajan versiona, Taiteen kestit – toimittajan versio.