Kainuun vaarajakso tunnetaan etenkin vanhoista kuusikoista, rehevistä korpilehdoista, virtaavista vaarapuroista ja soiden mosaiikista. Näissä metsissä ja vesistöissä viihtyvät monet uhanalaiset ja vaateliaat lajit kuten purotaimen, liito-orava, jokihelmisimpukka, purolaakasammal, lettorikko, sinipyrstö ja maakuntalintunakin tunnettu kuukkeli.

Luonnonsuojeluviranomaisten mukaan Kainuun vaarajakso on luonnon monimuotoisuudeltaan yksiselitteisesti koko maakunnan arvokkain alue. Muun muassa siksi se on maakuntakaavassa merkitty ”luontomatkailun kehittämisalueeksi”. Kaavamerkintä tarkoittaa, että alueen maankäytössä on otettava erityisen tarkasti huomioon luonto- ja kulttuuriarvot.

Luontomatkailun kehittämisalueelle on pitkään toivottu myös Vaara-Kainuun omaa kansallispuistoa. Suunnitelmaa niin kutsutusta Vaarojen puistosta tehtiin ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa viranomaisten toimesta. Vuonna 2012 taas paikalliset matkailutoimijat laativat valtakunnallisten luontojärjestöjen tuella Ympäristöministeriölle esityksen Vaara-Kainuun kansallispuistosta. Jälkimmäinen esitys oli kooltaan 4 400 hehtaaria ja keskittyi lähinnä Paljakan luonnonpuiston läheisiin alueisiin, kun taas aiempi levittäytyi Paljakalta vaarajaksoa pitkin pohjoiseen.

Keväällä 2022 syntyi hyrynsalmelaisen Mustarinda-seuran piirissä ajatus Vaara-Kainuun taidekansallispuistosta. Mitä voisi tarkoittaa se, että luontokokemusten lisäksi kansallispuisto tarjoaisi kävijöille taidetta ja kulttuuria? Voisiko Taidekansallispuisto jo valmisteluvaiheessa toimia alustana taiteen saavutettavuuden edistämiselle? Mikä merkitys uudenlaisella kansallispuistolla voisi olla koko yhteiskunnan kehitykselle?

Paljakan luonnonpuistosta uuden kansallispuiston sydän

Tämänhetkinen yhteiskunnallinen ja globaali tilanne puoltaa uusien kansallispuistojen perustamista. Suomen valtio on sitoutunut suojelemaan 30 prosenttia pinta-alastaan EU:n biodiversiteettistrategian mukaisesti. Uuden kansallispuiston perustaminen on kuitenkin aina poliittinen päätös ja vaatii pitkäjänteistä työskentelyä paikallisesti.

Kansallispuistot perustetaan valtion maille, mutta alueita voidaan täydentää myös maahankinnoin. Suomessa on nyt 41 kansallispuistoa ja jokaisen puiston tulee tuoda jotain uutta olemassa olevaan verkostoon luontotyyppejä ajatellen. Vaara-Kainuun erikoisuus on ainutlaatuinen geologia ja sen myötä rakentuva lajien kirjo.

Taidekansallispuiston sydän olisi Hyrynsalmen ja Puolangan rajalla sijaitseva Paljakan luonnonpuisto, johon tulisi liittää kaikki vielä suojelemattomat vanhat valtion metsät, arvokkaat suot sekä Natura-alueet. Uusi kansallispuisto voi muodostua erillisistä alueista, mutta myös sopivien monikäyttömetsien liittämistä puistoon ekologisten käytävien luomiseksi tulisi tutkia. Ekologisia käytäviä tarvitaan luontokadon pysäyttämiseksi.

Takavuosikymmeninä Suomessa pidettiin geopoliittisesti tärkeänä koko maan asuttuna pitämistä. Seudun elinvoimaa lisäävä kansallispuisto olisi tarpeellinen myös tästä ajankohtaisesta näkökulmasta. Taidekansallispuisto-aloitteen taustalla olevien arvojen soisi puhuttelevan päättäjiä yli puoluerajojen: Kainuun ja kainuulaisten hyvinvointi ei enää ole vain aluepoliittinen vaan myös maanpuolustuksellinen kysymys. Kansallispuisto turvaisi matkailuelinkeinojen tulevaisuuden, mutta toisi myös muille aloille välillisiä työpaikkoja. Vaara-Kainuun taidekansallispuiston ympärille on mahdollista rakentaa koko Kainuuta hyödyttävä matkailukohde.

