Runoilija Henriikka Tavi vastaanotti kutsun Kajaanin runoviikkojen suven runoilijaksi pelonsekaisin tuntein: mihin joukkoon hänet on valittu! Tavi luki runoviikoilla runojansa sekä herätteli ihmisiä ajattelemaan Vienan runoreitin nykytilaa Ylä-Kainuun ja Vienan Karjalan alueella. Tavia ovat kirjallisuuden pariin innoittaneet taitelijoina muun muassa Pentti Saarikoski, Gunnar Björling, Olli-Pekka Tennilä, Eeva-Liisa Manner ja Paavo Haavikko.

– Kaksi vuotta sitten tein pienen katsauksen aapisiin ja niiden lastenrunoihin. Perinteisesti lukemaan on opittu runojen ja lorujen kautta. Se varmasti kasvattaa lasta vahvan kielenkäyttöön, Tavi aloittaa. Hän pohtii lasten oppivan helposti riimillistä ja mitallista runoutta.

– Runot opettavat lapsille hyviä käytöstapoja ja rikastavat henkisesti. Niissä voi olla myös aivopesua.

Kulttuuriperintö täytyy olla, että sitä kykenee kyseenalaistamaan, hän tuumaa.

Henriikka Tavin mielestä runoja voi opettaa lapselle jo varhain, jolloin niiden lukemisesta tulee luonnollista. Hän kirjoittaa tyylillisesti hyvin kokeilevia runoja. Se, että runoja on tyyliltään erilaisia, madaltaa hänen mielestään nuorten kynnystä innostua runoudesta.

– Olin joskus yläasteella ja lukiossa äidinkielen opettajan sijaisena. Aika vaikeatkin koululaiset sain kokeilemaan älyvapaata toimintaa runojen myötä, hän kertoo.

Tavi näkee, että ammattimainen runous on uhattuna kaupallisten arvojen myötä. Runokirjoja saa kirjakaupoista ja kirjastoista yhä vähemmän. Hänen mielestään taiteen tukeminen vaikuttaa sen tasoon.

– Lastenkirjallisuus on yhtä tärkeää kuin mikä tahansa kirjallisuus. Jos taidetta pystyään tukemaan, se varmasti vaikuttaa tasoon myönteisesti. Jokainen aika elättää taiteilijoita omalla tavallaan, hän päättää. 

Ei pelkästään riimejä lapsille

Näyttelijä Tuukka Vasama on houkutellut yleisöä telttaansa Kajaanin runoviikoilla lausuntansa pariin useiden vuosien ajan. Hän esittää teltassa runoja kaikenikäisille eri teemoista ja pituuden mukaan hinnoitellen. Läsnäolo on tärkeää esiintymisessä yleisön kohderyhmästä riippumatta.

– Hyvä esitys lapsille lähtee läsnäolosta siinä kuin aikuisellekin. Runon tulkitsija on ihmisen kanssa samalla aaltopituudella, Vasama aloittaa.

Lapset rakastavat Vasaman mukaan telttaa, mutta vaikutuksen tekevät myös monenlaiset runot.

– Hetki sitten tässä vierailivat kuusi- ja kahdeksanvuotiaat tytöt. He istuivat kuin kynttilät. Aluksi esitin heille pitkän runon ja tämän jälkeen he kuuntelivat vielä Eino Leinoa. Lapset ovat kriittisempiä kuin aikuiset ja sanovat suoraan, jos heitä ei kiinnosta, hän jatkaa.

Vasama lukee edelleen omille yksitoista- ja kolmetoistavuotiaalle pojilleen. He arvostavat edelleen yhteisiä lukuhetkiä vanhempien kanssa.

– Lapsia ei voi pakottaa hetkeen, vaan siitä nautitaan yhdessä, hän lopettaa.

Lapsen olosuhteet huomioitava

Syyrialainen Fatima Abbud Naddaf on asunut kotimaansa lisäksi Irakissa, Libyassa ja nykyään Kotkassa. Hän on työskennellyt runoilijana, psykologian tutkijana, kustantamon johtajana ja toimittajana sekä naisten aseman parantamisen eri järjestöissä. Suomeen hän on saapunut kiintiöpakolaisena.

Tänä kesänä hän tutustuu runoviikkojen tarjontaan ja esiintyy runoilijana Kajaani-avauspuheenpitäjänä yhdessä Kansallisteatterin taiteellisen suunnittelijan Jussi Lehtosen kanssa.

Naddaf pohtii, että runoutta voi opettaa lapsille vähitellen.

– Lapsi on kuin puhdas sivu. Kun tiedämme, mitä lapselle annetaan, se vaikuttaa lapseen. Lapset ymmärtävät runoja ja musiikkia paremmin kuin aikuiset.

Naddafin innostus kirjallisuuteen syntyi jo lapsena, ja Naddaf sai tukea vanhemmiltaan, kun nämä huomasivat kirjoittamisen palon. Hänen esikuviaan olivat suuret mestarit kuten Salvador Dali, Pablo Picasso ja Michelangelo.

– Käsittelen runoissani ihmistä: vaikka meillä on eri kulttuuri, uskonto tai kieli, me pysymme ihmisinä. Runous on aina ihmisen mukana, se on viesti; runo voi aina kehittyä, hän jatkaa.

Hän on työskennellyt sodan lapsiuhrien kanssa. Heidän kanssa työskennellessään Naddaf ei käytä runoja apuna.

– Annan lapsille papereita ja värikyniä. Lapsi piirtää sitten mitä vain. Minä tiedän kuvasta ja väreistä merkityksen. Näin lapset ovat hyväksyneet minut.

Poljento ja riimit helpottavat

Kirjailija Tuula-Liina Varis on eri linjoilla Naddafin kanssa. Hän kokee runoilla olevan kasvattavan vaikutuksen.

– Minun mielestäni siihen on helppoa eläytyä rytmin takia, verrattuna proosatekstiin. Runosta syntyy lapselle mielikuvia, joita hän täydentää itse. Vaikka runo olisi modernia, siinä on kiihottavampi rytmi, Varis ajattelee.

Hän pitää aikuisten innostumista on tärkeänä, vaikka ei tiedä tällä hetkellä, millainen rooli kouluissa ja päiväkodeissa on esimerkiksi kirjallisuudella.

– Meillä oli lapsena paljon runomuotoisia kirjoja, kuten Martti Haavion eläinkirjoja, mitä isäni luki minulle ennen omaa lukutaitoani, hän muistelee.

Variksen mielestä lastenrunojen pitää olla hauskoja, tunteellisia ja iloisia eikä mitään hengellisiä. Lisäksi niissä pitää olla riimit. Poljento auttaa lasta muistamaan ja tajuamaan niitä, Varis uumoilee. Kirjastot voisivat hänen mielestään järjestää satutuntien ohella lorutunteja. Kirjoittamisen mielekkyyttä koululla voisivat lisätä lasten yhteiset kirjotushetket.

– Lapset voisivat eka luokalla lukea toisille yhdessä. Taiteella on aina harmoninen ja sopeuttava vaikutus yhteisöön. Mieluummin laittaisin lapset kuuntelemaan satuja kuin kilpailemaan voitosta jo pienenä. Kirjallisuus on kilpailuvapaa vyöhyke.