Paperilla tekijälistaus lupaa enemmän mitä lopulta antaa: Jenni Toivoniemi ohjaa, Anna Brotkin käsikirjoittaa ja Miia Haavisto tuottaa. Keskeiset roolituksetkin kumuavat nimekkyyttään: Jani Volanen, Leea Klemola, Hannu-Pekka Björkman, Jarkko Pajunen ja Katja Küttner.

Brotkinista käsikirjoittajana kumpuaa heti mielikuva Aikuiset-sarjan (2019–2022) kaltaiseen nopealiikkeiseen ja verbaalisesti oivaltavaan komediaan. Liekö Seinäjoki lokaationa hionut teoksesta verkkaisen, dialogiltaan paikoin kankean ja epäkomediallisen, mutta perhoseksi tämä paperilla kaunis ja värikäs teos ei kuoriudu.

Elokuvassa käsitellään huithapelin isän (Jani Volanen) ja paniikinomaisesti suorittavan tyttären (Aksa Korttila) kipuilevaa suhdetta. Korttilan esittämä Siiri palaa lapsuudenmaisemiinsa avustamansa ministerin (Leea Kleemola) kintereillä. Tyttären paluuta alkupisteeseensä ei liioin helpota entisen tangoprinssi-isänsä epäluotettavuus, työyhteisön kilpailuasetelma tai ruokalistojen tarjonta.

Leea Kleemola ja Jani Volanen onnistuvat keski-iän ongelmien kuvaajana. Hermostuneisuus ja väsyneisyys valkaisee muuten Tangomarkkinoiden ja Atrian lihatehtaan värittämää mainosvideota. Kleemolan ja Volasen vastinpariksi Aksa Korttilan roolihahmo ei sulaudu: käsikirjoitus kaventaa liiaksi hahmojen välistä peilailua. Jatkuvassa paniikissa eteenpäin puuskiva Korttilan roolihahmo jää Kleemolan ja Volasen varjoon käsikirjoituksen kömpelön asetelman takia.

Päähenkilökolmikon paniikin hönginnästä olisi saanut irti humoristisuutta, mutta nyt jäädään lattean ihmissuhdedraaman asetelmiin. Korttilan paniikkiin kyllästyy nopeaa, koska se toistaa samoja kireitä ilmeitä huohotuksineen pitkin elokuvaa.

Elokuvassa vilisee tukku sivuhahmoja, joita ei valjasteta juoneen sen enempää. Ohjaaja Toivoniemi on kai tiiminsä kanssa värvännyt hyviä näyttelijöitä mukaan, mutta Brotkinin käsikirjoituksessa hyvätkin sivuroolien suorittajat jäävät kursiiviin, ohuiksi ja mitättömiksi.

Jarkko Pajusen ja Katja Küttnerin esittämä humppapariskunta toimii näyttelemisensä kautta, mutta muutoin hekin ovat tarinan kannalta päälleliimattuja ja irrallisia. Samuli Niittymäen lääkäriroolin kuppikuntaisuutta huokuva roolisuoritus on komediaelokuvassa ainoa hahmo, jolle olisi helppo hykerrellä lisääkin.

Tarina rönsyilee eikä ylläpidä kohtauksissa tunnelmaa. Atrian tehtaiden ja kesän 2023 Tangomarkkinoiden tarjoamat välikkeet vaikuttavat toisinaan liian ilmeisiltä sponsorien vaateilta. Kolmatta tuotantoa tukenutta tahoa, Seinäjoen kaupunkia, näytetään häveliään säästeliäästi. Sentään Tangomarkkinoiden otokset ovat tunnelmoinniltaan onnistuneita ja vangitsevia, etenkin kun otoksia tenhoittavat erinomaisesti valikoidut Usko Kempin ja Unto Monosen säveltämät ikivihreät.

Poukkoilevaan, tunnelmaltaan kimpoilevaan elokuvaan on tehty pöljistyttävä olettamus, että lääkäriä lukuun ottamatta kaikki eteläpohjanmaalaiset puhuvat murteellisesti. Alkuun murteellisuus on ihan mukiinmenevää, lopulta valinta vaikuttaa väkinäiseltä ja eräissä roolisuorituksissa vaivaannuttavalta. Hannu-Pekka Björkman äkäisen jämynä ja suoraselkäisenä autokauppiaana sentään ammentaa murteesta murjovia ja humoristisia tokaisuja.

Vuoden 2024 muutoinkin köyhään kotimaiseen elokuvatarjontaan Perhoset jää keskinkertaisena suorituksena ohjaaja Toivoniemeltä ja käsikirjoittaja Brotkinilta. Sitä voisi kuvailla, kuten elokuvassa kuvaillaan festarioluen olemusta: halpaa bulkkia vedellä jatkettuna.

En tiedä, mikä tuotannossa lopulta on vesittänyt kokonaisuuden. Vaikka paperilla synopsis näyttää kauniilta perhoselta, valkokankaalle välittyy suttuinen ja epämääräinen perhostatuointi Tangomarkkinoiden jälkeisestä hulinasta. Käsikirjoituksen metamorfoosi komedialliseksi elokuvaksi on jäänyt kotelovaiheeseen, eikä pääse missään vaiheessa lentoon.