Ympäristöministeriö on lopulta se taho, joka tekee päätöksen lähteä valmistelemaan Vaara-Kainuun taidekansallispuiston perustamista. Taidekansallispuiston toteutuminen tarkoittaa kuitenkin myös uudenlaisia yhteistyörakenteita eri ministeriöiden ja valtiollisten toimijoiden välillä, sillä esimerkiksi Taiteen edistämiskeskuksella voisi olla keskeinen rooli Taidekansallispuiston valmistelussa ja ylläpitämisessä.

Ekologinen siirtymä ja matkailun megatrendit

Matkailun tulevaisuutta ennakoivat selvitykset ja tutkimukset ovat yksimielisiä siitä, että kestävä matkailu on jatkuvasti vahvistuva trendi. Kestävä matkailu rakentuu merkityksellisyyden kokemuksista, ekologisuudesta, luontoelämyksistä ja esimerkiksi alkuperäisiin kulttuureihin tutustumisesta.

Vaara-Kainuussa on valtavasti mahdollisuuksia juuri edellisiin liittyen, mutta tätä potentiaalia ei olla vielä pystytty kääntämään elinvoimaisuudeksi. Samat asiat, jotka ovat paikallisille jokapäiväisiä, ovat jopa kotimaanmatkailijoille luksusta: lumiset vaarat, pimeydessä loistava tähtitaivas, hiljaisuus, kuusien alle avautuva suppilovahveromatto, kirkasvetinen lähde. Tulevaisuuden elämykset eivät liity niinkään materiaaliseen hyvää vaan matkailijan ajankäytön rikastuttamiseen, läsnäoloon, hitauteen sekä yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin kokemuksiin.

Tutkimusten mukaan kansallispuistoja kehitettäessä tulisi tunnistaa kävijöiden perimmäiset tarpeet ja ja ohjata työtä niiden perusteella sen sijaan, että keskitytään yksittäisiin palveluihin. Sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys on kansallispuistokävijöille yllättävän suuri. Retkeilijät arvostavat paitsi yhdessäoloa ystävien kanssa, myös kuulumista yhteisöön.

Osin paradoksaalinen ajatus kestävästä matkailusta on myös Suomen kansallisen matkailustrategian mukaan perusedellytys alan elinvoimaisuudelle. Käytännössä kestävä matkailu tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kuluttajat suosivat tulevaisuudessa yhä enemmän vastuullisesti toimivia yrityksiä ja haluavat matkoillaan vaalia sekä ympäristön että paikallisyhteisön hyvinvointia.

Puhutaan myös uudistavasta matkailusta. Sen ideana on, että matkailu elvyttää tai uudistaa paikallisia olosuhteita: kohde jätetään lähtiessä parempaan kuntoon kuin se oli sinne tultaessa. Esimerkkinä uudistavasta matkailusta voidaan pitää vaikkapa ennallistamistalkoita tai Metsähallituksen suosittuja paimenlomia.

Taidekansallispuiston yhteydessä uudistava matkailu on hyödyllinen käsite. Matkailun ekosysteemin kehittämisen painopiste taidekansallispuiston alueella tulisi olla erityisesti matkailijoiden kutsuminen mukaan paikalliseen kulttuuritoimintaan ja yhteisölliseen elämään. Parhaimmillaan kestävä matkailu rikkookin raja-aitoja matkailijoiden lomakokemusten ja asukkaiden arkikokemusten välillä. Toiselle puusaunan lämmittäminen sieniretken jälkeen on loman kokohta, toiselle arjen luksusta.

Taidekansallispuisto on esimerkki sosiaalsesta innovaatiosta, jonka avulla voidaan varautua ilmastonmuutokseen ja työstää ekologista siirtymää paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Elinvoimaa tuovan kansallispuiston perustamista Kainuuseen voi ajatella myös eräänlaisena ekologisena kompensaationa maakuntaan, jonka luonnonvaroja muu Suomi tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa.

Kansallispuisto taideteoksena?

Taidekansallispuistossa taide olisi puiston painopiste, joka olisi läsnä eri tavoin kansallispuiston kokonaisuudessa. Konkreettisesti se voisi tarkoittaa esimerkiksi tapahtumia, esityksiä, taiteilijoiden ja kuraattorien luomia reittejä ja karttoja, syötävää ja juotavaa taidetta, luonnon mukana muokkautuvia teoksia, vaihtuvia näyttelyitä, yhdessä liikkumista, paikallisten perinnetaitojen ja -tietojen jakamista, monialaisia tutkimushankkeita, taidekasvatusta, taideperustaista ympäristökasvatusta, julkista taidetta, ympäristötaidetta ja kulttuurilähtöisiä matkailupalveluita. Myös koko kansallispuistoa voi ajatella taiteellisena kokonaisuutena tai prosessina.

