Kaukaa näkee lähelle

Jos rakastat rapistunutta neuvostoromantiikkaa ja tunnet vetoa syrjäisiin maankolkkiin, Katri Rauanjoen Lenin-setä ei asu enää täällä -romaani on juuri sinua varten. Tarinassa eletään yhden pitkän talvikauden ajan Huippuvuorilla, Pyramiden-nimisessä aavekaupungissa.

Pyramiden oli aikoinaan venäläisten asuttama hiilikaivoskaupunki, jossa asui enimmillään yli tuhat ihmistä. 1990-luvun lopulla paikka autioitui, ja tänä päivänä kylässä kuljeskelevat vain turistit.

Tarinan keskiössä on suomalais-venäläinen Kiril, joka pestautuu Pyramideniin niin sanotuksi talvenvartijaksi. Käsittämättömän karun vuodenajan viettää kylässä Kirilin lisäksi vain neljä muuta ihmistä: ukrainalainen pariskunta Vera ja Sergei sekä venäläiset Mihail ja Jelena.

Kullakin heistä on omat syynsä vetäytyä kauas kaikesta. Kiril lähtee selvittämään elämänsä suuntaviivoja ja tekemään tiliä menneisyytensä kanssa. Miehen aiempia vaiheita ja samalla Huippuvuorille pakenemisen syitä keritään auki hitaasti viivytellen, muistoina esitetyissä takaumissa.

Menneeseen kurkistetaan myös erillisissä jaksoissa, joissa kuvataan Pyramidenin loiston aikoja ja paikkakunnalla asuneen Annan traagista kohtaloa. Annan ja Kirilin tarinat yhdistyvät kirjan loppupuolella aika yllättävällä tavalla.

Tärkeänä osana, melkeinpä omana hahmonaan romaanista kohoaa esiin äärimmäinen pohjoinen luonto maisemineen ja eläimineen. Jääkarhut, naalit ja valaat mainitaan tuon tuosta ja esimerkiksi hylje liittyy kiinteästi tarinan maagisiin piirteisiin. Tarinan unenomainen ulottuvuus on hyvin linjassa erikoislaatuisen miljöön kanssa.

Luonnon voimaa, valtaa ja ensisijaisuutta korostavat myös erilaisella fontilla painetut lyhyet osuudet, joissa kertojan katse siirtyy ihmisen touhuista eläinten pariin. Jaksot ovat sinänsä kiinnostavia mutta eivät ehkä asetu aivan saumatta kokonaisuuteen.

Rauanjoen kerronta on vähäeleistä ja toteavaa. Merkittävätkin yksityiskohdat ja tapahtumat kuvataan ilman paisuttelevaa tunteikkuutta.

Kerronnan tyyli kuvastaa hyvin sitä näennäistä tapahtumattomuutta, jonka vallassa kylän ihmiset talveaan viettävät. Vaikka pintatasolla tapahtuu vähän, pohjimmiltaan monikin asia liikahtelee. Tarina kääntää kylkeään hitaasti kuin iso, uninen eläin.

Hitaat liikkeet liittyvät myös tarinan teemaan, itsensä etsimiseen ja epämääräiseen kaipaukseen. Oman itsen, oman paikan ja omien ihmisen löytäminen on tuskin koskaan suurta ja näyttävää. Lähes aina on kyse pienistä muutoksista, jotka hahmottuvat kokonaisuudessaan vasta jälkeenpäin.

Pinnanalaisen liikehdinnän lisäksi tapahtumiin on solmittu mukaan myös suoremmin koskettavaa jännitettä ja yllätyksiä. Kirilin näyt herättävät miettimään miehen mielen vakautta, ränsistyneet rakennukset hylättyine tavaroineen huokuvat nimetöntä uhkaa ja neuvostotyylisen kyykyttämisen aiheuttama nälänhätä saa lukijan pelkäämään kyläläisten puolesta.Lenin-setä ei enää asu täällä jättää omituisen olon. Romaania ei tehnyt mieli ahmia ja välillä eteneminen oli jopa raskasta. Tästä huolimatta tarinan haluaa silti lukea heti uudelleen.