Ainakin jotain tapahtui.

Näin päättyy oma lyhyt pohdintani Epäjohdonmukaisten tanssiaisista (s. 15–17). Kuten jo edellisessä pääkirjoituksessa totesin, joudun pureskelemaan tapahtunutta vielä pitkään. Dokumenttielokuva on saamiemme tietojen mukaan tekeillä. Tässä lehdessä on myös kirjailija Tuomo Pirttimaan tarina yhden Epis-rakentajan kokemuksista, jota on mielenkiintoista lukea runsaiden eri medioissa julkaistujen kävijöiden kokemusten rinnalla (mainittakoon Voimassa julkaistu Antti Kurkon ”Raportti Epiksiltä” ja Arttu Seppäsen ”Hyvin epäjohdonmukaista” Hesarissa, molemmat luettavissa verkossa).

Rukajärvellä ennenaikaisesti keskeytyneet tanssiaisethan jatkuivat lauantaina ainakin Rukatuvalla ja RukaZonessa Rukan keskuksessa, Vieremän Hullussa Myllyssä, Rovaniemen kuppiloissa sekä Oulussa, missä Mallassaunalla esiintyi libyalainen maailmanmusiikkiveteraani Ahmed Fakroun sekä Snooker Timessa homodiskolegenda Sylvi. Sylviä kuuntelemaan päädyin itsekin, ja yritin diskon jytkeessä selvittää ajatuksiani. Jo viime numerossa mainitsin ajatelleeni Derridan analyysiä ”tapahtumasta” jonakin sellaisena, jota ei osata odottaa, ja jatkoin muistivihkooni näin:

”Tähän liittyy kaikki se vaaran tuntu, kaikki epävarmuus, kaikki epätietoisuus, kaikki arvaamattomuus, ennustamattomuus ja yllätyksellisyys. Ja on tunne, jollainen on joskus Taiteiden Yön loppuessa tai OMVFin päätyttyä, jotain jälleen selviytymiseen ehkä liittyvää, jonkin loppumiseen ja johonkin seuraavaan siirtymiseen liittyvää […] Ja sitten tämä Sylvi on jo melkein liikaa, ei pelkästään fyysisesti (oikea polveni meinaa pettää kun keinahtelen, joudun istumaan) vaan kaikessa parhaudessaan, tässä hyvänä pitelyssä, miten – ei, ei pelkästään että olisi ’turvallinen tila’ – miten hetkeksi unohtuu kaikki paska, miten siitä voikin olla välittämättä, välittämättä ilman syyllisyyttä sen kaiken unohtamisesta, jokin ehkä positiivinen affirmaatio, toivo! Kaikessa tiedostamisen kirkkaudessa, kuitenkin?”

”Tästä voi tulla täydellinen katastrofi tai loistava onnistuminen, ja mahdollisesti niitä molempia yhtä aikaa”, Tuomo Pirttimaa kertoo arvioineensa Epiksiä keskiviikkoiltana. Jos Epäjohdonmukaisten tanssiaisilla on jotain merkitystä, se on tässä: vastakohtien toistensa poissulkevuuden logiikan kieltäessään taide voi murtaa meihin iskostetun ideologian muureja, voi muistuttaa utopioiden mahdollisuudesta. Voimme oppia näkemään ja toimimaan toisin.

Tähän väliin tiedotusasioita. Kaltion postiosoite vaihtuu, postilokero-osoitteen sijasta käytämme tästä lähtien Kulttuuritalo Valveen katuosoitetta: Hallituskatu 7, 90100 Oulu. Helsingin kirjamessuille osallistumme jälleen Kultti ry:n osastolla 6f10, ja päätoimittajakin on pitkästä aikaa paikalla, ainakin torstaina ja lauantaina joihinkin aikoihin.

Jaa, en nyt keksikään muuta.

Ajatuskin katkesi. Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu. Toivottavasti uusi hallitus ei leikkaa kulttuurin ja taiteen julkisesta rahoituksesta niin, että saamme tulevaisuudessa kokea pelkästään kaupallisesti kannattavia teoksia.

Tämä on viimeinen Kaltion pääkirjoitus, jonka kirjoitan alle 45-vuotiaana. Olen siis jo vuoden vanhempi kuin silloinen päätoimittaja Jussi Vilkuna aloittaessani työelämävalmennuksen Kaltio ry:ssä huhtikuussa 2004. Hätkähdyttää ajatella, että viiden vuoden päästä olen ollut tämän lehden kanssa jollain tavalla tekemisissä puolet elämästäni – koska uskon jonkinlaisen suhteeni ainakin sinne jatkuvan.

Onneksi jotain aina tapahtuu, jotain sellaista, joka ei ole pelkästään samaa vuodesta toiseen. Onneksi on Epiksiä.

Ja onneksi myös yhä joka syksy sataa ensilumi, ja joka kevät aurinko ja lämpö taas palaavat, Ouluunkin.