Kainuussa on vahva ja omaleimainen kulttuuriperinne sekä useita palkittuja nykytaiteen ja -kulttuurin toimijoita, jotka käsittelevät työssään ihmisten luonto- ja paikkasuhteeseen liittyviä teemoja. Jotta taidekansallispuisto voi toteutua, tarvitaan paikallista, alueellista ja valtakunnallista kulttuuripoliittista keskustelua. Mikäli kulttuurialan vaikutuksia ja toimintalogiikkaa ei ymmäretä, jätetään samalla huomiomatta alan valtava taloudellinen potentiaali ja merkittävät hyvinvointivaikutukset.

Oikeanlaista suuntaa näyttää esimerkiksi Kajaanin kaupunki, joka lähti tänä keväänä rohkeasti ja isolla rahalla investoimaan kulttuuriin. Kaupungin tuella Kajaaniin perustetaan yhteisöllinen esittävän taiteen keskus ”Taidekampus”, joka kokoaa yhteen vapaan kentän taiteilijaryhmiä ja mahdollistaa uudenlaisen paikallisen yhteistyön.

Taidekansallispuiston konseptia voi ajatella myös kokonaistaideteoksena. Parhaimmillaan taidekansallispuisto herättää katsomaan ja kokemaan luontoa toisin – tai auttaa merkityksellistämään luontokokemuksia toisin. Vahvimmillaan luonto- ja taidekokemukset ovat hyvin lähellä toisiaan. Miten ja milloin taide on läsnä tai tapahtuu Vaara-Kainuussa? Mikä on taiteilijan rooli suhteessa ainutlaatuiseen ja ihmeelliseen luontoon?

Taidekansallispuistosta osa kulttuuripääkaupunkivuoden perintöä

Vaara-Kainuun taidekansallispuiston selvitystyötä ja kampanjointia on toistaiseksi tehty talkoovoimin. Kevään aikana käynnistyy Mustarinda-seuran hallinnoima ja Oulun kulttuurisäätiön rahoittama kolmivuotinen valmisteluhanke, jonka puitteissa aloitteen ympärille voidaan ryhtyä rakentamaan varsinaista kansallispuistoesitystä.

Taiteellisesti ja kuratoriaalisesti Taidekansallispuiston valmisteluhanke on haastava kokonaisuus. Taidekansallispuisto ja sen asettamat perustavanlaatuiset kysymykset ovat kuitenkin jatkumoa Mustarindan aikaisemmalle työlle taiteen ja ekologisen jälleenrakennuksen risteyskohdissa.

Valmistelu on osa virallista Oulu2026-kulttuuriohjelmaa, ja Taidekansallispuisto voi myös muodostua hankkeeksi, jolla on pitkäkestoisia vaikutuksia koko kulttuuripääkaupunkivuoden toteutusalueelle. On tärkeää, että teemavuoden iskulauseessa mainittuun ilmastonmuutokseen pyritään varautumaan myös konkreettisesti.

Vaara-Kainuun taidekansallispuiston valmisteluhankkeen tarkoituksena on edistää uuden kansallispuiston perustamista sekä lisätä tietoa ja ymmärrystä taiteen merkityksestä ekologisessa siirtymässä. Lisäksi hankkeessa kehitetään uudenlaisia toimintamalleja taiteen ja luontomatkailun risteysalueille. Valmisteluhankkeen aikana myös pilotoidaan varsinaisen kansallispuiston taideohjelmaa.

Kulttuuripolitiikkaa ja taiteellisia interventioita

Aloite Taidekansallispuistosta on olemassa, jotta voidaan edistää tiettyjen arvojen mukaista toimintaa. Näitä arvoja ovat luonnon monimuotoisuus, Kainuun elinvoimaisuus, ekososiaalinen sivistys, yhteisöllisyys ja taide. Myös valmisteluhankkeen tavoitteet on johdettu näistä arvoista.

Vaara-Kainuun taidekansallispuisto on kuitenkin myös kulttuuripoliittinen aloite, koska taiteen ja tieteen yhteentuominen on ekologisessa siirtymässä keskeistä. Kyse on tarpeesta laajentaa tietämisen tapoja yhteiskunnassa ja tarpeesta toimintaa muuttaville kokemuksille.

Ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta on olemassa tarpeeksi tutkittua tietoa. Tieteellinen tieto ei kuitenkaan yksistään riitä aikaansaamaan vaadittua kulttuurista muutosta. Tarvitaan taidetta, tarinoita, perinteitä ja osallisuuden kokemusta.

Kulttuurinen muutos tarkoittaa arvojen ja elämäntapojen muutosta eli liikettä siinä, mitä pidämme tärkeänä ja mitä tavoittelemisen arvoisena. Olennaista on siirtymä nykyisestä materialistisesta hyvinvointikäsityksestä laajempaan, vastavuoroiseen hyvinvointikäsitykseen. Ihmisten hyvinvointi on täysin riippuvaista elämää ylläpitävien järjestelmien eli luonnon hyvinvoinnista. Asiat liittyvät toisiinsa sekä fyysisesti että symbolisesti, ja näiden monimutkaisten riippuvuussuhteiden käsittäminen ja käsitteleminen on muutoksen tekemisessä keskeistä. Taidekansallispuisto voisi olla paikka näiden kysymysten käsittelemiselle.

Taidekansallispuiston edistäminen vaatii pitkäjänteistä yleisö- ja yhteisötyötä hankkeen alusta lähtien. On muotoiltava tarkoitusta, luotava konseptia ja kirjattava yleiskielisiä määritelmiä, jotta ideasta on mahdollista käydä yhteistä keskustelua ja hanketta saadaan eteenpäin. Samaan aikaan on pysyttävä avoimena uudelle ja kaikelle sille villille, jota taide parhaimmillaan tarkoittaa. Valmiita malleja taidekansallispuistolle ei ole, joten niitä pitää nyt ryhtyä yhdessä keksimään.

Kevään merkkejä

Taidekansallispuiston ideointi käynnistyi Mustarinda-seuran piirissä keväällä 2022. Keskustelua ryhdyttiin käymään mahdollisimman pian paikallisten päättäjien, yrittäjien ja kansalaisjärjestöjen kanssa, sillä edellisestä kansallispuistohankkeesta oli ehtinyt vierähtää jo vuosikymmen. Loppuvuodesta Mustarinda-talolla Paljakanvaaralla järjestettiin koko päivän kestänyt kutsuvierasseminaari, jossa kuultiin tutkimustietoa kansallispuistojen taloudellisista vaikutuksista, pohdittiin taiteen suhdetta Ylä-Kainuun luontoon sekä keskusteltiin pienryhmissä taidekansallispuiston uhista ja mahdollisuuksista.

Paikalle seminaariin oli saatu kerättyä monipuolinen joukko eri tahojen edustajia Hyrynsalmelta ja Puolangalta. Mukana oli niin matkailuyrittäjiä, poliitikkoja, virkamiehiä, metsästäjiä, taiteilijoita ja luonnonsuojeluyhdistysten edustajia. Tilaisuuksia keskustella eri näkökulmia edustavien ihmisten kanssa on nyky-Suomessa yllättävän harvoin. Kuka kutsuisi ihmisiä koolle ilman taloudellista intressiä? Missä järjestetään kokoontumisia, joissa puhuttaisiin yhteisistä asioista ja ihan jokaisen ajatukset tulisivat kuulluksi?

Jos ja kun Vaara-Kainuun taidekansallispuistoa valmistellaan seuraavat kolme tai viisi vuotta, vuosikymmen tai pari, mikäli puiston valmisteluun liittyy kohtaamisia ja keskusteluja, joissa pohditaan ja jaetaan luontokokemuksia ja välillä aprikoidaan taiteen merkitystä metsässä, Taidekansallispuisto on silloin jo pitkällä.

Mustarinda-talolla järjestetyn seminaarin viimeisenä tehtävänantona työpajaa vetäneet maantieteilijät pyysivät meitä paikallaolijoita valitsemaan yhden sanan, jolla kuvata päivän antia. Omaan pienryhmääni kuului osallistuja, jonka tiesin tulleen paikalle hieman vastentahtoisesti osana työtehtäviään. Hän oli kaikesta huolimatta jäänyt seminaariin koko päiväksi ja ottanut osaa myös keskusteluun, joskin selvästi varautuneesti, kenties hieman skeptisellä asenteella. Viimein tuli tämän osallistujan vuoro kertoa oma sanansa. Jännitin mielessäni, että mitähän sieltä tulee. Mies myhäili hetken hiljaa ja totesi sitten: ”orastaa”.